torstai 20. huhtikuuta 2017

Studio Orfeus 3 - 7. lähiviikonloppu

Hei!
Fiilingit editoinnin lomassa.

Studio Orfeuksen huhtikuun lähiviikonloppu oli jo muutama viikko sitten, mutten näköjään muistanut siitä postailla. Aiheena oli tyyli ja tekstin erilaiset tasot. Tutkimme omaa kirjallista tyyliämme, kuulimme esimerkkejä muiden kirjailijoiden tyyleistä, tutkimme käsikirjoitustemme tasoja ja mietimme, kuinka syventää niitä tai muuta tarvittavaa, kuten henkilöhahmoja.

Saimme taas paksun pinon tehtävämonisteita avuksi. Tein käsikirjoituksestani lukuluettelon, eräänlaisen kartan, johon listasin jokaisen luvun ja niiden sisällön, henkilöhahmojen tavoitteita kohtauksissa, esineistöä ynnä muuta. Se on auttanut ihan mukavasti editoinnissa.

Kirjoitin myös lähiviikonloppuna Addiktion eräiden sivuhenkilöiden ensikohtaamisen toisen näkökulmasta ja se avasi taas paljon lukkoja ja hälvensi sumua. Sain motivointia tarkennettua, sivuhenkilöitä syvennettyä... kaikkea mukavaa.

Sain myös lähiviikonloppuna palautetta Addiktion uudesta versiosta, jonka remontoin valmiiksi (yhden kierroksen siis) helmikuun puolella. En yllätyksekseni saanutkaan korjauksia suoraan tekstiin, koska aihetta erityishuomiolle tai punakynälle ei ollut laisinkaan. Jes! Sain kyllä kommenttia, että tekstiä voisi vielä laajentaa, lisäillä juttuja, mutta poistettavaa tai korjattavaa ei siinä versiossa ollut.

Siispä aloin lähiviikonlopun jälkeen töihin.

Editoin viikon Addiktiota, muutama välipäivä mukaan lukien, mutta työpäivät venyivät helposti 12-tuntisiksi. Lisäsin miljöökuvausta, muuta kuvausta, jonkun verran dialogia, tarkensin motiiveja, syvensin ohuemmiksi jääneitä sivuhenkilöitä, lisäsin minäkertojan ajatuksia ja pohdintoja... Vähän kaikkea. Liuskamäärä melkein tuplaantui. Kierroksen alottaessani Addiktio oli 163 liuskaa ja maanantai-tiistaiyönä, kun vihdoin pääsin loppuun, oli liuskoja kertynyt 237. Huhhuh!

Uskallan sanoa, että käsikirjoitus parani taas monta astetta.

Nyt on vuorossa taas läpiluku ja tekstin antaminen arvioitavaksi. Tavaraa on tullut niin paljon lisää, myös kokonaan uutta, että olisi aihetta kommenteille ja editointiavulle. Mutta olen tyytyväinen. Alan vihdoin kunnolla hahmottaa, mitä haluan tekstiltä. Millaiseksi se on tulossa. 2013 en osannut haaveillakaan kirjoittavani ehjää kokonaisuutta, hapuilin muutenkin romaanimitan kanssa ylipäätään, kohtaukset olivat raakileenomaisia ja muistuttivat ehkä enemmän draamaa. Olen kulkenut siitä monia, monia askeleita näiden vuosien aikana, mutta edessä on todennäköisesti vielä monia lisää.

P.S. Blogini täytti myös vuosia 7.4.! Kokonaista 5 vuotta. Hassua, kummallista, mutta olen joka päivä iloisempi, että minulla on tämä blogi olemassa.

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Leffakässäri (Addiktio)

Ciao!
Nukketeatteri Sampo. Suosittelen oikein lämpimästi! 6/5.

Lauantaina kävin siis katsomassa Erittäin hyvä ystäväni Paroni Von Münchhausenin Nukketeatteri Sampossa. Se oli ensimmäinen teatterikäyntini Sampolla ja voin sanoa, että hihkuin ihastuksesta. Paikalle oli erittäin helppo päästä julkisilla (melkein suoraan oven eteen), tilat olivat todella nätit ja kauniit, liput esitykseen eivät olleet kalliit ja kahvilassakaan ei hinta todellakaan hiponut pilviä. Ylhäällä pieniä vilahduksia Samposta. Olen ihan rakastunut teatterinukkeihin, ne ovat niin upeita ja Sampossa niitä oltiin käytetty kauniisti myös sisustukseen. Olisin mielelläni ostanut myös noita astioita kotiin, sen verran ihania.

Liityinkin johonkin Sampon klubiin, josta saa kaikenlaista infoa ja etuja. Klubikorttia odotellen vain!

Mutta sitten vihdoin itse asiaan.

Väkersin Addiktiosta viikonloppuna myös elokuvaversion. Dramatisoin sen aika suoraan romaanikäsikirjoituksen pohjalta, mutta tietenkin pienin muutoksin. Liuskoja tuli sellaiset 90, käsittääkseni se on noin puolitoistatuntia, ellei enemmänkin (kuulin joskus, että 1 liuska on noin 2min, mutta kaikki liuskat eivät tietenkään kestä edes sitä kahta minuuttia, riippuu niin sisällöstä). Eli aika paljon jäi siis matkan varrelle, leikkauksia piti jyrkentää entisestään ja dialogia karsia reilusti. Tämä aiheutti myös sen, että valitettavasti sivuhenkilöt ohenivat aika reippaasti ja jotkin kaarista kärsivät, koska kaikki ei mahtunut mukaan millään - eikä ollut tarkoituskaan. Täytyi keskittää. Kirjoittaa käsikirjoitukseen vain oleellisista oleellisin. Toki se tulisi tehdä myös proosaversiossa, mutta elokuvaan ei mahdu sekuntiakaan liikaa. Proosassa voi vapaammin tunnelmoida, leikitellä, unohtua sanojen syövereihin. Mutta ainakin tällaisessa elokuvassa, jossa on myös tarkka juoni ja paljon toimintaa, ei olemiselle ole paljonkaan tilaa.

Nyt täytyisikin etsiä muita keinoja korjata kaaria ja syventää sivuhenkilöitä. Lähtisin ehkä miljööstä, lavastuksesta, jostain sellaisesta. Pienistä, muutaman sekunnin kuvista. En ole vielä niin perillä elokuvakäsikirjoittamisesta, että tarkalleen tietäisin, miten toimia juuri nyt, mutta otan selvää. Tein elokuvaversion lähinnä harjoitukseksi ja pääsykoetreeniksi, mutta ihan mielellään työskentelisin sen parissa vielä. Ei siitä nyt niin huono tullut, mitä pelkäsin. Romaani on kuitenkin etusijalla, vaikka salaa haaveilisinkin, että tarinan voisi muuttaa myös kuvalliseen muotoon. Romaaniversio on kuitenkin sen verran hyvin paketissa, että lähden nyt ensiksi sillä liikkeelle, kun on sen aika.

Nyt tarvittaisiin sitä opiskelupaikkaa apuun!

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Läpiluku + muuta (Addiktio)

Moikka!
Kevät tekee tuloaan.

Luin eilen taas Addiktion läpi. Piti sukeltaa rivien väliin kaikkien ennakkotehtävien jälkeen, herätellä editointi-intoa ja virkistää muistoja. Muutaman kirjoitusvirheen spottasin, mutten sen kummempia. Ehkä korjasin pari virkettä jostain kohti jännitteen ylläpitämiseksi, mutta siinä onkin oikeastaan kaikki, mitä tällä kertaa tein.

Taidan odottaa sitä palautetta. Muutama asia on, mitä ajattelin ehkä lisätä, mutta näkisin mielelläni ensin, mikä tässä versiossa oli hyvää ja mikä ehkei niin hyvää, jotta tiedän, millaisiin kohtiin lisätä mitään. Suurimmaksi osaksi kyse on taustoituksesta ja henkilöhahmoista.

Huhtikuu. Blogin syntymä. Huhtikuu. Kevät ja mahdollisesti jo nurkan takana odottelevat pääsykoekutsut. Nopeasti se aika menee, vaikka vasta hetki sitten ajattelin, että kouluhakuihin on vielä ikuisuus. Jännittää, todellakin. Mutta toivottavasti olen kehittynyt ja toivottavasti se myös näkyy ennakkotehtävissä.

Tänään menen perheeni kanssa katsomaan aikuisten nukketeatteriesitystä Nukketeatteri Sampoon. Odotan innolla. Ehkä saan sieltä taas ideoita. Yritän katsoa esityksen mahdollisimman analyyttisesti, arvioiden käsikirjoitusta, näyttelijäntyötä, kaikkea mahdollista. Mutta tietenkin myös nauttia, sitähän varten teatteri on olemassa.

tiistai 28. maaliskuuta 2017

Hyvää matkaa Nangijalaan

Hei.

Uutiset ovat varmasti jo tavoittaneet monet. Meidän oma Lukutoukka-bloggarimme, kirjojen suuri ystävä ja kirjallisuuden iloinen lähettiläs on eilen äkillisesti menehtynyt. Itse en tuntenut häntä hyvin, mutta kuitenkin sen verran, että toisinaan juttelimme Facebookissa tai Instagramissa ja ehti hän koelukea vuosi sitten Addiktionkin. Ja ilokseni hän piti siitä kovasti.

Toivon, että olisin ehtinyt tutustua häneen paremmin. Olen silti iloinen niistä keskusteluista, joita ehdimme käydä.

Hyvää matkaa Nangijalaan, satujen lumoavaan maailmaan, Krista.


maanantai 27. maaliskuuta 2017

Ennakkotehtävät purkissa - mitä seuraavaksi?

Heipsis!
Tunteiden kirjo on laaja.

Ennakkotehtävät, hakemukset... kaikki on nyt postissa tai lähetetty menemään. Tilalla on omituinen tyhjiö. Addiktion palautteet eivät ole vielä tulleet, ei siis ole nyt tällä sekunnilla mitään suurta määrää editoitavaa. Mitä siis nyt?

Huomasin myös, että yöllisistä, omituisista runoistakin tuli paremmat kuin yhdestä ennakkotehtävästä. Epäilyksen vuoro iskeä.

Nyt varmaan vuorossa kehitellä uusi biisi biisikilpailuun. Nykyinen versio on aika kuraa, se oli enemmän kokeilu kuin todellinen yritys. Ja sitten on Kariston kuvakirjakilpailun sadunkaltainen juttu, joka myös pitäisi ehkä kurkata, mutten tiedä täsmälleen, mitä editoida siitäkään. Sitten on minisarjan tynkä, jota yritin viime yönä kirjoittaa eteenpäin, mutta äkkiä ei oikein sujunutkaan. Ollaanko nyt taas jumissa?

Ehkä keskityn teatteriin. Onhan tänään maailman teatteripäivä!

Kuitenkin tuntuu, että jotain pitäisi tehdä. Se ei ole sellainen tunne, että olisi pakko saada jotain aikaan, mikä minulla on usein. Se on usein aika negatiivinenkin olotila, varsinkin, jos mitään ei synny. Se ei ole myöskään sellainen, että olisi liikaa tekemistä ja jostain täytyisi aloittaa. Se on jokin sellainen, että se olotila, mikä nyt on, kaipaa jotain. Kaipuu. Kaipuu tekemiseen. Kaipuu tuottamiseen. Kaipuu editointiin. Kaipuu kirjoittamiseen. Kaipuu taiteen tekemiseen.

Tilalla on jotain kummallista, joka ei suojaa, muttei paljastakaan. Ei ole pimeää, muttei ole myöskään valoa. En tiedä, onko sumuistakaan. Edessä on päämääriä, jotka vaativat paljon. Tulisi levätä. Mutta jos lepo ei tunnu hyvältä, mitä sitten? Jos mieli lepää ennemmin silloin, kun tekee, eikä silloin, kun on tekemättä?

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Ennakkotehtävien pyörteissä

Tsau!
Fiilis, kun oot jo puoliksi selvinnyt.

Ensimmäiset versiot tehty ja ehdin pitää jo lähes kaksi vapaapäivää (muutamia pieniä juttuja lukuunottamatta). Alkuviikosta tosiaan ne toisen koulun tehtävät ja toisen koulun keskiviikkona, kun ne vihdoin julkaistiin. Aineisto ei ollut kovin laaja, mutta ehkä tavallaan haastavampi kuin aikaisemmin. Tai ehkei sitäkään, mutta tehtävät olivat laajempia, vaativat enemmän pohtimista ja uuden luomista kuin edellisinä vuosina. Aikaisemmin synopsis ollaan tehty aineiston pohjalta, nytkin sen pohjana oli aineisto, mutta juonikaari tuli keksiä itse.

Kaikesta huolimatta tartuin tehtäviin hyvin ja positiivisin mielin.

Toki kuumottelee, riittääkö se, mitä on tehnyt. Onko tarpeeksi omaperäistä, yllätänkö, onko taso sama tai (toivottavasti) edellisen vuoden ylittävä? Mitä jos en tänä vuonna pääse edes pääsykokeisiin saakka? Viime vuonna sattui päähän idea, jonka siivin pääsin haastatteluun ja sitä kautta kokeisiin, vahvuuteni oli todennäköisesti juuri aineistotehtävässä ja omaperäisessä ideassa ja näkemyksessä. Ovatko tehtäväni nyt liian tavanomaiset? Sorrunko sittenkin kliseisiin? Mutten tahtoisi alkaa vääntää turhaan mitään liiankaan erikoista, sillä se varmasti näkyisi lopputuloksessa eikä hyvässä mielessä. Väkisin tehty, liian kummallinen yritys ei yleensä ole edukseen vaan kääntyy itseään vastaan. Nyt tekniset jutut ovat jotakuinkin kohdillaan, mutta riittääkö sisältö haastattelukutsuun? Näkyykö siinä omaleimaisuus?

Tuntuu, että synopsikseen tarvisisi enemmän yllättävyyttä. Toisaalta tässä genressä se ei aina ole pääosassa, ei jännitetä niinkään paljon sitä, kuinka käy kuin kuinka lopputulokseen päästään. Kuitenkin jotain yllättävyyttä saisi mielellään olla. Ei kukaan jaksa katsoa elokuvaa, josta tietää ensimmäisestä minuutista saakka jokaisen juonenkäänteen ja lopputuloksen. Vai jaksaako?

Myös mietityttää, kannattaako hakea kolmeen paikkaan. Tottahan se lisäisi mahdollisuuksia päästä opiskelemaan unelmien alaa - vai lisäisikö todella? Söisikö liian moneen paikkaan venyminen lopulta energiaa toisilta, eikä mihinkään saisi panostettua 250%? Olisiko parempi keskittyä pariin ja painaa niissä täysillä? Mutta jos kävisinkin niin, ettei pääsykoekutsua tulisi kumpaankaan, silloin kyllä harmittaisi, ettei olisi hakenut useampaan. Pääsykokeet ovat kaikissa lähes peräkkäisillä viikoilla ja kokeet kestävät jokaisessa useamman päivän (3-6 päivää). Olisinko jo liian väsynyt, kun viimeiset kokeet olisivat käsillä?

Kuitenkin voi käydä myös niin, ettei kutsua tule yksiinkään kokeisiin. Se ratkaisi toki väsymysongelman, mutta olisi tietenkin suuri pettymys.

Mutta toisaalta - miksi jättää mahdollisuuksia käyttämättä?

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Studio Orfeus 3 - 6. lähiviikonloppu

Moi!
Suokaa anteeksi, näytön olisi toki voinut putsata.

Tämän lähärin aiheena oli muistot. Muistaminen, varhaisimmat lapsuusmuistot, alitajuiset, tiedostamattomat muistot, jotka saattavat vaikuttaa henkilöhahmojen käytökseen...kaikki semmoinen.

Tein tätä taas nyt etupäässä Addiktion osalta. Tuntui, että äkkiä löysinkin paljon uutta eräästä sivuhenkilöstä, joka ei ole kaikkein suurimmassa osassa käsikirjoituksessa ja joka on jonkin aikaa jo tuntunut aika yksiulotteiselta. Äkkiä koko olemus ja henkilön sisäinen maailma avautui jollain tavoin uudessa valossa ja varmasti hyödynnän näitä muistoja ja lapsuudesta löytyneitä luonteenpiirteitä hahmon rakentamisessa jatkossa. Myös muista henkilöistä löysin asioita, joita todennäköisesti aion käyttää, mutta ne olivat jo alun perin olleetkin jo vähän selkeämpiä.

Saimme 12 liuskaa tehtäviä, jotka auttavat varmasti helpostikin syventämään hahmoja. Oli lapsuuden leikeistä kysymyksiä, rakkaista ja karmeimmista pakoista, implisiittisiä ja eksplisiittisiä muistoja... lista jatkuu. Jotenkin koin nämä nyt todella hyödyllisiksi juuri käsikirjoituksen tässä vaiheessa, kun maailma on muutenkin avautunut itselle ihan uudella tavalla. Sainkin kommentin, että olen tässä versiossa löytänyt tarinamaailmaan jonkin uuden kulman. Jes.

Ja tätä tehtävälistaa tulen varmasti hyödyntämään myös jatkossa muiden käsikirjoitusten kohdalla. Sen verran paljon auttoi.

Laitoin eilen viimeiset luvut arvioitavaksi Moodleen. Nyt vain sitten odotellaan. Huomenna julkaistaan yhden koulun ennakkotehtävät, joita aineistosta riippuen teen sitten taas vuorokauden tai hikihatussa kolme viikkoa. Keksin myös hakea vielä yhteen kouluun, jonka tehtävät olivat tuntuneet ikäviltä kaksi vuotta sitten ja olin jo hetkeksi hylännyt ajatuksen tästä koulusta, mutta kävin kuitenkin viime yönä ennakkotehtävät kurkkaamassa. Ne osoittautuivatkin tänä vuonna todella hauskoiksi ja mielekkäiksi tehdä! Sain tehtyä niistä jo ensimmäiset versiot kahdessatoista tunnissa, joista kahdeksan autuaasti nukuin. Toki niissä on vielä pohdittavaa ja korjattavaa, mutta nämä olivat sen verran yksinkertaisia, ettei tarvinnut tuskailla ja hermostua ja väännellä ja käännellä ideoita loputtomiin. Tasokin hakijoiden suhteen saattaa tietysti nyt olla sitten korkeampi. Tämä kuitenkin saattaa luvata hyvää, sillä viime vuonna toisen koulun tehtävät tein todellakin lähes vuorokaudessa, otin suuria riskejä, mutta pääsin lähemmäs unelmieni koulupaikkaa kuin vielä kertaakaan korkeakoulujen hauissa. Ja jos ennakkotehtävät tuntuvat hirvittävän vaikeilta, on pääsykokeissakin sitten luultavasti hankalempaa, jos sinne saakka edes pääsee.

Nyt jatkan kuitenkin hyvillä mielin hakuprosessia. Ehkä kolmen viikon kuluttua on taas palautetta saatu Addiktiostakin ja pääsen hakulomakkeiden jälkeen suoraan käsikirjoituksen kimppuun.

P.S. Aloin myös viime viikolla työstää nuorten minisarjaa. Lähinnä treenaukseksi ennakkotehtäviä ja pääsykokeita varten, mutta jos se lähteekin vetämään ja innostun enemmän, en estele. Kirjoitin myös sadun Kariston kuvakirjakilpailuun tässä palautteita odotellessa ja vähän laululyriikkaa. Onneksi projektit eivät lopu kesken!