perjantai 25. lokakuuta 2013

Kaunis mielen maisema

Ajattelin tässä pitkästä aikaa jakaa vähän kirjoittamiseen liittyviä ajatuksiani:


Yhtäkkiä taas alkoi poltella aivoissa, sekä sydämessä. Janoan sitä, että tekstejäni luettaisiin. Jos saisin jotain joskus julkaistua muuallakin, kuin pienessä, melko tuntemattomassa blogissani, olisivat tekstini paljon suuremman yleisön nähtävillä ja luettavissa. Itse voisin verrata kirjoittamista musiikin tekemiseen: on hieman ikävää, jos työstää albumia, ja sitten, kun se olisi kuunneltavissa, kukaan ei kuuntelekaan.

Sama pätee varmaan kaiken taiteen tekemiseen ja luomiseen. On hyvin ikävää, jos käyttää paljon aikaa, energiaa ja voimia suureen projektiin, ja sitten, kun se vihdoin valmistuu, ei olekaan ketään sitä vastaanottamassa. Voisin pukea tämän asian vaikka kuinka monenlaisiksi, erilaisiksi virkkeiksi, mutta ehkä tuo pari kertaa on ihan riittävä.

Pieni epätoivo nimittäin kummittelee taas päässä, mutta koetan hiljentää sen parhaani mukaan, ja puskea vain eteenpäin, kohti uusia tuulia ja ulottuvuuksia. Voihan käydä niin, että joku kerta tärppääkin, ja ollaan taas askelta lähempänä lukevaa yleisöä. Toivossa on hyvä elää, näin on joku joskus sanonut.


Mieltäni kuitenkin lämmittää se, että moni kavereistani on tähän mennessä ollut vapaaehtoisia lukijoitani. Tekstieni siis, mutta myös blogin. Mutta olen ahne, haluan aina vain enemmän. Tahdon enemmän lukijoita, kirjoittaa parempia romaaninraakileita. Pitäisi opetella siihen, että vähempikin riittää. Joka asiassa.

Romaanikilpailuun tekstien lähettämisen mahdollisuus loppuu sunnuntaina. Ensi kuussa on kulunut 6kk siitä, kun lähetin Inttilesken Tammelle, toivon, että sieltä vastattaisiin luvatun ajan kuluessa. Otavan suunnalta ei ole kuulunut edelleenkään mitään...vastausta kärsimättömänä odotellessa.


Tuntuu oikeastaan ihan mukavalta vuodatella ajatuksia tänne blogiin. Pitäisi varmaan tehdä sitä useammin, vai mitä luulette? Olen viime aikoina päätynyt lähinnä vain raportoimaan, jonka lukeminen voi käydä vähän tylsäksi, kun ei tiedä, mistä oikein on kysymys. Kun enhän minä niitä pidempiä stooreja ole tänne päätynyt julkaisemaan. Elän toivossa, että joskus hamassa tulevaisuudessa, viiden, kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä joku lukee romaanini, ja eksyy tänne blogiin tutkailemaan sen kehittelyvaihetta ja raporttipostauksiani. Niin, sitten joskus.

Kohta täytyy varmaan valmistautua unten maille, että jaksaa huomenna olla korvat höröllä ja kynät ojossa siellä Opistotalolla.

Siispä, hyvää yötä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti