keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Palautetta luvuista 4-10 vol. 2

Ciao!
Kuva: Linda Mettiäinen

Eilen tupsahti palautetta noiden lukujen editoiduista versioista. Muutama punainen kohta sieltä vielä löytyi, mutta suurimmaksi osaksi olin kuulemma tehnyt hyviä korjauksia. Lukipa eräässä kohdassa, että olin onnistunut kirjoittamaan tyyliltään erittäin sopivaa tekstiä nuortenkirjaan, ellen parempaakin. Hymy nousi väistämättä korviin saakka, olinhan onnistunut itselleni miltei mahdottomassa tehtävässä, eli editoinnissa.

Uusi sivuhahmonikaan ei mennyt ihan penkin alle. Lisäsin joukkoon yhden uuden luvunkin tuodakseni hahmoa paremmin esiin. Palautteen myötä luulen, että löydän sille vielä jonkun funktion Addiktiossa. Toivon mukaan ainakin, etten tee aivan turhaa työtä koko vuoden.

Minulle on iskenyt pieni paniikki, ehdinkö saattaa Addiktion parhaaseen mahdolliseen muotoonsa toukokuuhun mennessä. Tarvitsen edelleenkin paljon tukea, joskin silmäni ovat edes hitusen auenneet tekstin epäkohdille. Toki editointia voisi jatkaa Studio Orfeuksenkin jälkeen, mutta tahtoisin jonkun vakuuttavan, että olen tehnyt ne oikeat valinnat käsikirjoituksen suhteen. Eikä se välttämättä ole kustannustoimittaja, jos teksti ei vielä ole tarpeeksi vakuuttavassa kunnossa.

Jännän äärellä siis edelleen. Enkä usko, että tämä epätietoisuuden tuoma jännityksen sekainen tunne katoaa elämästi vielä pitkään aikaan.


2 kommenttia:

  1. Ymmärrän halun uskoa jotain auktoriteettia sen suhteen mitä pitää vielä tehdä, mutta jossain vaiheessa on myös opittava seisomaan omilla jaloilla. Opettajan palaute on kumminkin mielipide, vaikka usein aika perusteltu ja ansioitunut sellainen. Koulutuksesta on ihan varmasti hyötyä kirjoittamisen kannalta yleisestiki, ei vain tämän käsikirjoituksen kanssa.

    Uskon että oikeita valintoja on useita ja jos liian sokeasti luottaa, unohtaa lopulta kuunnella itseään. Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Joo, mulla onkin sellainen pieni pelko, että jos vaikka editoinkin jotain hyvää pois sen vuoksi, että näin on neuvottu. Mutta yritän tasapainotella parhaani mukaan! :) Tsemppiä sinnekin!

      Poista