maanantai 4. elokuuta 2014

Epätoivo iski kuin salama - en kuitenkaan palanut karrelle

Ciao!

Ja maanantaiyönä epätoivo iski naputeltuani Kuuprinssiin taas murusen. Suoraan sanottuna tuntui, että kirjoitin erittäin p*skan luvun. Epätoivo valui sisuksiini ja happi meinasi loppua - tulisiko mistään koskaan mitään? Kirjoitanko aivan turhaan? Olisiko sittenkin syytä heittää kaikki tekstit saman tien roskakoriin ja luopua toivosta?

Päätin valuttaa pienen virran epätoivoa ystävälleni, joka on alan ammattilainen. Olin aikaisemmin kysynyt, viitsisikö tämä kurkata Addiktiota, silmällä pitäen Otavan nuortenromaanikilpailua. Sain rohkaisevia lauseita, sekä vinkin sähköpostissani notkuvasta palautteesta - en ollut kurkannut mailiani viikkoon, joten menin oitis tutkimaan, mitä olisi syytä parantaa.

Päällisin tunne tästä palautteesta on helpotus. Pieni kivenlohkare valahti sydämeltä, sillä joku uskoo minuun ja kykyihini. Toki parannettavaa on, mutta ehkä helpommin ratkottavissa ja pienempiä muutoksia, kuin Inttilesken suhteen. Päätinkin, että valitsen Addiktion Orivedellä kehiteltäväksi. Osaan aloittaa jostain jo nyt, ja varmasti saisin lisää kehitysehdotuksia syyskuussa, kuulostaa melkein liian hyvältä. 

Nyt iski toisenlainen salama - sellainen, että tästä voisi ehkä sittenkin vielä tulla jotain.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti