sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Ulkona, kesäyö

Hyvää yötä (ja huomenta?)!


Ehkä kätevin tapa aloittaa postaus - ei todellakaan. Mutta, viime yönä inspiraation kipinä syöksyi aivoihin vasta aamukolmelta. Kirjoittelin tunnin, ja uusi luku ilmestyi Kuuprinssiin. Tänään sain mietteitä järjesteltyä lauseiksi hieman aikaisemmin, nimittäin noin tunti sitten.

Pääjuoni alkaa olla selvillä. Sivujuonet sun muut eivät niinkään, mutta eivätköhän ne tästä pikkuhiljaa muodostu. Tuntuu, että kirjoitin äsken hyvin tylsän luvun, sillä siinä ei ole niin paljoa actionia. Toisaalta, sekin voisi käydä erittäin raskaaksi lukea, jos joka luvussa tapahtuisi hirveästi. Ehkä parempi näin.

Minulle käy oikeastaan hyvin usein niin, että heti kirjoitettuani tuntuu kuin tuotos olisi suoraan roskakorista. Sitten, kun avaan tiedoston uudelleen teen huomion, että kirjoitinpas hienoa tekstiä! Eikö sen kuuluisi mennä juuri toisinpäin? 

Pieni editointipuuskakin kytee tuolla jossain. Nimittäin, luulen että minun täytyisi poistaa tai muokata täysin uusiksi muutama ensimmäinen luku Kuuprinssistä. Tapahtumat saattavat käynnistyä liian hitaasti. Toisaalta en tahtoisi paljastaa liikaa heti alkuunsa, hankalaa.

Siinä pientä mietittävää. Ei minulla muuta tainnutkaan olla tänään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti