perjantai 23. elokuuta 2013

Kauhein kaikista

Jonkinlainen novellintynkä. :>
*** 

Pimeyteen syöksyn, kiepun, putoan. Jalat kohti taivasta, pää jossain aivan liian kaukana maan alla. Mustuudessa, tummassa ja märässä maassa, iskeytyneenä maanalaiseen kiveen, joka repii ohimoon vuotavan haavan. Ajatukset ja mielen valokärpäset valuvat ulos tajunnasta. Jäljelle jää vain tyhjyys. Tunnoton, karu tyhjyys, joka satuttaa ehkä vieläkin enemmän, kuin pelkkä kärsimys, tuska ja vääränlainen ajatusten juoksu.

Ei satu enää, ei välttämättä. Oikeastaan sattuu liikaa. Silloin, kun kipu on liian viiltävää, ja tuska liian polttavaa, ei tunne enää mitään. Kukaan muu ei enää ole olemassa, kuin minä. Ja samalla minä olen ainoa, joka ei ole olemassa. On olematta. Ruumis maassa, tohjona ja jäykkänä, mieli kadonnut jonnekin kauas, ei vapauteen, ei valoon, jonnekin tuntemattomaan.


Epävarmuus ja tietämättömyys ovat pahimpia kaikista. Mieli on eksynyt, kadonnut ja tuhoutunut. Jos ei ihan tuhoutunut, niin ikuisessa kiirastulessa, tai oikeastaan pahemmassa, koska se ei tunne enää mitään. Ei hyviä, eikä pahoja tunteita, ei ajatuksia, pelkkää olemattomuutta. Kaikki siinä katoaa, jonnekin, minne asiat nyt ylipäänsä katoavat. Sinne, mistä kukaan ei tiedä mitään. Sinne, mistä se ei koskaan löydä tietään takaisin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti