sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Leino-ryhmän tapaaminen nro 1

Eilen pääsin Leino-ryhmän ensimmäiseen tapaamiseen.
Tehtiin mielikuvaharjoitus, meillä oli siellä sanaton vieras mallina.

Mun harjoitukseni tulos näyttää tältä:


TUUSULAN RAISKAAMA

Minun nimeni on Kaisa. Asun Tuusulan keskustassa, harmaassa kerrostalossa ja vihaan
sitä. Sen vuoksi pukeudun aina mustaan: pidän Tuusulalle ikään kuin
hautajaisseremoniaa. Kirjoitan pitkiä puheita, lausun niitä peilin edessä kasvojeni
värähtelyä tutkien. Luen paljon, toivon sen helpottavan puheiden kirjoittamista.
Minulla on vaaleat hiukset: värjäsin ne protestiksi vanhemmilleni, he kun eivät voi
sietää vaaleaa tukkaa. He tuomitsevat kaikki vaaleakuontaloiset oitis bimboiksi,
harmittavan kliseistä oikeastaan. Mutta minä olen anarkisti, ja teen, mitä huvittaa.

”Kaisalla on villi elämä”, ystävieni suista kuuluu usein. Olen horoskoopiltani
skorpioni, ja minulla on erittäin vilkas seksielämä. Kaikki Tuusulan kundit himoitsevat
vaalea hipiäistä, blondia nuorta neitoa, joka pukeutuu mustaan – sehän on klassinen
tyylikkyyden merkki. Kuljen usein keskustassa kuolaa valuvien suiden saattelemana, en
kehtaa myöntää, että se hävettää minua. Kuitenkin antaudun halujeni vietäväksi, ja
kundit saavat, mitä haluavat. Kai minäkin siitä jotain hyödyn, ainakin välillä.
Olen loppujen lopuksi aika kiltti tyttö, vaikka sitä ei moni uskoisi. Teen läksyni lähes
aina, tulen ajoissa kotiin hurjilta seksiseikkailulta vaikuttavilta matkoiltani, ja autan
isääni kotiaskareissa. Toki saan kotitöistä pienen palkkion, mutta tärkeintä minulle on
isälle tuottamani hyvä mieli.

Minä olen Tuusulan raiskaama – päättäköön kukin itse, mitä se minun kohdallani
tarkoittaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti