tiistai 29. toukokuuta 2012

Random runoilua


kirjoitettu 29.05.2012 Ti

On aika juosta
silmät kiiluen,
olla katseiden vankina,
herätä piilosta tosi nopeeta

On aika juosta,
kellua ilmassa,
kaikissa lauluissa,
ja antaa kanteleiden soida korvissa



On aika juosta,
matkata keskipisteeseen,
maailman sydämeen,
venyä äärimmilleen melkein itsekseen

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Kirjainkoristelua kovassa arjessa


Kirjoitan elämästä, kuolemasta, toiveista ja muistoista. Kirjoitan tunteista, jotka liitävät ilmavirran mukana. Kirjoitan ajatuksista mielen syvimmissä onkaloissa. Kirjoitan kokemuksista taivaanrannan takana.
Kirjoitan maailmasta: elävistä ja kuolleista, kipeistä ja sairaista, terveistä ja elinvoimaisista. Kirjoitan muukalaisista ja tuttavista, ystävistä ja rakastajista.
Kirjoitan lopusta ja alusta, ehtoollisesta ja ehtimättömyydestä. Kirjoitan rakkaudesta ja vihasta, pelosta ja ikävästä, surusta ja onnesta. Kirjoitan kysymyksistä ja vastauksista, kirjaimista ja numeroista. Kirjoitan loogisuudesta ja luovuudesta, arjesta ja taikuudesta.
Kirjoitan katseista ja kosketuksista, tuoksuista ja makunystyröistä. Kirjoitan hempeistä sanoista ja vihlovista väitteistä. Kirjoitan tottumuksista ja tavoista, vieraista ja uusista koettelemuksista. Kirjoitan oodeista ja onnitteluista, runoudesta ja kaunokirjallisuudesta. Kirjoitan toiveista ja velvollisuuksista, kullasta ja hopeasta, materiasta ja muodollisuuksista.

Kirjoitan sanasolmuista toisissa ulottuvuuksissa ja kirjainkiemuroista tässä päivässä.

Päämäärä (novelli)

Novelli silloisista tunteista ja elämän suurista kysymyksistä maustettuna masennuksen sumuverholla.
kirjoitettu 10.11.2010

Löytäisin elämäni tarkoituksen näillä minuuteilla. Olisin pian perillä. Näihin liikennevaloihin en enää pysähtyisi, vaikka ne ehtivät vilkkua jo keltaisina. Tähän mennessä olin pysähtynyt jokaikisiin valoihin tällä viidentoista minuutin matkalla. Itseasiassa olin aina pysähtynyt, kun minun niin oltiin odotettu tekevän. Toimin aina toisten tahdosta, toisten mukaan. Tällä kertaa minä ottaisin ohjat käsiini. Enää en odottaisi, en vaikka olisi pakko. Vihdoinkin toimisin.
Käänsin rattia vanhasta tottumuksesta vasemmalle ja pysäköin. Olin ollut täällä ennenkin.
Silloin minulla oli ollut Se Joku minun elämässäni. Joku, josta välitän. Joku, joka välittää minusta. Olimme usein tulleet tänne ihailemaan lempeitä, pikkuruisia aallonpoikasia ja niiden pehmeitä, leikkisiä vaahtopäitä. Olin aina pitänyt vedestä. Se oli minun elementtini. Uusi rakastajani. Pian olisin taas osa sitä. Siitähän kaikki alkoi, vedestä.

Kävelin kaiteen luo ja kosketin sitä. Hyväilin sitä hetken sormillani, ennen kuin tartuin siihen kunnolla. Silloin tuulenpyrähdys leikitteli hiuksillani. Aivan kuin se olisi tahtonut ärsyttää minua. Tavallaan pidin siitä, pidin haasteista. Edessäni oli tällä hetkellä yksi haaste, jonka olin ottanut vastaan ja se minun oli voitettava. Ja voittaisinkin, siitä olin täysin varma. Varmempi kuin olin ikinä ollut mistään. Tämän minä tunsin sydämessäni oikeaksi, puhtaaksi, vilpittömäksi valinnaksi.
Astuin lähemmäs kaidetta. En tohtinut vielä katsoa alas, vaan tähyilin horisonttiin. Takanani kuulin auton jos toisenkin ohittavan minut sen kummempia ajattelematta. Olin heille vain joku ihminen maailmassa. Tuntematon henkilö, joka oli tullut ihastelemaan maisemia. Sellainenhan minä olinkin. He olivat aivan oikeassa.

Taivas oli kirkkaan sininen, veden ja taivaan rajaa oli mahdoton erottaa. Aurinko paistoi. Oli tulossa kaunis päivä, moni ihminen tulisi nauttimaan tästä. He veisivät tyttärenpoikansa jäätelölle ja vaarinsa kävelylle. Ehkä he päättäisivät mennä piknikille, kuka tietää. Minäkin pidin auringosta, mutta pidin myös sateesta. Minusta säänvaihtelut ovat kauniita, kuin luonnon omaa taidetta.
Karistin ylimääräiset asiat mielestäni, sillä minulla oli selkeä päämäärä tänään. Nyt en haahuillut ympäri kaupunkia ja tuhlaillut rahojani turhuuksiin. En myöskään istunut yksin kotona miettimässä, josko koko maailma oli unohtanut minut. Tämän päivän olin suunnitellut tarkkaan ja ajoin pysyä päätöksessäni.
Lopulta uskaltauduin kurottamaan kaulaani kaiteen yli ja katsomaan alas. En ikinä ollut pelännyt korkeita paikkoja, mutta tänään ne tuntuivat hieman vastenmielisiltä, kuitenkin vain sekunnin murto-osan ajan, sillä pian sain taas rohkeuteni takaisin. Uskoin asiaani, toisin kuin ne onnettomat. Ne, jotka koettavat vakuuttaa muita, mutta eivät itse usko yhteenkään sanaansa.
En toivonut olevani missään muualla: en lämpimän peiton alla, en ravintolassa, en ystävieni luona. Halusin olla juuri tässä, tänään ja tällä hetkellä. Olin jo monta vuotta uneksinut itsenäistyväni, kehittyväni omaksi itsekseni. Nyt olin toteuttamassa haavettani, syvintä toivomustani. En perääntyisi.
Tuuli laantui. Olin yksin. Enää en kuullut ääntäkään, sillä korvani eivät tohtineet häiritä keskittymistäni. Tuijotin alas, vesi oli tyyni. Nyt tai ei koskaan, ajattelin mielessäni. Huusin sen itselleni, kuin rohkaistakseni. Sitten hyppäsin.
Ilma viuhui korvissani, suljin silmäni. Mahassani oli sellainen jännä tunne, sellainen, kun mennään kovaa vauhtia alaspäin. Näin minä olin sen olettanutkin tapahtuvan. En jännittänyt laisinkaan. Päinvastoin, minut valtasi syvä rauha. Viimeisen ajatukseni soin elämäni ensimmäiselle päivälle, jolloin kaikki oli ollut hyvin.

torstai 24. toukokuuta 2012

Inttileskeily jatkuu

Tänään taas pienen tauon jälkeen jatkui "Inttilesken päiväkirja".
Kirjoittelin mm. elämäni eräästä suurimmasta kysymyksestä merkinnän, en ole varma, olenko tyytyväinen vai en. Kyseessä on "perhesuhdekysymys", aika vaikea sellainen (en viitsi nyt tarkemmin eritellä, kun blogikin on hieman anonyymimpi tapaus).
Eteenpäin päästiin kuitenkin kahden A4:sen verran (yhteensä kasassa on nyt jotain 34 liuskaa), joka on nykypäivänä tekstintuottonystyröilläni aika reippaasti. Nykyään kun tahtoo tuotokset olla ehkä laadukkaampia, mutta huomattavasti tiiviimpiä, kuin pienempänä (nimenomaa pienempänä, kun kaikenlaisen satukirjoittelun aloitin silloin, kun kirjoittamaan opin).
Jesjes.

~ huhtikuu

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Eroottinen novelli


VAROITUS!
Ei ehkä kaikkein herkimmille lukijoille. Sisältää rivoa kieltä ja rajua erotiikkaa.
Kirjoitin tämän aikoinaan eräälle henkilölle humoristisena syntymäpäivälahjana. :)
Älkää ottako liian tosissanne, saa nauraa!

kirjoitettu 13.05.2011

Näin hänet edessäni: hikisenä, ruoskittuna ja haavoittuvana. Ajattelin, että olin ollut mahtava: tehnyt kaiken sen, mitä asiakas oli toivonutkin minun tekevän. Mutta minä halusin enemmän. Minä halusin hänen lämpimän kehonsa omaani vasten. Halusin hänen hikisen otsansa painautuvan omaani ja suudelman kostuttavan rohtuneet huuleni.


Astelin nahkasaappaineni lähemmäksi. Ilmeeni tuskin oli niin koppava kuin olisin toivonut sen olevan. Hetki sitten olin ruoskinut tuon miehen naarmuille, ottanut vallan ja ollut se dominoiva osapuoli. Olin ollut vahva. Nyt kun olin erehtynyt katsahtamaan miestä silmiin, kuoreni oli murentunut. En ollutkaan enää vahva ja itsetietoinen. Päinvastoin. Olin hyvin heikko ja alaston - myös henkisesti - hänen edessään. En kuitenkaan ollut rakastunut, en voinut olla.


Pysähdyin tuon miehen eteen. Päässäni kaikuivat vieläkin hänen naismaiset kiljahduksensa ja miesmäiset karjahduksensa ruoskaniskujen tahtiin. Tuijotin hänen rintakehäänsä, hänen uljasta, lihaksikasta vartaloaan, joka oli täynnä hikipisaroita. Nuolaisin kielelläni niistä yhtä. Tässä vaiheessa asiakkaani tarttui leukaani ja nosti sen ylös, kasvojaan kohti. Nyt tahtomattanikin katsoin hänen kauniita, syvänsinisiä silmiään. Olin aivan turta. Jähmettynyt paikoilleni.


Minua tarrattiin ranteista ja käännettiin seinää vasten. Säpsähdin, sillä en ollut odottanut tätä. Pian käsi kouraisi minun pientä persettäni. Asiakkaani oli ottanut ohjat käsiinsä, hän nappasi ruoskani ja sain tuntea ruoskaniskut ensin jaloissani ja pian koko kehossa. En ollut tottunut kovaan käsittelyyn, vaikka pitkään tällä alalla olin ollutkin. Minä olin aina ollut se dominoiva, ohjaava osapuoli. Minä olin ruoskinut ne saamattomat raukat melkein hengiltä. Tällä kertaa oli toisin. Tunsin miehen imevän kaulaani ja nuolevan herkkiä rintojani. Jostain syystä en ollut ikinä hommannut implantteja, vaikka niitä oli minulle suositeltukin. Niin oli kai hyvä, sillä muuten tuskin nauttisin tästä yhtä paljon.


Mies siirtyi alemmas ja alemmas, kunnes hän oli alapääni kohdalla. Olin sheivannut, koska se kuului toimenkuvaan. Luulen, että hänkin piti minusta enemmän silloin, kun pillukarvani eivät rehottaneet joka suuntaan. Kieli kutitteli minua. En uskaltanut naurahtaa, koska pelkäsin sen rikkovan tunnelman. Ei seksin aikana naureta, seksin aikana toimitaan. Se oli sääntö, jonka olin kuullut joskus kauan sitten edelliseltä työnantajaltani.


Ennen kuin huomasinkaan, oli minut kaadettu kylmälle lattialle ja mies oli jo melkein saanut peniksensä sisälleni. Unohduin aina joskus omiin ajatuksiini. Nyt en saanut unohtua, sillä minun salainen unelmani oli käymässä toteen näillä sekunteilla. Asiakkaani työnteli tasaiseen ja rajuun tahtiin. Aluksi olin niin jännittynyt, etten oikein osannut nauttia siitä. Pelkäsin pettäväni hänen odotuksensa. Voi kuinka säälittävältä kuulostin; kuinka moni huora oikeasti ajattelee toista silloin, kun nussii sen aivot pihalle? Ei kovin moni, ei oikeastaan kukaan. Mutta minä ajattelin, tällä kertaa oikeasti ajattelin häntä. Aloin voihkia. Se tuntui niin hyvältä, melkein täydelliseltä siinä kylmällä ja siemennesteestä kostealla lattialla.


Nyt mies nosti jalkani korkeuksiin. Tätä asentoa ei kovin moni asiakas suosi, mutta hänelle se kelpaisi. Päässäni alkoi soida Britney Spearsin "Gimme More". Olin laukeamaisillani. Mieskin alkoi voihkia. En ole koskaan ennen ollut tässä pisteessä ennen asiakastani. Tuskin se olisi edes mahdollista muiden kanssa.
Laukesin. Se tuntui erinomaiselta. Se tuntui niin hyvältä, että huusin. Majatalossa se ei onneksi häirinnyt naapureita, mutta ei minua yleensäkään kiinnosta, että mitä naapurini ajattelevat. Mies otti kullinsa pois sisältäni ja käänsi minut ympäri. Eikö hän ollut tullut vielä? Mitä ihmettä tämä mies oikein vaatii?
Spermakone työnnettiin perseeseeni. Se tuntui oudolta, mutta aika hyvältä. Mies pumppasi ja pumppasi, muttei tuntunut saavan tyydytystä. Mikä minussa oikein oli vialla?
Pian sain vehkeen suuhuni. Koetin imeä niin kovaa kuin vaan imijälihaksistani lähti. Pyörittelin myös kieltäni hänen mielikseen. Yhtäkkiä asiakkaani laukesi. Nielin sperman ja nuolaisin huuliani.
Katsoin miestä, hänen kasvonsa olivat ilmeettömät ja silmänsä olivat lasittuneet. Hän ei sanonut mitään. Olin niin toivonut hänen sanovan edes jotain. Olin hyvin pettynyt itseeni, en vaan yksinkertaisesti voinut olla noin huono, ettei sanaakaan voi päästää suustaan. Olinhan ollut hänen kanssaan ennenkin ja paljon pienemmästä summasta. Hän ei edelleenkään sanonut mitään.


Nousin seisomaan, en tohtinut enää katsoa häneen, sillä silmistäni alkoi valua suolavettä. Jo valmiiksi sotkuiset meikkini levisivät pitkin poskia. Kuulin miehen takanani vetävän housujen vetoketjun kiinni ja marssivan ulos talosta.


En voinut sille mitään: olin rakastunut, vaikken edes tiennyt miehen nimeä.

lauantai 19. toukokuuta 2012

Minun varpaat, Sinun varpaat


kirjoitettu 06.05.2011

Olen vielä pikkuinen. Asun pikkuisessa talossa ja minulla on pikkuiset varpaat. Ne saavat minut hymyilemään, minun pikkuiset, rakkaat varpaani. Joskus, kun minun on oikein paha olla, piirrän varpailleni hymysuut niiden muuten niin sileille varvaskasvoille. Luulen, että ne tulevat siitä iloisiksi. Nekin saavat silloin hymyillä ja ne saavat tartuttaa hymynsä minuun, silloin niillekin tulee varmasti hyvä olo. Tuleehan minullekin, jos saan jonkun edessäni hymyilemään.
Varpaani joutuvat usein myös kärsimään: ne paleltuvat pakkasessa ja palavat asfalttilla. Niillä on kova elämä. Ne saavat kuitenkin myös kastua nurmikossa ja astella jalkoja hivelevällä rantahiekalla. Ei niillä olekaan niin kova elämä, niiden elämä on vain hyvin vaihtelevaa. Mutta sitä elämän pitääkin olla: täytyy kokea sekä ilot, että surut. Ei toisesta yksinään tulisi mitään.
Varpaat johdattavat ihmistä monen moisiin paikkoihin ja seikkailuihin. Niitä on siis osattava arvostaa. Usein ne saattavat olla jopa mieltäsi edellä, kipittämässä satuun, josta sinulla itselläsi ei ole vielä aavistustakaan. Niin minun varpaani ainakin tekevät ja rakastan sitä. En vaihtaisi varpaitani mihinkään.
Varpaat identiteettiään etsimässä.

Muuta pälinää

Mulla on nyt vähän inspiraatio hukassa. Oon pitänyt yhden projektin kanssa suunnilleen 1-2kk tauon ja ei meinaa saada jatkettua millään. Teksti on ok, mutta etenee mihin sattuu eikä siinä oo selkeää runkoa. Kirjoitettu on 32 sivua, kyse on sellaisesta pienestä "nuortenromaaninalusta", jonka aloitin tammikuussa.
Romaanista:
- aiheena inttileskeys + nuorten ongelmat
- kerronta on minä-muotoista
- kirjoitettu päiväkirjamuotoon
- osittain omaelämäkerrallinen

tiistai 8. toukokuuta 2012

Loppumattomia tuskanhuutoja


kirjoitettu 08.05.2012

KAIKEN KESKELLE JÄÄ IKÄVÄ

Mun paras ystäväni on lähellä kuolemaa. Lähellä Taivasta, lähellä elämän liekkien sammumista ja jatkamista pilvenreunalle. Mä haluaisin auttaa, haluaisin poistaa ystäväni tuskan, huuhtoa sen siihen kaiken hukuttavaan mereen, josta se on lähtöisinkin. Mä tahtoisin voida vaikuttaa päätökseen, joka on jo tehty. Mulla ei kuitenkaan ole siihen voimia, eikä taitoa. Yritystä on, turhautumiseen asti, mutta se ei ketään pelasta.
Mä tunnen sen tuskan luiden ytimissä asti, koska se on mulle ennestään tuttu. Tuska ja kuolema on vain vaihtanut viatonta ruumista, ottanut ystävästäni vallan. Ennen se pelotteli mua, järsi sisintäni ja tukehdutti henkihieveriin saakka. Se kuitenkin jätti mut eloon, eloon että saisin kokea tuskan uudestaan – jonkun toisen kautta. Jotta saisin kokea suurimman menetyksen, kaikkein raastavimman helvetin, saada rupisimman ja kipeimmän arven.
Menetys – sen kokeminen on ehkä kaikkein haastavinta, kun tietää, ettei toinen tule koskaan takaisin.