lauantai 9. marraskuuta 2013

Tammen ja Otavan vastaukset

Viimein tipahti postiluukusta kirje, Tammelta. Valitettavasti vastaus oli taasen kieltävä, mutta huomattavasti mukavemmin muotoiltu, kuin esimerkiksi Sammakolta saamani sähköposti.


Tästä vastauksesta ainakin tuli sellainen olo, että mun käsikirjoitus on luettu (tai sitten vain katsottu otsikko, mutta ei pidä olla liian skeptinen). Toisaalta herättääkö lause *"-- ei sovellu tämänhetkiseen julkaisuohjelmaamme" turhia toiveita? Kannattaako lähettää uudestaan myöhemmin? Ehkä, ehkä ei.

* Sammakostahan aikoinaan vastattiin, ettei ylitä julkaisukynnystäkään

Otavaltakin tuli sähköpostia. "Emme voi sisällyttää sitä (käsikirjoitusta) kustannusohjelmaamme"

Katse kohti uusia ulottuvuuksia!


Harmin paikka, tosiaan. Kuitenkaan nämä hylsyt eivät minusta ole yhtä lyttääviä, kuin aikaisemmat, tai ehkä olen vain tottuneempi niitä vastaanottamaan. Enää maailmani ei näistä romahda, onneksi, vaan olen valmis kokeilemaan kaikki mahdolliset keinot saavuttaakseni tavoitteeni.

Vielä on käsikirjoitusten osalta romaanikilpailun tulokset saamatta. Ja sitten se Erkon kilpailu, tosin siinä ei tainnut kustannussopimuksella olla osaa palkinnoissa.

Kyllä tässä vielä onnistutaan!


12 kommenttia:

  1. Voi olla, että tuo julkaisuohjelma -maininta on vain nätimpi tapa kieltäytyä. Mutta tiedätkö, tuskin sitä suurin osa kirjailijoista pääsee läpi heti alussa. :) Eli kehitystä kehitystä vain, LUE PALJON julkaistua kirjallisuutta, ota huomioon omat heikkoutesi ja vahvuutesi, älä toista ideoita, jotka on tehty tuhat kertaa ennenkin vaan luo jotain uniikkia ja omannäköistäsi. Eli älä lannistu, vaikka tekstit eivät vielä kustantamoiden julkaisukynnystä ylittäisikään. Maastamme löytyy monia taitavia pöytälaatikkorunoilijoita, mutta pelkkä poikkeava osaaminen ei välttämättä tuo sopparia kotiin ja monet rustailijat kaatuvat liian kulutettuihin aiheisiin ja sanaleikkeihin. Taitelijan on myös kestettävä kritiikkiä ja kuten sanotaan, "yksi teos sadasta menestyy" - tämä on kuultu niin muusikoilta, valokuvaajilta kuin kirjailijoiltakin. ;) Siis yritystä ja tsemppiä & älä koskaan unohda miksi aloitit, vaikka kuinka turhauttaisi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Yritän yleensä valita aiheita, tai ainakin näkökulmia, joita ei ole loppuunkulutettu. En sitten tiedä, voi olla, ettei esim. Inttilesken päiväkirjalla olisi niin suurta lukijayleisöä, että sen julkaiseminen kannattaisi.

      Poista
  2. Mistä sun kirjoittamia tarinoita voi lukea?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo noita romaaninraakileita laittanut minnekään näkyville, kun tosiaan yritän niitä saada ihan kustantamoista läpi. Joitain novelleja löytyy täältä blogista, mutta voisin toki panostaa siihenkin puoleen tulevaisuudessa enemmän. Rekisteröidyin muuten juuri myös Kertomus.fi:hin, minne ajattelin julkaista jotain lyhytproosaakin.

      Poista
  3. Käsitykseni mukaan tuo "ei sovi kustannusohjelmaamme" on vakiovastaus. Olivat syyt mitä tahansa. Olen toverini kanssa lähetellyt tietokirjaa (raakileen asteella, melkein idea vasta) ja monesta paikasta on tullut kiitti mut ei -kirje juuri noilla samoilla saatesanoilla. Mutta ei muuta kuin uutta matoa koukkuun jne. Ei tämä helppoa ole kun tarjonta ylittää kysynnän triljoonasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, se on näköjään aika vakio. Täytyypi varmaan sen romaanikilpailun tulosten jälkeen (jos ei nyt ihme satu tapahtumaan, ja menestymään siinä) etsiskellä taas vähän näitä kustantamoita, jonne voisi tekstiä lähetellä. Ellen sitten saisi oppia lisää luovan kirjoittamisen proosa-jaksolla keväällä, ja siten saisi sitten vielä hiottua noita kässäreitä lisää. :)

      Poista
  4. Todella usein monet taiteellisesti erittäin korkeatasoiset romaanikäsikirjoitukset jäävät - syystä tai toisesta - julkaisematta. Jopa suuresti ihailemani Pasi Ilmari Jääskeläinen myöntää saaneensa usein kieltäviä vastauksia, vaikka hän on yksi nerokkaimmista kirjailijoista, joihin olen törmännyt. Sitten joku Katja Ketun Kätilö saa hehkutusta kielestä, vaikka on mielestäni kieleltään aika köyhää ja vertauskuviltaan pääosin väkisin väännettyä. Myyvä ja omaperäinen aihe kuitenkin on tehnyt Kätilöstä ns. suuren teoksen. Tietysti tämä on makuasia, enkä väitä Kätilöä huonoksi kirjaksi missään nimessä. Ihan kiva, mutta ei mun mielestäni mitenkään tajuntaa räjäyttävä.

    Jos naiskirjailijoita mietitään, niin pienelle Atena Kustannukselle kirjoittava Anne Leinonen on paljon Kettua mielenkiintoisempi tapaus niin teemoiltaan, kieleltään kuin omaperäisyydeltään. Leinosen Viivamaalari on suosittelemisen arvoinen teos. Pointtina lähinnä, että aina se paras kirjallisuus ei pääse esille, vaan yleensä se, joka oikeasti myy ja kiinnostaa suurta lukijakuntaa menestyy. Harvoin nyky-Suomessa taiteellisesti parhaat kirjailijat juhlivat palkinnoilla. Tämä siis paljon lukeneen ja kirjallisuutta & kirjoittamista monta vuotta opiskelleen vaatimattomana mielipiteenä.

    Suomen parhaat kirjailijat ovat mielestäni tällä hetkellä Turkka Hautala ja Pasi Ilmari Jääskeläinen. Myös Juha Itkonen, Anja Snellman, Eeva Rohas, Jukka Pakkanen, Peter Sandström, Mikko Rimminen, Antero Viinikainen, Iida Rauma, Miika Nousiainen ja Riikka Pulkkinen ovat mielestäni kärkikastissa. Useita muitakin voisin mainita, mutta nuo tulivat nyt ekana mieleen. Jo kuolleista ja kuopatuista voisi mainita vielä vaikka miten monta lisää, mutta säästän palstatilaa ja jätän nyt mainitsematta. :D

    Tsemppiä yritykseen. Pidän peukut pystyssä, että susta tulee kirjailija. Sulla on aivan ihailtava asenne. Itsekin jaksan optimistisesti uskoa, että oma kirjoitustyö vielä palkitaan. En ole vielä lähettänyt mitään kustantamoille, mutta pariin kirjoituskilpailuun on tullut osallistuttua. Nyt odottelen Gummeruksen romaanikilpailun tuloksia. Sitten, jos ja kun en sijoitu palkintosijoille, niin hion romaanikäsikirjoitukseni vielä valmiimmaksi ja lähetän keväällä kustantamoille.

    Kokeilepa Atena Kustannusta, jos isommilta ei tärppää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon pitkästä, ja sisältörikkaasta kommentistasi! Tunnistankin sut sieltä Gallerian puolelta :D

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Olepa hyvä. Kiitti itsellesi, kun pidät tällaista hienoa blogia, jossa jaat tietoa kirjoituskilpailuista ja kerrot avoimesti kirjoittamisestasi. Pitäisi varmaan joskus itsekin aloittaa blogin pitäminen. Ehkä joskus, mutta nyt aikaa menee liikaa proosatekstien ja opiskelutekstien työstämiseen, ja kun samalla vielä luen paljon ja urheilen, niin ei vaan vielä riitä aika.

      Vielä lisäyksenä, että olen alkanut itse huomata viimeaikoina, miten älyttömän tärkeää kirjailijaksi pyrkivän on lukea ihan kaikenlaista kirjallisuutta. Mä en ole enää yhtään nirso lukemani suhteen, vaan rohkeasti otan luettaviksi myös kirjoja, joita en olisi aiemmin edes voinut ajatella lukevani, ja olen kokenut mitä yllättävimpien teosten parissa ahaa-elämyksiä.

      Poista
  5. P.S. Tässä vielä yksi kiinnostava linkki, jonka eräs kirjailijaksi pyrkivä ystäväni jakoi minulle hiljattain: http://whatever.scalzi.com/2009/06/24/why-new-novelists-are-kinda-old/

    Tuolla julkaisseet kirjailijat keskustelevat, kuinka kirjailijan julkaisema esikoisteos on monesti vasta kolmas, neljäs tai viides kirjoitettu romaani. Joillakin se on vasta kahdeksas. Ystäväni sanoi linkin jaettuaan, että on alkanut ajatella, kuinka usein saattaa käydä niin, että kun saa julkaistuksi ensimmäisen romaanin, joka on vasta kolmas, neljäs tai viides käsikirjoitus, niin sitten myöhemmin kypsemmän perspektiivin kautta myös vanhemmista teksteistä voi saada julkaisukelpoisia. Näin asia saattaa hyvin olla.

    Itse ainakin sain uskoa tuon linkin takaa löytyvästä keskustelusta. Toivottavasti sinäkin. :)

    VastaaPoista