maanantai 8. lokakuuta 2018

Addiktion strippauskierros osa 2

Hei!
Syksy - hyvä vuodenaika editoida.

Addiktion tiivistyskierros on käynnissä täyttä häkää. Liuskoja on lentänyt roskiin kymmenisen jo kymmenestä ensimmäisestä luvusta. Toki tiivistys ei suoranaisesti vaikuta pelkästään liuskamääriin, sillä välillä täytyy paikkailla ja kirjoittaa kohtaus toisella tavalla. Vaikka lausetasolla tiivistäisi, voi materiaalia tullakin enemmän.

Olen toki ensin pyrkinyt myös vähentämään matskua, poistamaan kokonaisia turhia kappaleita. Huomasin, mikä on ollut yksi suurimmista kompastuskivistäni: kohtauksesta toiseen siirtyminen luvun sisällä. Lukujen aloitukset, lopetukset ja terävät leikkaukset ovat suosikkejani, niitäkin aika paljon löytyy, mutta joka kohtaan en ole leikannut kohtauksesta toiseen terävällä veitsellä. Ei aina tarvitsekaan, mutta minulla on ollut näköjään ongelmia täyttää tilaa tai kirjoittaa kunnollisia siirtymiä kohtausesta toiseen. Ne pätkät ovat suurimmilta osin täynnä turhaa täytettä, ylimääräisiä lauseita, useampiakin kappaleita, mitkä olisi voinut tiivistää muutamaan lauseeseen. Mitään kovin tarpeellista infoa ei ole. Niitä olen karsinut urakalla.
Myös turhia muistoja olen heittänyt surutta roskiin. Jotkut tulee kyllä säästää tai ainakin korvata jollain järkevämmällä muistolla. Muistot ovat tässä tapauksessa tarpeellisia, mutta niiden nykyinen sisältö ei välttämättä tuo tekstiin niin paljoa kuin haluaisin, siispä nekin menevät remonttiin. Ja nimenomaan alkupuolella niitä on paljon, turhiakin, tiivistystä alkuunhan pyydettiin.

Keksin muutenkin, miten korjata alkua. Sekä sisällöllisesti että rakenteellisesti. Uutta materiaalia täytyy kirjoittaa, mutta sehän on pelkästään kivaa. Mielikuvia ja pätkiä jo on, mutta yritän varmaan ensin karsia pahimmat turhakkeet nykyisestä. Olen osaa jutuista jo tiivistellytkin, tehnyt toisenlaisia ratkaisuja osaan kohtauksista, kun jokin tökki edellisissä. Sellainen tunne minulla on, että tätäkin ongelmaa on enemmän alkupuolella. Olen tässä viiden vuoden aikana saanut aika reilusti palautetta siitä, että loppupuoli kyllä vetää hyvin ja että se imaisi täysillä mukaansa (tiedostan kyllä, että jotain tiivistystä sielläkin täytyy tehdä, jos haluan tekstistä taas dramaturgisesti eheää, mutta onneksi olen - ainakin elän siinä uskossa - taas alkanut tajuta, miten tätä hommaa täytyy tehdä).

Editointikaverit.

Aika alkupuolella vasta mennään, mutta hyvillä mielin. Vertasinkin Instagramissa fiilistä siihen, että olisi juuri käynyt silmien laserleikkauksessa (tai mielikuvaa siitä, mitä se voisi olla): näkee taas ihmeen selkeästi ja terävästi. Ja erityisen tyytyväinen olen siitä, että kaikki nämäkin ongelmat kekkasin vain muutaman lauseen esimerkillä, minkä sain hylsyn mukana.

Jes. Tästä on hyvä jatkaa.

sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Addiktion strippauskierros = botox roskiin! (ja vähän muuta)

Ciao!
Pieni sneak peak, mitä oon duunaamassa.
Facepalmausta ilmassa niin vanhan kuin uuden version kohdalla.

Addiktion tiivistyskierros alkoi. Tai sen vihdoin aloitin. Sain jotain kummallista puhtia Facebookin hylsykeskustelusta, jotain hyötyä siitäkin. Ja tietysti Hel-YA!:sta, nuortenkirjallisuustapahtumasta (järjestettiin toista kertaa!), jossa olin eilen.
Yllä olevaan kuvaan voisin kommentoida vielä sen verran, että löysin editoitavaa jo kuvan julkaisun jälkeenkin, mutta olkoon.

Hel-YA!:n esiintyjäsatoa.


Eli siis - kaverini keksimän nimityksen voimin - Addiktio saa nyt stripata urakalla. Robustoksen palautteessa sain myös pienen esimerkin siitä, mitä tiivistykseltä toivottiin ja yritänkin toimia sen mukaan, toistaiseksi se vaikuttaa oikein varteenotettavalta vaihtoehdolta. Näin puolen vuoden (vai vuodenkin?) tauon jälkeen, kun en tiedostoa juuri ole avannut, katson tekstiä taas ja taas kerran uusin silmin. Huomaan tunkeneeni ns. "botoxia" moneenkin väliin ja kohtaan ja lauseiden sisälle. Ikään kuin täytesanoja, lauseita ja kokonaisia kappaleita, millä olen yrittänyt luoda tunnelmaa tai mitä ilmauksia pidin hienoina tai muuten kivoina. Tällainen kiemurtelu syö aika rankasti tehoa itse asialta ja se ei ehkä tämän tyyliseen sisältöön ole se sopivin - tai onko ikinä muutenkaan, siitä voimme keskustella joskus lisää. Nappailen ja revin niitä pois nyt aika rankallakin kädellä, että saan kuorittua luurangon (ehkä myös lihaksistoa voisi säästää) kunnolla esiin. Sen kaiken kylmyyden ja raakuuden, mitä tekstiltä haen.

Voi olla, että olen jo nyt poistanut vahingossa myös tarpeellista, mutta koetan olla välittämättä siitä. Ajattelin joka tapauksessa tämän tiivistyskierroksen jälkeen pistää Addiktion "bodaamaan", käydä ns. "fitnesskierroksen", missä kasvatan lisää lihaksistoa ja tehostan jäntevyyttä. Korulauseet sun muut nyt surutta roskiin, sen jälkeen kunnon kuntokuuri siitä, mitä jää jäljelle. Huomaan dramaturgian osalti jo kärsivän kaikesta tiivistyksestä, vaikka se suurimmilta osin sitä parantaakin (ja tehostaa esim. dialogikohtauksia). Mutta joissain kohti, mihin olen tunkenut paljon botoxia, jäljelle jää aika tavalla töksähtelyä. Niitä kohtia tulisi bodata, lihavoittaa, mutta lihasmassalla eikä rasvalla (mistä näitä vertauksia nyt tulee...). Lisätä tarpeellisia, teräviä, paljon kertovia lauseita eikä turhaa täytettä, jossa vain fiilistellään tai toistetaan jo edellisessä lauseessa sanottu (ei välttämättä selitellä, mutta tungetaan vähän liian tehokkaasti kurkusta alas, kun vähempikin olisi riittänyt). Yritän opetella "vähemmän on enemmän" -tekniikkaa, joka on nyt ollut ilmeisesti vähän hukassa.

Olen myös sivuhenkilöistä poistanut infoa ja turhaa materiaalia, millä ei oikeastaan tee mitään. Ne ovat olleet jäänteitä syventämisvaiheesta, milloin tungin kaiken, mitä vain keksin, itse tekstiin. Yritän karsia ja jättää niistäkin vain tarpeellisimmat - ne, mitkä eniten rakentavat ja kertovat henkilöhahmoista, antaa raamit, jonkin verran täytettä, mutta jokaista kauneuspilkkua ja finniä ei tarvitse kirjoittaa lukijalle valmiiksi. Olen syventämisinnostuksissani unohtanut aukot, unohtanut jättää lukijalle tilaa. Pahimmalla mahdollisella tolalla tämä ei ole, en ole sivutolkulla kuvannut henkilöhahmoja (en pidä siitä lukijana enkä kirjoittajana), mutta esimerkiksi turhia muistoja ja mainintoja tällaisesta kyllä on, mitkä eivät tue juonta tai muuta. Varsinkin käsikirjoituksen alkupuolella tätä ongelmaa on enemmän, loppupuolella tuskin tiivistämisen varaakaan on yhtä paljon. Alku lähtee vähän hitaasti aika runsaalla taustoituksella, mutta yritän jäntevöittää sitäkin. Muutama rakenteellinen ratkaisukin on mielessä, mutta puutun niihin enemmän seuraavalla kierroksella, koetan saada ensin pahimmat karsittua (minua pyydettiin siis myös tarkentamaan päählön kehityskaarta, mihin keksin jo yhden vaihtoehdon).

Tutustumista virtuaalimaailmaan!
Kuvat: Ritva Lindwall

Sitten ihan aiheesta toiseen, ehkä selittää osasyyn sille, miksi blogin puolella on ollut hiljaisempaa. Aloitin kuukausi sitten uudessa työpaikassa ja voi hitsit kun olen innoissani! Ohjaan luovaa kirjoittamista mielenterveyskuntoutujille ja siinä sivussa tuuraan välillä ohjaajan roolissa myös teatterityöpajassa. Ihan unelmaduuni! Ja on tässä vähän muitakin juttuja, joita odottelen ja kuumottelen, toivon toki parasta, mutta mikään ei ole varmaa, niin ei niistä sen enempää. Kuitenkin näyttää siltä, että tämä vuosi on sittenkin täynnä mahdollisuuksia. Pitää vain tupsahtaa oikeaan paikkaan oikeaan aikaan, vahinkojen sarja, mutta kaikkea jännää mahdollisesti tiedossa.

Innostunut sanataideohjaaja.
Kuva: Tarja Kinnunen

Jos sitä jaksaisi tiivistää vielä yhden luvun... näkemisiin!

keskiviikko 29. elokuuta 2018

Addiktion tuleva remontti vol. 2

Moi!

Olen tässä muutaman päivän ( =yön) pohdiskellut saamaani palautetta Robustokselta. Asioita, editointi-ideoita sun muuta tuli mieleen, rankempiakin.

Tiivistämistä olen miettinyt paljon, sehän oli tavallaan palautteeni ydin. Päätin, että lähden tiivistämään vähän rankemmalla kädellä. Kaikki turha tai siltä vaikuttava pois, roskiin ( =vanhaan tiedostoon). Tällä läppäriaikakaudella on enemmän kuin mahdollista tallentaa käsikirjoituksista tarvittaessa vaikka 10 000 versiota, palata vanhaan, selata ja hyppiä ympyrää versioiden välillä. Ajattelin tehdä juuri niin.

Nykyinen (tai kustantamoversio) versio on aika koristeltua kieleltään, olen ilmaissut monia asioita ehkä vaikeamman kautta, kun ne minusta kuulostivat kivoilta. Olen ihmisenäkin vähän kiertelevä ja kaarteleva, mutta Addiktioon olisi hyvä saada mahdollisimman suora sävy. Vanha versioni on fiilistelevä, kelluva, vellovakin kaikessa runsaudessaan. Hain tunnelmaa, kirjoitin valtavia dialoginpätkiä kaiken infon saamiseksi mukaan sitä mukaan, kun sain syvennettyä henkilöhahmoja ja tematiikkaa. Se ei välttämättä ole huono, mutta tämän tyylisessä tekstissä ja tällaisessa aiheessa, sanomassakin suoruus ja kovuus voisi olla parempi.
Raakaversioni, ne muutamat tuhannet monta vuotta sitten, olivat hyvin tiivistä tykitystä. Olen tahallani ja väkisinkin melkein joutunut paisuttamaan tekstimassaa aikaisemmin. Tykityksen ja tiiviyden perimmäinen syy ensimmäisissä versioissa ei kuitenkaan ollut tyyli vaan informaation niukkuus. Kun en ollut itsellenikään vielä selventänyt asioita enkä miettinyt loppuun asti, keksinyt laisinkaan, on ihan ymmärrettävää, että ilmaisu on äärimmäisen tiivistä. Ei ollut informaatiota, mitä jakaa lukijalle, koska sitä ei ollut olemassa pääkopassanikaan.

Mitä useampia versioita tein, sitä valtavammaksi tekstimassa kasvoi. Nykyisessä versiossa on 300 liuskaa tai ylikin. Olen syventänyt urakalla henkilöhahmoja, lisännyt miljöökuvausta, tuonut tasoja ja vahvistanut sanomaa ja tematiikkaa. Tämä tuntui tarvitsevan tilaa. Kaiken infon, mitä keksin, halusin sisällyttää teksiin. Helpoin ratkaisu oli lisätä tekstimassaa, uida siinä ja fiilistellä, tutkia ajatuksiaan itsekin paperilta kaikista sanoista. Loppujen lopuksi se ei välttämättä toimikaan.
Olen aina ihaillut niin koristeltua kieltä kuin myös äärimmäisen tiivistä ja yksinkertaista ilmaisua, missä jopa yhteen sanapariin mahtuu koko maailma. En ole siinä kovin harjaantunut, mutta onhan minulla aikaa opetella. Uskoisin jälkimmäisen tyylin tuovan myös Addiktioon jotain lisää, kielen ja kerronnankin kuvaavan enemmän sisältöä. Repivän, paljastavan, iskevän kasvoihin kovempaa kuin koristellun vellomisen.

Varsinkin syventäessäni henkilöhahmoja, minulle on mahdollisesti käynyt niin, että olen lisännyt mukaan myös paljon informaatiota, minkä olisi voinut jättää auki tai sanomatta. Viime yönä keksinkin seuraavanlaisen vertauksen karkkilaarista: karkkikaupassa silmäni iskeytyivät yhden ison karkkisekoituksen salmiakkikarkkeihin. Halusin nimenomaan tuon sekoituksen seassa olevaa salmiakkia, en niitä tuhansia muita vaihtoehtoja. Kun yritin kaivaa sekoituksesta haluamiani karamelleja, se osoittautui vaikeaksi, turhauttavaksikin ja lopulta päätin kauhoa koko karkkisekoitusta mukaani yhteensä 5kg. Eli 5kg karkkia, joita todellisuudessa puoliakaan ei tehnyt mieli. Nyt aion lahjoittaa hedelmäkarkit sekoituksesta toisaalle ja syödä seasta vain salmiakit.

Lyhyesti aion siis riisua Addiktion niin paljaaksi ja repiä ihon niin vereslihalle kuin kykenen. Mieluummin tällä kertaa vähän yli kuin alle, että opin. Voin aina lisätä juttuja takaisin myöhemmin, paisuttaminen on minulle huomattavasti helpompaa. Mikään muutaman lauseen poispyyhkiminen tai parin sanan hinkkaaminen ei tule tuottamaan tulosta isommassa mittakaavassa. Varovainen tiivistäminenkään tuskin tekee nyt sitä, mitä siltä haen. Minun tulee todellakin ottaa rankat keinot käyttöön, repiä kaikki turha irti, että saan krikastettua tärkeimmän. Yritän pitää suurimman osan keksimästäni uudesta informaatiosta mukana, mutta typistää sen hyvin pieneen. Tuoda esiin minimaalisin vihjein, jotka kuitenkin toivottavasti kertovat paljon. Vaikka kuinka rakastan dialogia ja sen kirjoittamista, siinäkin on varmasti typistämisen varaa. Ehkä löydän taas uusia keinoja, millä tuoda dialogissakin viljelty informaatio esiin, vaikka dialogi onkin ehdoton suosikkini.

Pidän mielessä palautteeseen kirjoitetut sanat: "Mitä tiiviimpi ja rajumpi, sen parempi". Aion luottaa näihin sanoihin. Mikään ei estä kokeilemasta, enkä menetä sillä yhtään mitään.

Postaukseeni liitettyyn kuvaan vielä viitaten, pohdiskelin myös uudenlaista alkua. Alkupuolella kun kuulemma oli enemmänkin tiivistämisen varaa. En ajatellut sitä kokonaan rakentaa uusiksi, mutta muuttaa jonkin verran. Vinkkinä oli myös, että koulun, käsikirjoitukseni tapauksessa lukion, osuutta voisi lisätä. Ajattelin pistää senkin vinkin testiin myös alkua ajatellen.

Mahdollisesti työstän Addiktiota ja Kun mä kuolen -kässäriä nyt samaan aikaan. Pääsin jälkimmäisen kanssa hyvin alkuun, olen edelleen innostunut ja uskon, että uuden tekeminen raikastaa ajatuksia myös Addiktion kanssa. Tämän kässärin olen myös nappaamassa kurssille mukaan. En kuitenkaan malta pitää näppejäni erossa Addiktiostakaan nyt, kun vihdoin sain taas nipun avaimia käsiini. Voisin jättää sen hautumaan, mutta en ole kovin kärsivällistä tyyppiä. Haluan päästä heti töihin, tekemään, painamaan sata lasissa. Lisäksi pelkään unohtavani puolet siitä, mitä olen näinä päivinä ajatellut, vaikka kuinka olisin jokaisen sanan ajatuksistani naputellutkin ylös. Haluan tehdä silloin, kun intoa todellakin on. Töitä pitää joka tapauksessa tehdä silloinkin, kun kaikki ottaa päähän, niin miksei hyödyntäisi myös innostusta, kun sitä on taas hetken hyppysissä.

maanantai 27. elokuuta 2018

Addiktion palaute (Robustos)

Hejsan!
Viime yönä taiteilemaani blackout poetrya.

Kyllä, Robustokselta tuli palautetta. Oli tullut jo eilen, mutta maili oli eksynyt roskapostikansioon. Istuskelen täällä sohvalla hymyssä suin, vaikka kyseessä periaatteessa olikin taas yksi hylsy.
Tämä hylsy ei vain tuntunut hylsyltä ensinkään.

Tämän ja ensi vuoden kirjat on lyöty lukkoon. Fakta. Minulle ei tarjottu sopimusta, mutta sähköpostissa oli äärimmäisen mukava ja kannustava sävy verrattuna näihin "Ei sovi kustannusohjelmaamme" -hylsyihin. Mailissa ei oikeastaan edes lukenut, ettei käsikirjoitukseni kiinnosta, todettiin vain, että julkaisuohjelma on tältä erää lyöty lukkoon.

Palautettakin sain, jonkin verran editointivinkkejä. Jos editointivinkit (ne ovat laskettavissa yhden käden sormin) tiivistäisi yhteen sanaan, olisi se lyhyesti: "Tiivistä". Alkupuolessa on tiivistämisen varaa, koko käsikirjoituksessa myös ihan lausetasolla. Vaikka rakkaista lauseista tulee ehkä luopua väittäisin, että loppupeleissä tämä on aika helppo homma. Varmasti tulee hakattua päätä siihen läppäriin, kun editoinnin aika tulee, eikä tiedä enää, mistä luopua ja mitä tiivistää, mutta minkäänlaista megaremonttia ei esim. sisällön suhteen ehdotettu.
Toinen asia, mistä mainittiin, oli päähenkilöni kehityskaari. Sitä voisi terävöittää, selventää. Mistä alkaa ja loppuu jne.

Olen erityisen iloinen sähköpostin viimeisistä lauseista: "Olet mielestäni aivan oikeilla raiteilla tämän tekstin kanssa, mutta yritä kiristää ruuvia lisää. Mitä rajumpi ja tiiviimpi, sen parempi."

Tuli valtavan hyvä mieli. Olihan minulla jo aika, kun ajattelin luovuttaa Addiktion suhteen ja ehkä myös koko kirjoittamistouhun suhteen. Myös rajuuteen kannustaminen lämmittää mieltä, sitä tältä tekstiltä koko ajan halusin, mutta jossain vaiheessa lähdin vähän pehmentämään, kun jo aiheen suhteen tuli jostain lyttäyksiä. Tuli todellakin tunne, että nyt tekstiäni ymmärretään. Ehkä myös minua ymmärretään. Sain vihjeitä, mihin suuntaan mennä. Ei käsketty heittää tuotoksia roskiin ja sain jopa perustelut, vaikkei sähköpostiviestissä edes suoraan lukenut, että "ei kiitos". Julkaisuohjelman tilanne mainittiin ikään kuin ohimennen, viestiä ei aloitettu esimerkiksi sillä, että "kiitos, mutta ei kiitos". Lähden todella mielelläni editoimaan ja tiivistämään tämän palautteen varassa ja ylipäätään koko kustantamosta jäi niin hyvä ja lämmin mieli, että toivon pääseväni tekemään joskus yhteistyötä heidän kanssaan.

Ja ei kun editoimaan.

keskiviikko 22. elokuuta 2018

Kun mä kuolen - taustatutkimus ja henkilöihin tutustuminen

Moi!
Taustatutkimusta.

Olen alkanut tehdä sitä taustatutkimusta, vihdoin. Muutaman päivän annoin tekstin vain olla, yritin pitäytyä siinä mietiskelyssä, mikä usein jää minulla valitettavan vähiin. Syöksyn aina suoraan tekemään, mikä ei välttämättä ole huono, mutta on siitä ongelmiakin syntynyt.

Olen muutaman päivän ja yön selaillut internetin ihmemaata, lueskellut erilaisista kuolemakäsityksistä, uskonnoista, viikingeistä, atsteekeista... Ja löytänyt islantilaisen rapmusiikin. Hupsista.

Pian pitäisi nousta sohvalta, suunnata kirjastoon ja hakea lisäaineistoa. Ainakin yksi varaamani kirja on noudettavissa, aloitan varmaankin siitä. Suunnitteilla on myös tutkimusretki Hietaniemen hautausmaalle. Tykkään käydä hautausmailla, en tiedä, mikä niissä on, mutta odotan tätä retkeä. Voisin ehkä napata muutaman kuvankin siellä ollessani.

Henkilöhahmojen ajatusmaailmoja aloin purkaa kirjoittamalla simppelisti dialogia auki. Tämän työn ainoa tavoite on saada hahmot paljastamaan itsestään asioita, kaikki muu on toissijaista. En välttämättä edes hyödynnä näitä dialogisysteemejä suoraan, kunhan kaivelen tyypeistä informaatiota. Edellisessä postauksessa sanoin kokeilleeni listausta, se ei nyt tuntunut auttavan tässä vaiheessa, jäin harmillisen jumiin. Dialogin kautta sainkin heti lisäinfoa, löysin henkilöhahmoistani asioita, ehkä heidän uskomuksiaankin osalti. Taidan käyttää tätä jatkossakin, ainakin tämän käsikirjoituksen kanssa. Törmäytän vuoronperään tyyppejä toisiinsa ja katson, mitä tapahtuu. Miten he reagoivat, mitä paljastavat, mistä uskaltavat ja eivät uskalla puhua. Rakastan muutenkin dialogin kirjoittamista, se on ehkä lempiosioni koko käsikirjoitusten kirjoitusprosessissa ja tällä kertaa tämä tuntuu toimivan. En vielä hirveästi ole tätäkään ehtinyt tehdä, mutta annan aikaa - ainakin yritän kovasti.

Olen edelleen kuitenkin hirveän innoissani tästä käsikirjoituksesta. Voi olla, että olen väärässä ja kaikki menee todella metsään, mutta jotenkin tuntuu, että tässä on jotain. Tästä tahdon kirjoittaa juuri tänään, tämän kanssa saattaisin jaksaa nyt työskennellä. Luulen, että oli hyväkin juttu, että jätin muut tekstit hautumaan ja kokeilin uutta. Vielä ei innostus ole lopahtanut, yritän pitää tästä nyt kiinni. Lisäksi tämä on osalti mukavuusalueellani, muttei kuitenkaan liikaa. Taustatutkimusta tulee tehdä, miettiä, pohdiskella, väännellä ja käännellä juttuja varmaan tappiin asti niin, että savu nousee taas korvista, mutta ainakin tänään, tässä kahvikupin äärellä tuntuu, että olen siihen tämän tekstin kanssa valmis.

Postailemisiin!

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Kun mä kuolen -editointilista

Hejjj!
Kirjallisuusluennolle osallistuminen, oma kässäripalaveeraaminen, läpiluku (x)
Kuva: Maria Ketonen

Luin Kun mä kuolen -kässärin läpi. Tein muutaman sivun editointilistan, lähinnä siellä on niitä isompia juttuja, mutta myös pienempiä huomioita, mitä tarttui käteen. Täytyisi todellakin kehitellä varsinkin henkilöhahmoja, nehän ovat tarinan perusta. Aloin listata ylös myös heidän ominaisuuksiaan, tavoitteitaan, toiveitaan ja pelkojaan. Huomasin heti ongelmaa varsinkin aikuishenkilöideni osalta. En ollut miettinyt heitä sitten yhtään, he ovat vain pieniä pisteitä paperilla ehkä yhdellä tai kahdella ominaisuudella. Yritän kuitenkin rakentaa heidät tukemaan muuta tarinaa ja varsinaisia päähenkilöitäni, joten ehkä kuitenkin aloitan suurimmassa osassa olevista henkilöhahmoista.

Editointimuistilistaa. "Muista pakastin."

Myös se, mistä oikeastaan pohjimmiltani kirjoitan, täytyisi selvittää. Teema ja sanoma. Jotain on mielessä, mutta täytyy tutkia tekstiä vielä tarkemmin. Näiden kysymysten selvittäminen auttaa editointia kummasti, kun siihen pisteeseen päästään.

Monenkin asian kohdalla toistuupi tämä kysymys.

Minulta on kuitenkin monenkin asian kohdalla varsinaiset pointit hukassa. Olen istuttanut paljon, ehkä osin itsellenikin asioita, jos tulisin käyttämään niitä tai saisin niitä hyödynnettyä. Monia asioita en kuitenkaan hyödyntänyt, en tehnyt niillä oikeastaan mitään. Kun luin tekstin läpi, ajatuksenani oli vielä säilyttää juttuja, mutta siinä lukiessa iski tunne, etten kyllä tahdokaan kirjoittaa niistä mitään. Voisin mahdollisesti kokeilla tehdä version, missä karsin nämä "turhat" jutut täysin pois ja lähteä tutkimaan, millä niitä paikata. Ehkä paikkauskin on väärä sana, mutta tuoda mieluummin tilalle jotain tuoretta, joka tukee paremmin tarinaa ja henkilöhahmoja ja toisi ehkä lisäkerroksiakin tekstiin. Antaa tilaa uudelle, puhtaalle, tuoreelle ja raikkaalle. Ideoille, sellaisille, mille olisi mahdollisesti käyttöäkin.
Raakaversiota kirjoittaessahan kävi oikeastaan niin, että keksin koko tarinan pointin ja juonen vasta aloitettuani, joten tämä voisikin olla perusteltua.

Ajattelin myös tehdä vähän taustatutkimusta. Tutustua kuolemaa käsittelevään kirjallisuuteen enemmänkin. Mielessä on ainakin yksi antologia, jonka nimeä en nyt tähän hätään muista, mutta mistä saattaisi olla hyötyä (ja jonka todennäköisesti saan lainaksi). Saa ehdottaa, suositella, mitä ikinä! Muistovärssyjä ja kaiken maailman lainauksia on selailtu, mutta ajattelin kerätä itselleni vähän lukulistalle juttuja, mitä hyödyntää. Ehkä myös eri uskontojen näkökulmia kuolemaan voisi tutkia enemmän.

Ihan alkua tulisi miettiä. Sain aikaan iskevän alun, ehkä ensimmäisen repliikinkin, mutta kirjoittaessa kävi niin, ettei tällä alulla oikeastaan ole mitään tekemistä loppukässärin kanssa. Alku menee siis todennäköisesti uusiksi kokonaan, ehkä muutamakin ensimmäinen luku. Pitäisi keksiä uusi, iskevä alku, mutta joka mielellään aloittaisi tarinan siihen suuntaan, kun sitä nyt lähdin viemään. Mahdollisuuksia on, päätöksiä taas tehtäväksi.

Ehkä läksin tästä pohdiskelemaan ja katsomaan, jos onnistuisin vielä näkemään tähdenlennon.

torstai 2. elokuuta 2018

Kun mä kuolen (raakaversio paketissa) + Baltic Herring 2018 update

Moi!
Raakaversio valmistui pari päivää sitten. Aikaa meni tasan 2 viikkoa.


Huhhuh. Naputin, naputin ja naputin vähän lisää. Ja niin siinä kävi, että vihdoinkin - pitkän ajan jälkeen - kirjoitin taas jotain alusta loppuun.

Sanoja raakaversiossa on vaivaiset 25 000. 90% tekstistä on toimintaa ja dialogia, lähinnä kahden henkilöhahmon välillä. Toiminnan kanssa olin pitkään lukossa, ylipäätään kaiken toiminnan ja jokaisen käsikirjoituksen kanssa. Nyt päätin, että rämmin tämän pusikon läpi, vaikka mikä olisi. Kirjoitan edes jonkunlaisen alun, keskikohdan ja lopun, että minulla on edes jokin runko, mihin lähteä rakentamaan.
Onnistuin.
Minulla on alku, keskikohta ja loppu. Tai tarkemmin sanottuna mahdollinen alku, mahdollinen keskikohta ja mahdollinen loppu. Jonkinlainen juonikin syntyi, sitten lopulta, vaikka alussa ajatukset risteilivät ihan eri poluilla ja alkupuolta tuleekin varmasti editoida rajusti (niin kyllä muutakin kässäriä).

Olen kirjoittajana sellainen, että tarvitsen heti jonkin rungon. Minun on helpompi tehdä työtä kuin mosaiikkia tai palapeliä ja hahmotan pään sisällä muhivan idean paremmin, jos näen sen edessäni, jos voin lukea sitä läpi, tutkia ja löytää ruudulta. Haluan tarttua heti toimeen, kirjoittaa hurjan raakaakin raakatekstiä, sillä aivoni toimivat parhaiten jotain tehdessä. Mieluummin editoin 100 kertaa kuin yritän pitää palasia kasassa pääni sisällä, se ei vain jostain syystä onnistu minulta kovin hyvin. Tämäkin teksti tarvitsee joka suhteessa editointia. Ihan isoimmista palasista ja päählön motiiveista lähtien. Miljöökuvauksen skippasin lähes kokonaan (se on eräs inhokkini kirjoittaessa ja jää itsellä hyvin vähälle huomiolle usein), henkilöhahmoja tulee syventää hemmetisti, heitä tulee motivoida vahvemmin (tutustuakin heihin), pitäisi myös selventää itselle, mistä oikeastaan olen nyt kirjoittanut. Mistä tarina pohjimmiltaan kertoo. Mutta ehkä löydän pointin sitten, kun olen ehtinyt sulatella tekstiä enemmän ja keksiä myös lisää.
Alkuun toin monia henkilöhahmoja ja istutin vihjeitä, millä en sitten päätynytkään tekemään käsikirjoituksessa juuri mitään. Tavallaan pallottelin itsellenikin ideoita, jotka jossain vaiheessa hylkäsin. En kuitenkaan uskalla vielä lähteä poistelemaan mitään, sillä tarinani tarvitsee myös taustaa ja sivujuonia, pohjaa, jota saattaisi voida osaksi rakentaa näistäkin palasista.

Tein tämän myös päästäkseni paniikista, saamattomuuden tunteesta ja jonkinlaisesta lukosta tekstien kanssa. Oksensin kaiken tyhjään tiedostoon, pyrin jäsentelemään ja kirjoittamaan jotain alusta loppuun, vaikka teksti olisi kuinka paskaa ("first draft of everything is shit", vai miten se meni?), tarvitsin sitä. Olen jollain asteella jumittanut lähes vuoden, aloittanut miljoona juttua, jäänyt jumiin kaikkien kanssa, turhautunut, panikoinut, hakannut päätä läppäriin. Väsymys, stressi, paniikki, epätoivo, burnout... you name it. Minun tuli saada aloittaa puhtaalta pöydältä, ilman liikoja odotuksia tai paineita, jättää hetkeksi kaikki vanhat projektit sivuun ja voin sanoa, että tämä todellakin virkisti. Toki tahdon editoida vanhatkin raakileeni kuntoon, saattaa työt loppuun, mutta nyt olin niin solmussa ja panikoin jokaisen kohdalla niin hirveästi, että menin senkin vuoksi ihan lukkoon, eikä edes tiedostojen avaamisesta lopulta tullut mitään.
Piti aloittaa alusta. Ja kuten viimeksi mainitsin, rakastan aloittamista.
Lisättäköön siihen vielä, että rakastan myös projektien loppuun saattamista, kaiken taistelun jälkeen. Ensin täytyisi vain kerätä voimia editointitaistoon ja hylsyjen kestämiseen.

Naputtelen täällä juuri omaa editointimuistilistaani, luen raakiletta rauhassa läpi ja kirjoitan ylös kaiken, mitä tulisi vielä pohtia, mitä pitäisi päättää tai korjata jo tässä versiossa, mihin pitäisi kiinnittää huomiota. Nämä helteet kyllä latistavat aivotoiminnan nolliin, onneksi tämän listan kirjoittaminen on sen verran mekaanista, että se onnistuu 30-asteisessa yksiössäkin, pohdinnan voi jättää siihen, kun aurinko laskee ja tähdet vilkuilevat taivaalta.
Ajatuksenani on jatkaa eräällä kirjoituskurssilla, päätin, että nappaan nyt "Kun mä kuolen" -kässärin sinne mukaan, vaikka alun perin minun tuli editoida Merenpoikaa. Aivoni nyt vaan eivät suostu asettumaan sille taajuudelle, pohdinnan aloittamisen ajatteleminenkin saa aikaan suhteellisen mahtavan paniikin. KMK:n kanssa kuitenkin tuntuu nyt sujuvan. Minulla on jo hienoinen tunne, että tiedän, mitä tehdä. Se saattaa olla paahteen aiheuttama harha, kangastus, mutta se luo toivoa. Ja sitä tarvitsen.

Baltic Herring short film competition 2018 - finaalissa, toisen kerran putkeen!

P.S. Lyhytelokuvamme "Osoite: Itämeri" on päässyt vuoden 2018 Baltic Herringin lyhytelokuvakilpailun finaaliin! Osallistuimme ensimmäistä kertaa kilpailuun viime vuonna Vellamon tytär -lyhytelokuvalla, sekin pääsi finaalisijoille, joten tämä on nyt toinen finaalisijoitus putkeen. Hyvältä tuntuu, ei voi muuta sanoa. Varsinkin, kun Osoite: Itämeri kuvattiin suunnilleen päivässä, leikattiin ja äänitettiin voiceoverit sun muut toisena päivänä. Eli yhteensä n. 2 vuorokauden paketti. Lähdimme liikkeelle myöhään, olimme unohtaneet koko kilpailun ja superkiirehän siinä tuli. Improvisoinnillekin oli tilaa. Kuitenkaan lopputulos ei ilmeisesti mennyt ihan metsään. Missähän sitä olisi, jos joskus aloittaisi ajoissa?