torstai 29. elokuuta 2013

Uusi loppu

Kirjoitin äsken uuden lopun "Addiktioon".

Ajatuksia juoksee pääkopassa.

Edellisen lopun säilytin toiseen tiedostoon, mutta tulin siihen lopputulokseen,
että tuotos saattoi olla aivan liian synkkä niillä eväillä. Pelkkää mustaa ja harmaata,
ei yhtään valkoista, tai värejä. Ei kukaan muu, kuin joku syvästi masentunut,
tai muuten samankaltaisia tapahtumia kokenut olisi sitä jaksanut lukea.


Vielä täytysi kehittää henkilöhahmoja, luoda niistä helpommin lähestyttävempiä, 
tai jotenkin inhimillisempiä olentoja. Siinä on haastetta, 
sillä jotenkin aikaisemmin se on tuntunut huomattavasti helpommalta.
En tahtoisi kaikista päähenkilöistänikään samanlaisia, mutten myöskään liian stereotyyppisiä.
Vaikeaa.

Varsinkin nimittäin Elsi on haaste sinänsä.
Masennus nyt on tuttua, mutta nuoreen naiseen olisi saatava jotain muutakin sisälle,
kuin pelkkä harmaa masennus.

Sellaista tänään.

maanantai 26. elokuuta 2013

"Addiktion" editointia

Viime yönä sain jonkun kumman puuskan korjailla, ja kirjoitella lisää, "Addiktioon".


Sain palautetta, ja koetin ottaa sen vastaan parhain mahdollisin keinoin, eli kuunnella ja suodattaa, mutta toisaalta olin aika samaa mieltä palautteen antajan kanssa, kun hetken asioita mietin. Luulisin, että joitain juttuja on vielä kypsyteltävä, ennen kuin keksin niihin toimivat ratkaisut, mutta jotain sain aikaan jo onneksi viime yönäkin.


Olen alkanut myös hieman hermoilla: tällä viikolla tulee tasan 3kk siitä, kun lähetin käsikirjoitukseni Otavalle, ja vastaus luvattiin nettisivuilla 1-3kk:n kuluessa. Ettei vain tekstiäni olisi jätetty kokonaan vilkaisematta? Sivuilla kyllä lukee, että: "Tutustumme kaikiin saapuneisiin käsikirjoituksiin.", mutta koskaan ei voi olla varma. Pelkään, ettei vastausta tule laisinkaan.

Näin tänään. Jotain saatu taas pitkästä aikaa aikaan.



sunnuntai 25. elokuuta 2013

Tuntematon

Pientä jostain aivosolujen sykermistä.

***




 Jotain tuntematonta. Minä kosketan sitä, tunnen sen jollain tavoin tutun lämmön kämmenessäni. Nojaudun lähemmäksi, sen syliin. Käperryn niin pieneksi ihmiseksi, kuin suinkin osaan. Tunnen oloni turvalliseksi, jotenkin tärkeäksi, vaikken tiedä, mikä sen tunteen aiheuttaa. En kuitenkaan pelkää, en laisinkaan. Voisin jäädä tähän ikuisiksi ajoiksi, tuntemattomaan syliin, asua tässä ja tehdä pesää talvea varten. Onnekseni en huomaa ajatella, että tuntematon voisi olla vaarallinen, kylmä ja väkivaltainen. Haluan olla tässä, juuri tässä, vaikken edes tiedä, mitä vasten, tai minkä syliin olen asettunut. En välitä. Sydämeni kyllä tietää, että tämä on juuri se oikea paikka. Minun paikkani maailmassa.

lauantai 24. elokuuta 2013

Vlog nro 5 (part 2)



Tässä toisessa osassa siis asiaa - jälleen kerran - "Addiktiosta".
P.S. Kuvattu 10.08., joten kaikki sanomani ei pidä enää paikkaansa,
viitaten lähinnä "postasin eilen" yms.

perjantai 23. elokuuta 2013

Haaste

11 asiaa itsestä:

1. Olen syntynyt Helsingissä. Asuin pienenä kuitenkin jossain hieman syrjemmällä, nelivuotiaana muutimme takaisin Helsinkiin, ja asuin siellä perheineni 13-vuotiaaksi saakka, jolloin sitten muutimme Vantaalle, ja täällä oleilen edelleen.
2. Olen kissaihminen, ja tahtoisinkin tänne omaankin kotiin oman kissan. Äidin luona minulla on yksi, mutta sitä ei valitettavasti voi oikein asuttaa enää kerrostaloon, sillä se on tottunut ulkoiluun omakotitalon pihalla.
3. Rakastan ja vihaan sadetta. Sateisina päivinä istun mieluusti autossa, tai sitten ihan kotisohvalla tee- tai kahvimukin kanssa, ja inspiroidun sadepisaroista. Pienenä mietinkin usein, sattuuko sadepisaroita, kun ne putoavat maahan.
4. Olen harrastanut elämäni aikana vähän kaikenlaista, mutta kirjoittamisesta on tosiaan tullut se ykkösjuttu, ja kovasti toivoisin, ettei se jäisi pelkäksi harrastukseksi - tämä nyt taisi olla aika selvä ilman sen tähän naputteluakin. :D
5. Minulla on paha tapa pureskella kynsiä. Tämä kohta taisi olla tässä.
6. Pelkään paljon, ja pelkään monia asioita. Oikeastaan minulla on myös epärealistisia pelkoja hyvinkin usein.
7. Toisaalta koen itseni usein myös rohkeaksi.
8. En juurikaan käytä alkoholia, sillä koen, ettei se oikein sovi minulle. Tänne tulee jo samana iltana sellainen darra(= pääkipu ja oksetus), että ilta menee nopeastikin pilalle.
9. Unelmoin vaikka mistä, mutta tällä hetkellä sen esikoisen julkaisun lisäksi varmaankin eniten isommasta asunnosta.
10. Koen jotain maagista yhteyttä numeron 9 kanssa. Pidän sitä eräänlaisena onnennumeronani.
11. Rakastan kahvia kermalla, mutta koetan olla juomatta kahviani kermalla liian usein.

***
KYSYMYKSIIN VASTAUKSET:

1. Mitä odotat eniten syksyssä?
- Vastauksia kustantamoilta varmaankin :D yllätys...

2. Millaiset aamu- ja iltarutiinit sinulla on?
- Aamulla painan torkkua jokusen kerran ensimmäisen herätyskellon soinnin jälkeen (minulla on siis herätys sekä kännykässä, että herätyskellossa joka aamu), ennen kuin nousen sängystä. Iltaisin tarvitsen kupillisen teetä, ja hetken oman rauhan, ennen kuin suostun peiton alle nukkumaan.

3. Jos saisit syödä vain yhtä ruokaa kuukauden ajan, mitä se olisi?
- Melkein vastasin, että suklaa, mutta ehkä haluaisin jotain ruokaisampaa. Voisi olla että jonkinlaista pastaa.

4. Mitä harrastat vapaa-ajallasi?
- Kirjoittamista, dataamista ja syvällisiä keskusteluja.

5. Jos sinusta tehtäisiin elokuva, mitä biisejä sen soundtrackkiin tulisi?
- Mm. Pariisin Kevät - Tämän Kylän Poikii, Placebo - Blind, Avril Lavigne - I Love You, Chisu - Minä ja Mun Pää, Dusty Road - Power of Now, Adam Lambert - Better Than I Know Myself, Sallan ja Miron matka maailman ympäri - Leikitään, Ellie Goulding - Figure 8 + Your Biggest Mistake

6. Mikä on suosikki vaatekauppasi?
- Kirpputori, mutta on Seppälän nuortenosastollakin ihan kivoja vaatteita aina välillä

7. Mitä asustetta ilman et lähde ulos?
- Kihlasormusta

8. Onko sinulla jotakuta tiettyä ihmistä, jota ihailet?
- On moniakin. Ihailen aitoja ja kilttejä ihmisiä, yritän näitä itsekin olla parhaani mukaan - aina siinä tietenkään onnistumatta.

9. Jos saisit muuttaa yhden asian itsestäsi, mikä se olisi?
- Varmaankin liittyisi alaruumiiseeni, sillä synnyin pikkukeskosena, ja sieltä jäänteenä minulla on erittäin lievä cp-vamma, jota kukaan ei kuulemma huomaa edes silloin, kun siitä kerron.

10. Luetko lehtiä? Jos, niin mitä?
- Välillä luen. Joskus Fitiä, joskus Trendiä ja joskus Seiskaa :D

11. Kerro kolmea asiaa, joita ilman et selviä päivästäsi?
- Facebookaus on ehdottomasti yksi. Kahvikupillinen on toinen. Ja kolmas on pusu poikaystävältä.

Kauhein kaikista

Jonkinlainen novellintynkä. :>
*** 

Pimeyteen syöksyn, kiepun, putoan. Jalat kohti taivasta, pää jossain aivan liian kaukana maan alla. Mustuudessa, tummassa ja märässä maassa, iskeytyneenä maanalaiseen kiveen, joka repii ohimoon vuotavan haavan. Ajatukset ja mielen valokärpäset valuvat ulos tajunnasta. Jäljelle jää vain tyhjyys. Tunnoton, karu tyhjyys, joka satuttaa ehkä vieläkin enemmän, kuin pelkkä kärsimys, tuska ja vääränlainen ajatusten juoksu.

Ei satu enää, ei välttämättä. Oikeastaan sattuu liikaa. Silloin, kun kipu on liian viiltävää, ja tuska liian polttavaa, ei tunne enää mitään. Kukaan muu ei enää ole olemassa, kuin minä. Ja samalla minä olen ainoa, joka ei ole olemassa. On olematta. Ruumis maassa, tohjona ja jäykkänä, mieli kadonnut jonnekin kauas, ei vapauteen, ei valoon, jonnekin tuntemattomaan.


Epävarmuus ja tietämättömyys ovat pahimpia kaikista. Mieli on eksynyt, kadonnut ja tuhoutunut. Jos ei ihan tuhoutunut, niin ikuisessa kiirastulessa, tai oikeastaan pahemmassa, koska se ei tunne enää mitään. Ei hyviä, eikä pahoja tunteita, ei ajatuksia, pelkkää olemattomuutta. Kaikki siinä katoaa, jonnekin, minne asiat nyt ylipäänsä katoavat. Sinne, mistä kukaan ei tiedä mitään. Sinne, mistä se ei koskaan löydä tietään takaisin.


tiistai 13. elokuuta 2013

Fiilingeistä, nukkumisesta ja jostakin muusta.

Olin koulussa viiden tunnin yöunosilla, sillä unirytmini on vielä aika sekaisin kesän jäljiltä.
Mielialaani saattoi peilata suoraan tämän päivän säähän:
hiukan harmaa, sateinen, pettynyt. Luulisin johtuvan väsymyksestä.


Pääsin vasta puoli neljän aikaan turvallisesti kotiin neljän seinän sisälle.
Olo helpotti kuitenkin jo huomattavasti terapian jälkeen,
sielläkin sain pohtia ääneen terapeutin kanssa kirjoittamista, tulevaisuutta ja tuomitsevuuttani.

Mieli oli huomattavasti kevyempi tämän jälkeen ja kappas, aurinkokin alkoi paistaa.
Leikitteleekö joku sääukko mielialoillani? Kenties.


Keskustelin tuossa taannoin myös tätini kanssa 
(jos ette muista, niin tällä on vähän kokemusta kirjan julkaisuprosessista, ja kirjoittamisesta yleensä),
ja tämä ehdotti muutamia lisäyksiä/korjauksia "Saako sua pussata?":an, 
jotka sitten toteutin tänään. Edes jotain tehtynä siis!


Näin siis elokuun toisena tiistai-iltana.
Nyt oon kyllä jo niin väsynyt, että parempi siirtää huomio hetkeksi taas toisaalle.

Iltoja/öitä!

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Arvatkaas, mitä tein tänään?

MÄ EDITOIN!
"Inttilesken päiväkirjaa", kuusi lukua eteenpäin.


Aikamuotovirheet vainoo mua, ne ei päästä mua otteestaan, ei sitten millään.
Kyllä mä ne perussäännöt toki osaan, mutta kun proosaa kirjoittaa, uppoutuu ja eläytyy
sanataiteeseen, niin sitä helposti lipsahtelee vaikka minkälaisia virheitä sinne sekaan.

Tää on mun kohdalla ikävä fakta.

Tää kuvastaa mun mielentilaa ja ajatuksia virheistä, joita en osaa korjata.

Mutta joo, mulla on tiedossa ainakin pari henkilöä, 
jotka ehkä voisivat mua auttaa ja valmentaa, 
opastaa ja ohjeistaa korjaamisessa.

Sitten mä vielä kirjoitinkin, sitä "kuukuva" -projektia, eli listasta nimellä
"Ikuinen lapsi" löytyvää systeemiä. Yhdellä luvulla jatkoin.


Niin. Ja sitten mä otin riskin, sillä en tällä hetkellä osaa viimeistellä/korjata juuri enempää "Inttileskeä",
vaikka yritän kovasti. Viime yönä lähti kässäri matkaan Kustannusosakeyhtiö Sammakolle. :)

Mulla on siitä jotenkin alusta asti ollu sellaset hyvät vibat!
Katsellaan ja odotellaan, kuinka käy. :)


lauantai 10. elokuuta 2013

Vlog nro 5 (part 1)



Anteeksi huono laatu & röhnötys :D

Pakomatka

09.10.2012

Aikamuotovirheiltä ei ole tässäkään näköjään säästytty, mutta...

 Jarno istuu yksin tupakalla kahvilan ulkopuolella. Tätä kismittää, koska Hannele oli joutunut perumaan tapaamisen viime hetkellä. Nyt säästyisivät viimeiset pennoset Jarnon säästötililtä, kun ei tarvinnut tarjota Hannelelle tämän himoitsemaa Chai lattea Kulmakonditoriasta.

Mies ei olisi mitään muuta tahtonutkaan niin kovasti, kuin tavata Hannelen vielä viimeisen kerran. Hannelella oli menossa rankat syöpähoidot, kemoterapiat, solunsalpaajat ja kaikki. Elettiin Hannelen viimeisiä kuukausia tässä maailmassa, eikä Jarno ollut saanut järjestetyksi aikaa tälle, kuin tämän lyhykäisen kahvihetken, joka ei ollut toteutunut.

Jarno puree huultaan ja pidättelee kyyneliä: Hannele oli hänelle kaikkein tärkein ihminen maailmassa, paras ystävä jo vuosien takaa, ensirakkaus ja melkein kuin oma sisar. Mies ei nähnyt enää mitään mahdollisuutta Hannelen toipumiseen, kaikki oli edennyt jo liian pitkälle. Hannele oli soittanut viisi pitkää minuuttia sen jälkeen, kuin tapaamisen oli määrä ollut alkaa. ”En kykene saapumaan paikalle tänään”, oli Hannele kähissyt puhelimeen. Syytä Jarno ei ollut jäänyt odottelemaan, vaan oli katkaissut puhelun töykeästi Hannelen korvaan. Hänessä paisui jokin raivon tapainen puuska, se pääsisi valloilleen aivan näillä hetkillä, ellei sitä estettäisi hermosauhuilla. Mies imi kuin viimeistä päivää, tupakka maistui savulta ja saasteilta, mutta siitä hän ei välittänyt. Jarno oli tupakoinut niin kauan, kuin muisti, elämässä ei ollut ollut savutonta päivää sitten vuoden -85. Häntä ei pelottanut keuhkosyöpä, eihän Hannelekaan savukkeista ollut syöpäänsä saanut. Se oli vain iskenyt kiinni nurkan takaa, kuin jokin käsittämätön demoni, joka tuhoaa ja tappaa viimeisenkin solun elämästä.

Viimeiset henkoset vedeltyään Jarno astuu sisään kahvilaan, jossa heidän oli Hannelen kanssa ollut määrä tavata. Hän istuu pöytään, tilaa surullisen mustan tummapaahtokahvin, maksaa, odottaa pari sekuntia ja kahvi isketään hänen eteensä yhtä julmasti, kuin vankikarkuri iskettäisiin takaisin selliinsä. Sellainen Jarno olikin, elämän vankikarkuri, joka pakenee kohtaloa sellistä ja hetkestä toiseen, eikä jätä muita todisteita jälkeensä kuin punaiset tupakan tumpit. Jarno toivoi koko sydämestään, että Hannele olisi ollut hänen liittolaisensa tässä elämän karkumatkassa, mutta nainen olikin pakenemassa jo elämän toiselle puolelle, pilvenreunalle saakka. Kauas pois, kauas elämästä ja kauas Jarnosta.

”Pakomatka elämästä” olisi ollut Jarnon ja Hannelen esikoiselokuvan nimi. He olisivat tuottaneet sen yhdessä, näytelleet pääosia ja markkinoineet Yhdysvalloissa asti. He olisivat voittaneet Oscareita ja Emmyjä ja vaikka mitä palkintoja. Nyt oli kuitenkin hyväksyttävä elämän tämän hetkinen suunta ja imettävä viimeiset yhteiset henkoset, annettava sitten kemikaalien ja sairauksien kuopata loput elämästä mullan alle.


Kahvi höyrysi mustana, surullisena ja tuomitsevana Jarnon edessä, mutta tämä ei kyennyt juomaan siitä kulaustakaan. Kahvihetki ei olisi sama ilman Hannelen iloisia ja elämää täynnä olevia kasvoja, tuikkivia tähtisilmiä, eikä viisauksia laukovia suupieliä. Ilman Hannelea elämä ei olisi mitään. Kaikki oli menetetty. Jarno nousee pöydästään, säntää ulos ovesta. Bussi kurvaa juuri sopivasti nurkan takaa ja Jarno tekee valinnan, joka veisi hänet ottamaan Hannelea vastaan, kun Hannelen aika koittaisi. Oli aika siirtyä katselemaan maailmaa pilvenreunalle, kauas pois, kauas elämästä – yhdessä Hannelen kanssa.  


WSOY:n vastaus

...oli sekin valitettavasti kieltävä, tällä kertaa sähköpostitse lähetetty vastaus.


Tällä hetkellä tappelen videonmuokkausohjelmien parissa.
Vlogia ilmaantuu varmaankin "huomenna" (= myöhemmin tänään, päivällä).

Nyt on ainakin mässäilty ja rentouduttu, vaikkei onni ollutkaan myötä tälläkään kertaa.
Tsempillä kohti uusia ulottuvuuksia!

torstai 8. elokuuta 2013

Ja niin valmistui projekti nro 3!

Mä en voi uskoa tätä:
sain muka "Addiktionkin" jo päätökseen!

Tänään nukuttiin koulun ohi, sillä sain unta viimeyönä vasta kuudelta aamulla.


Tänään kirjoitin taas kunnolla: inspiraatiotulva vaan jatkui. Tätä sen kuuluukin olla.
Yksi asia mua vain epäilyttää: puuttuuko jotain?

Mun tarinat tuppaa olemaan kovin lyhyitä, jos niitä romaaneina ajattelee.
"Addiktiossakin" on vain 72 liuskaa tekstiä.


Onko mulla liian vähän sivujuonia?
Enkö jaksa jatkaa samaa projektia tarpeeksi kauan?
Miten ihmeessä kirjoitan näin sutjakkaan tahtiin "ROMAANEJA"?

Mietityttää kovin. Annan "Addiktion" levätä, ja luen sen lähipäivinä vielä läpi.
Hyvää yötä!


tiistai 6. elokuuta 2013

Jatkuu...

En antanut hylsyn juurikaan lannistaa, vaan tallustin tänään vielä eteenpäin;
jatkoin "uusinta"projektia, siis tarkemmin sanottuna projektia nro 5.
(kyllä te tiedätte, sitä nimetöntä!)

Vinkki sisällöstä.

Huomenna mulla alkaa koulu, joten kirjoitustahti luultavasti hidastuu
 - ei ehkä enää tästä, mutta ainakin kesäkuun tahdista.

Sivuja uusimmassa projektissa on tällä hetkellä kuusitoista.
 Katsellaan, josko se siitä lähipäivinä vähän saisi mittaa lisää...

Minä rennosti kesälomalla, tänään olikin loman viimeinen päivä.

Juu, eiköhän tämä päivitys ollut tässä. :)
Kauniita unia!

Kariston vastaus

...oli automaattinen hylkäyskirje, joka näytti tältä:

Tietenkin olen pettynyt, mitä sitä kiistämäänkään.

Mutta koetan lohduttautua sillä, että ainakin Karistolta vastattiin.
Välillä käy niin, ettei tule hylsyä, eikä hyväksyntää, joka tarkoittaisi sitä,
ettei käsikirjoitusta olisi katsottu laisinkaan.


Nyt täytyy vain yrittää entistä kovemmin.
1 down, 3 more to go!