tiistai 27. toukokuuta 2014

Viimeinen draamaluento ja pohdintaa tulevasta

Moikkelis!


Eilen oli siis draamakurssin viimeinen luento. Käytiin vikat tekstit läpi ja ehdittiin siinä lomassa jutellakin kaikenlaista. Osasin jo arvata ennalta, etten saisi tästä toisesta pätkästä yhtä hyvää palautetta, kuin ensimmäisestä - ei tuossa toisessa pätkässä niin paljon vikoja ollut, mutta kohtausjaottelu oli hieman hukassa. Lisää lihaa luiden päällä saisi kuulemma olla!

Saimme esittää kaikenlaisia kysymyksiä dramaturgiaan liittyen. Pohdiskelin ääneen, että dramaan kaaren opettelusta, ja muista dramaturgisista jutuista on varmasti hyötyä myös proosaa kirjoittaessa. Ohjaajamme Annaliina Viitala (joka hänkin siis on dramaturgi) kertoikin, että monellakin proosakirjailijalla on dramaturgiakoulutus taustalla, mm. Sofi Oksasella. Tästähän minä sitten eilen vasta innostuinkin.

Jotkut teistä ovat ehkä tutustuneet profiilisivuuni täällä blogissa. Kerroin, että olen harrastanut teatteria aikoinaan n. 7 vuotta, ihan opiskelumielessä itse asiassa. Teatteriharrastuksesta voisi olla hyvinkin paljon hyötyä dramaturgin opinnoissa, osaisi ehkä nähdä tekstin itse lavalla paremmin kun vähän tietää, mikä kaikki teatterissa on mahdollista. Ja dialogikin saattaa kulkea paremmin. Miksen siis hakisi opiskelemaan dramaturgiksi?

TEAKin haut ovat kyllä jo menneet, joten testaamaan pääsisin vasta ensi vuonna. Sisään otetaan valitettavan vähän, 2-4 dramaturgiaopiskelijaa/vuosikurssi, mutta ainahan sopii yrittää?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti