torstai 24. lokakuuta 2013

Uusi projekti!

No heippa!

Aloitinpas sitten taas uuden romaanin työstämistä. Taas suhdedraamaa, yllättäen. Mutta tästäkin luulisi kehittyvän jotain erilaista, ainakin toivon mukaan. Aiheesta on toki ennenkin kirjoitettu, ja luulisin, että hyviäkin kirjoja, mutta jostain syystä aihe kiehtoo minuakin. Ehkä siksi, että menneisyydessä olen tavannut useammankin hieman tässä tilanteessa olevan ihmisen.

Toivon vain, etten vahingossakaan luo tarinasta liian samanlaista, kuin "Addiktio".

Suuressa osassa tässä tarinassa on nimittäin ikäero. Päähenkilöiden ikäero on kokonaista 25 vuotta, eikä suhdekaan ole aivan terveellä pohjalla. Stoori tulee sisältämään sekoilua, pienessä ja suuressa määrin. Eikä rakkaudestakaan välttämättä ole kyse. Enempää en oikein osaa kertoa, koska juttu ei ole itsellenikään vielä niin selvillä. Ehkä se tästä etenee sitten.


Toisaalta mulla on palava halu kirjoittaa, mutta kirjoittamiseenkin liittyy pelkoja. Onko mulla aivan liian monta rautaa tulessa? Toinen toistaan keskeneräisempiä teoksia, eikä yhtäkään ole vielä edes julkaistu. Mutta toivo elää, toivottavasti vielä pitkään.

Huomenna alkaapi ne kirjoitusopinnot! Ehkä koetankin salaa virittää itseäni tunnelmaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti