perjantai 10. tammikuuta 2020

Blogitauko (mistä minut nykyään löytää)

Moiks!

Tässä on vierähtäny tovi edellisestä postauksesta. Tovi, tosiaan. Sellaiset puoli vuotta.

Tauko ei ollut tahallinen, mutta se vain venyi ja venyi, koska olen keskittynyt vallan muihin juttuihin - esimerkiksi ohjaamiseen ja tietysti kirjoittamiseen (mm. esikoisromaanin loppuun viilaamiseen).

Piilotin suurimman osan postauksista. Blogi on ollut olemassa vuodesta 2012 ja mukaan on kertynyt kaikenlaista, mihin en juuri nyt halua palata, vaikka mukana on ehdottomasti paljon mielestäni kivoja juttuja.

Päätin nyt pitää ihan virallista bloggaustaukoa. Kutsun sitä tauoksi, sillä en ole varma, tulenko bloggaamaan vielä joskus tulevaisuudessa. En halua sulkea mahdollisuutta kokonaan pois, koska kirjoittamisesta bloggaaminen on ollut todella mukavaa. Olen myös löytänyt blogin kautta muita kirjoittajatyyppejä, monet heistä ovat nykyisiä kirjailijoita.

Jos seuraamiseni muualla silti kiinnostaa, minut löytää nykyään Instagramista nimimerkin kirjailija_emmasofianna alta.

Esikoisromaanini (nuortenkirja) ilmestyy Otavalta kesäkuussa 2020.

lauantai 2. maaliskuuta 2019

Käsikirjoituksen tarjoamisesta kustannussopimukseen

Hejsan!
Elämäni yksi jännittävimpiä päiviä.

Yritän tässä edelleen kasvatella niitä aivosoluja, en tiedä, onko pikkuruisista soluista muotoutumassa vielä mitään, mutta ajattelin kirjoittaa kuitenkin muutaman sanasen.

Moni on tuskaillut odotusaikojen kanssa, pohdiskellut, kauanko kustantamoiden vastauksissa voi kestää, miten sopimuksesta sovitaan tai miten tämä tapahtuu.
Voisin vähän avata tätä omalla kohdallani, vaikkakin jokaisen kustantamon ja jokaisen käsikirjoituksen kanssa toimitaan varmasti vähän eri tavalla.

Hylsyjä olen saanut nopeimmillaan vuorokaudessa, kauimmillaan odotin n. kahdeksan kuukautta, mutta aina ei vastata ollenkaan. Sekin on yleistynyt, ettei kustantamosta tule mitään vastausta, edes sitä perushylsyä, missä saattaa lukea vastaanottajan ja käsikirjoituksen nimi (aina ei niitäkään) ja kauniisti kiitetään tarjouksesta, mutta todetaan myös, ettei käsikirjoitus sovi nyt kustannusohjelmaan. Palautetta harvoin irtoaa, jos sellaista saat, ole erityisen kiitollinen. Se tarkoittaa yleensä sitä, että käsikirjoitusta on oikeasti luettukin, eikä pelkästään selailtu ja palautteenantajat uskovat sinun hyötyvän palautteesta, sitä on saatettu jopa todella harkita julkaisuohjelmaan.

Olen lähetellyt vuosien varrella käsikirjoituksiani kustantamoihin useat kerrat, välillä myös kilpailuihin. 99% kerroista olen saanut pelkästään perushylsyjä (en osaa enää edes laskea niitä, mutta niitä on paljon). Kerran sain 5 sanan palautteen, joka oli muuten perushylsy, mutta alkuun oli lisätty: "Aihe on tärkeä, mutta vaativa". En tiedä, miksi minulle vaivauduttiin antamaan tällainen palaute, mutta olin siitäkin hyvin kiitollinen, sillä en ennen sitä enkä sen jälkeen pitkään aikaan saanut mitään palautetta mistään.
Viime syksynä sain ensimmäisen laajemman palautteeni kustantamosta, siinä oli oikeasti editointiohjeita ja käsikirjoitus oltiin luettu tarkkaan. Palaute sisälsi vinkkejä, pohtimisen arvoisia juttuja, mahdollisia lisäyksiä, tiivistysneuvoja. Palautteessa oli myös suoria otteita käsikirjoituksestani ja esimerkkejä, mikä mahdollisesti toimii ja mikä ei. Tämä auttoi suunnattomasti ja valoi myös toivoa, vaikka kyseessä oli hylsy (julkaistavaksi teksti ei ollut vielä valmis). Jos saatte palautteita toistan vielä, että lukekaa ne tarkkaan, antakaa aikaa itsellenne pohtia, miten jatkotyöstätte tekstiä sen kanssa. Mitä palautteesta hyödynnätte, mitä haluatte vielä pohtia, mikä ei tunnu hyvältä. Älkää missään nimessä heittäkö sitä hukkaan, sillä harvemmin niitä edes jaellaan, ainakaan ilmaiseksi. Kurssit ja erilaiset maksulliset arvostelupalvelut ovat asia erikseen.

Tällä kierroksella, jolla sopimuskin tuli allekirjoitettua, sain ensimmäisen perushylsyni n. kahdessa viikossa. Vähän vajaa kuukauden kuluttua lähetyksestä sain Otavalta sähköpostin, jossa osoitettiin kiinnostusta tekstiin. Tässä vaiheessa yksi kustannustoimittaja oli lukenut käsikirjoituksen ja esitti muutaman kysymyksen, johon vastailin samalla, kun käsikirjoitusta luki vielä kustannuspäällikkö. Tästä n. puolentoista viikon kuluttua minut kutsuttiin juttelemaan käsikirjoituksesta kustantamolle. Sähköpostissa ei tarjottu suoraan sopimusta, senkin vuoksi jännitin käyntiä kovasti, minulla ei ollut mitään tietoa, miten tämä tästä etenee.
Kun saavuin juttelemaan kustannustoimittajan ja -päällikön kanssa aika nopeasti kävi selväksi, että sopimusta oltiin jo tässä vaiheessa tarjoamassa ja sainkin samalla käynnillä sen allekirjoitettua. Olin tutustunut Kirjailijaliiton sivuilla ohjeisiin etukäteen, mitä kustannussopimuksesta kannattaa tarkistaa. Samalla juteltiin tietysti käsikirjoituksesta ja mahdollisista muutoksista tai lisäyksistä, mitä voisi tehdä. Minulta kysyttiin tarkennuksia ja pohdittiin yhdessä, mikä kaikki on jo toimivaa ja mitä voisi muokata. Myös itsestä sai kertoa ja kysyttiinkin tilanteestani ja muusta. Julkaisuaikataulua ei vielä lyöty lukkoon, mutta alustavaa keskustelua siitäkin oli. Kaiken kaikkiaan tapaamisessa oli rento meininki, vaikka olin varma, että vähintään pyörryn tai oksennan, kun astun sisään. Olen kova jännittäjä ja panikoija, mutta se oli (taas kerran) turhaa.

Ajat voivat vaihdella kaikessa päivistä viikkoihin, kuukausiin, melkein ehkä vuosiinkin (olen kuullut, että jotkut ovat saaneet hylsyjä vasta vuoden tai melkein parinkin kuluttua käsikirjoituksen lähetyksestä). Edellä mainitut ovat siis vain omia kokemuksiani, mutta ehkä näistä on jollekulle apua.

torstai 28. helmikuuta 2019

Kustannussopimus

Heips!
Vihdoin.

Nyt kävi näin. Addiktio siirtyy Otavan hoiviin. Sopimus tuli allekirjoitettua (näköjään) eilen, kun vuorokausi ehti tässä jo vaihtua. Ei tätä oikeastaan vielä tajua, luulen, että aamulla (tai iltapäivällä) kun herään, en hetkeen edes muista koko asiaa.

Tarkoitus oli kertoa enemmänkin, jotain, mitä voisin tässä kertoa, mutta nyt ei kyllä ajatus kulje. Ehkä ne siellä Otavalla sieppasivat mun aivot ja lukitsivat jonnekin kaappiin odottamaan, jos tarvitsisin niitä vielä joskus.

Addiktion ensimmäisen raakaversion aloituksesta (aloitin kirjoittamisen 2013 keväällä) tähän päivään meni aika tasan 6 vuotta. 
6 vuotta verta, hikeä, kyyneliä, pään seinään hakkaamista, itkupotkuraivareita, innostusta, toivoa, onnenkyyneliä, naurukohtauksia, miljoonia pettymyksiä, koko kirjoittamisesta luopumisen ajatuksia, ajatuksia siitä, ettei minusta ole mihinkään hommaan ylipäätään, eksistentiaalista kriisiä, ajatuksia koko elämän turhuudesta, jos en pääse tavoitteisiin (oi kyllä, olen todellakin kaikki tai ei mitään -ihminen). Ja nyt se päivä koitti.

Addiktiosta tulee kirja. Ihan oikea kirja. 

Ja pidänkin kynsin ja hampain kiinni siitä, että todellakin sekin päivä koittaa, että kirja on olemassa ja varmasti ilmestyy.

Palaillaan, kun ehdin kasvattaa uusia aivosoluja. Ehkä minulle on suotu sellainen taikavoima.