sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Kuulumisia (Addiktio + muu sälä)

Moiks!
Karvamato jeesaa editoinnissa!

Addiktion ensimmäinen editointikierros on alkanut. Jes! Vihdoin pääsee tekemään taas duunia tän kässärin kanssa, tätä on odotettu.

Olen luultavasti nyt aika hyshys Addiktion työstämisen kanssa, mutta olkoon se niin. Ehkä joskus tulevaisuudessa voitte lukea työskentelyvaiheista lisää.

Vähän ehdin tässä välissä editoida Kun mä kuolen -kässäriäkin. Pääjuoni luultavasti pysyy, mutta aika isoa remonttia olen sillekin tekemässä. Kaikki, mitä siellä on, ei enää sovikaan siihen, mihin suuntaan sitä haluaisin juuri nyt viedä. Vaatii pohdintaa, tekstin repimistä vereslihalle, oikeiden palasten etsintää, henkilöhahmojen syventämistä ja kaikkea muuta perussälää. Miljöön kanssa on myös pieni ongelma. Minulla ei ole mielessä esimerkiksi mitään tiettyä kaupunkia, mihin sen haluaisin sijoittaa, joka tekee miljöökuvauksesta aavistuksen haastavampaa. Mutta pohdiskelen.

Aloitinpa tässä välillä myös uutta raakaversiota. Aihe on sellainen (ja teema), mitä haluaisin nostaa esiin ja mitä olen pohdiskellut pidempään. Tyyli tekstissä on hyvin erilainen - tai siinä raakatekstissä, mitä olen ehtinyt naputella - kuin mitä olen yleensä tehnyt. Kerrontakin on reippaasti puhekielisempää. En vielä tiedä, mikä olisi paras tapa kirjoittaa aiheesta, onko tämä raakateksti sopivaa tai kelvollista ollenkaan siihen tarkoitukseen, mihin sitä yritän viedä, mutta tämäkin on tutkinnan alla. Minun on helpompi ensin oksentaa tekstimassaa tiedostoon ja vasta sen jälkeen alkaa tutkia ja pohtia, mitä kaikkea sieltä löytyy. Tämä on yksi syy, miksi editoinnissa kestää - joudun kirjoittamaan useinkin kaiken uudelleen, ennen kuin sopiva muoto löytyy. Joudun niin syventämään, laajentamaan kuin tiivistämäänkin. Vaikka minulla olisikin vahva pohja-ajatus, vasta raakaversion loppuun kirjoitettua oikeastaan aukeaa, mitä kaikkea olen sanomassa ja tekemässä. Sitten niitä viilataan, kärjistellään, poistetaan ja sen semmoista. Minua se ei haittaa, minulle kirjoittamisen tietynlainen vapaus säilyy helpoiten näin.

torstai 7. maaliskuuta 2019

Säätöä (Kun mä kuolen)

Tsau!


Addiktion editointiohjeita joutuu vielä hetken odottelemaan, siispä on hyvää aikaa tarttua toiseen käsikirjoitukseen...

Suunnitelmia tarkennettu, tematiikka löydetty, mahdollinen sanoma. Se, mihin tällä käsikirjoituksella haluaisin ottaa kantaa.
Syventämistä ja laajentamista Kun mä kuolen tarvitsee. Tai no, syventämisenkin voi saada pieneen tilaan, jos on taitava. Suosin tiiviimpää muotoa nyt, kun taisin vihdoin hoksata kerronnassani olleet ongelmat (ainakin Otavalle meni läpi). Sivuhenkilöt täytyisi saada fiksusti mukaan tukemaan tarinaa ja tuomaan tasoja, tällä hetkellä, about raakaversiovaiheessa oleva Kun mä kuolen on vahvasti keskittynyt vain kahteen henkilöön. Mulla on taipumusta naputella raakaversiot nopeasti keskittyen pääjuoneen, myös unohtaa tarvittavakin pohdinta. Addiktion kanssa jouduin ensin laajentamaan ihan tekstimassaa varmaan 200 liuskaa, ennen kuin löysin ytimen ja heittelin turhia liuskoja sitten roskiin. Nyt luulen, että löysin nopeammin sen, mistä on kysymys. Tällä kertaa ongelmana on kuitenkin muoto. Ei niinkään rakenne, mutta se, millaisia kohtauksia ja mitä oikeastaan tarvitsen saadakseni paperille kirkkaiten sen, mitä haluan kertoa.
Ja se onkin aika iso ongelma.

Muutamia takaumia olen kirjoittanut, tarkentanut henkilöiden motiiveja, pohtinut juttujen pointtia. Muistiinpanoja on monta liuskaa, teoriassa melkein kaikki on selvää, mutta toteutus uupuu vielä pahasti. En tiedä, mitä säästää ja mitä heittää roskiin raakaversiosta (säästettävääkin olisi paljon, ainakin pääjuonenpalaset, joista lähes koko teksti tällä hetkellä koostuu). Olen jo vähän heitellytkin pois, tiivistellyt, poistanut virheajatuksia jne. Kohtausten modauskin on helppoa sitten, kun olen päättänyt, mitä olen tekemässä. Nyt olen kuitenkin sotkussa. Mitä enemmän pohdin ja suunnittelen, sitä korkeammaksi kynnys tekstiin kajoamiseen nousee. Kerrankin, kun yritin tehdä suunnitelmat etukäteen, se tuntuu lukkiuttavan (olen aina ollut huono kirjoittamisen kanssa pysähtymään ja pohtimaan, syöksyn mieluiten heti tekemään, vaikka sitten mentäisiin päin sitä betoniseinää).

 Luultavasti pohdintaa täytyisi vielä jatkaa rauhassa. Lukea teksti ehkä vielä kerran taas läpi niin, että sen osaa lähes ulkoa. Addiktion editointi oli helpointa siinä vaiheessa, kun muisti lauseita ja repliikkejäkin (melkein sivutkin, mille ne oli kirjoitettu). Teksti pyöri päässä itsekseen kesken päivää ilman, että tarvitsi edes avata tiedostoa. Toisaalta en haluaisi jumittua liikaa siihen, mitä siellä tiedostossa nyt pyörii vaan yrittää miettiä uuden kautta. Minulle ei ole ongelma heittää vaikka puolta nykyisestäkin tekstimassasta roskiin ja korvata uudella, jos käsikirjoitus sen tarvitsee. Mutta ratkaisuja täytyisi nyt löytää.

lauantai 2. maaliskuuta 2019

Käsikirjoituksen tarjoamisesta kustannussopimukseen

Hejsan!
Elämäni yksi jännittävimpiä päiviä.

Yritän tässä edelleen kasvatella niitä aivosoluja, en tiedä, onko pikkuruisista soluista muotoutumassa vielä mitään, mutta ajattelin kirjoittaa kuitenkin muutaman sanasen.

Moni on tuskaillut odotusaikojen kanssa, pohdiskellut, kauanko kustantamoiden vastauksissa voi kestää, miten sopimuksesta sovitaan tai miten tämä tapahtuu.
Voisin vähän avata tätä omalla kohdallani, vaikkakin jokaisen kustantamon ja jokaisen käsikirjoituksen kanssa toimitaan varmasti vähän eri tavalla.

Hylsyjä olen saanut nopeimmillaan vuorokaudessa, kauimmillaan odotin n. kahdeksan kuukautta, mutta aina ei vastata ollenkaan. Sekin on yleistynyt, ettei kustantamosta tule mitään vastausta, edes sitä perushylsyä, missä saattaa lukea vastaanottajan ja käsikirjoituksen nimi (aina ei niitäkään) ja kauniisti kiitetään tarjouksesta, mutta todetaan myös, ettei käsikirjoitus sovi nyt kustannusohjelmaan. Palautetta harvoin irtoaa, jos sellaista saat, ole erityisen kiitollinen. Se tarkoittaa yleensä sitä, että käsikirjoitusta on oikeasti luettukin, eikä pelkästään selailtu ja palautteenantajat uskovat sinun hyötyvän palautteesta, sitä on saatettu jopa todella harkita julkaisuohjelmaan.

Olen lähetellyt vuosien varrella käsikirjoituksiani kustantamoihin useat kerrat, välillä myös kilpailuihin. 99% kerroista olen saanut pelkästään perushylsyjä (en osaa enää edes laskea niitä, mutta niitä on paljon). Kerran sain 5 sanan palautteen, joka oli muuten perushylsy, mutta alkuun oli lisätty: "Aihe on tärkeä, mutta vaativa". En tiedä, miksi minulle vaivauduttiin antamaan tällainen palaute, mutta olin siitäkin hyvin kiitollinen, sillä en ennen sitä enkä sen jälkeen pitkään aikaan saanut mitään palautetta mistään.
Viime syksynä sain ensimmäisen laajemman palautteeni kustantamosta, siinä oli oikeasti editointiohjeita ja käsikirjoitus oltiin luettu tarkkaan. Palaute sisälsi vinkkejä, pohtimisen arvoisia juttuja, mahdollisia lisäyksiä, tiivistysneuvoja. Palautteessa oli myös suoria otteita käsikirjoituksestani ja esimerkkejä, mikä mahdollisesti toimii ja mikä ei. Tämä auttoi suunnattomasti ja valoi myös toivoa, vaikka kyseessä oli hylsy (julkaistavaksi teksti ei ollut vielä valmis). Jos saatte palautteita toistan vielä, että lukekaa ne tarkkaan, antakaa aikaa itsellenne pohtia, miten jatkotyöstätte tekstiä sen kanssa. Mitä palautteesta hyödynnätte, mitä haluatte vielä pohtia, mikä ei tunnu hyvältä. Älkää missään nimessä heittäkö sitä hukkaan, sillä harvemmin niitä edes jaellaan, ainakaan ilmaiseksi. Kurssit ja erilaiset maksulliset arvostelupalvelut ovat asia erikseen.

Tällä kierroksella, jolla sopimuskin tuli allekirjoitettua, sain ensimmäisen perushylsyni n. kahdessa viikossa. Vähän vajaa kuukauden kuluttua lähetyksestä sain Otavalta sähköpostin, jossa osoitettiin kiinnostusta tekstiin. Tässä vaiheessa yksi kustannustoimittaja oli lukenut käsikirjoituksen ja esitti muutaman kysymyksen, johon vastailin samalla, kun käsikirjoitusta luki vielä kustannuspäällikkö. Tästä n. puolentoista viikon kuluttua minut kutsuttiin juttelemaan käsikirjoituksesta kustantamolle. Sähköpostissa ei tarjottu suoraan sopimusta, senkin vuoksi jännitin käyntiä kovasti, minulla ei ollut mitään tietoa, miten tämä tästä etenee.
Kun saavuin juttelemaan kustannustoimittajan ja -päällikön kanssa aika nopeasti kävi selväksi, että sopimusta oltiin jo tässä vaiheessa tarjoamassa ja sainkin samalla käynnillä sen allekirjoitettua. Olin tutustunut Kirjailijaliiton sivuilla ohjeisiin etukäteen, mitä kustannussopimuksesta kannattaa tarkistaa. Samalla juteltiin tietysti käsikirjoituksesta ja mahdollisista muutoksista tai lisäyksistä, mitä voisi tehdä. Minulta kysyttiin tarkennuksia ja pohdittiin yhdessä, mikä kaikki on jo toimivaa ja mitä voisi muokata. Myös itsestä sai kertoa ja kysyttiinkin tilanteestani ja muusta. Julkaisuaikataulua ei vielä lyöty lukkoon, mutta alustavaa keskustelua siitäkin oli. Kaiken kaikkiaan tapaamisessa oli rento meininki, vaikka olin varma, että vähintään pyörryn tai oksennan, kun astun sisään. Olen kova jännittäjä ja panikoija, mutta se oli (taas kerran) turhaa.

Ajat voivat vaihdella kaikessa päivistä viikkoihin, kuukausiin, melkein ehkä vuosiinkin (olen kuullut, että jotkut ovat saaneet hylsyjä vasta vuoden tai melkein parinkin kuluttua käsikirjoituksen lähetyksestä). Edellä mainitut ovat siis vain omia kokemuksiani, mutta ehkä näistä on jollekulle apua.

torstai 28. helmikuuta 2019

Kustannussopimus

Heips!
Vihdoin.

Nyt kävi näin. Addiktio siirtyy Otavan hoiviin. Sopimus tuli allekirjoitettua (näköjään) eilen, kun vuorokausi ehti tässä jo vaihtua. Ei tätä oikeastaan vielä tajua, luulen, että aamulla (tai iltapäivällä) kun herään, en hetkeen edes muista koko asiaa.

Tarkoitus oli kertoa enemmänkin, jotain, mitä voisin tässä kertoa, mutta nyt ei kyllä ajatus kulje. Ehkä ne siellä Otavalla sieppasivat mun aivot ja lukitsivat jonnekin kaappiin odottamaan, jos tarvitsisin niitä vielä joskus.

Addiktion ensimmäisen raakaversion aloituksesta (aloitin kirjoittamisen 2013 keväällä) tähän päivään meni aika tasan 6 vuotta. 
6 vuotta verta, hikeä, kyyneliä, pään seinään hakkaamista, itkupotkuraivareita, innostusta, toivoa, onnenkyyneliä, naurukohtauksia, miljoonia pettymyksiä, koko kirjoittamisesta luopumisen ajatuksia, ajatuksia siitä, ettei minusta ole mihinkään hommaan ylipäätään, eksistentiaalista kriisiä, ajatuksia koko elämän turhuudesta, jos en pääse tavoitteisiin (oi kyllä, olen todellakin kaikki tai ei mitään -ihminen). Ja nyt se päivä koitti.

Addiktiosta tulee kirja. Ihan oikea kirja. 

Ja pidänkin kynsin ja hampain kiinni siitä, että todellakin sekin päivä koittaa, että kirja on olemassa ja varmasti ilmestyy.

Palaillaan, kun ehdin kasvattaa uusia aivosoluja. Ehkä minulle on suotu sellainen taikavoima.

torstai 31. tammikuuta 2019

Hylsy nro 1 (Addiktio)

Moiks!
Valoa pimeään.

Ja niinhän siinä taas kävi, että päivää vajaa 2 viikon jälkeen ensimmäinen "bottihylsy" kolahtaa sähköpostiin. Perushylsy, automaatti, ilman palautetta tai sanastakaan kässäristä. Nimeni siihen onneksi oli laitettu.

Tämä hylsy tuli WSOY:lta.

Haluaisin uskoa, että kässäriäni on vähintäänkin selailtu, koska hylsy ei tullut heti parin päivän päästä lähetyksestä. Ottaa silti pannuun, mielestäni teksti on taas 100krt paremmassa kuosissa kuin edellinen versio, olen taas jumissa, mitä voin enää tehdä, onko tämä taas paras, mihin pystyn jne. Toivon, ettei tämäkin kierros ole taas yhtä tyhjän kanssa, myös muut tahot ovat varmistaneet sen, että olen edistynyt ja oppinut paljon. Ei keksitty hirveästi edes moitittavaa. Siispä olen entistä enemmän jumissa. Jos olisin palautteissa saanut 50 liuskaa korjausehdotuksia, olisi helpompaa. Ehkä.

Odottelen kuitenkin vielä muut talot ja muiden tahojen palautteet. Jos ei sittenkään, niin ehkä se on sitten erillisen arvostelupalvelun paikka. Kursseista oon tykännyt enemmän, kun on tilaa keskustella, mutta jos kaikki silmät ovat sokeutuneet, sekään ei toimi. Jotain täytyisi keksiä.

sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Hylsytaisto on alkanut (Addiktio)

Heips!
Toiveikkaana eteenpäin.

Otsikossa tulikin se tärkein: hylsytaisto on alkanut! Lähetin Addiktion vähän yli viikko sitten taas kierrokselle. Aloitin isoista taloista (Tammi, Otava, WSOY). Testimielessä toki, mutta taka-ajatuksena myös, että jos käy taas niin, että automaattihylsyjä satelee, ehdin vielä pelastaa kässärini ennen kierroksen jatkamista.
Jännityksellä odotellaan.

Viime kerralla (puolitoista vuotta sitten?) nopein hylsy tuli Otavalta alle vuorokaudessa. Toinen tuli kolmessa päivässä WSOY:lta. Tammelta en saanut vastausta ollenkaan. Muilta kustantamoilta hylsyt tulivat aika vakioajassa, muutaman viikon, useamman kuukauden sisään. Nyt ei ole vielä hylsyjä näkynyt, mikä on itselle positiivinen merkki. Toki odottelu on aina hermoja raastavaa, mutta elättelen toivoa, että tällä kertaa Addiktio luettaisiin kokonaan. Palautekin olisi erittäin tervetullutta. Mutta se jää nähtäväksi.

Blogissa on ollut vähän hiljaiseloa mm. tästä syystä. Olen myös pitänyt taukoa. Taukoa editoinnista, kirjoittamisesta, kässärien pohtimisesta. Ehkä se on ihan paikallaan. Pitää tyhjentää pää ensin kunnolla Addiktiosta, ennen kuin voi siirtyä muihin kässäreihin. Pientä pohdintatyötä tein Kun mä kuolen -tekstin osalta, pitäisi ratkaista siinä isompia juttuja (sanomaan ja teemaan liittyen), mutta totesin, että nyt täytyy oikeasti pitää taukoa ihan oman hyvinvoinnin kannalta. Ei mitään dramaattista, ei sen suurempaa hätää, olen ehkä vain tehnyt viime aikoina liikaa ja nyt menee innostus vähän yli.

Mutta tosiaan: odottelua taas edessä! Huomenna starttaa uusi viikko, voihan olla, että jo huomisaamuna päivittelen tänne ensimmäisestä hylsystä, mutta nautitaan kutkuttavasta jännityksestä vielä hetki.

maanantai 14. tammikuuta 2019

Palautetta (Addiktio)

Hei!
Kurssikaverin palautteesta. Lämmittää. <3

Eilen istuskeltiin porukalla kirjoituskurssilla, jaeltiin editointiohjeita ja -vinkkejä. Sain itsekin palautetta Addiktiosta. Varsinainen ohjaajamme ei päässyt paikalle, mutta ohjailimme kätevästi yhdessä.

Bussissa kädet hikosivat, sydän tykytti, jalat vapisivat. Olin varma, että kurssikavereilta on vähintään räjähtänyt pää ja silmät sulaneet silmäkuoppiin kässärin luettuaan. En muista, koska olisin viimeksi hermoillut palautetta näin hirveästi. En ehkä koskaan. Olen juossut kurssilla ja toisella ja ollut tuhat kertaa tilanteessa, jossa tekstiäni kommentoidaan. Odotan sitä aina paljon, olen innoissani, fiilis on ihana, kun joku on viitsinyt lukea jotain ehkä pitkänkin pätkän, mitä olet aamuyön pikkutunteina kahviövereissä yksiössäsi tiedostoon naputellut.
Nyt olin kuitenkin hermoraunio.
Luulen, että suurin osa jännityksestä liittyi siihen, että olin tehnyt valtavia muutoksia (varsinkin kerronnalle). Kukaan ei ollut vielä lukenut uusinta versiota, en tiennyt, olinko mennyt täysillä päin betoniseinää. Toinen jännityksen aihe koski aavistuksen aihetta ja sitä, miten se otetaan ryhmässä vastaan. Muut eivät juurikaan olleet vielä lukeneet tekstiäni, mitään käsikirjoitusta, mutta Addiktion aihe ja muu sai kädet hikoamaan.
Mutta joo, kuten joka helvetin kerta, panikoin taas turhaan. Koskakohan ottaisin opikseni? Suuri arvaus on, etten ehkä ikinä. Mutta onneksi näin päin.

Addiktio otettiin valtavan hyvin vastaan. Hitsit, olen edelleen hirveissä fiiliksissä. Valitin muutama postaus sitten ongelmista yhden pienemmässä osassa olevan sivuhenkilön kohdalla, siihenkin oltiin keksitty ratkaisu jos toinenkin. Keskustelua syntyi paljon, kaikilla oli jotain sanottavaa. Juttuja pohdittiin ääneen. Niin henkilöhahmojen motiiveja, tematiikkaani, sanomaa. Aihetta. Analyysia tulvi. Eikä sitä korjattavaa nyt ihan hirveästi löytynyt, vaikka puitiin ja puitiin. Muutama idea tuli, mitä voisi tarkentaa tai mahdollisesti napata pois, niitä pohdiskelen. Haluaisin aloittaa editoinnin heti, tällä sekunnilla itse asiassa, mutta luulen, että joudun silti miettimään hetken. Toki on mahdollisuus, että testailisin näitä juttuja toiseen tiedostoon (esim. yhtä takaumaa), en voi luvata, etten heti postaamisen jälkeen avaa sitä tyhjää tekstitiedostoa.
Kehujakin satoi asioista, mitä olin etukäteen stressannut, meinannut korjata ja heittää jopa kokonaan roskakoriin. Onneksi en heittänyt, sillä oikeastaan kaikista niistä (en sanonut sitä ääneen, kukaan ei tiennyt) stressinaiheuttajista sain positiivista mainintaa erikseen.

Aihe ja tyyli puhututti hieman, osa koki Addiktion aika rankkana ja rajuna, mutta seison sen takana. En missään nimessä aio alkaa pehmentelemään, eksyin sille tielle kerran epätoivoissani ja koko ajan tuntui pahalta. Haluan kirjoittaa asioista niiden oikeilla nimillä, repiä irti kaiken, mitä saan. En ole koskaan muutenkaan pitänyt liiallisesta "suojelusta", se ei auta ketään. Ehkä yksi syykin, miksi kirjoitan aiheesta on nimenomaan ravisteleva, herättävä. Haluan vaikuttaa. Silloin asiat täytyy kirjoittaa mahdollisimman todellisesti.

Huhhuh. Helpotuksen huokaus. En malttaisi olla tarttumatta kässäriin saman tien enkä todellakaan malttaisi odottaa uutta kustantamorundia. Toivonkipinä on taas herännyt, mutta jos niitä hylsyjä edelleen satelee, täytyy keksiä jotain. Sain kuitenkin ehdottoman "käskyn" kurssikavereilta lähettää Addiktiota eteenpäin ja puhuttiin siitäkin, että minun todellakin täytyy editoida Addiktio finaaliin saakka. Mainittiin myös, että tämän tyyppiselle kirjalle voisi hyvinkin olla tilausta. Luotan siihen. Tarkemmin sanottuna: jos edessä on taas hylsymeri, mihin uppoan ja olen tukehtua, en aio luovuttaa. Pahimmassa tapauksessa postailen Addiktion editoinnista vielä kymmenen vuoden päästä, mutta sitten se on niin. Eiliseltä sain vahvistuksen, että tämä kannattaa. Olin päättänyt olla luovuttamatta itsekin, mutta nyt päätökseni vahvistettiin myös ulkopuolelta.