sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Kuulumisia

Moiii.

Tässä on nyt ollu vähän kirjoittamisesta taukoa, aika harmi sinänsä. Oon ollut jotenkin väsynyt, eikä teksti oo ottanut sujuakseen. Inspiraatiokin on ollut vähissä. Meillä oli tossa torstaina kirjottajatapaaminen, luin siellä pätkän mun uudesta projektista (työnimellä: "Saako sua pussata?") ja se otettiin ihan kivasti vastaan. Hirveästi rakentavaa kommenttia en saanut, lähinnä hymyjä ja "tää oli kiva" -tyylistä palautetta, mutta ehkä muutkin olivat vähän jäässä, kun itsekään en ollut vähään aikaan tapaamisissa käynyt.

Inttileski ei oo edistynyt, ihan rehellisesti sanoen. Oon kokenut sen lievästi ahdistavana tässä vähän aikaa, pitäis kerätä kunnolla energiaa ja uppoutua siihen täysin taas hetkeksi, että saisin sen valmiiksi. Tää on kuitenkin tuntunut suht haastavalta, ja teos on aika synkänpuoleinen, joten pitäis olla itse siinä kunnossa, että sitä kestää. Jossain vaiheessa sitten, ennen joulua nyt kumminkin.

Itse asiassa juttu on mennyt vähän niin, että oon mieluummin nyt niinä vähäiseksi jääneinä hetkinä, minä oon jaksanut kirjoitella, keskittynyt enemmän edellisten postausten mukana tuomaan runoiluintoon ja sitten tähän uuteen juttuun. Äsken kirjoitin pikkupätkän taas tästä uudesta, hieman yhteiskunnan asettamia paineita sivuten. Toivottavasti nyt iskisi taas kirjoitusinto ja jaksaminen, niin sais projektitkin vähän tuulta siipiensä alle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti