tiistai 30. joulukuuta 2014

Lukukokemuksia vol.5: David Nicholls - Sinä päivänä (One Day)

Moij!

Sain juuri päätökseen David Nichollsin "Sinä päivänä" -teoksen (org. One Day, Otava, 2009). Itse asiassa ostin kirjan jo muutama vuosi sitten Akateemisen alesta huomattuani, että toisessa pääosassa on 22-vuotias Emma. Aloitinkin kirjan, mutta jostain syystä se jäi varmaan miltei vuodeksi kesken ja luin kaikkea muuta siinä välissä. Kun kuitenkin nappasin kirjan käteeni uudestaan, voisin melkein sanoa rakastuneeni.

Tarina alkaa 15. heinäkuuta 1988, kun Emma Morley ja Dexter Mayhew löytävät itsensä samasta sängystä. He ovat juuri valmistuneet yliopistosta ja heillä on koko elämä edessään. Missä he olisivat samana päivänä vuoden päästä? Entä sitä seuraavana? Ja kaikkina seuraavina niiden jälkeen?

Kirja seuraa vuorotellen - ja välillä samaan aikaan - Dexterin ja Emman elämää vuosi vuodelta kahden ja neljänkymmenen välillä. Emma haaveilee kirjailijanurasta ja Dexteristä on tullut tahtomattaan tv-julkkis. Pysyykö Dexter pinnalla? Toteutuuko Emman haave? 

Luvut on päivätty kaikki 15. heinäkuuta, mutta aina seuraavana vuonna. Välillä Dexterin ja Emman tiet erkanevat pitkäksikin aikaa, mutta heidän välilleen on kuitenkin syntynyt jotain ainutlaatuista. 

En tiedä, miksi aikoinaan jätin kirjan kesken niin alkutekijöissään. Melkein kaduttaa, etten lukenut tätä aikaisemmin. Pidin kirjasta hirvittävästi, se oli hauska ja koskettava, jännittävä ja kiinnostava. Kirjasta on muuten tehty samanniminen elokuva (Sinä päivänä, 2011), jossa Emmaa näyttelee Anne Hathaway ja Dexteriä Jim Sturgess. Tajusin vasta kirjan aloittaessani, että olen kai nähnyt tuon leffan joskus. Nyt tekee ihan hirveästi mieli katsoa se uudelleen! Näin flunssaisena se on vieläkin sallitumpaa.

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Uusi nimi?

Heips!

Mainitsinkin täällä jo, että Addiktiolle kannattaisi keksiä uusi nimi. Turhaan tuskailin, jälleen kerran, koska muutama yö sitten se vain tupsahti mieleen hetken pohtimisen ja Googlailun (= tarkistamisen, onko mieleen pompahtanut nimi jo varattu jollekin teokselle) jälkeen.


Tosiaan, samannimistä ei tullut vastaan. Ihmettelen tätä suuresti, sillä nimi on sillä tavoin "aika perus", ainakin siinä yhteisössä, jota tekstinikin käsittelee. Itse asiassa kommentti on jopa aika klisee, joten ihmetykseni on sitäkin suurempi. Tulimme kuitenkin ohjaajan kanssa siihen tulokseen, että tämä nimi-idea olisi aika hyväkin veto. Se kuvastaa sisältöä ja päähenkilön ajatuksia, eikä ainakaan johda harhaan - olkoon se sitten hyvä tai huono juttu.

Näillä vissiin sitten mennään. :)


tiistai 16. joulukuuta 2014

Loppu selvenee - vihdoinkin

Heippa vaan!
Kuva: Saara Sampio

Viimeyönä iski taas inspiraatiorykelmä mielen syövereihin ja käsikirjoituksen loppupää alkoi selventyä. Niin minkä? Kuuprinssin.

Keskellä draamaa elellään vielä tällä hetkellä ja yhden henkilöhahmonkin jouduin murhaamaan kohtauksesta ulos pääsemiseksi, mutta tälle on syynsä. Tavallaan. Näin sen kuuluu mennä, ja näin se meneekin. Panosten on kasvettava - ja ne kasvoivat.

Toki tulin hyvin surulliseksi, olinhan kuvitellut päässäni hahmolle kaikenlaista. Vähän niin kuin oikeassa elämässä, ei kukaan odota kuolevansa yllättäen - se vain tapahtuu, jos tapahtuu. Ja nyt se valitettavasti tapahtui. Kun hetken siinä surin ja melkein kyynelenkin tirautin ymmärsin, kuinka Kuuprinssi tulisi loppumaan. En nyt ihan yksityiskohtaisesti, mutta suuria palasia loksahteli paikoilleen. Jo oli aikakin, puolitoista vuottahan tässä käsikirjoituksen kanssa on elettykin.

Rankka editointiprosessi on edessä, kun teksti on jotenkuten saatettu loppuun, mutta sen aika on sitten. Paljon täytyy korjata, mutta olen valmis taistelemaan, kuten jokaisen rakkaan tekstin kanssa. Jos se merkitsee tarpeeksi, ja olisi syytä, on kyllä valmis muutamaan itkupotkuraivariin editoidessa. Huhhuh. Minkä valaistumisen koinkaan.

Pienesti lipsahti aivoihin ymmärrys tänään sitä uusinta käsikirjoitustakin kohtaan. Luulen kyllä, että hoidan ensin tämän prinssinraakileen pois alta. :)

maanantai 15. joulukuuta 2014

Studio Orfeus: 4. lähiviikonloppu

Heippa!

Neljäs lähiviikonloppu keskittyi aika vahvasti draaman kaareen ja dramaturgiaan ylipäätään. Tutkailimme omaa kässäriä draaman kaaren kannalta. Miten teksti siihen istuu? Vai istuuko ollenkaan? Olisiko syytä vahvistaa jtn käännettä?

Vertailimme myös perinteistä ja modernia dramaturgiaa. Kumpaa tekstimme enemmän noudattaa? Addiktio käy aika hyvin yksiin perinteisen dramaturgian kanssa. Tämäkin tapahtui ikään kuin vahingossa.

Kävimme myös läpi omat tekstimme siltä osin, olemmeko muistaneet rakentaa odotuksia, vai pomppaavatko tapahtumat tyhjästä ja annetaanko ratkaisu. Itsellä on muutama kohta tässä kohdin korjattavana (suunnittelemattomuuden ongelma </3).

Aihe, teema ja sanoma olivat myös mukana viikonlopun pohdintaprosessissa, joskin vain pienessä sivuosassa. Mutta tätähän täytyy pohtia koko ajan.

Tuli myös esille, että olisi aika mietiskellä Addiktiolle uutta nimeä. Nykyinen on kuulemma liian otsikkomainen, eikä välttämättä vedä niinkään nuoria puoleensa. Vaivasin tällä päätäni koko sen loppuajan, mutta mitään tarpeeksi tekstiä kuvaavaa ei pompannut mieleen - ehkä se sieltä aikanaan ilmaantuu.

Niin, ja sain myös Harrilta omistuskirjoituksen erääseen kirjaan. Vähän ensin hävetti kysyä, mutta näytti siltä, että Harri oli vain iloinen tästä kunniasta. Ja hienon taiteilun kirjaan sainkin. :D

Kaiken kaikkiaan oli erittäin informatiivinen ja antoisa viikonloppu, jonka en olisi halunnut päättyvän ollenkaan. Seuraavan kerran tapaamme vasta tammikuun puolivälissä, siihen on valitettavan pitkä aika. Sitä odotellessa!

tiistai 9. joulukuuta 2014

Jännittäviä hetkiä käsikirjoituksissa

Moikka!

Facebookissa seuranneet tietävätkin, että eilen syntyi tekstiä. Sain poimittua ja rakennettua aivosolukosta luvut sekä Ellinoora-tekstiin, että Kuuprinssiin. Luvuista tuli niin jännittäviä ja kirjoittaminen oli niin intensiivistä, että siinä itsekin ihan uupui! Valitsemista elämän ja kuoleman välillä, muunmuassa. Elin niin mukana tunnemyrskyissä, että tuntui, kuin olisin itse joutunut valinnan tekemään. En sentään, onneksi.

Oikeastaan minusta on mukavaa rustailla useampaa tekstiä samanaikaisesti: jos toisen kanssa jää jumiin, on aina toinen, jota rakentaa ja kertoa pidemmälle tekstin muodossa. Se on myös aika virkistävää, että voi lennossa vaihtaa tekstiä, jos toiseen menee hermot. Kirjoittamisen ja luomisen tarve kun kuitenkin on olemassa, niin ei sitä viitsi hukkaankaan heittää.

Tähän mennessä en ole huomannut tästä tyylistä haittaa. Tarinat kuitenkin kun ovat melko erilaisia, niin ei mene sitten sotkuunkaan, että mitä tapahtui ja missä. Joku kuitenkin yleensä vie ensin mennessään ja sitä tulee sitten kirjoitettua enemmän ja toinen jää ikään kuin "varatekstiksi". Näin kävi itse asiassa Addiktionkin kohdalla, mutta ei ole haitannut yhtään. Se ei tarkoita sitä, että "varatarinasta" tulisi huonompi - kun se edelläkävijä on jotenkuten koneella, niin viimeistään silloin siirryn sen varatarinan pariin. Ja into sitä kohtaan kasvaa, avautuu uusia ulottuvuuksia ja yhtäkkiä se onkin sitten se ykkösstoori. Ainakin näin tähän mennessä.

Addiktiokin tosiaan oli alunperin juurikin sellainen "varatarina", jota kirjoitin varsinkin silloin, kun mieli oli erityisen maassa: silloin oli helppo päästä masennuksen mustaamaan maailmaan. Editoidessa on vähän pitänyt lisätä huumoriakin peliin valopilkuiksi, mutta käsikirjoituksesta on rakentumassa aikas hieno omalla mittakaavallani - tai lähinnä verraten muihin teksteihini, jotka ovat vielä pahasti vaiheessa. Olen oikeastaan melkein tyytyväinen ja se on minulta paljon. Addiktio on vaiheessa, johon mikään muu tekstini ei ole vielä yltänyt. Olen ehtinyt oppia jo vaikka mitä, vaikka vasta alle puolessa välissä Orfeusta mennäänkin. Minulla on vahva epäilys, että osaan aika montaa taitoa soveltaa jo muihinkin teksteihin. Koelukijana ei välttämättä silloin ole rautainen ammattilainen, mutta kaikki palaute on kullanarvoista.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Studio Orfeus: käsikirjoituksen loppu

Moij!

Vähän aikaa sitten lähti käsikirjoituksen viimeiset luvut Moodleen kommentoitavaksi. Loppuosa tarvitsee varmasti parantelua, sillä luvut ovat lyhykäisiä - ainakin siis jonkinlaista lihavoittamista luultavasti. En sitä juurikaan valmiiksi tehnyt, siksi että haluan kuulla kommenttia tästä versiosta ensin. 

Myös se uusi sivuhahmo on vähän jäänyt huomioitta. Tiedän, että jonnekin sitä täytyisi fiksusti upottaa, mutta tarvitsen uusia silmiä tarkastelemaan käsikirjoitusta, arvioimaan, mikä kohta tarvitsee lisää potkua ja mihin taas ei sovi luvun pitkittäminen. Nytkin pohdin loppuosaa, aioin jo erääseen kohtaan lisätä kohtauksen sivuhahmon kanssa, mutta epäröin ja jätin sitten laittamatta - tarvitsen ensin kommenttia aikaisemmista pätkistä, jotta voin kehittää juttuja jo siellä ja jatkaa sitten tuossa kohdin, johon olin tekstiä lisäämässä.

Ajatella, kohta on jo ensimmäinen editointikierros saatu päätökseen! Uskaltaisin arvata, että jo ennen tammikuuta. Onnekseni tämä käsikirjoitus on lyhyt, ehdin luultavasti vetäistä kaksi tai kolme kierrosta Orfeuksen kanssa läpi ja opin viimeistelemään kunnolla. Sen jälkeen onkin sitten muiden kovalevyllä uinuvien käsikirjoitusten vuoro. :)

Huomaan, että kirjoitustyylinikin on kehittynyt Orfeuksen myötä. Kohtausten rakentaminen on parantunut, vaikkei se nyt niin karmealla tolalla ollut alussakaan. Kun olen tässä välissä kirjoittanut vaikka Kuuprinssiä, teksti on (toivottavasti) parempaa. Toki sitten, kun koko stoori on koneella, täytyy editoida aika huolella, sillä yhtäkkinen tyylinmuutos näyttäisi aika pahalta. Mutta parempaan suuntaan ollaan kuitenkin koko ajan menossa!


maanantai 1. joulukuuta 2014

Studio Orfeus: palautetta luvuista 23-26 ja 27-30

Heippa vaan!
Kävin viikonloppuna katsastamassa Taiteen Sulattamon 
"Pohja edellä - Tarinoita häpeästä" -esityksen glögikupillisen maustamana.

Joulukuun ensimmäiset palautepaketit saapuivat hauskasti heti kuun ensimmäisenä päivänä. Teekupillisen äärellä lukaisin palautteet ja tällä kertaa sain yllättyä positiivisesti: radalla ollaan! Oikeaan suuntaan menossa ja paljon oli myös onnistumisia. 

Lukujen lopetusten kanssa oli tällä kertaa vähän ongelmia. Muuten suurin osa tekstistä oli aika mallillaan, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Olin esimerkiksi erehtynyt erään päähenkilön teon ja seurausten suhteen (vaikeasti ilmaistu, sillä en halua paljastaa liikaa). Tai lähinnä, miltä se tuntuu. Tästä paremmin perillä olevat antoivat sitten vähän neuvoja - eiköhän sekin kohta saada korjattua!

Tässä muutaman kuukauden Orfeuksen osana olleena huomaan, että varsinkin dialogista olen saanut paljon kiitosta. Se tuntuu sinänsä aika hassulta, vaikka jälkeenpäin huomaankin, että saattavat olla oikeassa. Olin nimittäin kuvitellut dialogin olevan se heikoin kohta. Tai yksi niistä. Mutta palautteen ja opetuksen myötä olen hieman valaistunut, sanoisinko, sen suhteen, mikä oikeasti toimii ja missä mättää. On todellakin omituista - hyvällä tavalla kuitenkin - kuinka väärässä/sokea sitä on oman tekstinsä ja kirjoitusjälkensä suhteen voinut olla.

torstai 27. marraskuuta 2014

Studio Orfeus: kahden paketin editointia

Heips!
Kyllä, olen tätä mieltä.

Kahden eri paketin editointi on sujunut suhteellisen joutuisasti ja suurimmasta raivostakin on yli päästy. Paljastuipa henkilöhahmoista uusia puoliakin tässä editoinnin lomassa. Hyvähän se vaan on, hahmot syvenevät ja tulevat todemmiksi - ainakin se olisi pyrkimys.

Vähän olen kyllä vielä jäljessä oletetusta aikataulusta, mutta enköhän saa tässä kirittyä. Editointi on kuitenkin edennyt huimaa vauhtia niinä hetkinä, kun on palaute nenän edessä ja silmät auenneet taas hitusen. Melkein voisin verrata palautteen saamista uusien, vahvempien silmälasien saantiin: näkee taas vähän selvemmin. Toki tästä pitäisi omaankin pääkoppaan jäädä jotain, oppia ihan oikeasti itse, eikä vain orjallisesti seurata palautetta ja odottaa, että joku muu kertoo, mitä täytyisi ja kuuluisi tehdä. Onnekseni jotain olen jo oppinutkin, ja useimmiten on vain vähemmän ja vähemmän korjattavaa.

Usko omaan tekemiseen on kyllä kasvanut Orfeuksen myötä. Tunnen tehneeni yhden elämäni parhaimmista valinnoista. Ilman Studio Orfeusta olisin varmaan edelleenkin ihan jumissa tekstieni kanssa ja saattaisi olla, etten saisi paranneltua niitä ollenkaan. Tai sitten erittäin, erittäin hitaasti.

Tuntuu, että olen kerrankin oikeassa paikassa. Tämä on sitä, mitä minun kuuluukin tavoitella ja tehdä.

maanantai 24. marraskuuta 2014

Studio Orfeus: palautetta luvuista 15-18 ja 19-22

Hellou!
Kämästä puhelinselfietä kehiin.

Eli palautetta napsahti taas. En voi sanoa "yllätyksekseni", sillä olin kyllä tietoinen, ettei jälkimmäinen paketti ollut parhaimmistoani, mutta siis, tällä kertaa korjattavaa on vähän enemmän. Oikeastaan aikas paljon parin luvun kohdalla. Ekan paketin asiat ovat onneksi paljonkin paremmin, toki parannettavaa senkin puolelta hiukka löytyy.

Ehdin toki jo luonteelleni omaisesti panikoida, että joko se nyt oli tässä ja olenko nyt mennyt niin pahasti metsään, etten löydä sieltä enää takaisin. Toisin sanoen joku olisi syönyt polultani leivänmuruset (viitaten varoen Hannuun ja Kerttuun). Mutta eivät asiat sentään niin huonosti ole.

Tänään oli toinen henkilökohtainen palaute. Varasin ajan - kuulostipas nyt jotenkin hirveän viralliselta terveyskeskuskamalta - koska koin sitä tarvitsevani. Ja ei olisi voinut parempaan saumaan sattua! Tämä maanantai osoittautui jokseenkin huonoksi päiväksi, mieliala oli aika maassa stressivyöryn vuoksi, mutta ohjaajamme osasi valita juuri ne oikeat sanat, jotka tsemppaavat jatkamaan. Itse asiassa oli kuulemma hyvä, että vähän mokasin, sillä nyt voin taas oppia virheistäni - ohjauksen avulla tietenkin.

Työtä täytyy tietysti tehdä, mutta mieli keveni huomattavasti palautteen myötä. Mikä onni, että saan vuodattaa typerimmätkin kysymykseni jolle kulle, joka osaa antaa niihin sävyltään enemmän, kuin oikeat vastaukset. Näin tänään. :)

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Studio Orfeus: 3. lähiviikonloppu

Moiks!
(pahoittelen kännykkäkamerani kuvanlaatua)

Kolmas Studio Orfeuksen lähiviikonloppu takana! Tällä kertaa aiheena oli tiedon upottaminen tekstiin - miten tehdä se sopivissa määrin, eikä megaryöppyinä, jolloin koko teksti kärsii siitä. Dialogi ja repliikit oli toinen viikonlopun käsiteltävistä aiheista. Kuulinpa jälleen sanan "alateksti". Sitä on syytä pohtia.

Itse olen totaalisen jumissa kahden luvun editoinnin kanssa. Tuntuu, että tein huonoja ratkaisuja, mutten ole lähtenyt niitä vielä vaihtamaankaan ilman ulkopuolista kommenttia. Kaikki on tuntunut tällä viikolla menevän vain täysin metsään, enkä ole ollut mihinkään tyytyväinen. Oli vaikeaa keksiä jotain dramaattista, joka ei kuitenkaan vaikuttaisi koko loppujuoneen, sillä minusta se on ihan hyvällä mallilla ollut koko ajan.

Juttelimme myös omista teksteistämme kasvotusten jonkun verran. Onko tekstin sanoma tiedossa? Mitkä ovat omat vahvuudet kirjoittamisessa? Tärkeitä juttuja itsen markkinointia varten.

Lumikin satoi Orivedelle perjantai-lauantai välisenä yönä. On siinä talven tulossa aina sellainen omanlaisensa tunnelma, vaikken kylmästä niin kauheasti välitäkään.

Lauantai-iltana kirjoitin luvun Kuuprinssiä ja taas uusia tarinan ominaisuuksia paljastui/pääsi pintaan, kuinka sen nyt tahtoo ilmaista. Oli pakko pitää taukoa Addiktiosta, sillä pää ei sillä erää kestänyt editointia. Onnekseni sain eräältä Orfeuslaiselta rohkaisevaa palautetta ja pääsin edes osalti yli siitä tunteesta, joka niiden parin luvun editoinnissa mukaan tarttui. 

Tänään juttelimme niitä näitä, tai vähän enemmänkin liittyen kaikenlaiseen kirjoittamiseen liittyvään. Kävimme taas myös vähän draaman kaarta lävitse. Vähän väsyneissä merkeissä kuitenkin.

Taas olen muutamaa asiaa ja ajatusta, sekä erästä lähiopetusviikonloppua viisaampi. Hyvä näin.



keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Lukukokemuksia vol.4: Sirpa Puskala - Euroopan pehmeimmät huulet

Tsau!

Jatkaen Puskala-linjalla: Euroopan pehmeimmät huulet (WSOY, 1996). Nappasin kirjan tilaukseen, koska takakansitekstissä luvattiin epäsuorasti kirjan käsittelevän syömishäiriötä. Ajattelin ottaa opiksi omaa kässäriä varten, mutta jouduin hieman pettymään.

Ihanainen Petsku on juuri jättänyt Hannan. Hanna ei tahdo päästä tästä millään yli ja purkaa tuskaansa syömisiin. Talouskoulussa ruokaa on koko ajan käden ulottuvilla ja liikakiloja alkaa kertyä. Enää ei ole edes ketään kelle puhua, sillä isosisko Minnakin on kuollut. Lopulta Hanna keksii kiloihin ja ongelmiin mielestään erittäin hyvän ratkaisun.

Odotin ehkä enemmän, mitä kirja loppujen lopuksi antoi. Tuntui, kuin tarina olisi ollut pelkkä pintaraapaisu siitä, mitä se olisi voinut olla. Syömishäiriökin oli aika lailla sivuosassa ja kaikkea käsiteltiin aika heppoisesti, alkuasetelma mielestäni lupasi enemmän. Tarinaa olisi voinut syventää moneltakin osin, nyt jäi ehkä vähän liikaakin arvailun varaan. Itse olisin ainakin toivonut esimerkiksi Petskun kohtaamista eron jälkeen ja ensimmäisen oksennuskerran kuvailua, niistä olisi saanut aika lailla draamaa irti. Sirpa on tehnyt tällaisen ratkaisun, eikä se nyt huono ole, mutta jäin kaipaamaan paljon enemmän.

maanantai 17. marraskuuta 2014

...ja näppäimistö sauhuaa taas!

Hej på dig!

Omistin melkein koko eilisen päivän kirjoittamiselle: kannatti. Kuuprinssiä valui näppäimistölle about 10 liuskaa, kolmen eri luvun muodossa. Sainpa syvyyttä päähenkilön vihamieheenkin, tätä oon odottanut! Juttu vaan napsahteli päässä yhtäkkiä siinä kirjoittaessa. Olinkin vähän ehtinyt pelätä, että vihamies jää erittäin ohueksi ja pelkästään ärsyttäväksi stereotyyppiseksi hahmoksi, mutta olin väärässä. Hahmostahan tuli melkein inhimillinen olento.

Muutenkin oon viettäny varsin inspiraationtäyteistä viikkoa, kuten muutamasta edellisestä postauksesta voi huomata. Nyt eletään taas mielikuvituksen pilvilinnoissa, toivottavasti niitä ei tuuli vie heti lähiaikoina.

Suhahti tässä tänään luvullinen Älä luule itsestäsi liikoja, Ellinooraakin! Jälki ei ehkä ollut mitään taivasta hipovaa, mutta johtunee siitä, etten ole vielä täysin sisällä tämän tekstin maailmassa ja henkilöiden pääkopissa, sillä teksti on vasta niin alkutekijöissään - vaikka sen vuosi sitten aloitinkin. Ellinoora-kässäri vain on jäänyt vähän muiden jalkoihin, mutta eiköhän sekin tästä pikkuhiljaa etene. Sain nimittäin palautetta, että kiinnostaisi kovin lukea lisääkin, joten näppis sauhuamaan sitten vaan!

Itse asiassa Ellinoora-teksti on aikamoisia naturalistisia ilmaisuja täynnä, suunnilleen siinä määrin, että melkein hävettää. Pohdin, uskallanko koskaan antaa sille edes mahdollisuutta esittäytyä suurelle yleisölle. Mutta riskejä kannattaa ottaa ja asioita viedä äärimmäisyyksiin - hetken pohdin samaa Addiktion kohdalla (se on itse asiassa tähän verrattuna aika kevyttä kamaa), mutta eteenpäin ollaan menossa ja kovaa!

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

"Kirjoittajapsykoosi", toiselta nimeltään inspiraatiotulva

Tsau!

Nyt on taas draivi päällä kirjoittamisen suhteen! Tuossa muutama yö sitten minua "kiusasi" - vaikka toki salaa hykertelin mielessäni - omanimeämäni "kirjoittajapsykoosi", eli tuttavallisemmin inspiraatiotulva

Nukkumisesta ei tahtonut tulla mitään, kun joka toinen minuutti oli pakko naputtaa kännykkään ylös päähän jostain ulkoa tupsahtelevat virkkeet, dialogit, loput ja keskikohtien juonenkäänteet. Melkein jokaiseen käsikirjoitukseen tulvahteli ideoita ja kaikki tahtoi jo sekoittua päässä. Onnekseni tajusin kärvistellä hetken ja kirjata asiat ylös - niistä voi olla hyötyä tulevaisuudessa.

Varmasti tuttua useammallekin teistä.

Tässä lähipäivinä olen myös saanut jatkettua Kuuprinssiä. Siinä on jo nyt enemmän liuskoja, kun tähän mennessä missään käsikirjoituksessani, mutta fantasiastooreista nyt tahtoo tulla yleensä hieman pidempiä - luulisin. Lähinnä sen vuoksi, että fantasiatarinassa on paljon enemmän seliteltävää, kuin normaalimaailmaan sijoittuvassa stoorissa. Mutta miksei muutenkin.

Oriveden palautetta en ole saanut hetkeen. Odottelen innolla, sillä nyt tosiaan olisi energiaa ja kaikenlaisia ideoita. En tahdo pysyä nahoissani, sillä inspisvyöry on niin kova.

perjantai 14. marraskuuta 2014

Lukukokemuksia vol.3: Sirpa Puskala - Tarjolla tosi rooli

Moij!

Seuraavaksi vuorossa Sirpa Puskalan Tarjolla tosi rooli (WSOY, 1995). Bongasin Sirpan ja innostuin tämän kirjoista Suomen nuorisokirjailijoiden nettimartikkelin kautta. Sirpa on kirjoittanut montakin kirjaa aiheista, jotka kiinnostavat minua ja joista olen itsekin kirjoitellut.

Tarjolla tosi rooli kertoo Miisasta, joka harrastaa näyttelemistä näytelmäkerhossa, mutta unelmoi paljon suuremmista lavoista. Eikä tätä draivia horjuta sekään, vaikka lauantain harjoituksiin mentäessä toivutaan vielä edellisen illan kosteista tunnelmista. Filmi oli katkennut kesken illan, ja loppuillan tapahtumat ovat kadonneet mielestä.
Kun tapahtumat alkavat valjeta ja ystävien ja isän uuden naisen kanssa menevät sukset ristiin, Miisa ahdistuu. Kuvaan astuu kuitenkin isoäiti, jolla on tarjota poispääsy tilanteesta. Tarjous on houkutteleva, mutta tarttuuko Miisa siihen?

Aloitus imaisi heti mukaansa ja sai kiinnostumaan. Kirja oli lyhyt, mutten tiedä, olisiko tarinaa tarvinnut pidemmälle jatkaakaan, sillä se oli mielestäni eheä kokonaisuus noinkin. Henkilöhahmot, varsinkin Miisan ystävä Jutta, olivat kiinnostavia ja joista olisin ehkä toivonut enemmänkin paljastuksia, mutta sekään ei välttämättä olisi edes tarpeellista, vaikkakin minua olisi kiinnostanut. Toisaalta, liiallinen henkilöhahmojen taustojen ja tekojen syiden läpikäynti saattaisi olla varsin turhaa, vaikka sellaista joskus toivoisikin.

Lopetus oli myös hyvin onnistunut. Se jäi avoimeksi, mutta se myös sopi tähän tarinaan. Kaiken kaikkiaan olen erittäin iloinen, että Sirpa Puskalaan ja tämän teoksiin sattumalta netissä törmäsin.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Flunssansekaisia ajatuksia

Heips!

Epätoivon, kiukun, turhautumisen ja flunssaisen pään kanssa on eletty muutama päivä. On lähinnä maattu sohvan pohjalla, luettu ja yritetty editoida. Stressikin kipuaa harteille, kun Oriveden opisto vaihtaa omistajaa vuodenvaihteessa ja editoinnin kanssa on tiukka aikataulu. Ehdinkö? Saanko tehtyä kunnolla määräajassa? Meille on kyllä sanottu, ettei kaikkea tarvitse korjata ensimmäisellä editointikierroksella, mutta perfektionismin syvimmät syöverit imaisevat mukanaan ja turhautumisen tuoma raivo on suuri, ellen saa aikaiseksi haluamaani tulosta aikarajan puitteissa.

Tuo tiukka aikataulu koskee tähän mennessä onneksi vain tämän vuoden puoliskoa. Olen edistynyt paljonkin, mutten ole saanut vielä jokaiselle viikolle lähetettyä tekstipakettia - onnekseni eivät ole kaikki muutkaan. Kahden koulun välillä tasapainoilu on yllättävän haastavaa. Olen kyllä tehnyt niin paljon, kuin vain olen kyennyt, mutta takaraivossa asustaa pelko siitä, ettei se silti ole tarpeeksi. Eikä tämä flunssa helpota asioita kyllä yhtään. Tulee väkisinkin mieleen, ettei tässä ehdi edes sairastaa rauhassa, sillä kiire on niin päätä huimaava.

Toisaalta, suurin osa kiireestä asustaa onneksi vain pääni sisällä. Minä olen se, joka asettaa korkeimmat rimat ja suurimmat paineet. Ohjaajan mielestä olen hyvinkin aikataulussa, mutta se ei vain mahdu tähän paksuun kalloon. Turhautumista on edesauttanut myös se, että mieleni vihaisimmat kiemurat loivat ajatuksia "Mitä jos?". Iski tunne, että kaikki muut käsikirjoitukseni ovat suoraan sanottuna täyttä p*skaa ja etten koskaan enää tule yltämään edes Addiktion tasolle. Hermoilin myös tulevaa: jos joskus kipuan sinne saakka, että saan Addiktion julkaistua, jäänkö vain yhden romaanin ihmeeksi? Jos en enää saakaan tuotettua parempaa tekstiä? Olin tukehtua tähän epätoivoon ja se vaivaa osaltaan vieläkin. Minun olisi vain päästävä sen yli ja jatkettava. Ei saa luovuttaa. Koskaan. Ikinä. Minkään suhteen.

Pysykää te terveinä! Tai jos olette jo joutuneet flunssan kidnappaamiksi, niin paranemisia ruudun toisellekin puolen!

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Lukukokemuksia vol.2: Virpi Hämeen-Anttila - Marionetit

Heippa!

Viimeisin lukemani tapaus on Virpi Hämeen-Anttilan Marionetit (Otava, 2013). Itse asiassa sain tämän kirjan lahjaksi ystävän kautta, joka tuntee Virpin. Päähenkilönä seikkailee itseni niminen nainen, joten Virpin kuullessa ystävältäni minusta, sain ikään kuin nimeni puolesta tämän teoksen lahjaksi. Luulisin.

Emma elättää itsensä nukketeatterilla. Emman mies, Janne - johon tämän oli määrä tyytyä - käsikirjoittaa televisiosarjaa, mutta tämän sydän halajaa näyttämölle. Emman nuoruuden suuri rakkaus ja Jannen lapsuudenystävä Miki on menestynyt pantomiimitaiteilija. Kun Emman sisko Julia palaa kuvausmatkalta takaisin Suomeen, on se omiaan herättämään vanhoja tunteita ja toiveita eloon: kaunaa siitä, että kaikki rakastavat Juliaa ja Emma jää kaiken varjoon. Janne ja Miki halusivat molemmat Julian ja Emma tahtoi Mikin. Asiat ovat kuitenkin nyt toisin. Miten tästä eteenpäin?

Minulla kesti hetki päästä tarinaan todella sisälle, mutta kun vihdoin sukelsin, en olisi halunnut nousta pintaan laisinkaan. Pidin kirjasta todella paljon. Maukas lisämauste olivat nimenomaan nukketeatterin ja mimiikan maailmat, sillä ne muistuttavat minua aikoinaan niin rakkaasta teatteriharrastuksestani. Tuntui hieman hassultakin lukea oman nimisestä päähenkilöstä, mutta hauskasti pystyin tähänkin aika hyvin samaistumaan. Mutta todella, suosittelen. :)

perjantai 7. marraskuuta 2014

Studio Orfeus: palautetta luvuista 11-14 ja vähän ekstraa

Moikka!

Kuva: Heini Illukka

Moodleen oli taas tipahtanut palautetiedosto. En kuitenkaan ehtinyt sitä lukemaan, ennen kuin oli jo ensimmäisen henkilökohtaisen palautekeskustelun aika.

Studio Orfeukseen siis kuuluu myös henkilökohtaista palautetta esim. chattailun muodossa. Siitä saa oikeasti aika paljon irti, kun saa suoraan viskellä ohjaajaa kysymyksillä ja vastaukset ilmaantuvat näytölle heti perään. Keskustelu sujui rennosti ja mukavasti - osittain varmasti palautteen positiivisen sisällön vuoksi.
Sain ilokseni kuulla, että ohjaajamme oli tykästynyt tekstiini jo heti kättelyssä. Tämä tieto valoi minuun uskoa entisestään, jostain syystä asetan ammattilaisten palautteet jollain tavalla korkeammalle pallille, vaikkakin kaikkien palaute on toki tärkeää. Kehitysehdotuksiakin minulle tietenkin tarjottiin: mm. uuden sivuhenkilön ja muiden henkilöhahmojen sisäisten suhteiden muokkaamiseen. Auttakoot ne minua tämän jakson editoinnissa. Lähden kuitenkin editoimaan tekstiä taas yhtä hymyä ja onnistumisen kokemusta rikkaampana.

Puhuimmepa muutaman sanasen myös ihka ensimmäisestä käsikirjoituksestani, nimittäin Inttilesken päiväkirjasta. En tiedä, onko ohjaajamme jostain sen kokonaisen version saanut käsiinsä, vai kuinka tämä osasi sitä niin kommentoida, mutta pohdiskelimme, että Inttileski voisi toimia jopa paremmin näytelmänä tai kuunnelmana. Ensimmäisessä käsikirjoituksessani on ongelmana ainakin se, ettei juoni oikein etene - vaikka käänteitä ja mahdollisuuksia olisi. Mutta se on varmaankin aika monen ensimmäisen käsikirjoituksen ongelma. Toki jotkut onnistuvat kerta heitolla, mutta minun kohdallani potentiaalisin tuotos on vasta se kolmas.

Kaiken kaikkiaan minulle jäi palautteesta hyvä mieli. Olen jopa oppinut hieman hyväksymään sitä tosiasiaa, että vaikkei kaikki heti olisi täydellistä, ei se silti tarkoita sitä, ettei olisi mitään toivoa onnistua. Ja se jos jokin on tärkeä taito oppia.

torstai 6. marraskuuta 2014

Ensilumi ja mahdolliset uudet kuviot

Moij!

Ensilumi satoi kotikulmille ja tunsin, että on aika luoda taas uutta. Eilen pyörittelin päässäni Pariisin Kevään kappaleen inspiroimana jo uutta romaanikäsikirjoitusta peläten, että tästä aiheesta on kirjoitettu ja filmatisoitu jo monta kertaa - ehkei kuitenkaan liian monta kertaa, etten voisi tehdä jotain toisin?

Tartuin kuitenkin Kuuprinssiin. En saanut paljoa aikaiseksi, mutta luvunrääpäleen kuitenkin. Kohtaus on tiivis, sitä saattaa ehkä joutua lihavoittamaan vähän. Huomaan jo nyt, kuinka tarkastelen tätäkin käsikirjoitusta eri tavalla: paljon korjattavaa, mutta ajattelin suhauttaa tarinan ensin edes jonkinlaisena runkona koneelle, ennen kuin alan tosissani sitä parantelemaan.

Lueskelin tekstiä läpi ja paljon oli myös hyvää. Oikeastaan aika samoissa "ongelmissa" pyöritään, kuin Addiktion kanssa, mutta vähän mahtuu sekaan muutakin, sillä kysehän on fantasiatarinasta. Epäilyttää myös, muistuttaako Kuuprinssi liikaa kaltaisiaan, vaikken ihan tällaista tarinaa ole lukenutkaan. Samankaltaisuuksia voi silti olla liian paljon, ellen kehittele tosissani jotain mullistavia erilaisuuksia sekaan.

Välillä minua oikeastaan pelottaa lukea. Juurikin sen vuoksi, etten alitajuisesti inspiraatiopäissäni loisi toinen toistaan muistuttavia kopioita, vaan antaisin mieleni keksiä jotakin aivan uutta. Toisaalta voi olla hyvä olla tietoinen siitä, millaisia stooreja on jo tehty 100 kappaletta, jotta voisi luoda jotain erilaista. Mutta silti, vaikutteitahan tulee otettua miltei aina.

 Talvi taisi saapua - ja kourallinen ideoita sen mukana.


keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Palautetta luvuista 4-10 vol. 2

Ciao!
Kuva: Linda Mettiäinen

Eilen tupsahti palautetta noiden lukujen editoiduista versioista. Muutama punainen kohta sieltä vielä löytyi, mutta suurimmaksi osaksi olin kuulemma tehnyt hyviä korjauksia. Lukipa eräässä kohdassa, että olin onnistunut kirjoittamaan tyyliltään erittäin sopivaa tekstiä nuortenkirjaan, ellen parempaakin. Hymy nousi väistämättä korviin saakka, olinhan onnistunut itselleni miltei mahdottomassa tehtävässä, eli editoinnissa.

Uusi sivuhahmonikaan ei mennyt ihan penkin alle. Lisäsin joukkoon yhden uuden luvunkin tuodakseni hahmoa paremmin esiin. Palautteen myötä luulen, että löydän sille vielä jonkun funktion Addiktiossa. Toivon mukaan ainakin, etten tee aivan turhaa työtä koko vuoden.

Minulle on iskenyt pieni paniikki, ehdinkö saattaa Addiktion parhaaseen mahdolliseen muotoonsa toukokuuhun mennessä. Tarvitsen edelleenkin paljon tukea, joskin silmäni ovat edes hitusen auenneet tekstin epäkohdille. Toki editointia voisi jatkaa Studio Orfeuksenkin jälkeen, mutta tahtoisin jonkun vakuuttavan, että olen tehnyt ne oikeat valinnat käsikirjoituksen suhteen. Eikä se välttämättä ole kustannustoimittaja, jos teksti ei vielä ole tarpeeksi vakuuttavassa kunnossa.

Jännän äärellä siis edelleen. Enkä usko, että tämä epätietoisuuden tuoma jännityksen sekainen tunne katoaa elämästi vielä pitkään aikaan.


torstai 23. lokakuuta 2014

Studio Orfeus: palautetta luvuista 4-9

Moikka!
Kuva Porvoosta syyskuussa.

Sain siis tiistaina palautetta kyseisistä luvuista ja tänään lähti editoitu versio Moodleen. Suurimmat ongelmat olivat takaumissa (kuten arvasin), mutta nyt on palasia naputeltu taas paremmin kiinni toisiinsa ja lisäiltykin jotain kiintoisia kohtia mukaan. Muuten sainkin aika hyvää palautetta, pulssikin löytyi hienosti varsinkin yhdestä luvusta, jos näin voi sanoa! Eli tarinani hengittää ja se on hyvä.

Minulla oli parissa luvussa paljonkin korjailtavaa, mutta lopuissa ei miltei ollenkaan, mitä nyt muutama rivi siellä täällä. Olen oikeastaan yllättynyt, että sain niinkin hyvää palautetta, toki onhan minulla paljon syvennettävää ja kehiteltävää vielä. Ja alussahan tässä vasta mennään.

Vaikka savu nousi korvista editoidessa ja editoidun version palautetta vielä odottelen, niin minulla on silti aika hyvä tuntuma tästä. Soutamista joen vastarannalle toki vielä on, mutta etenen hyvää tahtia.

torstai 16. lokakuuta 2014

Tienristeyksessä

Tervemoi!

Tässä viime päivinä on pyörinyt jos jonkinmoista asiaa mielessä. Se, mihin postauksen otsikoinnilla viittaan, ei kuitenkaan ole mitään surullista taikka vakavaa. Jälkimmäistä ehkä omalta osaltaan, sillä kyseessä on oma unelma ja itselle tärkeä aihe, mutta ei mitenkään surullisella tavalla vakavaa kuitenkaan.

Menneet asiat nostavat taas päätään. Mutta tällä kertaa ne ovat hyvää vauhtia raivaamassa tietään hauta-arkuista maan pinnalle. On asioita, joita hylkäsin, sillä en tuntenut itseäni niissä "tarpeeksi hyväksi". Minulla on kautta elämän ollut vaikeuksia hyväksyä se, ettei täydellisyyttä ole olemassakaan. Ja jos jokin ei onnistunut mielestäni täydellisesti, niin itseni mielestä olin siinä ihan paska, eikä minun kannata jatkaa ollenkaan - näin suoraan sanottuna. Aika julmaa ihmismieleltä, eikö?

Nykyään minulla on hieman realistisempi kuva asioista. En täysin ole vieläkään päässyt yli tuosta ajattelutavasta, mutta huomattavasti eteenpäin siitä, kuinka jyrkkää se aikoinaan oli. Olen esimerkiksi jatkanut kirjoittamista ja matkaa kohti unelmaa, vaikka hylkäyskirjeitä viime vuonna tulikin. Myönnettäköön, että blogin positiivisesta virittyneisyydestä huolimatta ensireaktio oli kuitenkin tuo, jonka ylle kirjoitin, mutta voitin itseni, jos näin voi asian ilmaista.

Pohdin kahden asian välillä, mutten halua niitä tähän tarkkaan avata, sillä en ole päätöstäni vielä tehnyt edes siihen asti, uskallanko yrittää toteuttaa niitä. Luon itselleni tavoitteita, joita on lähes mahdoton saavuttaa ja paineet ovat kovat - varsinkin ne itse aiheutetut. Mutta pieni mahdollisuus niissä aina on, en sentään uneksi kuuhun muuttamisesta. Toinen unelmistani tukisi proosan kirjoittamista ja toinen taas luonteeni toista puolta, esiintymishalua. Toinen täytyisi kuitenkin valita näin ensialkuun, toisen täytyisi mahdollisesti odottaa. Siihenkin on syynsä, mm. se, että haluan panostaa täysillä siihen, mitä teen. Jos minulla on liian monta rautaa tulessa, en kykene panostamaan 110% mihinkään.

Elämä on yhtä tienristeystä. Ajoinko väärään suuntaan? Olisiko aika kääntyä takaisin ja kokeilla toista reittiä? Kannattiko luovuttaa? Useimmiten vastaus on ei. Mutta onko se sitä tällä kertaa?

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Studio Orfeus: 2. lähiviikonloppu

Hej på dig!

Nyt on sitten toinen lähiopetusviikonloppu takana. Tällä kertaa keskityttiin kohtausten rakentamiseen ja muuhun editointiin liittyvään, mm. siihen, mikä saattaa olla turhaa/raskasta lukijalle. Sivuttiin myös draaman kirjoittamisen kurssilla ensimmäisen kerran kuulemaani sanaan "alateksti". Tämä on ainakin minulle yksi pohdinnan aihe, ainakin siltä osin, että kuinka saisin sivuhenkilöiden tunteita ja ajatuksia esille ilman, että tunkisin niitä pelkästään dialogiin.

Koen, että tämän viikonlopun asiat ovat minulla suhteellisen hyvällä mallilla, joskin osa saattaa olla nimenomaan siellä toisessa ääripäässä, mistä meitä varoteltiin. Opin silti paljon ja toivon, että osaan pian soveltaa asioita omissa käsikirjoituksissakin.

Tappelin eilen muutaman tunnin tekstini takautumien kanssa. Kunnon "leikkaa/liimaa" -räpeltämistä, lisää kirjoittamista, poistamista... Ja toinpa tässä muutama päivä sitten Addiktioon uuden sivuhahmonkin. En ole vielä päässyt yhteisymmärrykseen itseni kanssa, onko se hyvä, vai huono polku kulkea, mutta eiköhän se tässä valotu. Sain sellaisen ehdotuksen ohjaajalta, epäsuoran kylläkin, mutta tartuin siihen ja ainakin yhden luvun perusteella palaute oli positiivista. Painiskelen kylläkin sen kanssa, kuinka tehdä hahmosta elävä tuomatta sitä liiaksi tekstiin, sillä tahtoisin pitää Addiktion fokuksen kuitenkin niissä nuorissa.

Tänään käytiin vielä vähän läpi alkuja ja lopetuksia. Ainakin koko kässärin alku ja lopetus on minulla mielestäni hyvällä mallilla, joten en ehkä ihan ensimmäiseksi tarttuisi niihin - toki mietin, tuleeko lopussa liikaa infoa yhdellä kertaa, mutta se on kuitenkin tarpeellista tekstin kannalta.

Offtopic, mutta kävimme myös muiden oppilaiden kanssa raivokasta keskustelua siitä, osaavatko nuoret kirjoittaa. Olimme kaikki yhtä mieltä siitä, ettei taito välttämättä ole täysin iästä riippuvainen (joku ulkopuolinen oli vihjaissut siihen suuntaan, ettei nuorilla ole tarpeeksi elämänkokemusta). Voihan esimerkiksi joku 15-vuotias olla nähnyt paljon enemmän maailmaa, kuin kolmikymppinen. Enkä nyt tarkoita pelkästään ulkomaanmatkoja.

Toki taito usein karttuu iän myötä, mutta se ei tarkoita sitä, että kaikki vanhemmat ihmiset olisivat automaattisesti parempia kirjoittajia kuin nuoret. Tästäkin voisi vääntää vaikka minkälaista monologia, mutta taidanpa jättää tähän. Kommenttia saa heittää!

lauantai 4. lokakuuta 2014

Tasapainottelua - vähän joka saralla

Hejsan!

Tää viikko on tosiaan mennyt tehokkaasti Oriveden hommien kanssa. Koulussa piti vähän järjestellä opintoja uusiksi, lähinnä sen osalta, etten suorittaisikaan tutkintoa kahdessa, vaan "normaalissa" kolmen vuoden aikataulussa, vaikka hyväksilukuja lukion puolelta runsaasti löytyykin. Järjestelyt tietysti sen vuoksi, että tällä hetkellä käyn periaatteessa kahta täysipäiväistä "koulua" samanaikaisesti ja se on toisaalta aika rankkaa.

Luulen, että etenin kässärin kanssa ainakin pienen askeleen. Käsittelyssä olivat tosiaan vasta ensimmäiset luvut, joten eihän tässä ole päästy kuin vasta alkuun, mutta alan jo nyt hieman sisäistää, missä muuallakin on korjailtavaa. Pikkuiset palaset löytävät paikkojaan ja hahmotan edes vähän paremmin, mitä pitäisi työstää. Mielestäni se on aika hyvin siinä suhteessa, että Oriveden opintoja on takana vasta kuukausi. Mutta näin sen pitääkin olla - pikkuhiljaa!

Vapaata ei ole tällä viikolla hirveästi vietelty edes iltaisin. Eilen oikeastaan vasta ensimmäisen kerran annoin aikaa muullekin, kuin koulutöille. En toki valita, mutta toivon mukaan saan jatkossa järjestettyä edes pieniä rentoutumishetkiä pitkin viikkoa, ettei tässä psyyke ihan romahda. Mutta toisaalta, teen juuri sitä, mitä tahdonkin tehdä ja sekin antaa paljon. Tasapainottelu taitaa olla kaiken a ja o.

Tasapainottelu, nimenomaan. Myös siinä on korjailtavaa käsikirjoituksen osalta jonkun verran. Tällä hetkellä olen vienyt tekstin toiseen ääripäähän: päähenkilön mieleen ei pureuduta tarpeeksi. Sanottakoon, että edellisissä käsikirjoituksissani oli oikeastaan juuri päinvastainen ongelma, teksti pyöri miltei vain kertojahahmojen pään sisällä, ja juoni jäi jokseenkin ohueksi. Yritin tietoisesti varoa sitä Addiktion kohdalla, mutta kävikin niin, että varoinkin sitä vähän liiaksi. Eiköhän se tästä kuitenkin kun keksin, missä on kultainen keskitie tämän(kin) asian osalta.

Kultainen keskitie - ehkä se joskus löytyy, tai sitten ei.

tiistai 30. syyskuuta 2014

Studio Orfeus: palautetta luvuista 1-3

Moi!
Kuva: Kami Andelin

Sain siis tänään palautetta Addiktion ensimmäisistä luvuista. Päällimmäisenä jäi mieleen, että (myös) Harrin mielestä kärsin liiallisesta itsestäänselvyyksien selittelystä. Sain jo teatterissa kuulla, että on tärkeää luottaa katsojiin ja heidän tulkintoihinsa, eikä selitellä kaikkea valmiiksi. Sama pätee kirjoittamisessa, mutta se ei näköjään uppoudukaan kallooni näin helposti. Jostain syystä minulla on suurissa tajunnanvirran kuohuissa taipumus selittää kaikki, mitä tulee mieleen - valitettavasti myös ne asiat, jotka olisivat tulkittavissa tekstistä jo valmiiksi.

Muutama hivenen liian kliseinen ilmauskin oli eksynyt joukkoon. Pyrin niistä tietoisesti eroon, mutta välillä niitä toki lipsahtaa. Joskus kliseet ovat ihan hyvästä, mutta jossain menee se näkymätön raja, milloin mennään liiallisen kliseisyyden puolelle. Ja olin ilmeisesti tällä kertaa parissa kohdassa sen rajan ylittänyt. Ei kun korjaukseen vaan!

Varmasti puuduttavimman toiston olin saanut karsittua pois (siihenkin minulla on taipumusta luultavasti luonteenomaisen ylidramaattisuuteni vuoksi), mutta yhteen kohtaan oli silti ilmestynyt punaista merkintää. Onneksi mister Mäki on reilu jätkä ja antaa myös niitä parannusehdotuksia, eikä pelkkää "punakynää". Vaikka editoisikin orjallisesti ohjeiden mukaisesti, niin siitäkin voi varmasti ottaa opiksi myöhempää ajatellen. Ei meille silti liian selkeitä ohjeita anneta, lähinnä ideoita ja mietiskeltävää ja sitä tämä vuosi on varmasti pullollaan!

Vähän jännittää, osaanko toimia ohjeiden mukaan koskaan lähitulevaisuudessa - toivottavasti en ainakaan vasta viiden vuoden päästä - mutta täytyy vaan uskoa itseensä (valitettavasti tämä taito on tällä henkilöllä jokseenkin hukassa aika ajoin). Koulustressi ja uupumuskin vähän painaa päälle, mutta duunia on painettava tosissaan ja kunnolla, jos haluaa saada jotain oikeasti hienoa aikaan.

Voisin toki sanoa, että jos ei muuta, niin kokemus tämä on siinä missä muutkin. Mutta kun en sano, sillä en aio tyytyä yhtään vähempään kuin siihen, että joku päivä minulla on kovakantinen esikoisteos hyppysissäni. Siihen voi mennä vaikka viisikymmentä vuotta, mutta jonakin päivänä olen saavuttanut tavoitteeni.



tiistai 23. syyskuuta 2014

Unohtunut kässäri jatkui

Miumaumoi!

Päässä menee kaikki 1000km/h, mutta kappas, tartuin viimeksi about vuosi sitten rustailemaani käsikirjoitukseen viime yönä! Eli siis Älä luule itsestäsi liikoja, Ellinooraan. Jatkoin vain muitta mutkitta, toki hieman lueskelin sieltä täältä, että mistäs siinä olikaan taas kysymys. Sujui melkoisen hyvin ottaen huomioon, että keskittymiskyky oli eilen päivällä pyöreä nolla.

En tiedä, kuinka syvälle Ellinoora-tekstiin kykenen nyt uimaan, kun olisi koulua, sekä Addiktion editointia Oriveden puolella. Katsellaan. Ja Kuuprinssikin on jumissa, ei pahasti, mutta jostain syystä tällä hetkellä on vaikea upottautua niin masentaviin fiiliksiin. Itse kun kirjoitan ikään kuin hahmoja päässäni näyttelemällä, ja sitä kautta ammennan tekstiä koneelle. Yritän kai selittää, että elän täysin niissä tunnemyrskyissä mukana ja sen vuoksi kirjoittaminen on välillä raskastakin. Mutta sama oli teatterissa näytellessä ja rakastin sitä yli kaiken. Taidan olla jonkin sortin "metodikirjoittaja".

Olen saanut paljon palautetta elävästä kirjoitustyylistäni ja luulisin, että sillä on jotain tekemistä teatteritaustani kanssa. Että jotain hyötyä taisi olla pienestä haaveestani teatterikoulun näyttelijälinjalla opiskelusta ja miltei seitsemän vuoden teatteriopinnoistani. En sitten koskaan kuitenkaan hakenut TEAKiin, sillä kirjoittaminen nappasi yliotteen ja vei niin vahvasti mennessään. Pohdiskelen kylläkin sitä dramaturgilinjaa, mutta sen vuoro olisi aikaisintaan sitten, kun nykyinen koulu on saatu päätökseen.

Mutta hei, kyllä se Addiktiokin edistyy - tai menee takapakkia, kuinka vaan. Tänään lisäilin pieniä juttuja sinne tänne tekstiä palautteen isnpiroimana ja kyllä huomaan, että hahmot syvenevät pikkuhiljaa. Epäröin lähinnä sen suhteen, että tuleeko liikaa ylimääräistä/rikkooko joidenkin hahmojen maneerit soljuvan etenemisen (ei luulisi, mutta ainakin yhden hahmon maneeri saattaa olla aika koominen ja välillä se tupsahtelee keskellä jotain erittäin synkkää ja dramaattista lukua). 

Jotain silti poukkoili sähköimpulsseina näppäimistölle ja sitä kautta kovalevylle!

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

3. etätehtävä: palaute

Heimoi!

Tänään tupsahti siis Moodleen palautetta kolmannesta etätehtävästä, jota duunasin tässä koko viikon kovalla draivilla. Paljon oli hyvää ja oikeastaan koen, että mahdolliset muutosehdotuksetkin olivat melko pieniä - toki niissä on pohdittavaa, ettei riko koko hommaa, mutta tässä(kään) vaiheessa ei mitään suurempia ongelmakohtia löytynyt. Eli pieniä parannuksia tiedossa siis! Esimerkiksi vähän vihiä tulevista käänteistä tai jostain, että lukija pysyy mukana. Sen tyylistä, ja vähän miljöön esiin tuomista enemmän.

Aikataulu on vaan ekan 5-10 sivun kanssa nyt vähän tiukka: torstaiaamuna olisi edes jotain pitänyt saada aikaan. Mulla ois tässä ollut koko ilta aikaa, ja ensi viikollakin kolme iltaa, mutta tässä on nyt vähän ilmennyt ongelmia. En nyt ehkä tässä kaikkea viitsi kovinkaan perinpohjaisesti valottaa, koska tän blogin pitäis lähinnä keskittyä näihin kirjoitusjuttuihin, eikä niinkään mun pääkoppaan. Mutta niin - ei mulla sillai mitään hätää ole, mutta jokin nyt vissiin mättää ja keskittyminen on erittäin vaikeaa.
Suututtaa kyllä hirveästi, sillä tahtoisin niin älyttömästi tehdä töitä nyt ton eteen ja kunnolla!

tiistai 16. syyskuuta 2014

3. ja 4. etätehtävä: Kässärin jaottelua ja hlöhahmojen syventämistä

Tsaukkista moi!
Päivän kuva - kahvin voimin ollaan menty!

Eli moi. Sunnuntai-iltana saatiin tosiaan tän viikon etätehtävät, ja siitä saakka on paiskittu hommia täysillä! Kova draivi päällä, mutta sehän on vain hyvä. Viime yönä unta kertyi vain viisi tuntia, mutta se ei oo tahtia haitannut.

Tällä kertaa keskitytään henkilöhahmoihin. Piti jakaa kässäriä osiin, jotta hahmottaisi paremmin tapahtumia ja varsinaisen alku-, keskijakso ja loppuosion. Sain ne jaottelut tehtyä jo sunnuntaina, joten tää viikko on kokonaan pyhitetty kässärissä seikkaileville henkilöille ja niiden tutkimiselle.

Meidän pitää selventää itsellemme, keitä meidän henkilöt todellisuudessa ovat. Ei mitään peruskauraa, ehkä vähän sitäkin toisaalta, mutta syvemmin. Se tuntuu vaikealta, koska en oo itsestänikään vielä täysin selvillä, että kuka mä oikeasti olen, mutta haaste on välillä ihan hyvästä. Jos mikään ei ole koskaan vaikeaa, ei voi kehittyäkään (palatakseni taas löyhästi näihin fitness-vertauksiin).

Pitkiä koulupäiviä, mutta sitäkin intensiivisempiä iltoja kässärin parissa kotona - näistä on mun viikko tehty. Eilen meni viisi tuntia putkeen, tänään vähän vähemmän, mutta koko ajan edetään. Sunnuntaina ois sitten palautus ja seuraavat tehtävät vuorossa! Selventääkseni vielä, noiden henkilöhahmojen syventämisen kanssa tehdään töitä koko vuosi kaiken muun ohella.

Jesjes, ja täysillä eteenpäin!

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Studio Orfeus: ensimmäinen lähiviikonloppu

Moij!


Nyt on vietelty ensimmäinen viikonloppu Oriveden opistolla. Tapasin mukavia kanssaihmisiä, eivätkä luennotkaan käyneet tylsiksi. Kahvia oli tarjolla ja ruokaakin riittämiin. No mutta juu, ehkä itse asiaan.

Lähdettiin liikkeelle dramaturgiasta, joka on varmasti yksi kirjoittamisen perusasioista. Liian tarkkaan en voi (ilmeisesti) paljastaa, sillä kävimme myös sisäpiirin asioita, joita ei saa julki tuoda. Ei niinkään opetukseen liittyen, mutta muuten.

Lauantaina oli jo täyspitkä työpäivä, klo 9-17, ja saimme illaksikin tehtävää. Aiheena miljöö. Tarkastelemme omaa kässäriä, tutkailemme, millaisia tapahtumapaikkoja meillä on tekstissämme ja kuinka olemme käyttäneet niitä hyväksi (kuulostipa julmalta). Henkilöhahmoistakin oli vähän puhetta, muttei vielä paljoakaan. Kuitenkin, jostain kummallisesta syystä, keskityin lauantai-iltana enemmänkin henkilöhahmojeni syventämiseen, kuin itse tehtävään, jota sitten väsäilin siinä sivussa. Yksi lukukin meni uusiksi tapahtumapaikkansa osalta, joka omalta osaltaan edesauttoi erään sivuhenkilön luonteenpiirteiden esiintuonnissa!

Sunnuntaina käytiin sitten tehtäviä läpi ja ohjaajamme Harri István Mäki jakeli vinkkejä. Sain mm. ehdotuksen, että nappaisin valokuvia ympäristöstä, jossa käsikirjoituksessani elellään. Se voisi helpottaa kuvailua.

Lauantai-iltana ja vähän tässä illalla lisäilin muutamia, mielestäni hyvin paikkaan sopivia juttuja kässäriin, onnistuinkin jossain määrin. Eiköhän tämä tästä.

Tuntuu, että opin jo ensimmäisestä lähiviikonlopusta paljon, hirvittävä kasa muistiinpanoja ainakin tarttui mukaan, ja että kässäri etenee jossain määrin jo nyt! Mahtava tunne. Nyt vaan pitää paiskia duunia samaan malliin koko vuosi, niin johan tulokset alkavat näkyä - kuulosti joltain fitness-lauseelta, mutta tavallaan tätä voisi verrata ehkä siihen. Fitneksessäkin treenataan, kehitytään ja lopulta on tuloksetkin sitten näkyvissä selkeästi. Jes! 

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Studio Orfeus: palautetta etätehtävistä/käsikirjoituksesta

Moikkelis!
Jokseenkin yli-innokas opiskelija.

Taas on jatkettu Kuuprinssiä. Joo. Mutta mulla on muutakin kerrottavaa: me saatiin nimittäin palautetta niistä etätehtävistä (1 ja 2), joista uutisoinkin tässä muutama postaus sitten. Ilokseni huomasin, että olin saanut tosi hyvää palautetta! Suoria lainauksia tehtävistäni, ja positiivisia kommentteja perässä. Taisi mennä nappiin, sittenkin!

Lisäksi en ainakaan tässä vaiheessa saanut vielä paljoa kehitysehdotuksia. Sivuhenkilöiden ja hahmojen välisten suhteiden syventämistä/työstämistä lähinnä. En sano, että kaikki muu on täysin mallillaan, mutta sain käsityksen, että en ainakaan hirveän huonossa jamassa ole tekstini kanssa tässäkään vaiheessa. Piristi iltaa mukavasti. :)

Hirvittävän suurella innolla ja hiukan jännitykselläkin odottelen tulevaa viikonloppua!

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Kuuprinssiä ja lukukokemuksia: Kirsti Ellilä - Iiris

Heippa!

Ehdin taas jatkaa Kuuprinssiä eilen ja tänään kaiken muun lomassa. Vapaa tuntuu entistä paremmalta, kun on viikot koulussa, vaikka se aika lailla rassaakin pääkoppaa. Viikolla tuntuu, ettei ehdi tehdä mitään muuta, kuin käydä koulua ja hoitaa pakollisia asioita, niin viikonloppuna on hyvä ottaa rauhassa.

Kuuprinssin suhteen on taas ollut draamaa ja tapahtumarikkaita lukuja. Nyt ehkä taas tasottuu hetkeksi, kun palataan maapallolle, mutta siellä on varmasti omat sotkut selvitettävänä ;)

* * *

Otsikkoon kirjoitin myös lukukokemuksista. Minun on tunnustettava, etten ole viime aikoina juuri hirveästi lukenut mitään - syitä on monia, mutta suurin on ehkä se, että koen itseni jatkuvasti väsyneeksi, enkä oikein jaksa keskittyä mihinkään. Lisäksi minun on vaikea löytää sopivaa luettavaa. Olen aika nirso kielellisen ilmaisun, sekä sisällön suhteen: sekä aiheen, että ilmaisun on tietenkin oltava mieluista. Minua miellyttävät jostain syystä nuortenkirjat enemmän, kuin "aikuisten kirjoihin" kategorisoidut tapaukset. Voi olla, että se johtuu iästä, tai sitten ajatusmaailmani sisällöstä. Kaiken kaikkiaan koen itseni vielä aika teiniksi, vaikka parinkymmenen puolella ikähaarukassa mennäänkin.

Kuvassa näkyy Kirsti Ellilän Iiris, Kariston julkaisema ja Siskodisko-sarjaan kuuluva tapaus. Kaveri suositteli, sillä kirjassa on aiheita (vai teemoiksiko niitä pitäisi kutsua?), joista itsekin olen kirjoittanut (viitaten mm. Inttilesken päiväkirjaan). Ei, Iiris ei kerro inttileskistä, vaan yläasteikäisistä nuorista, mutta samankaltaisuuttakin löytyy. Ja maahisia, mulla on joku juttu niihin.

Tykkäsin kyllä kirjasta, mutta loppuun petyin. Jotenkin se tuntui kummalliselta, ja minua olisi luonnollisesti hirveästi kiinnostanut lukea tarkemmin, mitä kullekin hahmolle tapahtuu. Se meni jotenkin nopeasti ja lyhyesti, mutta joskus on tietenkin hyvä jättää asioita vähän avoimeksi.

Lisäksi minua häiritsivät lukujen lopetukset. Ne loppuivat jotenkin "yhtäkkiä/töksähdellen", itse olen tottunut sulaviin ja soljuviin lopetuksiin, ikään kuin teksti liukuisi luvusta toiseen. Mutta tämäkin on kai yksi tyyli tehdä, minulle se ei vain ole sopiva - ainakaan kirjoittaessa.

Itse asiassa, lukukokemuksiin liittyen, löysin sattumalta Suomen nuorisokirjailijoiden kautta kirjailijan, jonka kirjat minua kiinnostaisivat kovin. Taas aiheet olivat sellaisia, joista itse voisin hyvinkin kirjoittaa, ja koska kyse on nuortenkirjoista, varmasti tykkäisin lukeakin. Pohdiskelin, jos tilaisin näitä Sirpa Puskalan kirjoja Finlandia Kirjasta, kaikki haluamani maksavat alle 10€, niin opiskelijabudjetillakin olisi varaa.

Onko kukaan lukenut Sirpa Puskalan kirjoja? Entä tilannut Finlandia Kirjasta? Mitä tykkäsitte?

torstai 4. syyskuuta 2014

Ensimmäiset tehtävät palautettu!

Tsaumoi!

Arvatkaas mitä? Palautin ensimmäiset ennakkotehtävät Moodleen! Hui kauhistus, jännittää, millaista palautetta sieltä oikein tupsahtaa.

Eilen aivosolukossa syttyi pieni kynttilä, jonka avulla sain hieman paranneltua Mielikuva-osiota. Tänään sitten puolestaan koetin paneutua taas siihen synopsikseen - en nyt tiedä, mitä lopputuloksesta tuli. Käsitin, että koska sitä tosiaan piti tehdä tuon toisen tehtävän pohjalta, olisi sen syytä olla jotenkin, noh, erilainen. Loppujen lopuksi selitin tapahtumat vieläkin enemmän yleistäen (jos näin voi sanoa, siis tarkoitan, etten kovin yksityiskohtaisesti) ja jotain muutakin sinne yritin upottaa. Mielikuvatehtävä onnistui mielestäni aika hyvin, mutta synopsiksesta en oikein osaa sanoa mitään.

Niin, ja jos joku ei ole vielä huomannut: Souli uutisoi Studio Orfeuksesta, eli siitä kirjailijakoulusta, missä nyt opiskelen. Jeps ja jee!

maanantai 1. syyskuuta 2014

Synopsis - toinen etätehtävä

Hejsan!

Tänään oli siis vuorossa synopsis. Toki tässä samalla viimeistelin eilistä tehtävää, mutta koetin väsäillä myös tuon synopsiksen. Taisin kuitenkin hieman epäonnistua - lopputulos on ehkä kelvollinen, muttei hyvä. Hakemuksen mukana lähtenyt versio oli sanamuodoiltaankin parempi, kuin tänään kirjoitettu, mutta sisällöltään aika sama. Toisaalta, voiko synopsis olla sisällöltään hirveän erilainen, kun kyse on kumminkin periaatteessa käsikirjoituksen tiivistelmästä?

Mielikuvatehtävää olisi siis pitänyt käyttää jonkunlaisena pohjana. Yritin, mutta loppujen lopuksi en sitä paljoakaan osannut hyödyntää. Pyrin tiivistämään kertomukseni pääkohdat sille pituudeksi määrätylle yhdelle sivulle, eikä siihen juuri muuta hirveästi mahtunut. En siis tosiaan paljastanut kaikkea, pääpiirteittäin koetin selitellä, mutta silti se vei tilaa juuri sen yhden liuskan verran. En siis oikein tiennyt, kuinka tehdä sitä mielikuvatehtävän pohjalta, kun tilakin loppui kesken.

Ehkäpä se tässä viikon aikana vielä minulle valkenee - tai sitten ei. Täytyisi kai vain hyväksyä, ettemme tosiaan ole valmiita kirjailijoita kukaan (jos kirjailija edes voi koskaan olla "valmis"), ja että oppimaanhan tällekin kurssille on oikeastaan tultu. Palaute on sitäkin suuremmassa arvossa. Kunhan parhaansa yrittää ja palauttaa tuotoksen ajoissa, niin sen täytyisi riittää. Palautteen pohjalta voi sitten aina parantaa!

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Mielikuvatehtävä

Moij!
Pohdintaahan sen piti ollakin (kuva on aika Addiktion tunnelman mukainen).

Luin tänään "Addiktion" taas läpi. Koetin keskittyä siihen yleiseen fiilikseen ja mielikuviin, mitä kirjoittamani teksti lukijalle - tässä tapauksessa minulle - oikein syöttää. Kirjoittelin jotain muistiin, sain sinne ihan mukavia lauseitakin, mutten silti ole varma, sainko loppujen lopuksi kiinni tehtävän varsinaisesta tarkoituksesta. Ymmärsin kyllä, mitä piti tehdä, mutta toteutus ei välttämättä ihan tänään onnistunut toivotulla tavalla. 

Miten henkilöni ymmärtävät, tai eivät ymmärrä tekstini maailmaa? Sitä en oikein vielä saanut käsiteltyä. Ajatuskin katkesi, kun piti käydä suihkussa ja hoitaa muita asioita. En tänään varmaan saa enää päätä kuosiin tehtävän jatkamista varten.

Synopsista en vielä ehtinyt miettiäkään. Olen muutamia kirjoittanut mm. kilpailuihin sun muihin juurikin tästä kässäristä, mutta luulisin, että tässä tehtävässä kannattaisi kirjoittaa ihan uusi versio.

No, jos vaikka sitten huomenna. 

Nyt se jo alkoi!

Ensimmäiset etätehtävät löysivät tiensä mun sähköpostiin!

Itse asiassa ne saapuivat jo perjantaina. En tiedä, voiko internetin maailmassa pieninä hiukkasina matkustavien kokonaisuuksien, käsinkosketeltamattomien (voiko tätä sanaa edes taivuttaa?) postien yhteydessä käyttää sanaa "saapua", mutta kuitenkin.

Kyseessä on siis tietenkin kirjailijakoulun, "Studio Orfeuksen", ensimmäiset etätehtävät. Ensimmäisessä osiossa tehdään vapaamuotoinen, pohdiskeleva teksti siitä, millaisia mielikuvia meille tulee omista käsikirjoituksista. Täytyisikin miettiä, millaisen kuvan maailmasta ja ihmisestä käsis välittää lukijalle. Toisessa osiossa kirjoitetaan synopsis käyttäen apuna ensimmäisen tehtävän tekstiä.

En osaa päättää, onko tämä helppoa, vai vaikeaa, vaiko jotain siltä väliltä. Aluksi ajattelin, että hei, täähän kuulostaa tosi helpolta, mutta taisin muuttaa mieleni. En ole vielä ehtinyt aloittaakaan, sillä on ollut kiireinen viikonloppu, mutta huomenna olisi tarkoitus pureutua näiden pariin. Mulla on sellainen viba, että jo tämä ensimmäinen tehtävä on erittäin tärkeä, sillä tottahan on välttämätöntä miettiä, mitä tahtoo tarinallaan lukijoille viestittää - aivan mistä tahansa.

Ollaan jännän äärellä.

torstai 28. elokuuta 2014

Kuuprinssi: läjä asioita paljastuu

Moikka!

Mä oon vähän kipeenä, mutta se ei mua estänyt: jatkoin Kuuprinssiä, vielä ehkä pisimmällä ja merkityksellisimmällä luvulla tähän asti. Välillä meinasi mennä aivot solmuun, mutta onnistuin mielestäni kuitenkin - ainakin kohtuullisesti. Joku päivä pitää lukaista vielä läpi, sitten kun ehtii.

Ja taas pohdintaa: paljastinko liikaa kerralla? Voisin vastata, että kyllä, mutta samaan aikaan olen toista mieltä. Tavallaan tuo määrä paljastuksia sopi juuri tuohon kohtaa, johon ne naputtelin. Toivon, että kiinnostus lukemiseen jatkuu silti tuonkin luvun jälkeen - eihän tarina ole vielä läheskään päättynyt.

Päässä kolkuttaa koko ajan ensi maanantai, ja oikeastaan koko viikko. Tahdon tehdä niin hyvää jälkeä, kuin vain tähän ikään ja kokemukseen mennessä osaan. Toisaalta vähän jännittää, ehdinkö siinä lomassa jatkaa keskeneräisiä käsikirjoituksiani tekstin tuottamisen muodossa, vai meneekö kaikki energia editointiin ja muuhun koulunkäyntiin? Sen näkee toivottavasti pian.

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Saako sua pussata?:n editointia

Heippa!
#selfie.

Päivä alkoi alakulon merkeissä, mutta illalla iski inspiraatiopiikki editoinnin suhteen kuunneltuani Radio Helsingin "Vaiheessa"-ohjelman erästä jaksoa. Aihe koskettaa etäisesti minuakin, kylläkin huomattavasti pienemmässä mittakaavassa. Vuorossa siis "Saako sua pussata?".

Pureuduin taas aikaisemmin mainitsemani palautteen kimppuun, tai itse asiassa erääseen henkilöön käsiksessäni, nimittäin Veeraan. Yhtäkkiä huomaan syventäneeni hahmoa tekstissä paljonkin. Tai oikeastaan kertomalla Veeran tuntemuksista liittyen kässärin lopussa paljastuvaan tapahtumaan. Alkaa vihdoin olla tunne, että molemmat päähenkilöt ovat samassa kategoriassa - sen suhteen, että saavat yhtä paljon ja yhtä merkityksellistä tilaa käsikirjoituksesta. Tämä on ollut tosiaan vasta toinen koskaan kirjoittamani käsikirjoitus ja tasapainottelu kahden kertojahahmon välillä olikin hieman haasteellisempaa, kuin olin aluksi kuvitellut.

Sain editoitua ja tsekkailtua nopeasti puoleen väliin. Voi olla, että jatkan huomenna, jos energiaa riittää. Kuitenkin nyt täytyisi kerätä energiaa ensi viikkoa varten, sillä silloin alkaa Addiktion hiominen Oriveden Opiston piirissä!

tiistai 26. elokuuta 2014

Kirje Oriveden Opistolta

Tsaukkista moi!

(yhteistietoni pikselöin)

Nyt se - piiiitkän odotuksen jälkeen - pudota tupsahti postiluukusta sillä välin, kun olin koulussa. Oriveden Opiston kutsukirje kirjailijakoulun 2. vuosikurssille. Nyt se on vihdoin ihan satavarmaa ja virallista, että saan siellä opiskella.

Laitoinkin jo Addiktion sähköisenä nimetylle ohjaajalleni. Kauhun ja innostuksen sekaisin tuntein odottelen ensi viikon maanantaita, jolloin kirjailijakoulun on määrä alkaa. Mitähän tästä tulee, mihinköhän olen oikein ryhtymässä? Eiköhän se vielä selviä sekin. :)

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Printtaamisen kauheus

Tsau!

Jos tämä postaus olisi Facebook-status, se alkaisi sanoin: "Tuntee tunnetta stressaantunut". Jotain tunnin printtailin kahta kässäriä sinne Otavan nuortenromaanin kirjoituskilpailuun. Mua jostain syystä aina stressaa tämä printtausvaihe, en tiedä mikä siinä on. Mustekin loppui kesken Saako sua pussata?:n tulostuksen kohdalla, vaikka lähtötilanteessa se oli ihan täynnä. Kässäreissä on molemmissa sellaiset about 110 sivua, mutta silti se on melkein 1 mustekasetti/käsikirjoitus, vaikka lyhyistä romaanikässäreistä onkin kyse. Huhheijaa.

Täytyy varmaan harkita laserprintterin hankkimista. Onko teillä suositella jotain hyviä ja edullisia?

Sain mä vähän Kuuprinssiäkin naputeltua, kylläkin ennen tuota tulostusvaihetta. Kässäri etenee ehkä sittenkin ihan mukavasti, vaikka tällä viikolla ehdin jo siitäkin ahdistua. No, olisikohan tää stressaaminen nyt pikkuhiljaa tässä. Jospa sitä ottaisi tänään loppupäivän ihan chillisti.

perjantai 22. elokuuta 2014

Mailia Oriveden Opistolta

Moikkelis!

Teatteri Poleemin improklubi esiintymässä Taiteiden yössä.

Eilinen kului hujauksessa, kun menimme koulusta Taiteiden Yöhön. Kävimme katsastamassa mm. Sanomatalon parhaita uutiskuvia ja Roskalavapaviljongin esityksiä. Vaikka päivä olikin pitkä, akut latautuivat mukavasti taiteen parissa.

Mutta, itse asiaan. Eilen oli tupsahtanut myös sähköpostia Orivedeltä: kirjailijakoululaisia on valittu 11 ja meillä on kaksi ohjaajaa. Minulle oli nimetty Harri István Mäki, joka - pienen taustatutkimuksen perusteella - sopii minulle varmasti mainiosti. Lasten- ja nuortenromaaneja, teatteritaustaa... kuulostaa miltei liiankin hyvältä.

Vieläkään ei ole kyllä saapunut sitä varsinaista kirjeen muodossa olevaa postia tänne pieneen yksiöön. Sitä odotellessa, jos vaikka ne maksuasiatkin selviäisivät. Jännittää, mutta hyvällä tavalla. Oon valmis tekemään töitä, ja toivon mukaan se myös ensi keväänä palkitaan.


sunnuntai 17. elokuuta 2014

Kuuprinssi - uusia hahmoja tarinaan

Hei!

Skylar Greyn tahtiin kirjoitin taas yhden luvun. Jänniä aikoja eletään tarinan kanssa, sillä nyt matkattiin avaruusasemalle ja tavattiin uhkaavat Linnunradan päättäjät. Uusia henkilöitäkin siis sattui mukaan, oli se sitten hyvä, taikka huono.

Vähän mietityttää, tuonko tarinaan liikaa asioita. Toisaalta taas käsissä on enemmän lankoja, joista rakentaa juonenkäänteitä ja taustaa, joka taas puolestaan auttaa elävöittämään kässäriä. Ehkä tämä on ihan hyvä juttu, sillä ainakin yhden aikaisemman kässärin kanssa oli "ulottuvuusongelmia", osaksi minä-kertojan vuoksi. Kuuprinssikin on kirjoitettu minä-muodossa, mutta koska kyseessä on niinkin jännittävä genre, kuin fantasia, on vapauksia huomattavasti enemmän. 

Jännittää, mitä tästä oikein vielä syntyykään!

perjantai 15. elokuuta 2014

Kuuprinssi - tuho

Moikka!

Jokseenkin raskaan viikon jälkeen syntyi taas tekstiä. Nimittäin, Kuuprinssi jatkui taas. Sain tosiaan viime viikolla käytyä Addiktion läpi ja pidän siitä nyt hiukan "lomaa" - ajattelin lukaista sen vielä ennen, kuin pistän postiin, ajoissa kumminkin. Saako sua pussata?:a en nyt ehdi käydä lävitse, muttei voi mitään. Ajattelin silti kokeilla, sillä se kässäri olisi ehkä vielä enemmän sopiva siihen kategoriaan, mitä ne Otavan kisassa etsii.

Sade tekee hyvää. Jostain syystä tykkään sateesta kovasti, mun mielestä on vain rauhoittavaa, kun ulkona sataa ja saa naputella sisällä rauhassa. Mulla alkoi tosiaan av-viestinnän koulutus maanantaina ja se on tuntunut näin yhtäkkiä niin energiaa vievältä, etten ole juuri ehtinyt kirjoittaa. Ehkä siihenkin tottuu aikanaan, ja sormet syyhyää, kun Oriveden opiston koulutus alkaa.

Mutta, siihen Kuuprinssiin. Taas lenneltiin kuuhun, mutta päähenkilöä oli vastassa aika erilainen kuu, kuin viimeksi. Eikä mitenkään hyvässä mielessä. Actionia ja käänteitä satoi, mutta luulisin, että kuitenkin sopivissa määrin. Seuraavissa luvuissa esitellään taas uusi puoli avaruudesta, pohdiskelen sitä sekä jännittyinein, että pelokkain tuntein. Kuinka vakuuttaa lukijat? Eiköhän se tästä vielä selvene.

lauantai 9. elokuuta 2014

Addiktio - 1. läpikäynti vihdoin ohi

Moiks!

Ilmeeni, kun sain ensimmäisen kahlausretkeni päätökseen.

Eli yhteensä neljä päivää/yötä siinä meni. Addiktio on vihdoin saatettu taas askelen eteenpäin kovia kansia. Ihan pienen askeleen kylläkin, mutta on sekin jotain. Ainakin kolmena päivänä kyse oli miltei täysmittaisista työpäivistä: kahlausta n. 6-8 tuntia putkeen. Jokseenkin raskasta, mutta kun tietää saavansa jotain maagista aikaan, on se väsymys pieni hinta siitä.

Suurin aika minulla meni oikeastaan ajatustyöskentelyyn ja pohtimiseen, mitä jättää ja mitä poistaa. Erilaisten virkkeiden kokeilua ja sijoittelua, muistelua, mitä tapahtui missäkin kohdassa. Seisahduinkin muutamaan lukuun pitkäksi aikaa. Olen myös melko hidas lukija, saattanee johtua lievistä keskittymisvaikeuksistani, joten ehkä jollain pikalukijalla olisi kulunut puolet lyhyempi aika.

Luulenpa, että minun on jossain vaiheessa käytävä teksti läpi kunnolla vielä toisen kerran varmistuakseni, että nykyinen versio pelittää, enkä keksi enempää paranneltavaa. Loppua kohden jouduin viilaamaan paljon vähemmän, joten se osio meni melko nopeaan tahtiin. Mietinkin, oliko syy siinä, että loppua kohden teksti oli paremmassa kunnossa jo ennestään, vaiko ehkä väsymyksestä/keskittymisvaikeuksista? Täytynee luetuttaa taas jollakin tuo versio.

Mutta, sain hommat päätökseen päivää etuajassa! Aikataulutin sunnuntaillekin duunia, mutta sainkin tehtyä ne jo tänään.

Pohdiskelen tässä edelleen, tulisiko minun jollain keinoin paljastaa, mitä eräässä kohdassa tapahtui/mikä ajoi erään henkilön tietynlaisiin toimenpiteisiin. Toisaalta, tavallaan tekstissä tulee siihen jo vastaus. Kuitenkin minua houkuttaisi heittää jonkinlaista dialogia asiaan liittyen, mutten oikein ole vielä keksinyt, mihin kohtaan sen upottaisin. Varmaankin huomenna edessä sitten tämä.

Jes, fiilikset on korkealla.