keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Palautetta luvuista 4-10 vol. 2

Ciao!
Kuva: Linda Mettiäinen

Eilen tupsahti palautetta noiden lukujen editoiduista versioista. Muutama punainen kohta sieltä vielä löytyi, mutta suurimmaksi osaksi olin kuulemma tehnyt hyviä korjauksia. Lukipa eräässä kohdassa, että olin onnistunut kirjoittamaan tyyliltään erittäin sopivaa tekstiä nuortenkirjaan, ellen parempaakin. Hymy nousi väistämättä korviin saakka, olinhan onnistunut itselleni miltei mahdottomassa tehtävässä, eli editoinnissa.

Uusi sivuhahmonikaan ei mennyt ihan penkin alle. Lisäsin joukkoon yhden uuden luvunkin tuodakseni hahmoa paremmin esiin. Palautteen myötä luulen, että löydän sille vielä jonkun funktion Addiktiossa. Toivon mukaan ainakin, etten tee aivan turhaa työtä koko vuoden.

Minulle on iskenyt pieni paniikki, ehdinkö saattaa Addiktion parhaaseen mahdolliseen muotoonsa toukokuuhun mennessä. Tarvitsen edelleenkin paljon tukea, joskin silmäni ovat edes hitusen auenneet tekstin epäkohdille. Toki editointia voisi jatkaa Studio Orfeuksenkin jälkeen, mutta tahtoisin jonkun vakuuttavan, että olen tehnyt ne oikeat valinnat käsikirjoituksen suhteen. Eikä se välttämättä ole kustannustoimittaja, jos teksti ei vielä ole tarpeeksi vakuuttavassa kunnossa.

Jännän äärellä siis edelleen. Enkä usko, että tämä epätietoisuuden tuoma jännityksen sekainen tunne katoaa elämästi vielä pitkään aikaan.


torstai 23. lokakuuta 2014

Studio Orfeus: palautetta luvuista 4-9

Moikka!
Kuva Porvoosta syyskuussa.

Sain siis tiistaina palautetta kyseisistä luvuista ja tänään lähti editoitu versio Moodleen. Suurimmat ongelmat olivat takaumissa (kuten arvasin), mutta nyt on palasia naputeltu taas paremmin kiinni toisiinsa ja lisäiltykin jotain kiintoisia kohtia mukaan. Muuten sainkin aika hyvää palautetta, pulssikin löytyi hienosti varsinkin yhdestä luvusta, jos näin voi sanoa! Eli tarinani hengittää ja se on hyvä.

Minulla oli parissa luvussa paljonkin korjailtavaa, mutta lopuissa ei miltei ollenkaan, mitä nyt muutama rivi siellä täällä. Olen oikeastaan yllättynyt, että sain niinkin hyvää palautetta, toki onhan minulla paljon syvennettävää ja kehiteltävää vielä. Ja alussahan tässä vasta mennään.

Vaikka savu nousi korvista editoidessa ja editoidun version palautetta vielä odottelen, niin minulla on silti aika hyvä tuntuma tästä. Soutamista joen vastarannalle toki vielä on, mutta etenen hyvää tahtia.

torstai 16. lokakuuta 2014

Tienristeyksessä

Tervemoi!

Tässä viime päivinä on pyörinyt jos jonkinmoista asiaa mielessä. Se, mihin postauksen otsikoinnilla viittaan, ei kuitenkaan ole mitään surullista taikka vakavaa. Jälkimmäistä ehkä omalta osaltaan, sillä kyseessä on oma unelma ja itselle tärkeä aihe, mutta ei mitenkään surullisella tavalla vakavaa kuitenkaan.

Menneet asiat nostavat taas päätään. Mutta tällä kertaa ne ovat hyvää vauhtia raivaamassa tietään hauta-arkuista maan pinnalle. On asioita, joita hylkäsin, sillä en tuntenut itseäni niissä "tarpeeksi hyväksi". Minulla on kautta elämän ollut vaikeuksia hyväksyä se, ettei täydellisyyttä ole olemassakaan. Ja jos jokin ei onnistunut mielestäni täydellisesti, niin itseni mielestä olin siinä ihan paska, eikä minun kannata jatkaa ollenkaan - näin suoraan sanottuna. Aika julmaa ihmismieleltä, eikö?

Nykyään minulla on hieman realistisempi kuva asioista. En täysin ole vieläkään päässyt yli tuosta ajattelutavasta, mutta huomattavasti eteenpäin siitä, kuinka jyrkkää se aikoinaan oli. Olen esimerkiksi jatkanut kirjoittamista ja matkaa kohti unelmaa, vaikka hylkäyskirjeitä viime vuonna tulikin. Myönnettäköön, että blogin positiivisesta virittyneisyydestä huolimatta ensireaktio oli kuitenkin tuo, jonka ylle kirjoitin, mutta voitin itseni, jos näin voi asian ilmaista.

Pohdin kahden asian välillä, mutten halua niitä tähän tarkkaan avata, sillä en ole päätöstäni vielä tehnyt edes siihen asti, uskallanko yrittää toteuttaa niitä. Luon itselleni tavoitteita, joita on lähes mahdoton saavuttaa ja paineet ovat kovat - varsinkin ne itse aiheutetut. Mutta pieni mahdollisuus niissä aina on, en sentään uneksi kuuhun muuttamisesta. Toinen unelmistani tukisi proosan kirjoittamista ja toinen taas luonteeni toista puolta, esiintymishalua. Toinen täytyisi kuitenkin valita näin ensialkuun, toisen täytyisi mahdollisesti odottaa. Siihenkin on syynsä, mm. se, että haluan panostaa täysillä siihen, mitä teen. Jos minulla on liian monta rautaa tulessa, en kykene panostamaan 110% mihinkään.

Elämä on yhtä tienristeystä. Ajoinko väärään suuntaan? Olisiko aika kääntyä takaisin ja kokeilla toista reittiä? Kannattiko luovuttaa? Useimmiten vastaus on ei. Mutta onko se sitä tällä kertaa?

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Studio Orfeus: 2. lähiviikonloppu

Hej på dig!

Nyt on sitten toinen lähiopetusviikonloppu takana. Tällä kertaa keskityttiin kohtausten rakentamiseen ja muuhun editointiin liittyvään, mm. siihen, mikä saattaa olla turhaa/raskasta lukijalle. Sivuttiin myös draaman kirjoittamisen kurssilla ensimmäisen kerran kuulemaani sanaan "alateksti". Tämä on ainakin minulle yksi pohdinnan aihe, ainakin siltä osin, että kuinka saisin sivuhenkilöiden tunteita ja ajatuksia esille ilman, että tunkisin niitä pelkästään dialogiin.

Koen, että tämän viikonlopun asiat ovat minulla suhteellisen hyvällä mallilla, joskin osa saattaa olla nimenomaan siellä toisessa ääripäässä, mistä meitä varoteltiin. Opin silti paljon ja toivon, että osaan pian soveltaa asioita omissa käsikirjoituksissakin.

Tappelin eilen muutaman tunnin tekstini takautumien kanssa. Kunnon "leikkaa/liimaa" -räpeltämistä, lisää kirjoittamista, poistamista... Ja toinpa tässä muutama päivä sitten Addiktioon uuden sivuhahmonkin. En ole vielä päässyt yhteisymmärrykseen itseni kanssa, onko se hyvä, vai huono polku kulkea, mutta eiköhän se tässä valotu. Sain sellaisen ehdotuksen ohjaajalta, epäsuoran kylläkin, mutta tartuin siihen ja ainakin yhden luvun perusteella palaute oli positiivista. Painiskelen kylläkin sen kanssa, kuinka tehdä hahmosta elävä tuomatta sitä liiaksi tekstiin, sillä tahtoisin pitää Addiktion fokuksen kuitenkin niissä nuorissa.

Tänään käytiin vielä vähän läpi alkuja ja lopetuksia. Ainakin koko kässärin alku ja lopetus on minulla mielestäni hyvällä mallilla, joten en ehkä ihan ensimmäiseksi tarttuisi niihin - toki mietin, tuleeko lopussa liikaa infoa yhdellä kertaa, mutta se on kuitenkin tarpeellista tekstin kannalta.

Offtopic, mutta kävimme myös muiden oppilaiden kanssa raivokasta keskustelua siitä, osaavatko nuoret kirjoittaa. Olimme kaikki yhtä mieltä siitä, ettei taito välttämättä ole täysin iästä riippuvainen (joku ulkopuolinen oli vihjaissut siihen suuntaan, ettei nuorilla ole tarpeeksi elämänkokemusta). Voihan esimerkiksi joku 15-vuotias olla nähnyt paljon enemmän maailmaa, kuin kolmikymppinen. Enkä nyt tarkoita pelkästään ulkomaanmatkoja.

Toki taito usein karttuu iän myötä, mutta se ei tarkoita sitä, että kaikki vanhemmat ihmiset olisivat automaattisesti parempia kirjoittajia kuin nuoret. Tästäkin voisi vääntää vaikka minkälaista monologia, mutta taidanpa jättää tähän. Kommenttia saa heittää!

lauantai 4. lokakuuta 2014

Tasapainottelua - vähän joka saralla

Hejsan!

Tää viikko on tosiaan mennyt tehokkaasti Oriveden hommien kanssa. Koulussa piti vähän järjestellä opintoja uusiksi, lähinnä sen osalta, etten suorittaisikaan tutkintoa kahdessa, vaan "normaalissa" kolmen vuoden aikataulussa, vaikka hyväksilukuja lukion puolelta runsaasti löytyykin. Järjestelyt tietysti sen vuoksi, että tällä hetkellä käyn periaatteessa kahta täysipäiväistä "koulua" samanaikaisesti ja se on toisaalta aika rankkaa.

Luulen, että etenin kässärin kanssa ainakin pienen askeleen. Käsittelyssä olivat tosiaan vasta ensimmäiset luvut, joten eihän tässä ole päästy kuin vasta alkuun, mutta alan jo nyt hieman sisäistää, missä muuallakin on korjailtavaa. Pikkuiset palaset löytävät paikkojaan ja hahmotan edes vähän paremmin, mitä pitäisi työstää. Mielestäni se on aika hyvin siinä suhteessa, että Oriveden opintoja on takana vasta kuukausi. Mutta näin sen pitääkin olla - pikkuhiljaa!

Vapaata ei ole tällä viikolla hirveästi vietelty edes iltaisin. Eilen oikeastaan vasta ensimmäisen kerran annoin aikaa muullekin, kuin koulutöille. En toki valita, mutta toivon mukaan saan jatkossa järjestettyä edes pieniä rentoutumishetkiä pitkin viikkoa, ettei tässä psyyke ihan romahda. Mutta toisaalta, teen juuri sitä, mitä tahdonkin tehdä ja sekin antaa paljon. Tasapainottelu taitaa olla kaiken a ja o.

Tasapainottelu, nimenomaan. Myös siinä on korjailtavaa käsikirjoituksen osalta jonkun verran. Tällä hetkellä olen vienyt tekstin toiseen ääripäähän: päähenkilön mieleen ei pureuduta tarpeeksi. Sanottakoon, että edellisissä käsikirjoituksissani oli oikeastaan juuri päinvastainen ongelma, teksti pyöri miltei vain kertojahahmojen pään sisällä, ja juoni jäi jokseenkin ohueksi. Yritin tietoisesti varoa sitä Addiktion kohdalla, mutta kävikin niin, että varoinkin sitä vähän liiaksi. Eiköhän se tästä kuitenkin kun keksin, missä on kultainen keskitie tämän(kin) asian osalta.

Kultainen keskitie - ehkä se joskus löytyy, tai sitten ei.