sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Onnen koti

Runoilin keskiviikkona.

Sielu irtautuu kehosta,
matkaa kauas pois ihmisten maailmasta
Voisiko onnen tavata jossain kaukana?
Tutustua, ehkä ihastua

Taivaanrannassa kaiken takana,
kaiken yläpuolella, kaiken saavuttamattomissa
Siellä toisessa ulottuvuudessa
tekee Onni omaa kotipesäänsä talvea varten

Minä saavun jonain toisena olentona,
läpikuultavana, värittömänä,
kosketuksen ulottumattomissa olevana
Koputan oveen ja odotan

Onni kurkistaa ovisilmästään,
valoa tulvii ulos pikkuisesta reiästä
Kuuluu narahdus, toinen, ja ovi avataan
Astun sisään aivan toiseen maailmaan

Laskee kätensä Onni olkapäilleni,
kuiskii korvaani suloisia sanoja,
ilosta, hauskuudesta, riemusta
Otan ne vastaan hymyillen ensimmäistä kertaa vuosituhanteen

Onni ottaa minua kädestä,
tartun käteensä ilomielin
Seuraan yläkertaan valoisaan,
askelmamme soittavat musiikkia maailmaan

Syöksyy säkenöivä valo kohti sielua,
tarttuu kiinni ja nostaa ilmaan
Olen onnellisempi, kuin koskaan
ja koskaan tulen olemaankaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti