torstai 27. marraskuuta 2014

Studio Orfeus: kahden paketin editointia

Heips!
Kyllä, olen tätä mieltä.

Kahden eri paketin editointi on sujunut suhteellisen joutuisasti ja suurimmasta raivostakin on yli päästy. Paljastuipa henkilöhahmoista uusia puoliakin tässä editoinnin lomassa. Hyvähän se vaan on, hahmot syvenevät ja tulevat todemmiksi - ainakin se olisi pyrkimys.

Vähän olen kyllä vielä jäljessä oletetusta aikataulusta, mutta enköhän saa tässä kirittyä. Editointi on kuitenkin edennyt huimaa vauhtia niinä hetkinä, kun on palaute nenän edessä ja silmät auenneet taas hitusen. Melkein voisin verrata palautteen saamista uusien, vahvempien silmälasien saantiin: näkee taas vähän selvemmin. Toki tästä pitäisi omaankin pääkoppaan jäädä jotain, oppia ihan oikeasti itse, eikä vain orjallisesti seurata palautetta ja odottaa, että joku muu kertoo, mitä täytyisi ja kuuluisi tehdä. Onnekseni jotain olen jo oppinutkin, ja useimmiten on vain vähemmän ja vähemmän korjattavaa.

Usko omaan tekemiseen on kyllä kasvanut Orfeuksen myötä. Tunnen tehneeni yhden elämäni parhaimmista valinnoista. Ilman Studio Orfeusta olisin varmaan edelleenkin ihan jumissa tekstieni kanssa ja saattaisi olla, etten saisi paranneltua niitä ollenkaan. Tai sitten erittäin, erittäin hitaasti.

Tuntuu, että olen kerrankin oikeassa paikassa. Tämä on sitä, mitä minun kuuluukin tavoitella ja tehdä.

maanantai 24. marraskuuta 2014

Studio Orfeus: palautetta luvuista 15-18 ja 19-22

Hellou!
Kämästä puhelinselfietä kehiin.

Eli palautetta napsahti taas. En voi sanoa "yllätyksekseni", sillä olin kyllä tietoinen, ettei jälkimmäinen paketti ollut parhaimmistoani, mutta siis, tällä kertaa korjattavaa on vähän enemmän. Oikeastaan aikas paljon parin luvun kohdalla. Ekan paketin asiat ovat onneksi paljonkin paremmin, toki parannettavaa senkin puolelta hiukka löytyy.

Ehdin toki jo luonteelleni omaisesti panikoida, että joko se nyt oli tässä ja olenko nyt mennyt niin pahasti metsään, etten löydä sieltä enää takaisin. Toisin sanoen joku olisi syönyt polultani leivänmuruset (viitaten varoen Hannuun ja Kerttuun). Mutta eivät asiat sentään niin huonosti ole.

Tänään oli toinen henkilökohtainen palaute. Varasin ajan - kuulostipas nyt jotenkin hirveän viralliselta terveyskeskuskamalta - koska koin sitä tarvitsevani. Ja ei olisi voinut parempaan saumaan sattua! Tämä maanantai osoittautui jokseenkin huonoksi päiväksi, mieliala oli aika maassa stressivyöryn vuoksi, mutta ohjaajamme osasi valita juuri ne oikeat sanat, jotka tsemppaavat jatkamaan. Itse asiassa oli kuulemma hyvä, että vähän mokasin, sillä nyt voin taas oppia virheistäni - ohjauksen avulla tietenkin.

Työtä täytyy tietysti tehdä, mutta mieli keveni huomattavasti palautteen myötä. Mikä onni, että saan vuodattaa typerimmätkin kysymykseni jolle kulle, joka osaa antaa niihin sävyltään enemmän, kuin oikeat vastaukset. Näin tänään. :)

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Studio Orfeus: 3. lähiviikonloppu

Moiks!
(pahoittelen kännykkäkamerani kuvanlaatua)

Kolmas Studio Orfeuksen lähiviikonloppu takana! Tällä kertaa aiheena oli tiedon upottaminen tekstiin - miten tehdä se sopivissa määrin, eikä megaryöppyinä, jolloin koko teksti kärsii siitä. Dialogi ja repliikit oli toinen viikonlopun käsiteltävistä aiheista. Kuulinpa jälleen sanan "alateksti". Sitä on syytä pohtia.

Itse olen totaalisen jumissa kahden luvun editoinnin kanssa. Tuntuu, että tein huonoja ratkaisuja, mutten ole lähtenyt niitä vielä vaihtamaankaan ilman ulkopuolista kommenttia. Kaikki on tuntunut tällä viikolla menevän vain täysin metsään, enkä ole ollut mihinkään tyytyväinen. Oli vaikeaa keksiä jotain dramaattista, joka ei kuitenkaan vaikuttaisi koko loppujuoneen, sillä minusta se on ihan hyvällä mallilla ollut koko ajan.

Juttelimme myös omista teksteistämme kasvotusten jonkun verran. Onko tekstin sanoma tiedossa? Mitkä ovat omat vahvuudet kirjoittamisessa? Tärkeitä juttuja itsen markkinointia varten.

Lumikin satoi Orivedelle perjantai-lauantai välisenä yönä. On siinä talven tulossa aina sellainen omanlaisensa tunnelma, vaikken kylmästä niin kauheasti välitäkään.

Lauantai-iltana kirjoitin luvun Kuuprinssiä ja taas uusia tarinan ominaisuuksia paljastui/pääsi pintaan, kuinka sen nyt tahtoo ilmaista. Oli pakko pitää taukoa Addiktiosta, sillä pää ei sillä erää kestänyt editointia. Onnekseni sain eräältä Orfeuslaiselta rohkaisevaa palautetta ja pääsin edes osalti yli siitä tunteesta, joka niiden parin luvun editoinnissa mukaan tarttui. 

Tänään juttelimme niitä näitä, tai vähän enemmänkin liittyen kaikenlaiseen kirjoittamiseen liittyvään. Kävimme taas myös vähän draaman kaarta lävitse. Vähän väsyneissä merkeissä kuitenkin.

Taas olen muutamaa asiaa ja ajatusta, sekä erästä lähiopetusviikonloppua viisaampi. Hyvä näin.



keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Lukukokemuksia vol.4: Sirpa Puskala - Euroopan pehmeimmät huulet

Tsau!

Jatkaen Puskala-linjalla: Euroopan pehmeimmät huulet (WSOY, 1996). Nappasin kirjan tilaukseen, koska takakansitekstissä luvattiin epäsuorasti kirjan käsittelevän syömishäiriötä. Ajattelin ottaa opiksi omaa kässäriä varten, mutta jouduin hieman pettymään.

Ihanainen Petsku on juuri jättänyt Hannan. Hanna ei tahdo päästä tästä millään yli ja purkaa tuskaansa syömisiin. Talouskoulussa ruokaa on koko ajan käden ulottuvilla ja liikakiloja alkaa kertyä. Enää ei ole edes ketään kelle puhua, sillä isosisko Minnakin on kuollut. Lopulta Hanna keksii kiloihin ja ongelmiin mielestään erittäin hyvän ratkaisun.

Odotin ehkä enemmän, mitä kirja loppujen lopuksi antoi. Tuntui, kuin tarina olisi ollut pelkkä pintaraapaisu siitä, mitä se olisi voinut olla. Syömishäiriökin oli aika lailla sivuosassa ja kaikkea käsiteltiin aika heppoisesti, alkuasetelma mielestäni lupasi enemmän. Tarinaa olisi voinut syventää moneltakin osin, nyt jäi ehkä vähän liikaakin arvailun varaan. Itse olisin ainakin toivonut esimerkiksi Petskun kohtaamista eron jälkeen ja ensimmäisen oksennuskerran kuvailua, niistä olisi saanut aika lailla draamaa irti. Sirpa on tehnyt tällaisen ratkaisun, eikä se nyt huono ole, mutta jäin kaipaamaan paljon enemmän.

maanantai 17. marraskuuta 2014

...ja näppäimistö sauhuaa taas!

Hej på dig!

Omistin melkein koko eilisen päivän kirjoittamiselle: kannatti. Kuuprinssiä valui näppäimistölle about 10 liuskaa, kolmen eri luvun muodossa. Sainpa syvyyttä päähenkilön vihamieheenkin, tätä oon odottanut! Juttu vaan napsahteli päässä yhtäkkiä siinä kirjoittaessa. Olinkin vähän ehtinyt pelätä, että vihamies jää erittäin ohueksi ja pelkästään ärsyttäväksi stereotyyppiseksi hahmoksi, mutta olin väärässä. Hahmostahan tuli melkein inhimillinen olento.

Muutenkin oon viettäny varsin inspiraationtäyteistä viikkoa, kuten muutamasta edellisestä postauksesta voi huomata. Nyt eletään taas mielikuvituksen pilvilinnoissa, toivottavasti niitä ei tuuli vie heti lähiaikoina.

Suhahti tässä tänään luvullinen Älä luule itsestäsi liikoja, Ellinooraakin! Jälki ei ehkä ollut mitään taivasta hipovaa, mutta johtunee siitä, etten ole vielä täysin sisällä tämän tekstin maailmassa ja henkilöiden pääkopissa, sillä teksti on vasta niin alkutekijöissään - vaikka sen vuosi sitten aloitinkin. Ellinoora-kässäri vain on jäänyt vähän muiden jalkoihin, mutta eiköhän sekin tästä pikkuhiljaa etene. Sain nimittäin palautetta, että kiinnostaisi kovin lukea lisääkin, joten näppis sauhuamaan sitten vaan!

Itse asiassa Ellinoora-teksti on aikamoisia naturalistisia ilmaisuja täynnä, suunnilleen siinä määrin, että melkein hävettää. Pohdin, uskallanko koskaan antaa sille edes mahdollisuutta esittäytyä suurelle yleisölle. Mutta riskejä kannattaa ottaa ja asioita viedä äärimmäisyyksiin - hetken pohdin samaa Addiktion kohdalla (se on itse asiassa tähän verrattuna aika kevyttä kamaa), mutta eteenpäin ollaan menossa ja kovaa!

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

"Kirjoittajapsykoosi", toiselta nimeltään inspiraatiotulva

Tsau!

Nyt on taas draivi päällä kirjoittamisen suhteen! Tuossa muutama yö sitten minua "kiusasi" - vaikka toki salaa hykertelin mielessäni - omanimeämäni "kirjoittajapsykoosi", eli tuttavallisemmin inspiraatiotulva

Nukkumisesta ei tahtonut tulla mitään, kun joka toinen minuutti oli pakko naputtaa kännykkään ylös päähän jostain ulkoa tupsahtelevat virkkeet, dialogit, loput ja keskikohtien juonenkäänteet. Melkein jokaiseen käsikirjoitukseen tulvahteli ideoita ja kaikki tahtoi jo sekoittua päässä. Onnekseni tajusin kärvistellä hetken ja kirjata asiat ylös - niistä voi olla hyötyä tulevaisuudessa.

Varmasti tuttua useammallekin teistä.

Tässä lähipäivinä olen myös saanut jatkettua Kuuprinssiä. Siinä on jo nyt enemmän liuskoja, kun tähän mennessä missään käsikirjoituksessani, mutta fantasiastooreista nyt tahtoo tulla yleensä hieman pidempiä - luulisin. Lähinnä sen vuoksi, että fantasiatarinassa on paljon enemmän seliteltävää, kuin normaalimaailmaan sijoittuvassa stoorissa. Mutta miksei muutenkin.

Oriveden palautetta en ole saanut hetkeen. Odottelen innolla, sillä nyt tosiaan olisi energiaa ja kaikenlaisia ideoita. En tahdo pysyä nahoissani, sillä inspisvyöry on niin kova.

perjantai 14. marraskuuta 2014

Lukukokemuksia vol.3: Sirpa Puskala - Tarjolla tosi rooli

Moij!

Seuraavaksi vuorossa Sirpa Puskalan Tarjolla tosi rooli (WSOY, 1995). Bongasin Sirpan ja innostuin tämän kirjoista Suomen nuorisokirjailijoiden nettimartikkelin kautta. Sirpa on kirjoittanut montakin kirjaa aiheista, jotka kiinnostavat minua ja joista olen itsekin kirjoitellut.

Tarjolla tosi rooli kertoo Miisasta, joka harrastaa näyttelemistä näytelmäkerhossa, mutta unelmoi paljon suuremmista lavoista. Eikä tätä draivia horjuta sekään, vaikka lauantain harjoituksiin mentäessä toivutaan vielä edellisen illan kosteista tunnelmista. Filmi oli katkennut kesken illan, ja loppuillan tapahtumat ovat kadonneet mielestä.
Kun tapahtumat alkavat valjeta ja ystävien ja isän uuden naisen kanssa menevät sukset ristiin, Miisa ahdistuu. Kuvaan astuu kuitenkin isoäiti, jolla on tarjota poispääsy tilanteesta. Tarjous on houkutteleva, mutta tarttuuko Miisa siihen?

Aloitus imaisi heti mukaansa ja sai kiinnostumaan. Kirja oli lyhyt, mutten tiedä, olisiko tarinaa tarvinnut pidemmälle jatkaakaan, sillä se oli mielestäni eheä kokonaisuus noinkin. Henkilöhahmot, varsinkin Miisan ystävä Jutta, olivat kiinnostavia ja joista olisin ehkä toivonut enemmänkin paljastuksia, mutta sekään ei välttämättä olisi edes tarpeellista, vaikkakin minua olisi kiinnostanut. Toisaalta, liiallinen henkilöhahmojen taustojen ja tekojen syiden läpikäynti saattaisi olla varsin turhaa, vaikka sellaista joskus toivoisikin.

Lopetus oli myös hyvin onnistunut. Se jäi avoimeksi, mutta se myös sopi tähän tarinaan. Kaiken kaikkiaan olen erittäin iloinen, että Sirpa Puskalaan ja tämän teoksiin sattumalta netissä törmäsin.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Flunssansekaisia ajatuksia

Heips!

Epätoivon, kiukun, turhautumisen ja flunssaisen pään kanssa on eletty muutama päivä. On lähinnä maattu sohvan pohjalla, luettu ja yritetty editoida. Stressikin kipuaa harteille, kun Oriveden opisto vaihtaa omistajaa vuodenvaihteessa ja editoinnin kanssa on tiukka aikataulu. Ehdinkö? Saanko tehtyä kunnolla määräajassa? Meille on kyllä sanottu, ettei kaikkea tarvitse korjata ensimmäisellä editointikierroksella, mutta perfektionismin syvimmät syöverit imaisevat mukanaan ja turhautumisen tuoma raivo on suuri, ellen saa aikaiseksi haluamaani tulosta aikarajan puitteissa.

Tuo tiukka aikataulu koskee tähän mennessä onneksi vain tämän vuoden puoliskoa. Olen edistynyt paljonkin, mutten ole saanut vielä jokaiselle viikolle lähetettyä tekstipakettia - onnekseni eivät ole kaikki muutkaan. Kahden koulun välillä tasapainoilu on yllättävän haastavaa. Olen kyllä tehnyt niin paljon, kuin vain olen kyennyt, mutta takaraivossa asustaa pelko siitä, ettei se silti ole tarpeeksi. Eikä tämä flunssa helpota asioita kyllä yhtään. Tulee väkisinkin mieleen, ettei tässä ehdi edes sairastaa rauhassa, sillä kiire on niin päätä huimaava.

Toisaalta, suurin osa kiireestä asustaa onneksi vain pääni sisällä. Minä olen se, joka asettaa korkeimmat rimat ja suurimmat paineet. Ohjaajan mielestä olen hyvinkin aikataulussa, mutta se ei vain mahdu tähän paksuun kalloon. Turhautumista on edesauttanut myös se, että mieleni vihaisimmat kiemurat loivat ajatuksia "Mitä jos?". Iski tunne, että kaikki muut käsikirjoitukseni ovat suoraan sanottuna täyttä p*skaa ja etten koskaan enää tule yltämään edes Addiktion tasolle. Hermoilin myös tulevaa: jos joskus kipuan sinne saakka, että saan Addiktion julkaistua, jäänkö vain yhden romaanin ihmeeksi? Jos en enää saakaan tuotettua parempaa tekstiä? Olin tukehtua tähän epätoivoon ja se vaivaa osaltaan vieläkin. Minun olisi vain päästävä sen yli ja jatkettava. Ei saa luovuttaa. Koskaan. Ikinä. Minkään suhteen.

Pysykää te terveinä! Tai jos olette jo joutuneet flunssan kidnappaamiksi, niin paranemisia ruudun toisellekin puolen!

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Lukukokemuksia vol.2: Virpi Hämeen-Anttila - Marionetit

Heippa!

Viimeisin lukemani tapaus on Virpi Hämeen-Anttilan Marionetit (Otava, 2013). Itse asiassa sain tämän kirjan lahjaksi ystävän kautta, joka tuntee Virpin. Päähenkilönä seikkailee itseni niminen nainen, joten Virpin kuullessa ystävältäni minusta, sain ikään kuin nimeni puolesta tämän teoksen lahjaksi. Luulisin.

Emma elättää itsensä nukketeatterilla. Emman mies, Janne - johon tämän oli määrä tyytyä - käsikirjoittaa televisiosarjaa, mutta tämän sydän halajaa näyttämölle. Emman nuoruuden suuri rakkaus ja Jannen lapsuudenystävä Miki on menestynyt pantomiimitaiteilija. Kun Emman sisko Julia palaa kuvausmatkalta takaisin Suomeen, on se omiaan herättämään vanhoja tunteita ja toiveita eloon: kaunaa siitä, että kaikki rakastavat Juliaa ja Emma jää kaiken varjoon. Janne ja Miki halusivat molemmat Julian ja Emma tahtoi Mikin. Asiat ovat kuitenkin nyt toisin. Miten tästä eteenpäin?

Minulla kesti hetki päästä tarinaan todella sisälle, mutta kun vihdoin sukelsin, en olisi halunnut nousta pintaan laisinkaan. Pidin kirjasta todella paljon. Maukas lisämauste olivat nimenomaan nukketeatterin ja mimiikan maailmat, sillä ne muistuttavat minua aikoinaan niin rakkaasta teatteriharrastuksestani. Tuntui hieman hassultakin lukea oman nimisestä päähenkilöstä, mutta hauskasti pystyin tähänkin aika hyvin samaistumaan. Mutta todella, suosittelen. :)

perjantai 7. marraskuuta 2014

Studio Orfeus: palautetta luvuista 11-14 ja vähän ekstraa

Moikka!

Kuva: Heini Illukka

Moodleen oli taas tipahtanut palautetiedosto. En kuitenkaan ehtinyt sitä lukemaan, ennen kuin oli jo ensimmäisen henkilökohtaisen palautekeskustelun aika.

Studio Orfeukseen siis kuuluu myös henkilökohtaista palautetta esim. chattailun muodossa. Siitä saa oikeasti aika paljon irti, kun saa suoraan viskellä ohjaajaa kysymyksillä ja vastaukset ilmaantuvat näytölle heti perään. Keskustelu sujui rennosti ja mukavasti - osittain varmasti palautteen positiivisen sisällön vuoksi.
Sain ilokseni kuulla, että ohjaajamme oli tykästynyt tekstiini jo heti kättelyssä. Tämä tieto valoi minuun uskoa entisestään, jostain syystä asetan ammattilaisten palautteet jollain tavalla korkeammalle pallille, vaikkakin kaikkien palaute on toki tärkeää. Kehitysehdotuksiakin minulle tietenkin tarjottiin: mm. uuden sivuhenkilön ja muiden henkilöhahmojen sisäisten suhteiden muokkaamiseen. Auttakoot ne minua tämän jakson editoinnissa. Lähden kuitenkin editoimaan tekstiä taas yhtä hymyä ja onnistumisen kokemusta rikkaampana.

Puhuimmepa muutaman sanasen myös ihka ensimmäisestä käsikirjoituksestani, nimittäin Inttilesken päiväkirjasta. En tiedä, onko ohjaajamme jostain sen kokonaisen version saanut käsiinsä, vai kuinka tämä osasi sitä niin kommentoida, mutta pohdiskelimme, että Inttileski voisi toimia jopa paremmin näytelmänä tai kuunnelmana. Ensimmäisessä käsikirjoituksessani on ongelmana ainakin se, ettei juoni oikein etene - vaikka käänteitä ja mahdollisuuksia olisi. Mutta se on varmaankin aika monen ensimmäisen käsikirjoituksen ongelma. Toki jotkut onnistuvat kerta heitolla, mutta minun kohdallani potentiaalisin tuotos on vasta se kolmas.

Kaiken kaikkiaan minulle jäi palautteesta hyvä mieli. Olen jopa oppinut hieman hyväksymään sitä tosiasiaa, että vaikkei kaikki heti olisi täydellistä, ei se silti tarkoita sitä, ettei olisi mitään toivoa onnistua. Ja se jos jokin on tärkeä taito oppia.

torstai 6. marraskuuta 2014

Ensilumi ja mahdolliset uudet kuviot

Moij!

Ensilumi satoi kotikulmille ja tunsin, että on aika luoda taas uutta. Eilen pyörittelin päässäni Pariisin Kevään kappaleen inspiroimana jo uutta romaanikäsikirjoitusta peläten, että tästä aiheesta on kirjoitettu ja filmatisoitu jo monta kertaa - ehkei kuitenkaan liian monta kertaa, etten voisi tehdä jotain toisin?

Tartuin kuitenkin Kuuprinssiin. En saanut paljoa aikaiseksi, mutta luvunrääpäleen kuitenkin. Kohtaus on tiivis, sitä saattaa ehkä joutua lihavoittamaan vähän. Huomaan jo nyt, kuinka tarkastelen tätäkin käsikirjoitusta eri tavalla: paljon korjattavaa, mutta ajattelin suhauttaa tarinan ensin edes jonkinlaisena runkona koneelle, ennen kuin alan tosissani sitä parantelemaan.

Lueskelin tekstiä läpi ja paljon oli myös hyvää. Oikeastaan aika samoissa "ongelmissa" pyöritään, kuin Addiktion kanssa, mutta vähän mahtuu sekaan muutakin, sillä kysehän on fantasiatarinasta. Epäilyttää myös, muistuttaako Kuuprinssi liikaa kaltaisiaan, vaikken ihan tällaista tarinaa ole lukenutkaan. Samankaltaisuuksia voi silti olla liian paljon, ellen kehittele tosissani jotain mullistavia erilaisuuksia sekaan.

Välillä minua oikeastaan pelottaa lukea. Juurikin sen vuoksi, etten alitajuisesti inspiraatiopäissäni loisi toinen toistaan muistuttavia kopioita, vaan antaisin mieleni keksiä jotakin aivan uutta. Toisaalta voi olla hyvä olla tietoinen siitä, millaisia stooreja on jo tehty 100 kappaletta, jotta voisi luoda jotain erilaista. Mutta silti, vaikutteitahan tulee otettua miltei aina.

 Talvi taisi saapua - ja kourallinen ideoita sen mukana.