sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Läpilukua

Tänään on sitten keskusteltu ja luettu Inttileskeä rauhassa läpi kera tee- ja kahvikupposten. Pääsin puoleen väliin ja sitten väsähdin, huomenna loppuun.
Lähetin valmiin raakileen myös äidinkielen opettajalleni ja soitin perään. Hän lupasi lukaista tekstin viimeistään ensi viikon aikana, sillä nyt oli juuri ylppärit korjauksen alla. Jesjes, näin me edetään!

Toivon mukaan saisin lähetettyä tekstiä eteenpäin jo ennen joulua, kova olisi ainakin kutina. Toki pitää ottaa rauhassa, suunnitella, selailla ja parannella. Mutten malttaisi odottaa enää, kun näin pitkällä jo kerta ollaan!

Läpiluvun yhteydessä merkitsin ylös mahdollisia epäkohtia taikka paranneltavaa vaativia juttuja. Pohtimisen arvoisia juttuja löytyi muutamia, ne pitäisi ainakin tarkastaa.


Kanttakin oon jo innoissani mielessäni kuvittanut. Jonkinlaista ideaa on, mutten tiedä, onko se ihan paras vaihtoehto. Mutta sen ehtii sitten joskus, kun sinne asti päästään. Ennemmin en kuitenkaan aio luovuttaa!
Tein myös sinne etusivuille listan biiseistä, jotka mua on inspiroinut teosta kirjoittaessa. :)
Mukava lisäys sekin.

Oon ihan älyttömän innoissani vieläkin, VIHDOINKIN oon saanut aikaan jotain! Ihan mahdoton tunne. Pitkän aikaa on elelty sellasessa suossa, ettei mistään oo tullut mitään, enkä oo saanut aikaseksi mitään ja yhtäkkiä mulla onkin romaaninraakile valmiina. Wou!

Parahin terveisin,
huhtikuu <3

2 kommenttia:

  1. Minullakin on ollut silloin ensimmäisen käsiksen kanssa sellainen tunne, että ei malta hioa, kun pitäisi jo lähettää kustantamoon tämä tekele. Ihan vinkkinä vaan, että ei kannata hätiköidä, koska kun minä silloin hätiköin, niin tässä sitä ollaan: 3 hylsyä jo tullut. :D

    terv. Katsu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Koetan ottaa rauhassa ja edetä ajan kanssa :)

      Poista