lauantai 19. toukokuuta 2012

Minun varpaat, Sinun varpaat


kirjoitettu 06.05.2011

Olen vielä pikkuinen. Asun pikkuisessa talossa ja minulla on pikkuiset varpaat. Ne saavat minut hymyilemään, minun pikkuiset, rakkaat varpaani. Joskus, kun minun on oikein paha olla, piirrän varpailleni hymysuut niiden muuten niin sileille varvaskasvoille. Luulen, että ne tulevat siitä iloisiksi. Nekin saavat silloin hymyillä ja ne saavat tartuttaa hymynsä minuun, silloin niillekin tulee varmasti hyvä olo. Tuleehan minullekin, jos saan jonkun edessäni hymyilemään.
Varpaani joutuvat usein myös kärsimään: ne paleltuvat pakkasessa ja palavat asfalttilla. Niillä on kova elämä. Ne saavat kuitenkin myös kastua nurmikossa ja astella jalkoja hivelevällä rantahiekalla. Ei niillä olekaan niin kova elämä, niiden elämä on vain hyvin vaihtelevaa. Mutta sitä elämän pitääkin olla: täytyy kokea sekä ilot, että surut. Ei toisesta yksinään tulisi mitään.
Varpaat johdattavat ihmistä monen moisiin paikkoihin ja seikkailuihin. Niitä on siis osattava arvostaa. Usein ne saattavat olla jopa mieltäsi edellä, kipittämässä satuun, josta sinulla itselläsi ei ole vielä aavistustakaan. Niin minun varpaani ainakin tekevät ja rakastan sitä. En vaihtaisi varpaitani mihinkään.
Varpaat identiteettiään etsimässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti