lauantai 22. syyskuuta 2012

I wish that this night would never be over

MÄ TEIN SEN, TÄNÄ YÖNÄ MÄ TEIN SEN:
INTTILESKEN PÄIVÄKIRJAN ENSIMMÄIN RAAKAVERSIO ON NYT VALMIS!
Mun "upea" kotikansi :DDD

Reilun kahdeksan kuukauden urakka on nyt takana päin. Kirjoitusaikataulu oli seuraavanlainen:
- aloitettu 13.01.2012 perjantaina
- ensimmäinen kuukausi kirjoitettu putkeen melkein taukoamatta
- keväällä pienehkö tauko
- kesällä kirjoitettu vitusti
- elokuussa kahden viikon taukojakso
- syksyllä jatkettu
--> tänään lopetettu (22.09.2012 lauantai)

Jumalauta, mä vaan sanon. Tammikuussa mä vaan osasin unelmoida tästä, ja nyt mulla on melkein 80 sivua tekstiä kansiossa muovitaskujen suojissa. Alussa mä vain haaveilin tulevasta, siitä, että mä saisin tän urakan joskus valmiiksi ja tuotettua edes jonkin verran tekstiä. Usko tekstiinkin meinasi hiipua moneen otteeseen. Tänään mä voin kuitenkin kunnialla sanoa, että mä onnistuin. Mä sain mun tarinani päätökseen monen unettoman yön, epäonnistumisen ja kovan työn jälkeen. Nyt se on siinä, se on tässä. Se on valmis (tai ainakin raakileversiona).

Työ ei todellakaan lopu tähän, sillä paljon on vielä tehtävää. Tekstiä täytyy vääntää ja kääntää, muokata ja muovata lopulliseen olemukseensa, järjestellä ja viimeistellä. Ja sitten tietty poistaa ne omat omituiset muistimerkinnät sieltä välistä. Ja keskustella ja käydä läpi äidinkielen opettajan kanssa. Pohdin tässä, että voisin lähettää ton vaikka Nuoren Voiman liitolle arvoitavaksi, josko sieltä saisi jotain ideoita ja palautetta, millä parannella tekstiä kustantamoita varten.

Tarinani päähenkilön Mikaelan kuvitteellinen kuva.

2 kommenttia:

  1. Kun luen sitä tarinaa nii en osaa kuvitella kun vaa yhen henkilön kasvot sille päähenkilölle *_* you knoooow

    VastaaPoista