torstai 16. lokakuuta 2014

Tienristeyksessä

Tervemoi!

Tässä viime päivinä on pyörinyt jos jonkinmoista asiaa mielessä. Se, mihin postauksen otsikoinnilla viittaan, ei kuitenkaan ole mitään surullista taikka vakavaa. Jälkimmäistä ehkä omalta osaltaan, sillä kyseessä on oma unelma ja itselle tärkeä aihe, mutta ei mitenkään surullisella tavalla vakavaa kuitenkaan.

Menneet asiat nostavat taas päätään. Mutta tällä kertaa ne ovat hyvää vauhtia raivaamassa tietään hauta-arkuista maan pinnalle. On asioita, joita hylkäsin, sillä en tuntenut itseäni niissä "tarpeeksi hyväksi". Minulla on kautta elämän ollut vaikeuksia hyväksyä se, ettei täydellisyyttä ole olemassakaan. Ja jos jokin ei onnistunut mielestäni täydellisesti, niin itseni mielestä olin siinä ihan paska, eikä minun kannata jatkaa ollenkaan - näin suoraan sanottuna. Aika julmaa ihmismieleltä, eikö?

Nykyään minulla on hieman realistisempi kuva asioista. En täysin ole vieläkään päässyt yli tuosta ajattelutavasta, mutta huomattavasti eteenpäin siitä, kuinka jyrkkää se aikoinaan oli. Olen esimerkiksi jatkanut kirjoittamista ja matkaa kohti unelmaa, vaikka hylkäyskirjeitä viime vuonna tulikin. Myönnettäköön, että blogin positiivisesta virittyneisyydestä huolimatta ensireaktio oli kuitenkin tuo, jonka ylle kirjoitin, mutta voitin itseni, jos näin voi asian ilmaista.

Pohdin kahden asian välillä, mutten halua niitä tähän tarkkaan avata, sillä en ole päätöstäni vielä tehnyt edes siihen asti, uskallanko yrittää toteuttaa niitä. Luon itselleni tavoitteita, joita on lähes mahdoton saavuttaa ja paineet ovat kovat - varsinkin ne itse aiheutetut. Mutta pieni mahdollisuus niissä aina on, en sentään uneksi kuuhun muuttamisesta. Toinen unelmistani tukisi proosan kirjoittamista ja toinen taas luonteeni toista puolta, esiintymishalua. Toinen täytyisi kuitenkin valita näin ensialkuun, toisen täytyisi mahdollisesti odottaa. Siihenkin on syynsä, mm. se, että haluan panostaa täysillä siihen, mitä teen. Jos minulla on liian monta rautaa tulessa, en kykene panostamaan 110% mihinkään.

Elämä on yhtä tienristeystä. Ajoinko väärään suuntaan? Olisiko aika kääntyä takaisin ja kokeilla toista reittiä? Kannattiko luovuttaa? Useimmiten vastaus on ei. Mutta onko se sitä tällä kertaa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti