sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Peikkometsä

kirjoitettu 02.10.2010

Pieni peikon palleroinen aina
käveli ja loikki
pienen metsän poikki

Sieltä se löytää saa
oman kodin aikanaan,
mutta vielä kuitenkaan
ei saa se rakastajaa ollenkaan

Suopeasti kohtalo kuitenkin
--rakastaahan se peikkoa muutenkin--
ottaa peikolta pienen hampaan:
"Nyt voit löytää sä lampaan,
joka unen makean sulle antaa!"

Kiitollisena peikko tästä, sanoo:
"Pääsinpäs pälkähästä,
nyt on syöminen taas mielekästä."

Kohtalo sille:
"Menepä siitä,
aikaani enempää ei sulle riitä."

Niinpä peikko juoksi pois;
tämän parempaa ei elämä olla vois,
jospa rakkaankin joskus Kohtalo tois.

Satuhetki nro 1

Tästä voisin muutaman sanasen sanoa sen verran, että ainakin äidinkielenopettajani ja kirjailija Tiina Raevaara antoivat tästä hyvää palautetta ja olen itsekin aika tyytyväinen, vaikka lyhykäinen taas onkin.

kirjoitettu 15.10.2010

Taru kertoo, että jos omistaa peikon hampaan, on niskan päällä. Silloin eivät peikkojen taiat tehoa. He tarvitsevat aina etuhampaansa.

Olipa kerran pieni tyttö. Se tyttö tykkäsi kävellä, etenkin metsässä. Hän koki sen melkein kuin kodikseen. Vihreän, vehreän puisen ja pensaikkoisen metsän. Kaksi viikkoa sitten oli kuitenkin tapahtunut jotain outoa: tyttö oli juossut metsästä kotiin hädissään kuultuaan jonkun äänen, ikään kuin jonkinlaisen murahduksen. Aivan niin, tyttö oli pieni, joten hän oli varmaan vain säikähtänyt ja siksi juossut peloissaan kotiin. Mutta erikoista tässä tapauksessa oli se, että tavallisesti tyttö ei säikkynyt mitään, ei pienintäkään metsän inahdusta, sillä hän tunsi metsän äänet läpikotaisin, niin kauan hän oli siellä kulkenut.
Kolme päivää sitten oli tytölle alkanut kasvaa karvaa. Tummanruskeaa, tuuheaa karvaa joka puolelle kehoa, alkaen jaloista. Jalat alkoivat muutenkin muuttua: niistä oli tulossa suuremmat, varpaista pyöreämmät, hieman pullamaiset oikeastaan. Hiukset alkoivat pidentyä ja takkuuntua, eikä niitä saanut edes kylän hienoimmalla kammalla selväksi. Tytön nenästä alkoi muotoutua suuri ja silmät painuivat syvemmälle kuoppiinsa. Vielä eilen hän oli ollut jotakuinkin tunnistettavissa, mutta nyt puuttui enää häntä ja tyttö olisi valmis heitettäväksi karvakasojen seuraksi metsään.
Sen siitä saa kun kävelee yksin metsässä. Mitäs minä olen aina sanonut…”, oli isä vain tokaissut. Se ei tietenkään auttanut tyttöä yhtään. Tuttujen kyläläisten kummastelevat katseet seurasivat heitä, kun he koettivat hoitaa asioitaan keskustassa. Lopulta isä päätti lukita tytön ullakolle, jospa taika vaikka hellittäisi. Ainakin tytöllä oli karvapeite, joka suojaisi häntä kylmältä.
Eräänä iltana isä avaa ullakon oven kynttilä kädessään. Tyttö vilkaisee ovelle päin ja näkee isän virnistävän leveästi kaikki hampaat tallella. Vielä aikaisemmin oli isältä puuttunut etuhammas.

Kaipuuta ja ikävää

kirjoitettu 08.04.2012


Kaipuu suuri, sydän pienen pieni
Ystävästä ei kukaan kieli
Tekoja mahdotonta ohittaa,
mieleen painuvia asioita somistaa

Jonkin verran aikaa on tässä,
kaipuusta selvitä, ikävästä
Tunteet mahdottomiksi muotoutuvat,
kuin vuori ne vastassa odottavat

Sydän pieni, kaipuu suuren suuri
Valtavaksi kasvanut kuin muuri
Odottamaan jää ei enää kukaan,
vastauksen tahdon ja sen sä lupaat

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Menetys

kirjoitettu 03.11.2010

Tiedän, että menetän Sinut pian. En voi tehdä enää mitään. Niin vain tulee tapahtumaan. Se ei ole oikein eikä se ole väärin, se vain on. Olen tehnyt asioita ja Sinä olet tehnyt asioita. Ne eivät vain loksahtaneet yhteen. Ne uivat vastavirrassa keskenään. Oikeastaan ne menivät melkein samaan suuntaan – mutta liian kauas. Liian kauas pimeisiin onkaloihin. Ne olivat liian pahoja asioita. Niitä oli liikaa. Ei kukaan kestä sellaista, et edes Sinä. Minusta puhumattakaan.
Olen melkein jo hyväksynyt sen. Niin olet Sinäkin. Me kuljemme elämässä eteenpäin. Joskus vilkaisemme ehkä hetkeksi taakse, mutta kääntäessämme kasvomme kohti aurinkoa unohdamme. Unohdamme sen, mitä joskus oli.

Elämästä

kirjoitettu 15.10.2010

Elämässä voi kokea kaikenlaista, sekä hyvää että pahaa. Ne kokemukset muokkaavat sinusta sellaisen ihmisen, kuin Sinä olet. Elämä on aika epäreilua, toiset saavat kaiken ja toiset eivät mitään. Toisilla on rankkaa ja toisilla koko elämä on pelkkää ruusuilla tanssimista, niin kuin sanotaan. Vai onko? Voisiko sen kauniilta näyttävän kalvon alla ollakin jotain muuta? Ja voisiko rankalta ja raa'alta näyttävän elämän sisällä piillä myös niitä mukavia hetkiä?

Sellaisena kuin minä elämän tunnen, ei kellään voi olla kovin hauskaa – ainakaan koko aikaa. Toisaalta minä kyllä nautin elämästä, myös sen synkistä puolista. Ongelmat tekevät elämästä mielenkiintoisen. Ongelmat kyllä myös vaikeuttavat elämää aikalailla, sitä melkein tappaa itsensä jossain vaiheessa, mutta kun niistä vastoinkäymisistä sitten selviää, tuntee itsensä taas vahvemmaksi.
Vaikean, ylitsepääsemättömän hetken iskiessä elämää voi maustaa esimerkiksi huumeilla, alkoholilla, lääkkeillä ja muulla itsensä vahingoittamisella, mutta yleensä hetkestä jää sen jälkeen vieläkin pahempi ja oksettavampi maku suuhun. Arvioikoon jokainen sitten itse, haluaako tätä tehdä vaiko ei.

Rakkaus on myös mielenkiintoinen juttu. Jos haluaa todella kärsiä, se tosiaan kannattaa sekoittaa elämän soppaan mukaan. Mutta siitä kärsimyksestä voi myös saada itselleen elämänsä parhaimmat hetket, jotka kyllä ovat sen arvoisia. Eli rohkeat: rakastukaa.

Taiteeseen kannattaa nojautua, se saattaa Sinut pelastaa.
Tutustukaa rauhassa ja saakaa siitä ystävä.

Sinun ystäväsi

kirjoitettu 12.07.2011

Sattumalta kuljin pitkin sitä samaa polkua, jota kuljin aina Sinun kanssasi. Muistatko, kun kuljimme käsi kädessä? Sinä kuljit aina pikkuisin ja ripein askelin, minä olin se hitaampi osapuoli, joka lampsi perässä laiskoin ja löysin harppauksin. Sinä pidit kiinni kädestäni tiukasti, minä en uskaltanut. Kun minä irroitin, nappasit käteni takaisin omaasi ja sanoit: ”Et saa koskaan irroittaa kättäsi kädestäni, ennen kuin olemme polun päässä.”
                    
”Miksi?”, kysyin. Silmistäsi ei heijastunut enää se sama vapaus ja elämänilo, kuin aiemmin. Meni hetki, ennen kuin tohdit vastata. Katsoin silmiäsi: nyt niitä kiusasi syvä kaipuu ja katkeruus. Olinko minä menettänyt Sinut iäksi? Olinko minä syypää Sinun toivon kipinäsi sammumiseen? Minä olin sokea ja pudotin kätesi sinä kauniina päivänä, kun Sinä olisit kaivannut tukeani. Olin unohtanut. Miten minä saatoinkaan unohtaa. Nyt Sinä olet kuollut.

Välitän

kirjoitettu 15.10.2010

Mä luulin, että se hylkäis mut. Vastoin kaikkia kuvitelmiani se ottikin mut syliinsä. Halasi ja piti musta tiukasti kiinni. Olin tukehtua, mutta se ei haitannut mua. Mikään ei enää haitannut mua. Mikään muu ei merkinnyt mulle mitään. Mun piti vain saada tuntea sen kehon lämpö omaani vasten ja tietää, että se välitti musta vielä. Että se rakastaa mua. Luulen, että se tiesi munkin pitävän sitä arvossa.


Halusin sanoa sille, että se oli tärkeintä mun elämässä. Etten olisi voinut elää ilman sitä. Mutta mä luulen, että se tiesi sen jo. Me ei tarvittu sanoja; sanotaanhan, että teot puhuu puolestaan.


Kyynel ilmestyi mun silmäkulmaan. Koin ensimmäistä kertaa elämässäni olevani pidetty, rakastettu, toivottu. En tiedä mistä se johtui, sillä olin äsken tehnyt todella ilkeästi. Mutta silti oli joku ihminen, joka kykeni näkemään sen läpi, mun sisimpään. Että mä en oikeasti ollut niin paha. Että mä olin oikeasti ihan kiltti. Että mä en tarkoittanut sitä, mitä oli äsken tapahtunut. Se on aika ihmeellistä.

Huhtikuusta kaikki alkoi

Tervetuloa tutkailemaan ja ihmettelemään omassa Ihmemaassaan vaeltelevan
nuoren tytön kirjoituksia ja tarinoita.

Kirjoitan lähinnä hyvin kuvailevia, pieniä pätkiä, mitä kukaan ei oikein ole osannut luokitella mihinkään kategoriaan. Ne eivät ole ihan runoja, mutta eivät novellejakaan. Ne ovat minun omia, huhtikuisia tuotoksiani, ja juuri niitä rakastan kirjoittaa. 
Kohderyhmäni ovat useimmiten lapset/nuoret/nuoret aikuiset, sillä täytän 20v. tässä kuussa (arvatenkin). Tyylini on hieman lapsekas, mutta olen silti kuullut sanottavan minulla olevan jo vahva, oma ääni kun kirjoitan. 
Suosituimpia aiheitani ovat nuoruus, tunteet, elämän pienet ilot ja peikot ja satuhahmot.

Toivon tänne eksyvien viihtyvän tekstieni parissa 
ja kaikenlainen palaute otetaan suurella kiinnostuksella vastaan. :)