perjantai 21. joulukuuta 2012

Lauluja


 Olentoja. Kauniita. Valkoisia. Läpikuultavia. Olentoja ja ajatuksia. Ne tanssivat pääni sisällä iloista piirileikkiä, laulavat suloisia lauluja. Minä tunnen ne. En kasvoilta, koska olennoilla ei ole kasvoja tai raajoja, mutta sydämelläni minä tunnen ne. Ne katsovat suoraan sieluuni, mustiin, pimeisiin ajatusteni itsemurhiin. Ne katsovat, ja laulavat lauluja pahoille ajatuksille niin, että niistäkin tulisi kauniimpia.


Posliiniprinsessa



Kerran oli prinsessa, tehty posliinista. Valkeasta, kuulaasta ja hauraasta posliinista. Eräänä päivä posliiniprinsessa kohtasi vaikeuksia, elämän julmuuksia, jotka koettelivat tätä ankarasti. Posliiniin ilmestyi särö. Silti prinsessa jatkoi tyytyväisenä elämäänsä kovassa maailmassa.
Aikaa kului. Elämä sujui hetken. Pian säröjä oli kuitenkin kaksi.

Ja taas aikaa kului. Posliiniprinsessa oli ajoittain hieman surullinen, mutta muuten miltei tyytyväinen elämäänsä. Joskus valkeaan ja hauraaseen prinsessaan ilmestyi tahra, mutta sen sai kuitenkin tuuli pyyhkäisemällä pois. Elämä jatkui.

Kirkkaan ja raikkaan kesän jälkeen oli prinsessa täynnä voimaa. Tämä loisti elokuisen auringonsäteissä, kimalteli kauniisti kuin kristalli. Syksy eteni. Lisää säröjä. Säröjä oli pian ristiin rastiin, heikoissa kohdissa. Teräviä reunoja, viiltäviä sirpaleita.

Tuli talvi. Kylmä, sydämen jäädyttävä talvi. Satoi lunta. Kaikki oli yhtä valkeaa, kuin posliininen prinsessamme ja tämä oli hukkua hiutaleiden keskelle. Oli liukasta. Pinnat olivat jäässä. Vain hetken verran ehti posliiniprinsessa valittaa talvea, kuin jokin töytäisi tätä ja kovaa. Prinsessa luisui äkkiä arvaamatta alas ja särkyi tuhanneksi, moneksi tuhanneksi pikkuruiseksi sirpaleeksi. Ne viilsivät ohikulkijoita, vahingoittivat lapsia ja surettivat vanhuksia.

Säröjä oli ollut liian monta. Pudotus ei ollut ollut korkea, mutta tarpeeksi räjäyttämään jo valmiiksi säröisen prinsessan palasiksi.

Pienistä sirpaleista on vaikea koota uutta ja ehjää. Posliinia voi liimata, muttei se silti koskaan ole entisensä, eikä enää koskaan yhtä kestävä.