sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Kahvipöydän novelleja

Tänään oon kirjotellu pari lukua "Saako sua pussata?" -systeemiä ja pari kahvinovellia. Novelleja on kasassa nyt kahdeksan, osa on niitä vanhoja, hieman muokattuja ja osa uusia, moni tosi lyhyitä vaan. En oo ihan varma niistä kaikista, mutta yritän nyt saada mahdollisimman paljon materiaalia, mistä sitten karsia. Jostain syystä tänään on inspiraatio kukkinut joka toinen sekunti, ihan mitättömistä ideoista lähdetty rustailemaan juttuja. Lauseita vaan sinkoutuu päähän, ajatuksia sotkeentuu tekstiin ja kahvipisarat läikkyy pöydälle. Nyt on ollu hyvä viikonloppu: oon saanu vaan nukkua ja kirjoittaa, tehdä juuri sitä, mitä mä haluaisin tehdä koko mun loppuelämän.


Mutustan täällä Fazerin mansikkasuklaata ja lepäilen tulevaa kouluviikkoa silmällä pitäen. Näin sen kuuluu mennä: vapaata oleilua, kirjoittamista, nukkumista, kahvia & syömistä. Niistä on mun hyvät päivät tehty. :)

Kahvia maailmalle


...ja näin ideoin tässä yöllä taas uuden projektin ja aloitin.

Mä haluan tehdä novellikokoelman, jonka aiheena ja pääteemana on niinkin yksinkertainen asia, kuin kahvi. Namnam. :) Muokkasin tässä muutamaa vanhaa novellia, lisäilin niihin kahvia juotavaksi, ja kirjoitin pari uutta, joissa kahvi on vähän näkyvämpänä osatekijänä mukana. Kattoo nyt, kelpaako ne vanhat mukaan, kun niissä ei se kahvi niinkään suuressa osassa ole, mutta täytyykö sen näytellä pääosaa jokaisessa kokoelman novellissa? Enpäs tiedä.

Mietin vaan, että olisi mukavaa saada niitä vanhempiakin teoksia vähän näkyviin, kun niitäkin kerta löytyy, eivätkä ne kaikki oleihan täyttä "laihaa kahvia" (= kuraa). Ehkä, ehkä ei. Pitää katsella, odottaa, että tämä projekti tästä hiljalleen sitten käynnisty.
Muutenkin tykkään kovasti kirjoittaa lyhyempiä tekstejä, kaikki niistä eivät yllä edes novellin mittaan. Niitä voisi rauhassa kirjoitella isompien projektien välissä, ja niihin liittyvän inspiraation ollessa tauolla. Nytkin tässä iltasella tuli vähän tylsää, join hiukan kahvia - juon varmaan vielä kupillisen - enkä jaksanut keskittyä enää "Saako sua pussata?" -systeemiin, joten otin asiakseni kirjoitella novelleja sitten vaihteeksi.


lauantai 29. syyskuuta 2012

Vesisade



Mä haluan olla sun kanssa sadepäivinä,
tanssia vesilammikon laineissa,
kaatua syliisi, kastua läpimäräksi

Mä haluan tanssia sun kanssa vesisateessa,
kuolla onnellisena, nauraa aina,
ei saa huolet mun selkää painaa

Mä haluan elää sun kanssa vesipisaroiden maailmassa,
juoda kastetta märiltä lehdiltä,
syödä murheita sielusta ja maapähkinöitä

Mä haluan kuolla onnellisena vesisateessa,
katsoa sateenkaaria auringonpaisteessa,
saapua kaaren päähän,
ja hautautua kanssas maailman ääripäähän

Inkivääristä ja kanelista


Eilen innostuin kirjoittamaan lyhyen novellin, kun olin saanut tarpeekseni romaanitaipaleesta. Lyhyesti novelli kertoo ystävyydestä, ja kanelipullista nimensä saaneesta tytöstä.

kirjoitettu 28.09.2012

Inkivääristä ja kanelista

Istuin pihakeinussa ja mutustin maukasta kanelipullaa. Se oli mehukas ja vielä lämmin, juuri sopiva iltapalaksi. Olin siitä saanut nimenikin, kanelipullasta. Ja siitä lasten lorusta, ”Mistä on pienet tytöt tehty? Sokerista kukkasista inkivääristä kanelista; niistä on pienet tytöt tehty!”. Kanelista. Nelli-Kaneli oli mun nimi, sokerinen kanelipulla yhdistettynä lasten loruun ja ännällä alkavaan tyttöjen nimeen. Nelli-Kaneli.

Oli lämmin elokuinen ilta, pikkuiset pisarat viilensivät mun kuulasta ihoa ja kastelivat kopisevia kengänkärkiä. Mä istuin yksin pihakeinussa valojen palaessa kodin ikkunoissa kutsuvasti. Olin tullut ulos ihmettelemään maailmaa, katselemaan tähtiä, vaikkei niitä näkynytkään. Mun ystävä oli kaukana Afrikassa, lämpöisessä maassa, jossain aavikolla. Mä istuin täällä koti-Suomessa, sateen ropinassa ja syömässä äidin leipomaa pullaa. Mutta mun oli hyvä olla täällä, kesäloman viimeisiä päiviä viettäessä. Mun ystävä tulisi pian takaisin, näkisimme taas ja lukisimme toistemme päiväkirjoja iltasaduksi, niin kuin meillä oli tapana. Yleensä kirjoitimme merkinnän loppuun terveiset toisillemme, kysymyksiä tai jotain sellaista, mihin toinen sitten vastaa omassa merkinnässään. Se oli sellaista viestittelyä, vähän niin kuin tekstiviestin tai kirjeen kirjoittamista, mutta mukana oli kuvia päivistämme, runoja ja ajatuksia. Se oli paljon mukavampaa, kuin voisi luulla. Ja Ruusa oli mun paras ystävä, rakkain ja tärkein. Ja se ymmärsi mun jokaista sielun säveltä paremmin, kuin kukaan muu.

Me suunniteltiin Ruusan kanssa, että me perustetaan yhdessä leipomo. Siellä me leivottaisiin kaikkea kanelista: myös äidin omalla reseptillä leivottuja kanelipullia. Ja kanelikeksejä. Ja Ruusan kanelista bostonkakkua. Sitten me syötäsiin lounaaksi riisipuuroa, kanelilla ja sokerilla tietenkin. Riisipuuro oli meidän molempien erästä lempiruokaa.
Olin tuntenut Ruusan jo kolmevuotiaasta saakka. Me kasvettiin yhdessä, käytiin yhdessä päiväkodissa, muskarissa ja satubaletissa. Sitten me mentiin samaan kouluun, samalle luokalle ja opiskeltiin samoja aineita. Vieläkin Ruusa asuu mun naapurissa. Me ei koskaan muutettaisi kauas toisistamme, me jopa suunniteltiin, että meidän tulevat perheet asuisi samassa taloudessa, siitä tulisi varmasti kivaa. Me oltaisiin melkein sukua, melkein siskoksia, muttei ihan.
Nyt Ruusa oli kuitenkin Afrikassa kuukauden. Mä en koskaan ennen ollut ollut Ruusasta näin kauaa erossa. Mä kirjoitin sille pitkiä kirjeitä Afrikkaan, ja näin me jatkettiin meidän päiväkirjakeskustelua. Tänään mä olin ottanut kuvan kauneimmasta kanelipullasta, jonka äiti oli leiponut ja kirjoittanut, että säästäisin sen Ruusalle. Laitoin sen pakastimeen odottamaan, että mun paras ystävä palaisi. Toki se ei uudestaan lämmitettynä olisi enää yhtä maukas, mutta siinä säilyisivät kuitenkin mun ja äidin salaisuudet ja ikävän tuumailevat tunteet, joista Ruusa saisi osansa, kun saapuisi takaisin mun naapuriin.

Keinuin vielä vähän aikaa keinussa. Sade oli jo lakannut. Hymyilin tähtiin, toivoin, että tähdet lennättäisivät mun hymyn mun ystävälle Afrikkaan saakka. Olin syönyt kanelipullan, nielaissut viimeisenkin murusen ja mielessäni runoillut kahdenkymmenen viiden sanan kanelipullarunon, jonka mä kirjoittaisin Ruusalle huomenna. Mä olin iloinen, mun masu oli täynnä kanelipullaa ja olin tyytyväinen. Suljin mun silmät hetkeksi: tunsin, kuinka elokuinen tuulenvire pyyhkäisi mun poskia. Mä tiesin, että sä olit lähettänyt mulle lämmittävän halauksen Afrikasta. Nuku hyvin, Ruusa-rakas, me näemme taas pian.



Uusi banneri!

Tein sitten ekan bannerin vihdoin tähän blogiin. 
Siitä tuli harmikseni hieman liian lyhyt, mutta ehkä se ei haittaa. :)
En ikinä osaa mitata tuota tilaa, mihin se tulee. Täysin arpapelillä siis mennään!

xoxo, huhtikuu

perjantai 28. syyskuuta 2012

Rakastaa, ei rakasta

Hei ja moi.


Vietän perjantai-iltaa tapani mukaan kotosalla kirjoittaen. Sivuja on uudessa projektissa nyt kaksikymmentä yksi kappaletta. Luvut on tosi lyhyitä, mutta ehkä se vaan on mun tapa kirjoittaa. Se voi olla vaikka mun tavaramerkki, tai jotain. :)

Luen myös pitkästä aikaa (vaikka kirjoitan paljon, luen tosi harvoin, mikä on aika epätyypillistä kirjoittamista harrastavalle). Multa oli huomaamattani jäänyt kesken pohjoismainen novelliantologia "Rakastaa, ei rakasta", nimensä mukaisesti se sisältää rakkausnovelleja nuorille. Tykkään kovasti. Ostin aikoinani ihan Suomalaisesta, hintaa siltä löytyi silloin 23€. Teos sisältää kuusitoista novellia, mä oon lukenut niistä vasta viisi. Mutta tosiaan tykkään hirveästi, tekstit on inspiroivia ja koskettavia, kukin omalla tavallaan. Novelleja on laidasta laitaan: on seksuaalivähemmistöistä ja itsemurhakirjeistä nuorten tavallisimpiin rakkaustarinoihin. :)

Näköjään tätä on kaupattu ihan Huuto.netissäkin. 
Mitäpä muuta kuuluu?
Aamulla olin väsynyt ja kiukkuinen, nukuin n. 15 tuntia, en ehtinyt kouluun saakka.
Olo parani kuitenkin muutaman kahvikupillisen ja ruoka-annoksen jälkeen,
siitä siirryin sitten katselemaan tv:tä, kuuntelemaan musiikkia ja kirjoittamaan.

Kiitos ja hyvää viikonloppua! <3
~ huhtikuu

maanantai 24. syyskuuta 2012

...and that's who i am

ja Maroon 5 soi taustalla.

Tänään innoissani koulussa heti ensimmäiseksi tietysti paukautin, että mun huima projektini on valmis! Kaverit onnitteli ja opettaja pyysi tuomaan luettavaksi, toivottavasti tämä ei odota ihan liikoja, ettei vaan joutuisi pettymään :DDD


Oon viettänyt koti-iltaa - tapani mukaan hyvin usein juuri maanantaisin - , juonut kahvia, syönyt ja levännyt. Innostuin mä tietenkin jatkamaan tätä mun toista "Saako sua pussata?" -projektia sitten kirjoituskuumeilussani. Sitä multa löytyy tiedostoista tällä hetkellä neljätoista sivullista ja - hetkinen - aloitin 31. heinäkuuta, mutta silloin kirjoitin vain kaksi lyhyttä pätkää ja sitä seurasikin sitten kuukauden mittainen tauko. Loput kolmetoista sivua ovat siis syntyneet kuukaudessa, ihan jees tahti, sanoisin.

Iloinen mieli korvaa puuttuvan älyn! - vai miten se meni.


 Mutta onneksi mä päätin jo kauan sitten, että mä pystyn tähän. Mä saavutan sen, mitä mä haluan, aivan varmasti saavutan, jos vain yritän tarpeeksi, enkä luovuta. Leikittelimme ystäväni kanssa jopa ajatuksella, että perustaisimme tarvittaessa oman kustantamon, jos ei mikään muu auta :D

...näin.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Läpilukua osa 2

Tänään sain läpiluvun suoritetuksi loppuun ja korjailtua tekstiä ensimmäisen kerran, kävin läpi mm. kirjoitus- sekä mahdolliset ajatusvirheet ja siistin ulkoasua.


Mielestäni teksti soljui ja valui mukavasti eteenpäin omalla painollaan, eikä missään vaiheessa tullut sellainen olo, ettei jaksa kahlata tekstisuossa eteenpäin väkisin. Tapahtumat etenivät loogisesti ja lukujen lopetukset olivat mielestäni onnistuneita. Oon oikeesti tosi tyytyväinen siihen, mitä oon saanut aikaan. Nyt kun oon sen kertaalleen läpi lukenut "valmiina", täytyy sanoa, että teksti tuntui paremmalta, mitä olin odottanut ja muistanut. Joissain kohti jopa hämmästyin omaa kirjallista ilmaisutaitoani: "Osaanko mä tämmöistäkin kirjoittaa? Miten oon onnistunut näin hienosti pukemaan tämänkin tunteen sanoiksi paperille?", aika hassua oikeastaan :D


Samalla pelkään, ettei tämä kuitenkaan riitä. Etten kelpaa kustantamoille.
Sataprosenttisella varmuudella koetan lähettää tekstipaketin ainakin Karistolle, koska mun tädin kirja "Sirpale" pääsi läpi sen kautta.
Täytyy sanoa, että mä tykkäsin itse kovasti tosta kirjasta, vaikka se sukulaisen kirjoittama onkin. Se oli helppolukuinen ja päähenkilöihin oli helppo samaistua, mitä toivon omaltakin tekstiltäni.

Tällaisena briiffinä kirja kertoo 11-vuotiaasta Emmistä, joka muuttaa äitinsä kanssa uudelle paikkakunnalle ja ajautuu aika huonoon seuraan. Tarina käsittelee mm. varastamista ja kiusaamista nuoren tytön näkökulmasta, suosittelisin sitä kuitenkin melkeinpä kaikenikäisille, sillä aikuisetkin voivat oppia lukemastaan. :)
(lähinnä ajattelin viimeisimmässä virkkeessä oppimista nuoren maailmasta ja elämästä, mutta olkoon).

Huomenna kuitenkin taas iloisena kouluun,
pitäisi pysyä housuissaan ainakin viikon verran, ennen kuin saan palautetta äidinkielen opettajaltani.

Hejssan ja god natt,
huhtikuu

Läpilukua

Tänään on sitten keskusteltu ja luettu Inttileskeä rauhassa läpi kera tee- ja kahvikupposten. Pääsin puoleen väliin ja sitten väsähdin, huomenna loppuun.
Lähetin valmiin raakileen myös äidinkielen opettajalleni ja soitin perään. Hän lupasi lukaista tekstin viimeistään ensi viikon aikana, sillä nyt oli juuri ylppärit korjauksen alla. Jesjes, näin me edetään!

Toivon mukaan saisin lähetettyä tekstiä eteenpäin jo ennen joulua, kova olisi ainakin kutina. Toki pitää ottaa rauhassa, suunnitella, selailla ja parannella. Mutten malttaisi odottaa enää, kun näin pitkällä jo kerta ollaan!

Läpiluvun yhteydessä merkitsin ylös mahdollisia epäkohtia taikka paranneltavaa vaativia juttuja. Pohtimisen arvoisia juttuja löytyi muutamia, ne pitäisi ainakin tarkastaa.


Kanttakin oon jo innoissani mielessäni kuvittanut. Jonkinlaista ideaa on, mutten tiedä, onko se ihan paras vaihtoehto. Mutta sen ehtii sitten joskus, kun sinne asti päästään. Ennemmin en kuitenkaan aio luovuttaa!
Tein myös sinne etusivuille listan biiseistä, jotka mua on inspiroinut teosta kirjoittaessa. :)
Mukava lisäys sekin.

Oon ihan älyttömän innoissani vieläkin, VIHDOINKIN oon saanut aikaan jotain! Ihan mahdoton tunne. Pitkän aikaa on elelty sellasessa suossa, ettei mistään oo tullut mitään, enkä oo saanut aikaseksi mitään ja yhtäkkiä mulla onkin romaaninraakile valmiina. Wou!

Parahin terveisin,
huhtikuu <3

lauantai 22. syyskuuta 2012

I wish that this night would never be over

MÄ TEIN SEN, TÄNÄ YÖNÄ MÄ TEIN SEN:
INTTILESKEN PÄIVÄKIRJAN ENSIMMÄIN RAAKAVERSIO ON NYT VALMIS!
Mun "upea" kotikansi :DDD

Reilun kahdeksan kuukauden urakka on nyt takana päin. Kirjoitusaikataulu oli seuraavanlainen:
- aloitettu 13.01.2012 perjantaina
- ensimmäinen kuukausi kirjoitettu putkeen melkein taukoamatta
- keväällä pienehkö tauko
- kesällä kirjoitettu vitusti
- elokuussa kahden viikon taukojakso
- syksyllä jatkettu
--> tänään lopetettu (22.09.2012 lauantai)

Jumalauta, mä vaan sanon. Tammikuussa mä vaan osasin unelmoida tästä, ja nyt mulla on melkein 80 sivua tekstiä kansiossa muovitaskujen suojissa. Alussa mä vain haaveilin tulevasta, siitä, että mä saisin tän urakan joskus valmiiksi ja tuotettua edes jonkin verran tekstiä. Usko tekstiinkin meinasi hiipua moneen otteeseen. Tänään mä voin kuitenkin kunnialla sanoa, että mä onnistuin. Mä sain mun tarinani päätökseen monen unettoman yön, epäonnistumisen ja kovan työn jälkeen. Nyt se on siinä, se on tässä. Se on valmis (tai ainakin raakileversiona).

Työ ei todellakaan lopu tähän, sillä paljon on vielä tehtävää. Tekstiä täytyy vääntää ja kääntää, muokata ja muovata lopulliseen olemukseensa, järjestellä ja viimeistellä. Ja sitten tietty poistaa ne omat omituiset muistimerkinnät sieltä välistä. Ja keskustella ja käydä läpi äidinkielen opettajan kanssa. Pohdin tässä, että voisin lähettää ton vaikka Nuoren Voiman liitolle arvoitavaksi, josko sieltä saisi jotain ideoita ja palautetta, millä parannella tekstiä kustantamoita varten.

Tarinani päähenkilön Mikaelan kuvitteellinen kuva.

perjantai 21. syyskuuta 2012

Saako sua pussata? - päähenkilöt

Pöö! Kirjottelin tässä taas pikkasen pätkän lisää tohon uuteen projektiin, ja keksin niinkin turhaa tekemistä, kuin etsiä netistä (mm. Weheartit ja Tumblr) kuvia, miltä nää päähenkilöhahmot voisi ehkä näyttää :) Esittelen myös muutaman pikkufaktan samalla, että saisitte vähän käsitystä, mistä tässä tarinassa vois olla kyse.



METTE:
- n. 15-vuotias yläkoululainen
- lempiaine äidinkieli
- ujo
- kaunis
- Veeran tyttöystävä
- "täyteläinen kuin suklaakonvehti"
- haaveilee kirjoittavansa runokokoelman
- Jimin ihailun kohde








VEERA:
- n. 14-vuotias
- ei pidä koulusta
- räväkkä
- polttaa tupakkaa
- suorasanainen
- ei kielellisesti lahjakas
- historiassa ihastuminen Jimiin












ANNA-KAISA:
- komediahahmo
- Veeran paras ystävä
- ihastunut Jimiin
- hiukan pinnallinen ja tyhmä
- syömishäiriöinen








JIMI:
- koulun suosituin
- hiillostaa Metteä
- kiusaa Veeraa
- jäänyt luokalle
- polttaa tupakkaa
- vittumainen jätkä






Ihan huvikseni selailin niitä nettisivustoja ja etsin kuvia, ei mulla parempaakaan tekemistä tässä perjantai-iltana ollut :D Toivottavasti tää vähän avaa, mistä ois niin kuin kysymys, tai että mistä mä ylipäänsä kirjoittelen.

torstai 20. syyskuuta 2012

Rakastetaan


"Kaikki sanoo, ettei nuorena osata rakastaa, ei oikeasti, ei täysin. Mutta me osattiin, ihan varmasti, mä tiedän sen. Me rakastetaan toisiamme enemmän kuin kukaan missään muualla maailmassa. Me ollaan vaan sinä ja minä, kaksin, yhdessä ja aina."

Ylläoleva sitaatti on pätkä tämän päivän tuotoksesta "Saako sua pussata?" -romaanin alkutaipaleen tienoilta. Tänään iski taas kirjoitusinto, tai oikeastaan se iski jo eilen, mutta eilen olin koko päivän menossa, eikä aikaa löytynyt kirjoittamiselle. Tänään olin myös kirjoittajatapaamisessa, ja se antoi kivasti lisäpotkua. Illalla jäin kaverin lähdön jälkeen hetkeksi yksikseni kotiin, niin mikäs sen loistavampi aika skrivailla vähän juttuja ylös ja suunnitella tulevaa romaaninalkua.

Oon päässyt aika kivasti vauhtiin ton uuden projektin saralla. Inttileski ei oo toistaiseksi - edelleenkään - jatkunut, mutta se hautuu tuolla takaraivossa ja kirjoitan sen mahdollisimman pian valmiiksi.


Ei mulla muuta sitten tänään, hyvää yötä! :)

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Kuulumisia

Moiii.

Tässä on nyt ollu vähän kirjoittamisesta taukoa, aika harmi sinänsä. Oon ollut jotenkin väsynyt, eikä teksti oo ottanut sujuakseen. Inspiraatiokin on ollut vähissä. Meillä oli tossa torstaina kirjottajatapaaminen, luin siellä pätkän mun uudesta projektista (työnimellä: "Saako sua pussata?") ja se otettiin ihan kivasti vastaan. Hirveästi rakentavaa kommenttia en saanut, lähinnä hymyjä ja "tää oli kiva" -tyylistä palautetta, mutta ehkä muutkin olivat vähän jäässä, kun itsekään en ollut vähään aikaan tapaamisissa käynyt.

Inttileski ei oo edistynyt, ihan rehellisesti sanoen. Oon kokenut sen lievästi ahdistavana tässä vähän aikaa, pitäis kerätä kunnolla energiaa ja uppoutua siihen täysin taas hetkeksi, että saisin sen valmiiksi. Tää on kuitenkin tuntunut suht haastavalta, ja teos on aika synkänpuoleinen, joten pitäis olla itse siinä kunnossa, että sitä kestää. Jossain vaiheessa sitten, ennen joulua nyt kumminkin.

Itse asiassa juttu on mennyt vähän niin, että oon mieluummin nyt niinä vähäiseksi jääneinä hetkinä, minä oon jaksanut kirjoitella, keskittynyt enemmän edellisten postausten mukana tuomaan runoiluintoon ja sitten tähän uuteen juttuun. Äsken kirjoitin pikkupätkän taas tästä uudesta, hieman yhteiskunnan asettamia paineita sivuten. Toivottavasti nyt iskisi taas kirjoitusinto ja jaksaminen, niin sais projektitkin vähän tuulta siipiensä alle.


maanantai 3. syyskuuta 2012

Enkeliksi


Muutun pieneksi,
luiseksi enkeliksi
Katoan alas taivaan alle,
sysimustaan pimeyteen

Loistan valoani,
kuiskin sanojani
ainoastaan sinulle, rakas
Ainoastaan sinulle

Sanoja



Paljon sanoja lattialla,
sikin sokin, hajalla
sanoja rumia, turvattomia
eksyneitä ja armottomia

Niistä muodostaa ei voi yhtenäistä lausetta,
mutta syvälle ne iskevät siitä huolimatta
Sanoja armottomia, olet eksynyt ja hajalla

Kaksi sydäntä

27.08.2012 Ma

Paljon tunnistamatonta usvaa,
hiekkaa rannassa ja sivupoluilla
Paljon kätköjä piilossa,
sinulta ja muilta
taivaanrannassa ja tässä maailmassa

Tunnistatko tuon tunnehippusen,
pienen mutta ikuisen?
Onnenvalosen,
joka loistaen sinussa saa aikaan sen,
pienen mutta ikuisen,
hehkun oman sydämen?

Paljon tunnistamattomia tunteita 
elämän joka sivupolulla,

Paljon kätköjä joka kolkassa,
maanalaisessa maailmassa

Tunnistatko sen suuren kaipauksen tunteen,
joka elävältä syö sinua, avaa kitansa, nappaa suihinsa? Mahdottomalta tuntuvan tuskan, joka raastaen saa aikaan sen, loppumattoman kärsimyksen,
kuoleman oman sydämen?