lauantai 26. lokakuuta 2013

Ensimmäinen luento

Hymyssä suin marssin tänään kohti Helsingin opistotaloa!

Eli tänään (= eilen, sillä vuorokausi ehti vaihtua) oli siis ensimmäinen luento/oppitunti, miten sen nyt haluaa ilmaista, luovan kirjoittamisen perusopintoihin liittyen. Luento koostui yhteensä neljästä, 45min mittaisesta oppintunnista (välissä oli pieni tauko, mutta kahvia ei saanut, koska valitettavasti kahvio oli jo kiinni, kun oli tauon paikka).

Ensiksi perinteisesti esittäydyttiin, sitten meille esiteltiin erilaisia luovan kirjoittamisen oppaita, ja saammekin kurssin aikana tutustua yhteen vapaavalintaiseen oppaaseen, ja kirjoittaa kokemuksia kyseisestä kirjasta (mm. oliko hyötyä jne.). Kirjoitustehtävät kuulemma tehdään pääsääntöisesti kotona, tunneilla kerrotaan aiheet ja ohjeet, ja kotona tehdään sitten työt.

Ehdittiin me saada jo yksi tehtäväkin, nimittäin erilaisten stoorien alkuja (muutama sivu), joista täytyisi valita ja pohtia, mitä mahdollisesti tahtoisi lukea pidemmällekin, ja perustella valintansa. Olisi saanut kyllä tyrmätäkin kaikki, ja perustella, miksei mikään satu kiinnostamaan, mutta itse onnekseni löysin muutaman, jota olisin ehkä enemmänkin tahtonut lukea (varsinkin se yksi!). Tämä olisi siis ollut ensi kerraksi tehtävä kotitehtävä, mutta ehdin sen jo rustailla siinä luennon lomassa, kun sai käyttää pelkkiä ranskalaisia viivoja.

Saimme toisenkin tehtävän, mutta sen deadline on ilmeisesti vasta parin viikon kuluttua. Mutta, kuinkas kävikään, kirjoitin sen tuossa parikymmentä minuuttia sitten, kun mittaa tarvitsi/sai olla vain 100-200 sanaa! Tehtävänä oli kirjoittaa novelli/kolumni/satiiri tms, ja aiheita saimme kaksi, joista sitten sai valita mieluisamman. Minä kirjoitin aika absurdin novellin aiheesta "Kun minusta tehtiin kirjailija", koska koin sen itselleni helpoimmaksi, ja myöskin mieluisimmaksi lähestymistavaksi.

Tuntui kuitenkin hieman vaikealta kirjoittaa niin lyhyt, mutta tiivis, ja hieno paketti. Luulenpa melkein, että omastani tuli jotain yläastetasoista, mutta toisaalta se on vielä paranneltavissa, sillä aikaa on kuitenkin ihan riittämiin.

Että tällainen perjantai!

4 kommenttia:

  1. Hei, kerrotko lisää noista perusopinnoista? Kuka sen järjestää ja oliko niihin haku ja montako kertaa vuodessa ovat? Haluaisin opiskella luovaa kirjoittamista ja puntaroin eri vaihtoehtoja. Moniin tuntuu olevan haku aina kerran-kaksi vuodessa, mutta onko tuo mihin menit jokin mihin on haku useammin? Kuulostaa hauskalta tuo tehtäväkin joka siellä tehdään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi alkaa aina loppusyksystä, mutta haku oli elokuussa. Ryhmä paikkoja on vaan 20 (nytkin ryhmä täynnä), ja hakijat napataan mukaan ilmottautumisjärjestyksessä. Toi on Turun yliopiston järjestämä kurssi, mutta lähiopetusta on mahdollista saada aika monessakin kaupungissa. Tuolla vähän lisätietoa näiden perusopintojen sisällöstä: http://www.avoinyliopisto.fi/fi-FI/Opetustarjonta/StudyUnit.aspx?StudyUnitId=0a76abd4-1f19-48d5-aac3-a8b8842c7e89

      Poista
  2. Hei, kiitos vastauksesta. Vaikuttaapa tosi kivalta, harmi etten tajunnut ajoissa tänä syksynä ilmoittautua. Ehkä ensi vuonna sitten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ainakin näillä näkymin suosittelisin ehdottomasti! Onhan tuo vuoden kurssi ainakin opiskelijalle suhteellisen hintava, mutta rahat menee kuitenkin hyvään tarkoitukseen, eli itsensä kehittämiseen, niin kannattaa kysyä, jos joku suostuisi vaikka sponsoroimaan :)

      Poista