tiistai 29. joulukuuta 2015

Lukukokemuksia -15 vol.11: John Green - Tähtiin kirjoitettu virhe

Moi!

John Greenin paljon puhuttu Tähtiin kirjoitettu virhe (org. 2012/suom. WSOY, 2013). Kirja ehti olla lukulistalla aika pitkään, ennen kuin pääsin siihen käsiksi. Ostin elokuvan ja kirjan samalla kertaa, mutta varoin visusti katsomasta elokuvaa, ennen kuin olisin ehtinyt lukea kirjan. Pysyin päätöksessäni ja elokuva on edelleen katsomatta, joskin varmasti tarkastan sen lähipäivinä.

16-vuotias Hazel sairastaa parantumatonta syöpää, mutta on onnekas saatuaan vielä muutaman lisävuoden. Elämä ei kuitenkaan tunnu juuri elämisen arvoiselta, ennen kuin Hazel tapaa vertaistukiryhmässä Augustus Watersin. Pojan, jonka kanssa Hazel kokee pienen äärettömyyden.

Oikeastaan kaiken hehkutuksen jälkeen pelkäsin, että odottaisin liikoja kirjalta ja joutuisin kenties pettymään. Mutta täytyy sanoa, etten tosiaan pettynyt. Yritin olla odottamatta liikoja, mutta rakastuin kirjaan kaikesta huolimatta. Ensimmäinen sana, joka minulle tuli kirjan luettuani mieleen, oli kaunis. Kaunis kaikessa traagisuudessaan, liikuttavuudessaan, tunteiden kuvailussaan ja suurten kysymysten pohtivuudessaan. Kirjassa ei mässäilty surkeudella, muttei myöskään rakkaudella. Vaikka rakkaus on kirjassa suuressa osassa, ei vedetty överiksi (niinkin olisi saattanut käydä). Green tasapainoili upeasti kaiken välillä ja Tähtiin kirjoitettu virhe on herkkä, koskettava teos. Rehellinenkin. En ole hetkeen lukenut kirjaa, joka olisi vaikuttanut minuun tällä tavalla. Ehkä se kertoo siitä, että olen edelleen nuori ja Hazelin kokemat tunteet tulevat iholle, mutta mitä väliä. Oman kokemukseni mukaan Tähtiin kirjoitettu virhe ei ole lainkaan yliarvostettu, sillä minuun teos kyllä iski. Tämän jälkeen voisin kyllä vilkaista muitakin Greenin kirjoja, saattaisin löytää lisää suosikkeja.


sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Starttivaihde päälle


Joulu verraton
nyt ohi jo on
Siispä painan 
pohjaan kaasupolkimen
ja aloitan työt
taas riemuiten

Joulu saapui yhtäkkiä - yhtäkkiä sen vuoksi, etten ehtinyt edes kunnolla virittäytyä joulutunnelmaan (syytän säätä, mielestäni oli enemmän syys- tai maaliskuu kuin joulukuu - ei edes loskaa!) ja nyt se on jo ohi. Tämän illan pidän suosiolla vapaata, aivot on nollattu niin totaalisesti, että on melkein mahdoton virittäytyä kirjoitusmoodiin. Itsellä jo muutaman päivän totaalinen "kirjoitus-/editointiloma" tekee sen, että on taas vaikea aloittaa ja löytää se sopiva, keskittynyt ja tarkkaavainen mielentila, jolla se editointi tai uuden kirjoittaminen taas sujuu.

Pienesti olen kutsunut aivojani sieltä lomalta nykyhetkeen tsekkailemalla kurssikaverin antamia palautteita. Ehkä yön aikana sitten ajatukset alkaavat taas hyrrätä ja kaikki palautuu mieleen. Ihan ensimmäiseksi yritän varmaankin hyökätä niiden pienoisnäytelmien kimppuun. Olen jo parilta taholta saanut kommenttia, että se "farssini" olisi mielenkiintoisempi ja siinä olisi enemmän sellainen "omaleimainen" tunnelma, niin ehkä lähden siitä liikkeelle. Riskejä on joka tapauksessa otettava, jos haluaa onnistua. Liian peruskaavalla, joka ei ole lähelläkään ammattitasoa, on varmaan turha edes yrittää. Täytyy yllättää, vangita katsoja (tai tässä tapauksessa lukija), näyttää mahdollinen potentiaali. Tietysti, jos ei edes pääsykoekutsua tipu kiroan varmasti ääneen, että miksen valinnut sitä toista, mutta tuskin sekään olisi siinä tapauksessa sitä kutsua taannut. Se vain tarkoittaa, etten ole harjoitellut tarpeeksi, etteivät vaaditut taidot ole tässä vaiheessa vielä kunnossa (aika hassua, että tällaisiin kouluihin täytyy osata jo niin paljon valmiiksi, ennen kuin pääsee edes opiskelemaan) ja yritetään ensi vuonna uudestaan. Ehkä ehdin taas muutamat kurssit käydä siinä välissä ja olen mahdollisesti oppinut lisää.

Toki takaraivossa kiristää stressi siitä, että pilaan mahdollisuuteni pienoisnäytelmilläni, mutta parempaakaan en näin yksin saa aikaiseksi. Paljon oppeja voin hyödyntää Orfeuksesta, mutta viimeistään nyt pari pienoisnäytelmän raakiletta kirjoitettuani minun on todettava, että proosassa ja näytelmissä on kuitenkin myös paljon eroavaisuuksia. Ja draaman kirjoittamista en ole ehtinyt opiskella vielä muuta kuin yhden kurssin avoimessa yliopistossa yli vuosi sitten - sain hyvän arvosanan, mutta oikeastaan emme ehtineet mennä juurikaan pintaa syvemmälle. Muistan lähinnä vain muodon, miten näytelmä täytyisi kirjoitusohjelmaan asettaa, emme opiskelleet niinkään dramaturgiaa tai muita tekniikkaan liittyviä asioita. Lisäksi olen hävittänyt kurssimuistiinpanoni...Se tekee tästä aika haastavaa. Haasteissa on toki omat positiiviset puolensa, mutta on myös vaarana, että kaikki menee pahasti pieleen.

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Pienoisnäytelmien editointia vol. 12345

Terve!
Tragediaa ja...farssi?

Jotain avautui myös ihmeellisesti ainakin toisesta pienoisnäytelmästäni, kun aloin miettiä teemaa tarkemmin. Sanomakin tarkentui. Toisaalta minulla on monta vaihtoehtoa, joista tulisi ehkä valita se yksi selkein. Sain siis hieman editoitua. Tai ainakin kuvittelen niin, en oikeastaan tiedä, paranivatko näytelmäni yhtään.

Mutta ei, kyllä ne hiukan syvenivät. Varsinkin toinen niistä (se tragedia), jonka otin asiakseni tänään. Osin se on edelleen kankea, muutaman hahmon repliikkejä tulisi säätää (liikaa toistoa...). Pääsin kuitenkin edes vähän eteenpäin, näytelmä ei tunnu aivan yhtä sotkuiselta kuin vielä muutama päivä sitten, kun lähinnä hakkasin (henkisesti) päätäni seinään.

Selittely saattaa myös olla kompastuskiveni tämän näytelmän kanssa. Tuntuu olevan vaikea löytää balanssia kerrottavan ja kertomatta jättämisen välillä. Liikaa ei saisi paljastaa, mutta vihjeitä tulisi antaa, että katsoja voi ne yhdistää. Mietinkin, selitänkö varsinkin monologeissa vain itsestään selvät asiat auki, vai voiko katsoja edes napata niitä muualta. Tätä täytyisi tarkastella enemmänkin.

Farssi on lajina vaikea, mutta se ei ollutkaan alkuperäinen tarkoitukseni toisen näytelmäehdokkaani kanssa. Siitä vain muotoutui aika vahvasti farssiin liukuva käsikirjoitus. En pistä vastaan, voin sitäkin tietä mennä ja asetelma toimisi farssissa varmasti hyvin, mutta sitten täytyisikin tutkia farssia lajina tarkemmin. En ole koskaan aikaisemmin sellaista edes yrittänyt tehdä - ja juu, en tosiaan yrittänyt aluksi nytkään - mutta kerta se on ensimmäinenkin. 

Loppuun täytyisi varmasti saada vielä lisää kaaosta, painetta, räjähdystä...mitä ikinä. Olin kirjoittanut loppukliimaksin jälkeen vielä muutaman repliikin parin hahmon välille, joka valottaa sanomaa enemmän, ikään kuin suvannon, (muuten se jää ehkä vähän auki), mutta sellainen tyyli ei tietääkseni ole farssille kovin ominaista. Tai olen käsittänyt, että farssi aika usein loppuu "räjähtäen" ja antaa katsojan hengähtää vasta lopuksi - rikkoisinko siis heti ensimmäisellä yrittämällä näitä "sääntöjä"? Otanko riskin vai menenkö turvallisempaa tietä? 

Jotenkin kumpikin näytelmä täytyisi saattaa kuntoon tässä kuukauden sisään. Katsotaan nyt, mitä näistä tulee.

maanantai 21. joulukuuta 2015

Lukukokemuksia -15 vol.10: Paulo Coelho - Veronika päättää kuolla

Moikka!

Pahoittelut, etten ole pitkään aikaan postannut lukukokemuksia. Syynä yksinkertaisesti se, etten ole saanut blogattua lukemastani mitään järkevää. Nyt olisi kuitenkin vuorossa lyhyt postaus Paulo Coelhon Veronika päättää kuolla (org. 1998/suom. Bazar 2002) -teoksesta.

Veronika on nuori ja kaunis. Hänellä on ystäviä, ihailijoita, vakituinen työ ja rakastava perhe. Jotain kuitenkin puuttuu. Veronika päättää kuolla marraskuun 11. päivän aamuna vuonna 1997. Hän ottaa yliannostuksen unilääkkeitä vain herätäkseen sairaalassa, jossa hänelle kerrotaan, että hänen sydämensä on pahoin vaurioitunut ja että hänellä on vain muutama päivä elinaikaa...

Olin kuullut puhuttavan paljonkin tästä teoksesta ja muutama vuosi sitten näin uuden Hollywood-filmatisoinninkin kyseisestä kirjasta. Tiesin ennalta juonen ja lopetuksenkin, joten se ei yllättänyt, mutta halusin vielä lukeakin tämän kirjan. Olin jo tilaamassa kappaletta Adlibriksestä, mutta löysinkin teoksen porukoideni kirjahyllystä. Taidankin hiljaa upottaa kirjan omaan hyllyyni. Enkä tosiaan pettynyt, en todellakaan. Itse asiassa pidin tästä hyvin paljon. Oltiin tärkeän kysymyksen äärellä. Niin mitä hulluus sitten on? Onko siihen edes yhtä oikeaa vastausta? Vai onko se kaikki ja samalla se ei ole mitään? Ihan yhtä lailla voimme kysyä, mitä normaalius on? Itse antaisin molempiin saman vastauksen.

Hahmoja rakennettiin myös hienosti. Oli mukava syventyä jokaisen heidän tarinaansa erikseen. Minun piti kirjoittaa vielä muutakin, mutta ajatus ei oikein kulje enää tähän aikaan yöstä. Varmaan teistä hyvin monet ovat jo tämän lukeneet, mutta jos ette ole, suosittelen erittäin lämpimästi!


sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Pikkuhiljaa eteenpäin

Hei!

Tänään ei ollut se kaikkein antoisin päivä kirjoittaa uutta. Korjasin aikaisemmin yhden luvun, jossa tämä eräs juonenkäänne, joka ei ollutkaan niin hyvä, tapahtui ja nyt joudun punomaan verkkoa loppukässäristä aika uusiksi. Ehkä vähän purkamaan, mutta enemmän kirjoittamaan lisää. Yritin tänään kirjoittaa yhtä lukua, joka paljastaisi myös enemmän päählön vihamiehestä, mutta se ei oikein ottanut sujuakseen. Ei tullut sellaista upeaa "flow"-tilaa, vaan kaikki aika lailla tökki, luku on melkein pelkkää dialogia, mutta ainakin on taas pohja. Lisätä voi aina ja se ei ole vaikeaa, itselle se on melkein helpompaa, jos heti ei sujukaan.

Muuten projektit eivät ole juuri edenneet. Olen nukkunut aivan liikaa ja ollut senkin takia koko päivät niin koomassa, etten ole oikein saanut mitään aikaiseksi. Shoppasin ja paketoin joululahjat sentään, muuten en olekaan saanut tehtyä mitään järkevää. Laitoin kaksi pakettia lisää tekstiä Moodleen ja niistä odottelen taas palautetta. Ai niin, jossain vaiheessa tein myös draamakurssin seuraavan tehtävän, mutta siitä ei tullut ihan tehtävänannon mukainen - syytän osalti flunssaa. En vain löytänyt yhtään tehtävänannon mukaista kohtausta näytelmäni raakaversiosta, enkä sitten saanut uutta sellaista aikaiseksikaan, muuta kuin vähän sinnepäin. Mutta tuon "vääränlaisen tehtävän" kohtauksen voisin ainakin hyvin käyttää näytelmässäni, se syventäisi myös erästä sivuhahmoa aika paljon. Jollain tasolla siis edistyttiin kumminkin.

Korjailin myös tänään hieman ennakkotehtäviäni ja tajusin taas jotain. Se inspiksen syttyvä valo ilmaantui pääni ylle ja opin huomaamattani lisää dramaturgiasta. Osasin perustella näkemyksiäni. Hieno tunne, kerrassaan. En varmaan mistään muusta ole saanut tällaisia "kiksejä" koskaan kuin näiden asioiden oppimisesta. Senkin takia koen tämän kirjoittamishomman itselleni niin tärkeäksi. Se on osa henkistä hyvinvointiani, suoraan sanottuna. Voisin melkein sanoa olevani jokinlainen kirjoitusnarkomaani tai jotain, mutta se ei varmaan ole teille lukijoillekaan kovin vieras asia.

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Aihe/teema/sanoma (Addiktio)

Tsauuu!
Ajatustyö on viikon sana.

Ei hemmetti, että varsinkin eilen kiukutti tämä flunssa. Tuntui, etteivät aivot suostuneet ollenkaan yhteistyöhön, eikä mistään tule mitään. Olin tosiaan suunnitellut, että tällä viikolla proggikset etenevät oikein supervauhtia ja töitä paiskitaan täysillä, mutta valitettavasti jouduin hieman poikkeamaan suunnitelmasta.

Ajatustyötä on kuitenkin tehty osalti puolivahingossa. Yritin päättää (monen tunnin kiukuttelun jälkeen), että lepään välillä ja annan vaan olla. Kuitenkin viime yönä, kun nukahtamisesta ei tahtonut tulla mitään, pyörittelin muutamaa kysymystä päässäni. Addiktion aihe, teema ja sanoma. Mitä ne taas olivatkaan? Olenko niistä varma? Löydänkö ne itse tekstistä? Olisiko syytä miettiä asioita kuitenkin hieman laajemmin?

Osa ajatuksista kirkastui viime vuonna, enkä ole niitä sen jälkeen vaihtanut. Nyt olin kuitenkin hieman epävarma, sillä käsikirjoitusta on tarkasteltava ja hiottava mahdollisesti vielä lisää (odottelen vielä Otavan vastausta, mutta työhön on hyvä alkaa virittäytyä). Olen tosiaan aika kärsimätön, joten olin jo huolissani, kun kaikki eivät pamahtaneetkaan tietoisuuteeni raketin lailla. Tänään, kun en saanut muuta tehdyksi, soin ajatusten liihottelevan taas Addiktion maailmaan. Ja kappas, tajusin äkkiä jotain. Tai oikeastaan aika paljonkin. Tuntui kuin kokonainen uusi maailma olisi avautunut silmieni edessä.

Aloinkin tarkastella hahmojani mielessäni hieman terävöityneen teeman kautta. Olin jo hädissäni, kun tuntui, ettei eräs sivuhenkilö istu mihinkään ajatuksistani, mutta tajusin hänen keikauttavan koko homman ylösalaisin ja sitä kautta viestittävän juuri sitä, mitä haluankin sanoa ja tuoda esille. Kuitenkin toista, suuressakin osassa olevaa sivuhahmoa tulisi ehkä terävöittää hieman teeman osalta. Ajatus on luettavissa kyllä, mutta luulen, että sitä tulisi vielä hieman korostaa (ei kuitenkaan alleviivata!) hahmon rooliin nähden. Mielestäni näin suuressa roolissa olevan hahmon toiminnasta tulisi saada irti enemmän teeman osalta. Ja taisinkin jo keksiä jotain - mutten ole ehtinyt vielä miettiä loppuun asti.

Tässä saattaa olla myös hylsyjen syy. Tai sitten ei. Mutta vielä ehtii korjatakin. Jos en olisi saanut hylsyjä, en olisi ehkä tajunnut näitäkään asioita. Taloja on onneksi vielä monia, jonne en ole käsikirjoitustani ehtinyt lähettää. Ehkä saan Addiktiosta vieläkin hienomman, mitä se nyt on - voisin olla itseeni ja käsikirjoitukseeni vieläkin tyytyväisempi.

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Studio Orfeus vol.2: 4. lähiviikonloppu

Heips!
Uskoisitteko kuvasta, että mennään puolessa välissä joulukuuta?

Joulukuun lähiviikonloppu takana. Oli kyllä taas todella mukava ja eheyttäväkin viikonloppu. Meillä oli tällä kertaa ohjelmassa oikeastaan vain tehtäviä ja niiden läpikäyntiä. Sellaisia niin sanottuja luentokokonaisuuksia ei juuri ollut.

Perjantaina saimme neljä tehtävää omalta ohjaajaltamme, joita sitten sunnuntaina kävimme läpi. Tehtävät koskivat tälläkin kertaa hahmoja, mutta olivat ainakin itselle erittäin hyödyllisiä, sillä Riittämättömässä on muutamakin sivuhahmo, joista tunnen vain pienen pintaraapaisun tai jotka vastaavasti tuntuvat tutuilta, mutta joita olisi syytä vielä syventää ja inhimillistää lisää. Keksiä ehkä historiaa ja sellaista. 

Lauantaina meillä oli kirjailijavieraana Saara Henriksson. Hänen kanssaan kävimme läpi eri vaiheita editointiprosessissa. Teimme kohtausluetteloa yms. Ja itse asiassa sivusimme myös hahmoja. Meitä neuvottiin tekemään ikään kuin hahmokartta ja tarkastelemaan eri hahmojen välisiä suhteita tarkemmin. Keksin siinä erään asian, jolla syventää kahden hahmon suhdetta ja muutenkin näitä hahmoja. Vähän niin kuin yhteistä historiaa, muttei sitten kuitenkaan. Ainakin se tuntuu vielä ihan hyvältä idealta.

Sunnuntaina tsekkasimme tosiaan perjantaina saadut tehtävät. En kaikkia ehtinyt tehdä loppuun, mutta ensi viikko onkin pyhitetty lähes kokonaan näiden tekemiselle, sillä tekemistä tosiaan riittää. Muutama asia avautui päählön "vihollisista" tässä viikonlopun kuluessa. Ja aika monesta hahmosta. Sain myös palautetta, että eräs juonenkäänne ei välttämättä ole paras mahdollinen, joten se menee vähän uusiksi. Murhasin yhden sivuhenkilön - tämän murhauttamisen oli tarkoitus toimia katalysoivana tapahtumana päählön juonikaaren etenemiselle, mutta ehkä se hahmo kannattaisikin säästää. Saisin samalla todennäköisesti syvennettyä yhtä vihamiehistä, ainakin luulisin näin. Loppupuoliskoa täytyy tosiaan korjata siltä osin aika paljon.

Niin ja vielä loppuun: sain tiistai-iltana automaattihylsyn WSOY:lta. Se lyttäsi aika alas. Olin ehkä odottanut jotain kommenttia heiltäkin Tammen jälkeen, mutta näin nyt kävi. Ja heilläkin meni vastaamiseen tasan kuusi viikkoa, jota ihmettelen kovin. Pistää miettimään, että onko käsiksessä enemmänkin jotain pielessä vai eikö aihe vain miellytä. Joka tapauksessa ohjaajani sanoi, että voisin saman tien tehdä kaikki viikonloppuna saadut tehtävät myös Addiktion osalta, jos saisin vielä lisää vivahteikkuutta ja sävyjä käsikirjoitukseen, se saattaisi ehkä hieman auttaa. 
En uskalla näiden perusteella kauheasti Otavaltakaan odottaa, mutta mistäs sitä tietää. Ajattelin kuitenkin tehdä tehtävät ensin loppuun Riittämättömän kanssa ja tarttua Addiktioon sitten viimeistään sen jälkeen, kun Otavakin on ehtinyt vastata. Jostain täytyisi löytää aikaa myös ennakkotehtävien tekemiselle. Hassua. Tänä vuonna käyn pelkästään Oriveden koulutusta ja siltikin tuntuu, että vapaa-aika jää kummallisen vähälle. Olen sentään aina yhden, kaksi vapaapäivää ehtinyt pitää välillä, se on jo sata kertaa enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä. Pieni flunssakin iski viikonloppuna, mutta ei anneta sen hidastaa. :)

tiistai 8. joulukuuta 2015

Pienoisnäytelmä vol 3:n editointia

Moi!
Fiilis-selfie.

Sain eilen illalla taas hieman kommenttia vanhalta teatterikaverilta pienoisnäytelmistäni. Kerta toisensa jälkeen täytyy kyllä ylistää palautteen saamisen ihanuutta! Se on aina niin silmiä avaavaa ja auttaa tarkastelemaan tekstiä hieman eri näkökulmasta ja ikään kuin uusin silmin. Tajusin paljon, opin enemmän. Ja ennen kaikkea, päässäni loksahti taas muutama palanen paikoilleen ja sain tänään editoitua yhtä pienoisnäytelmääni, sitä uusinta, eli kolmatta laatuaan.

Lisäsin panoksia. Ainakin sitä yritin. Kaaoselementit tanssivat kilpaa näytelmässäni - tai eivät vielä ihan, niitä voisi edelleen lisätä. Kolmannesta pienoisnäytelmästäni taisi nimittäin tulla farssi. Sanomakin terävöityi hieman ja loppuun tuli lisää tekstiä. Kyllä se eteenpäin kulki siis, vaikka vieläkin voisi varmasti parantaa.

Eilen kirjoitin myös esseetä. Siitä on pitkä aika, kun olen viimeksi minkäänlaista asiatekstiä tässä muodossa kirjoittanut ja kompastelinkin jonkun verran, mutta onneksi tietokoneella on helppo korjata. Olen sentään saanut ajoissa jotain aikaiseksi ja se on jo hyvin.

Ei muuta tänään! Viikonloppuna on taas tiedossa lähiopetusta Orivedellä. :)

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

5 liuskaa

Ciao!
Glögiä ja pipari Heurekan ilmaisessa Bioyössä perjantaina!

Tänään oli taas yksi niitä päiviä, kun teki mieli kirjoittaa ihan uutta. Ei editoida, ei tuskailla keskeneräisiä projekteja, ei viimeistellä pääsykoe-esseetä. Vaan naputella läppärin syövereihin ihan uutta ja niinhän minä tein. 

Viisi liuskaa sain aikaiseksi, ne eivät millään tapaa liity mihinkään keskeneräiseen käsikirjoitukseen tai muuhun. Ne ovat ihan irrallinen kokonaisuus, yksi kohtaus, ehkä melkein luku, johon saattaisi pystyä rakentamaan joskus pidemmänkin jutun. Ehkä sitten, kun olisi edes muutama edellinen pois alta. Mutta ainakin on taas pohja jollekin uudelle! Draamanakin tämä voisi toimia, voisi olla ihan kiinnostavaa. Mutta katselen sitten, kun on sen aika.

Ensi viikolla pitäisi varmaankin editoida taas uusi lukupaketti Moodleen ja tsekata lisää pääsykoetehtäviä. Aloitan ehkä siitä esseestä, että se on pois alta. Asiatekstin kirjoittaminen kun ei todellakaan kuulu vahvuuksiini, joten siihen menee varmaankin pisin aika, vaikkei esseen pitkä tarvinnut ollakaan. Pienoisnäytelmäideoita on tällä hetkellä kolme, ehkä niistä jo jonkun voisi kelpuuttaa ja alkaa editoimaan!

P.S. Hyvää itsenäisyyspäivää, sitä kun on vielä 15 minuuttia jäljellä. :)

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Pienoisnäytelmä vol. 3

Hej!

Eilen sain odotustilassa uuden idean. Uusi pienoisnäytelmäraakile on kasassa. Mielestäni idea oli aika hauska, tragikoomiseen päin, totetus ei vaan onnistunut ihan niin hyvin kuin olin ajatellut. Sanoma löytyi nopeasti, mutta siltikään loppukliimaksi ei mennyt ihan nappiin. Tiesin, mitä haluan viestiä, mutten eilen löytänyt sopivia keinoja. Periaatteessa yksinkertaista, oikeastaan ei sitten kuitenkaan.

Hahmot ovat aika karikatyyrisiä, mutta tähän se mielestäni sopii. Ainakin siihen alustaan, jolle lähdin tällä kertaa rakentamaan. Siitä luulisi syntyvän myös osalti komiikkaa. Mutta mietin, tulisiko tämä toimimaan ollenkaan. Editoimalla mahdollisesti. Tällä kertaa on kylläkin se ongelma, että näytelmä roikkuu aika pitkälti dialogin varassa ja toiminnalla ei ole juurikaan sijaa. Toimintaa voi kuitenkin lisätä väleihin ja ehkä karsiakin hieman dialogia. Pidentäminen onnistuu myös, sillä liuskarajaa ei olla vielä ylitetty. Se saattaisi olla tarpeen, sillä nyt loppukliimaksi pamahtaa aika äkkiä. Täytyisi kehittää. Haluaisin kylläkin ensiksi tietää, kannattaako tämän raakileen editoimiseen edes kuluttaa energiaa.

Toisaalta pienoisnäytelmään ei ehkä mahdukaan niin paljoa radikaalia toimintaa. Täytyy olla kuitenkin aikaa sulatella, ennakoida, pohjustaa ja rakentaa jännitettä ennemmin kuin räiskiä kaikki päin naamaa. Mutta nykyinen loppukliimaksi ei todellakaan tyydytä. Siinä tuntuisi olevan kaikki pielessä, vaikka ehkä ajatus menee jotenkin perille. Miettimisen paikka. Ja taas tullaan siihen, toinko mitään uutta? Kokonaan uudenlaista on aika mahdoton rakentaa, mutta onko tämä yhtään erilainen muista kaltaisistaan? Uusi näkökulma, uudenlainen toteutus? En osaa sanoa.

Ainakin nyt löytyy vaihtoehtoja.

torstai 26. marraskuuta 2015

Uusia lukuja (Riittämätön)

Moiks!

Uuden kirjoittamista, tosiaan. Sain pari päivää sitten editoitua ne draamakurssin kohtaukset, luulen ainakin, että ne vähän paranivat. Siihen kohtaukseen, joka ei ihan toiminut, istutin epäsuoran vihjeen tulevasta, joka myös vähän paljastaa jotain toisesta kohtauksessa esiintyvästä hahmosta. Sitä ei ehkä siinä niin tajua, mutta jossain vaiheessa kyllä. Toivottavasti parani edes vähän!

Riittämätön kasvoi eilen kolmellatoista liuskalla. Kuten muistaakseni mainitsin, eräs juonenkäänne tupsahti mukaan hieman ripeään tahtiin - nyt on ainakin kirjoitettu väliin materiaalia. Ensimmäinen luku ei sujunut ihan niin hyvin kuin olin ajatellut, muttei se ihan tappohuonokaan ole. Ja tragikoomista settiä luvassa loppua kohden, kaikki ei taaskaan mene ihan putkeen. Kuten ei koskaan, kun on tästä käsikirjoituksesta kysymys. Ainakin itseä nauratti, jos ei muuta. Viimeinen luku tosin jäi hieman kesken, kirjoitan sen loppuun varmaankin huomenna.

Sain myös äsken muutamasta luvusta palautteet. Tällä kertaa ei juuri ollut editoitavaa, yhden luvun alun saa viskata roskiin - liikaa selittelyä, mutta muuten homma olikin enemmän kuin kunnossa! Ihan mukava yllätys. Myös tämä yksi ekstraluku, josta mainitsin tässä, oli ihan ok. Muutaman rivin lopusta saa siinäkin heittää roskiin, muuten ei ollut merkinnän merkintää. Sekin on ihan ok, luulisin. :)

Hyvältä näyttää siis taas. En tosin ole varma, tulevatko nämä ekstraluvut toimimaan, vai eivät, mutta ainakin oli hauska kirjoittaa vähän lisää. Pitää tsekkailla myöhemmin sitten rauhassa, kun vilkuilee kokonaisuutta.

tiistai 24. marraskuuta 2015

Draamakurssin palautteita (Inttileski)

Salut!
Kyllä se talvi taitaa talven ja syksyn taistelussa olla pikkuhiljaa niskan päällä.

Eilen illalla sain palautteet about kaikista tähän mennessä tekemistäni draamakurssin tehtävistä. Siellä oli hyvää, mutta olin myös failannut. Yksi liuska oli lähes kokonaan punainen, ei vain toiminut. Kohtaus oli jäänyt minulla jokin kuukausi sitten kesken ja tehtävänannon jälkeen yritin sitä jatkaa, mutta en näköjään oikein onnistunut. No, uusi yritys sitten vaan!

Mietimme myös ohjaajani kanssa vähän enemmän kokonaisuutta. Pohdimme, että jättäisimme yhden pienessä sivuosassa olevan henkilöhahmon pois ja paikkaisimme sen erään toisen hahmon valehtelulla. Kun tämän keksin, ohjaajani tokaisi siihen, että oli jotain sen suuntaista ajatellut itsekin. Hassua, miten palautteen jälkeen alkavat aivot toimia samalla aaltopituudella. Toimii näköjään!

Hahmoja täytyy muutenkin miettiä hieman tarkemmin. Koska kyseessä on ensimmäisen koskaan kirjoittamani proosakäsikirjoituksen pohja, hahmoja ei sen kummemmin kehitelty eikä pohdittu. Työ täytyy siis aloittaa miltei alusta. Tai oikeastaan enemmänkin syventää hahmoja, taas kerran. Pohdin tuota viime lähiviikonlopun ristiriitajuttua, voisin aloittaa siitä. Miettiä hahmot tarkemmin ehkäpä juuri noiden ristiriitojen kautta. Se auttaisi luultavasti myös siihen punattuun pätkään viimeisessä kohtauksessani, kun saisin tuotua yhdestä hahmosta jotain paljon enemmän.

Sain myös kommenttia, että pohjassa olisi aineksia sekä tragediaan, että komediaan. Olin jo ehtinyt tragedian lyödä lukkoon, mutta - komedia tai tragikomedia ei olisi ollenkaan hullumpi vaihtoehto. Kun käsiksessä on nyt niin paljon, mikä ei toimi, voisi alustan vaihto tehdä toisaalta ihan hyvääkin. Raikastaa, ehkäpä? Käsikirjoitus saattaisi toimia ihan toisella tavalla. Paljon täytyy muuttaa/poistaa/muokata kuitenkin, niin miksen lähtisi ikään kuin puhtaalta pöydältä, vaihtaisi värisävyä?

maanantai 23. marraskuuta 2015

Uusi luku ja editointihässäkkää (Riittämätön)

Heips!
Laitettiin eilen jouluvalot ikkunaan. Oon aina rakastanu jouluvaloja!

Koko viime viikko meni vähän sairastaessa. En ollut kunnolla flunssassa, mutten ihan tervekään. Lisäksi niska- ja hartiajumi on niin mieletön, että päätä särkee ja kasvotkin puutuvat. Sellainen "työsuhde-etuihin" kuuluva säännöllinen hieronta olisi ihan jees. Mutta se siitä valittamisesta ja asiaan!

Viime yönä, rentouttavan sauna- ja chillailupäivän jälkeen sain jotain vihdoin aikaiseksi. Kokonaan uutta tekstiä! Sain viimeksi palautetta, että eräs käänne tulee hieman ripeällä tahdilla ja muutama luku/kohtaus jää vähän torsoksi, kiirehdin siis. Kirjoitin sitten yhden suvanto- ja päählön kelailuluvun, joka on mielestäni ihan aiheellinen, kun tarkemmin ajattelen ja silmät avautuivat taas vähän eri tavalla käsikirjoitukselle. Nyt vaan pohdiskelen, että mihin sen sijottaisin. Suoraan erään luvun loppuun, heti sen jatkoksi, vai poimisinko siitä kenties palasia erääseen toiseen lukuun, joka kannattaisi myös kirjoittaa vielä yhteen väliin?

Se toinen luku tulee myös kirjoittaa, sekin on aika tarpeellinen ja sitä olen tässä muutaman päivän jo pohtinut. Tämä on ehkä ensimmäinen kerta, kun en hyppää suoraan kirjoittamaan - mutta tässä olikin pari muuttujaa (ei, en tosiaan käynyt katsomassa viikonloppuna Napapiirin sankareiden toista osaa!). Mutta kirjoitan sen joka tapauksessa. Mietin vain tuleeko tuon toisen suvantoluvun jälkeen jo liikaa toistoa? Vai muovaisinko viime yönä kirjoittamastani luvusta kyseisen luvun? Toisaalta tällainen erillinen, aika pian käänteen jälkeen tapahtuva pohdinta saattaisi olla parempi. Ehkä kirjoitan vielä sen toisenkin luvun ensin ja katselen sitten näitä kahta yhdessä - poistan, editoin, liimailen ja leikkaan, se voisi toimiakin.

Sain tänään myös pienesti editoitua paria muutakin kohtaa, kohtausten jatkamisia nimittäin. Riittämättömän kanssa on ehkä käynyt vähän niin, että olen jo raakaversiovaiheessa tehnyt aika rajujakin leikkauksia, ikään kuin yrittänyt kirjoittaa heti liian valmista. Tälläkin kertaa on siis lisää kirjoittamista luvassa näiden palautteiden perusteella. Moni on mennyt ihan nappiin, mutta muutama kohtaus loppuu vähän liian aikaisin. Kesken. On annettava enemmän hengitystilaa ja tekstille aikaa elää.

Vaikka tässä on jonkin verran korjattavaa, sain toki vastapainoksi useastakin kohdasta suuret plussat ja positiivista palautetta. Homma on aika hyvällä mallilla - ainakin näillä näkymin. Olen edelleen huolissani loppupuoliskosta, mutta sitä ei kannattaisi murehtia vielä pitkään aikaan. Palautetta sain viimeksi muistaakseni jonnekin 23. lukuun saakka ja paljon on vielä edessä - sekä kompastelua, että onnistumisia, oletan. Mutta hyvillä mielin jatkan editointiprosessia!

lauantai 21. marraskuuta 2015

Draamatehtäviä (Inttileski)

Moikka!
Random.

Tällä viikolla työstin myös pienesti Inttilesken päiväkirjan näytelmäversiota. Saimme kaksi tehtävää: kaksi kohtausta, joissa saa olla vain kaksi hahmoa. 

Pointtina näissä oli nyt hahmojen tahtotilojen tiedostaminen ja etsiminen. Kohtauksessa hahmoilla on aina oltava päämäärä, tahto, jota kohti he pyrkivät. Joko tietoisesti tai tiedostamatta, mutta kirjoittajan toki täytyy tietää nämä päämäärät - niitä siis etsimme ja testasimme. Itse nappasin nuo kaksi kohtauksen runkoa dramatisoidusta versiostani, työstin niitä hieman eteenpäin. Kohtaukset olivat alunperin draamassa peräkkäin ja mietin, onko niissä liikaa toistoa. Päähenkilölläni - eli protagonistilla - on kuitenkin hienoinen sävyero tavoitteillaan kohtauksissa, sillä vastapuolen hahmo on niissä eri. Mutta riittääkö se? Olisiko hyvä rakentaa jotain noiden kohtausten välille, ettei katsojasta tunnu, että sama on juuri nähty?

Toinen ongelma, joka tuli vastaan, on toiminta. Nuo kohtaukset ovat varsin dialogipainotteisia ja toiminta jää pahasti vähemmälle. Jotain tulisi keksiä, lisätä, että lavalla tapahtuisikin jotain. Vaikka niissä tulee tärkeää informaatiota, toiminnan tulisi ainakin minun mielestäni olla etusijalla. Draama on toimintaa. Vaikka dialogilla on tärkeä osa, katsoja kuitenkin muistaa ensisijassa lavalla tapahtuvan toiminnan, eikä henkilöiden repliikkejä. Jokaisen kohtauksen ei tietenkään tarvitse olla täynnä toimintaa, mutta nuo kohtaukset, jotka kirjoitin, saattavat käydä jo hieman tylsiksi seurata. Ei parasta, mihin pystyn. Ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä.

torstai 19. marraskuuta 2015

Liebster Award


Sain vaarnalta tällaisen. Kiitos paljon! Osaa vastauksista piti miettiä vähän pidempäänkin, kun sellaista selkeää kuvaa ei heti tullut mieleen. :)

Tunnustushaasteen säännöt ovat seuraavat:

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi
2. Laita palkinto (yllä oleva kuva) esille blogiisi
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

Palkinnon jaan seuraaville: Ester X, Lila ja milkousha~.

Ja kysymykseni palkinnonsaajille:

1. Kirjoitusrutiinisi - onko jotain välttämätöntä, mitä tarvitset, kun kirjoitat? Esimerkiksi musiikkia/täydellisen hiljaisuuden tai onko vaikka kahvi se avain, jonka voimin saat sanat paperille?
2. Pisin kirjoitustaukosi?
3. Minkä teoksen toivoisit, että olisit itse kirjoittanut (ei ole pakko olla romaani)?
4. Mistä aiheesta et missään nimessä tahtoisi kirjoittaa? Onko sellaista?
5. Minkä lajin kirjoittaminen ei vaan suju?
6. Mitä kirjoitat mieluiten? Esim. runoja/proosaa/draamaa tai ihan vaan tragediaa/komediaa?
7. Kompastuskivesi kirjoittamisessa?
8. Entä vahvuutesi?
9. Huomaatko suosivasi tietyn tyyppisiä sanoja, esimerkiksi tietyllä kirjaimella alkavia? Tarkoittaen siis esim. nimissä/kuvailussa?
10. Mistä sait idean viimeisimpään teokseesi?
11. Tähän mennessä suurin saavutuksesi kirjoittajana?

Vastaukseni vaarnan kysymyksiin:

1. Mitä on työn alla juuri nyt? 

- "Riittämätön" -työnimellä kulkeva käsikirjoitus on editointiprosessissa tämän vuoden Studio Orfeuksessa (Oriveden Opiston ns. "kirjailijakoululinja"). Lyhyesti voin kertoa, että päähenkilö on lievästä cp-vammasta kärsivä teinipoika ja että käsikirjoitus on hyvin erilainen kuin Addiktio. Aika tragikoominen, mutta ihan hyvällä vain. Mukavaa vaihtelua kirjoittaa jotain hauskaakin välillä, Addiktio kun oli kovin synkkä ja raaka. Nuortenromaanikäsikirjoitus siis tämäkin.

2. Kuka on tärkein kirjallinen esikuvasi?

- Tämä on vaikea, sillä minulla ei sillä tavalla ole kirjallista esikuvaa. Tai en ole koskaan tarkemmin pohtinut asiaa. Kirjojakin fanitan enemmän yksittäisinä teoksina kuin tiettyä kirjailijaa. Mutta Virpi Hämeen-Anttila ja J.K. Rowling ovat aika cooleja. Haha. :) Draaman puolelta nimeäisin Shakespearen, Pekko Pesosen ja Johanna Vuoksenmaan


3. Onko sinulla teksteissä toistuvia suosikkisanoja?

- Varmastikin on, mutten nyt tähän hätään heti keksi. "Aivosolukko" on sellainen, joka tuppaa lipsahtamaan vähän väliä jonnekin. Toinen on "raiskata", ei siis yleisesti ymmärrettävän raiskauksen merkeissä, vaan jokin ääni vaikkapa "raiskaa" korvia tms. Puheessa taas yhtenä maneerinani on riman korkeudesta (minkä tahansa asian suhteen) puhuttaessa sanoa, että kaikki on "Olympos-vuorella saakka".


4. Mietitkö/työstätkö kirjoitustyyliäsi tietoisesti?

- Kyllä työstän! Ainakin kova on yritys. Kts. ensimmäinen kysymys!


5. Mistä haluaisit kirjoittaa muttet uskalla?

- Olen mielestäni aika rohkea aiheideni suhteen, joskus vähän liiankin, sillä "vaikeat" aiheet tuovat omat haasteensa ja käsikirjoitukset jäävät siten jumiin. Ihan alkutekijöissään on eräs käsikirjoitus, josta en tiedä, saanko sitä koskaan valmiiksi. Se käsittelee erästä erittäin harvinaista sairautta, josta ei oikein mistään löydy tietoakaan. 
Voisin sanoa tähän myös fantasian, sillä oma fantasiakäsikirjoitukseni on niin pahasti solmussa, etten oikein tiedä, tuleeko siitäkään koskaan mitään. Mutta yritetty on vaikka ja mitä! Tartun myös mielelläni arkoihin aiheisiin, saan niistä jotain "kiksejä" huomattavasti enemmän kuin itselle ns. "turvallisista" aiheista.

6. Millainen oli ensimmäinen tarinasi?

- Valitettavasti en muista ensimmäisiä. Olen kovasti yrittänyt etsiä jotain ala-asteaikaisia ainevihkojakin, tuloksetta. Mutta ensimmäisen pidemmän tarinani kehittelin joskus 6lk:lla (oli vissiin vuosi 2004) ja kirjoitin lopulta 2005, seitsemännen luokan ensimmäisenä äidinkielenaineena. Tarinan päähenkilö ja kertoja oli kuollut, mutta jäänyt ikään kuin välitilaan. Jossain vaiheessa se tyttö tapasi Jumalankin ja sai kunnon raivarit, jolloin tämä parrakas mieshahmo antoi päähenkilölle uuden mahdollisuuden. Äkkiseltään tuo aineeni muistutti aika paljon Gayle Formanin "Jos vielä jään" (org. If I Stay) -romaanin ideaa. Ja kirosanojakin sieltä löytyi. 

Aine oli koko vihon ensimmäinen, alkoi vihon ensimmäiseltä sivulta ja loppui vihon viimeisen sivun viimeiselle riville. Taisin kirjoittaa sitä yhteensä 7-9h putkeen. Muistan edelleen, kuinka ranne ja hartiat olivat sen jälkeen kipeänä. :D


7. Harrastatko muuta kulttuuria kuin kirjoittamista?

- Teatterissa käyn niin usein, kun rahaa riittää. Harrastin seitsemän vuotta näyttelemistä Tikkurilan teatterikoulussa, kaipaan sitä erittäin usein. Teatteri oli pitkään sellainen henkireikä, mutta jossain vaiheessa kirjoittaminen vei siitä voiton. Mutta palaisin mielellään teatteriin, jos aikaa ja rahaa jostain järjestyisi kaiken muun ohella.


8. Mikä fiktionaalinen hahmo on jäänyt ihosi alle?

- Monikin, mutta vastaan tähän tänään ehkä Dumbledore (ai miten niin Potter-päivä?). Jotenkin se hahmon isällisyys oppilaita kohtaan on varmaan se sana. Tuki. Neuvonantaja. Se, joka tietää jokaiseen ongelmaan ratkaisun. Sellaista kaipaa välillä itsekin. Elokuvissa pidin huomattavasti enemmän Richard Harrisin Dumbledoresta. Hän toi hahmon eloon aika lailla juuri sellaisena, miksi olin Dumbledoren kuvitellutkin.

Mutta siis, jälleen kerran niin moni, etten pysy edes laskuissa enää mukana. :D

9. Millä tavoin ruokit muusaasi? Vai onko sinulla muusaa?

- Täytyy sanoa, etten ole varma, onko minulla oikeastaan minkäänlaista muusaa. Ei ainakaan nyt tule mieleen. Tai sitten en vain tiedosta asiaa!

10. Käytkö usein kirjastossa?

- Liian harvoin. Mieluummin usein ostan kirjat omaksi, sillä minua on pienestä saakka stressannut lainata mitään - siis myös kavereilta tms, kun pelkään, että onnistun lainatun tavaran hajottamaan. Kirjastosta lainaaminenkin stressaa sikäli, koska pelkään kaatavani kahvit tai teet (olen todella kömpelö, joten ei olisi ensimmäinen kerta) kirjalle ja teos kärsisi pahemman kerran. Viime aikoina olen pikkuhiljaa uskaltautunut taas kirjastostakin lainaamaan, mutta edelleen suosin sitä, että ostan teoksen omaksi hyllyyn. Mutta kohta ovat hyllyt niin täynnä - nytkin suurin osa kirjoistani on vanhempien kämpillä - että olisi pakkokin uskaltautua kirjastoon mieluummin!

11. Mikä on suurin ilosi lukijana?

- Mielestäni johonkin henkilöön samaistuminen on ihan superia! Ja se, että pääsee mahdollisesti tutustumaan johonkin ihan uudenlaiseen maailmaankin kirjan kautta. Tai tilanteeseen, jota ei omassa elämässä ole tullut vastaan, mutta jonka saa kokea kirjan kautta ja mahdollisesti myös pohtia, kuinka itse toimisi siinä tilanteessa.

tiistai 17. marraskuuta 2015

Studio Orfeus vol.2: 3. lähiviikonloppu

Moijh!

Eli marraskuun lähiviikonloppu. Postaus tulee nyt vähän myöhässä, kun tässä on ollut kaikkea muuta - kuten edellisestä postauksesta voi päätellä - mutta ehkei se ole maailmanloppu.

Tällä kertaa käsittelimme oikeastaan koko viikonlopun henkilöhahmoja. Hahmojen luomista, uskottavuutta, jännitteitä yms. Meillä oli puolet ajasta kirjailijavieras Jouko Sirola opettamassa. 

Teimme muutamankin tehtävän ja käsittelimme niitä, tämä viikonloppu ei myöskään ollut yhtä luentopainotteinen kuin jotkin aikaisemmat. Yhtenä tehtävänä oli kuvata käsikirjoituksestamme keskeneräisintä hahmoa tai hahmoa, jota haluaisi muuten kehittää. Minä valitsin Riittämättömästä päähenkilön kiusaajan, osalti yhden vastavoimista. Oma mielikuvani oli, että tämä hahmo oli jäänyt erittäin ohueksi ja keskeneräiseksi. Kuitenkin, kun hahmoa kuvasin, sain kommenttia, että kuulosti hyvinkin moniulotteiselta. Aika hassua. Toki tajusin tehtävää tehdessä muutaman asian, jotka eivät näy välttämättä kovin hyvin vielä käsikirjoituksessa, eli työtä siis on, mutta ilmeisesti olen oppinut myös paljon. Viime vuonna kun Addiktion kanssa suurimmat haasteet olivat oikeastaan juuri sivuhenkilöiden syventämisessä. Eteenpäin on menty ja tullaan menemään edelleen, toivottavasti.

Puhuimme myös ristiriitojen tärkeydestä. Ainakin minun mielestäni ne tekevät hahmosta heti paljon kiinnostavamman. Toisena tehtävänä olikin kehittää ihan uusi hahmo, irrallaan työstettävästä käsikirjoituksesta ja kehittää sille ristiriita. Ja kirjoittaa kohtaus, mutta ristiriita ei kovin vahvasti saanut tulla ilmi. Taas sain positiivista kommenttia hahmostani. Olin edellisenä iltana tuskaillut tehtävän kanssa, mutten tuntia enempää jaksanut pohtia. Lätkäisin toisen asian, joka tuli mieleen. Ensimmäiseksi pohdin ehkä liiankin suurta ristiriitaa, olisi mennyt jo fantasian tai scifin puolelle, tehtävänanto kuitenkin koski realistista hahmoa.

Vaikka eteenpäin on menty, tiedän, että Riittämättömässäkin sivuhahmojen kanssa tulee tehdä ainakin jonkun verran töitä. Mutta on silti lohduttavaa tietää, että tosiaan alkupistettä pidemmällä ollaan. Editoin tässä tänään vähän perjantaina saamien palautteiden pohjalta kuutta lukua. Yhden tapahtuman paikkaa täytyy hieman pohtia uudestaan, laittaa jotain väliin, ettei se käy liian nopeasti. Tänään on kyllä niin aivokooma, että jatkan huomenna. 

P.S. Pohdin vähän uudestaan sitä Tammen palautetta. Heräsi ajatus, että "aiheen vaativuus" voisi tässä tapauksessa tarkoittaa ihan sitäkin, ettei käsikirjoitukseni aihe ole Tammen mielestä sopiva nuortenkirjaan. Addiktio kuitenkin on todella synkkä, raaka ja rankka aiheeltaan. Ehkä se on joillekin liikaa. Toisaalta, en koskaan saa tietää, sillä noin lyhyttä palautetta on aika mahdoton tulkita. Mutta ehkei kaikki toivo ole vielä menetetty.

maanantai 16. marraskuuta 2015

Tammen vastaus (Addiktio)

Hej!

Ensimmäinen hylsy, mutta pienellä kommentilla. Aika tarkalleenottaen vastauksessa luki: 

"Aihe on tärkeä, mutta vaativa, eikä käsikirjoituksenne sovi kustannusohjelmaamme."

Ja aikataulu oli suoraan sanottuna aivan helvetin nopea. Päivää alle kolme viikkoa käsikirjoitukseni lähetin, nyt tuli kommenttihylsy. Eli ilmeisesti käsikirjoitustani on ainakin jonkun verran luettu. 

Mutta koska kommentti on tuo, se luo huolen kasvoille. En keneltäkään koelukijalta, niiltäkään, jotka aiheen tuntevat liiankin hyvin, ole kuullut mitään negatiivista aiheen käsittelystä. Ja koska se on nyt ongelmana, asia on vaikea korjata. Jos ongelmana olisi ollut vaikka jokin rakenteellinen juttu tms, sen olisi ehkä saanutkin korjattua. Mutta aiheen käsittely koskee koko käsikirjoitusta. Onko enää mitään toivoa?

Toisaalta moneltakin taholta olen kuullut, että hylsyjä on tupsahdellut joko kommentilla tai ilman, mutta joku on silti tarttunut. Mutta onko ongelma nyt jo liian suuri? Hassua, että ainakin omaan korvaan ongelma kuulostaa aika suurelta, mutta silti sitä kommentoitiin. Tuli palautetta. Ilmeisesti minut on otettu vakavasti kuitenkin, se on sentään positiivista.

Vielä kahdelta taholta vastaukset saamatta. Odottelen, mitä sieltä sanotaan ja sen jälkeen yritän mahdollisesti korjata Addiktiota, jos se on korjattavissa.

torstai 12. marraskuuta 2015

Käsikirjoituksen tarkistuslista osa 1 (Riittämätön)

Hejsan!
Hukuin lehtimereen - ainakin melkein.

Pari päivää sitten saimme uuden etätehtävän Studio Orfeuksesta. Ehkä muistatte, kun Addiktion kanssa pohdittiin ja käytiin läpi käsikirjoituksen tarkistuslistaa (1 ja 2)? Nyt tutkimme lähinnä juonta ja henkilöitä, niitä tärkeimpiä elementtejä siis.

Totesin, että juoni on aika lailla kunnossa. Koko tarinanihan lähti päählön sisäisestä konfliktista, ulkoinenkin löytyy ja sanoma on ollut selvillä iät ja ajat. Suunnittelutyö on siis tällä kertaa tehty. Ainoa pieni huolenaihe löytyy käsikirjoituksen loppupuoliskolta: onko yksi käänne tarpeeton? Meneekö jo överiksi? Onko edes kiinnostavaa? Toisaalta se voisi toimia. Odotan, kunnes saan niistä luvuista palautteen ja kajoan niihin kohtiin vasta sitten.

Henkilöhahmokysymyksiinkin sain vastattua. Ne kylläkin vahvistivat sitä tosiasiaa, että taas olisi tehtävä ainakin muutaman sivuhenkilön kanssa enemmän töitä. Syvennyspuuhiin siis! Vaikka hahmot ovat paremmalla mallilla kuin Addiktion ensimmäisessä versiossa ennen editointia, tulisi niitä vielä kehittää jonkun verran. Kolmiulotteistaa, kuinka sen sanoisi. Värittää harmaan sävyjä muutama lisää. Haluan kuitenkin tarinani "pahiksistakin" hieman inhimillisempiä, eihän melkein kukaan ole koskaan kokonaan hyvä tai paha. Sävyjä löytyy nyt vähän, mutta niitä voisi todellakin vielä lisätä ja kehittää. Jotain on kuitenkin myös opittu, sillä koelukijoille oli avautunut hahmojen luonteet ja mielikuvat heistä vahvasti jo nyt ja sehän on aina hyvä juttu. Vielä olisi kuitenkin lisää opittavaa edessä.

Tästä päästäänkin tähän viikonloppuun: Studio Orfeuksen toisen vuosikurssin 3. lähiviikonloppu on tänä viikonloppuna - meille on tulossa kirjailijavieras ja hän luennoi meille juurikin henkilöhahmoista.

perjantai 6. marraskuuta 2015

Pienoisnäytelmä vol. 2

Moi!
Auringonlasku muutama ilta sitten.

Nyt on toinenkin pienoisnäytelmä paketissa. Raakaversioon minulla taisi mennä aika tasan tunti, mutta ehdin editoidakin jo hieman. Eräs viimevuotinen orfeuslainen sai minut tajuamaan tärkeän seikan, joka ei ollut läpäissyt aivosolukkoani raakaversiota kirjoittaessa. Olin ajatellut sitä vaihtoehtoa joskus silloin, kun idea pompahti ensimmäisen kerran mieleeni, mutta se oli jo päässyt unohtumaan. Onneksi on tällaisia kirjoittajaystäviä! Näytelmästä tuli tuhat kertaa parempi näin. Ehkä taas hieman liioittelen, mutta nyt olen melkein tyytyväinen.

Ajattelin kuitenkin varmuuden vuoksi kirjoittaa aina uuden pienoisnäytelmän, kun idea tupsahtaa mieleen. Eihän siihen kauaa mene, jos vähän pohtii etukäteen, mitä haluaa sanoa ja millainen juoni on. Toki editointi on asia erikseen, mutta tärkeintä olisi ensin löytää se paras mahdollinen pohja. Ainakin olisi valinnanvaraa ja voisi sitten editoida sen parhaan ja pistää menemään. Ideoita kun näyttää tulevan nyt joka paikasta. Tuon uusimman voin selkeästi nähdä lavalla, kaikki lavasteet, valot, näyttelijöiden asemat - se lupaa ainakin itselle hyvää. Ensimmäinen yritelmä oli sekin ihan ok, muttei läheskään niin hyvä, mitä voisi. Niin ja tietysti, vaikka tupsahtaisi kuinka hyvä idea, se täytyisi saada toimimaan. Tästä uusimmastakaan en mene takuuseen, että olen kirjoittanut sen parhaalla mahdollisella tavalla, mutta ainakin tänään se tuntuu ihan ok vaihtoehdolta. Parannettavaa toki kuitenkin on.

Näin juuri jonkun Iltalehden uutisen jostain tutkimuksesta, jossa oli tutkittu ihmisten uravalintoja. Tarkemmin ottaen otsikossa sanottiin, että "Sydäntään seuraava menestyy urallaan". Joo, taas näitä hömppätutkimuksia, mutta tulihan siitä hyvä mieli. Mutta tietenkään kaikilla ei edes ole tällaista vaihtoehtoa. Kaikki eivät unelmoi mistään tietystä ammatista vaan ihan jostain muusta. Ei kaikilla ole sitä kutsumusta. Olisikin niin helppoa, jos kaikki tietäisivät, mitä tahtoisivat työkseen tehdä. Olen onnekas siitä, että tiedän. Enää täytyisi vain saavuttaa se. Niin ja tietysti keksiä, millä sen vuokran maksaa, kun se oma unelma sattuu kuulumaan tällaiseen kategoriaan, haha.

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Minustako tuutori?

Ciao!
Näissä merkeissä tänään.

Kävin tänään hypnoterapiassa. Se ei nyt sinänsä liity mihinkään - paitsi, että pääsin tuutoroimaan aloittelevaa kirjailijaa! Keskustelimme vähän ystäväni aiheesta ja ongelmista kirjoittamisen suhteen. Annoin neuvoja ja kommentteja, minkä osasin ja niistä oli kuulemma suurikin apu! Tuli ihan ammattimainen olo, haha. Mukavahan se vain on antaa neuvoja, varsinkin jos niistä on jotain apua toiselle. Ja ilmeisesti tällä kertaa oli. Keskustelimme vielä kakkukahvienkin äärellä hänen projektistaan, joka kyllä kuulosti ainakin omiin korviini lupaavalta. Tärkeä aihe kuitenkin, jota olisi hyvä nostaa esille. 

Hassua sinänsä, koska itsekin olen siellä aloittelevien kategoriassa ainakin toistaiseksi - eihän minultakaan vielä mitään julkaistu ole. Mutta jälleen kerran voin kiittää oppimisestani Oriveden opistoa. :)

Sain myös eilen palautetta siitä pienoisnäytelmästäni. Taito kuulemma näkyi ja sanomakin välittyi, mutta minua rohkaistiin kirjoittamaan vielä toinenkin näytelmä. Pystyisin kuulemma parempaankin. Ja koska karsinta on kova, niin tottahan sitä haluaa sitten tehdä parhaansa! Tällä kertaa voisin yrittää tehdä jotain vähän omaperäisempää, mutta toki se on hieman haastavaa, kun liuskamäärä on niin rajallinen. Täytyy tosissaan pohtia, miten käsittelee asiaa ja viilata jokainen kohta, että kaikki on mallillaan. Mitään elämää suurempaa ei varmastikaan kannata kuvata, sehän floppaisi noin lyhyessä mitassa heti. Jokin idea minulle jo syntyi, mutta pohdin sitä vielä. Onneksi tässä on aikaa.

Melkein pelottaa, kuinka kaikki uskovat minuun ja käsikirjoitukseeni - Addiktioon siis viitaten. Toki se nostaa itsentuntoa sieltä maan alta, mutta samalla pelkään, että pian odotan liikaa - koskaanhan ei voi olla varma mistään. Vaikka käsikirjoitus olisi kuinka täydellinen voi olla, että tekoprosessissa on toinen täsmälleen samanlainen, eikä toista haluta. Sanat ja tsempit kuitenkin lämmittävät sydäntä ja olen niistä kiitollinen. Koska jo se, että minuun ja tekstiini uskotaan, on minulle suuri asia, vaikkei sopimusta mistään irtoaisikaan. Toki pettyisin pahasti, mutta se, että näin moni on puolellani valaa kuitenkin minuunkin uskoa siitä, että ainakin joskus tästä hommasta saattaisi tullakin jotain. Kiitos siis kaikille teille, jotka tästä kappaleesta itsenne tunnistatte.

maanantai 2. marraskuuta 2015

Kässärinäyte 5 - Riittämätön (ensimmäinen raakaversio)

Hei!



























Minulta toivottiin taas pientä käsikirjoitusnäytettä. Tämä katkelma on Riittämättömän loppupuolelta ja hivenen dramaattisempi kuin aiemmat. Toivon, etten kuitenkaan nyt paljastanut liikaa, jos tämä vaikka joskus saapuisi kauppojenkin hyllyille! Mutta ehkä ihan mukavaa vaihtelua, että tulee välillä vähän dramaattisempaakin settiä. :)

Itse nautin tämän pätkän kirjoittamisesta hirveästi ja mielestäni se on aika onnistunut jos ottaa huomioon, että kyseessä on täysin editoimaton pätkä. Niitäkin minulta kai toivottiin jossain vaiheessa? Tässä siis tulee. Ja toki parannusehdotuksetkin ovat hyväksyttyjä, koko käsikirjoitus olisi kuitenkin tarkoitus editoida kuntoon tässä vuoden aikana.

Eipä tässä hirveästi muuta tällä kertaa, viikonlopun pidin lomaa - kaveri joutui aika pahaan kolariin, sitä vähän sulateltiin, mutta onneksi selvittiin pelkällä säikähdyksellä. Laitoin juuri vähän aikaa sitten seuraavat luvut taas Moodlen ihmeelliseen maailmaan odottelemaan palautetta, että eiköhän tässä kohta taas editointikierroskin jatku!

torstai 29. lokakuuta 2015

Vaikka yksi on jo matkalla, muut vaativat vielä paljon

Heipsan!

Kun nyt vihdoin on yksi käsikirjoitus saatettu matkalle, niin eilen aloitin taas töiden paiskimisen monen muun kanssa.

Aloitin seuraavasta Studio Orfeuksen etätehtävästä, käsitellen siis Riittämätöntä. Nyt oli vuoro pohtia hahmoja tarkemmin. Pohdimme mm. toimivatko he loogisesti? Ovatko hahmojen tunnemaailmat selvät? Onko kaikilla funktio käsikirjoituksessasi? Lähinnä tuollaisia. Ja nappasinpa taas korvan taa pari tarkistettavaa asiaa, esimerkiksi yhden sivuhahmon taustoja ja syitä toiminnalle voisi ehkä hieman valottaa enemmän. Ja toisen sivuhahmon vanhempia voisi työstää myös. Jälkimmäisen olin tarkoituksella jättänyt vähemmälle, sillä en ollut varma, kannattaako eräs kohtaus säilyttää - kertonee taas sokeudesta omalle tekstille, sillä juurikin siitä kohdasta sain niin sanotut "superpointsit" ja ohjaajan naurunpyrskähdykset vahvistivat asian. 

Tänään sitten editoin viimeisimmän lukupaketin, sen voisi käydä vielä vaikka huomenna lävitse. Tähän pakettiin oli taas lipsahdellut vähän enemmän selittämistä, joka on ikuinen kompastuskiveni, mutta jota on Riittämättömästtä varmaankin 90% vähemmän kuin mitä Addiktiossa oli. Kai sitä jotain on opittu. :)

Eilen tapahtui myös muuta mukavaa: huomasin yhden koulun ennakkotehtävien vihdoin ilmestyneen nettiin. Ja aloitin saman tien. Vaikka tässä on aikaa vaikka kuinka, haluan huolehtia siitä, että ehdin editoida tehtävät ja tarkistaa ne moneen kertaan lävitse turvatakseni pääsykoekutsut. Kiireessä ei koskaan ole mukava tehdä mitään - varsinkaan mitään luovaa. Sain kirjoitettua pienoisnäytelmänkin, jossa rajana oli sellaiset 12 liuskaa. Pohja on sikäli ihan hyvä, mutta epätoivo iski: toinko tähän mitään uutta? Onko koko homma pureksittu ja oksennettu miljoonaan kertaan jo läpi? Onko tässä mitään persoonallista? 

Sain hieman palautetta eräältä kanssani samaan aikaan teatteria harrastaneelta kaverilta, joka opiskelee nykyään teatteritiedettä yliopistossa. Ja hyviä pohdintoja ja vinkkejä tulikin! Kiitos sinulle, tiedät kyllä, kuka olet. :) Onneksi on tosiaan aikaa, ehdin pohtia ja väännellä ja käännellä kaiken vielä moneen kertaan. Jotain hyötyä siitäkin, etten useinkaan pode tyhjän paperin kammoa, vaan saan aika nopeastikin jotain aikaan, jos on tarvis.

tiistai 27. lokakuuta 2015

On tullut aika - Addiktio on valmis

Moi!
Tammikuussa 2013 aloitin Addiktion kirjoittamisen.

Sydän takoo rinnassa varmasti lujempaa kuin koskaan. Kädet kostuvat hiestä. Hengittäminen on raskasta. Ajatukset kiitävät päässä kuin formulakisoissa. On tullut aika. Aika päästää irti ja antaa muiden päättää Addiktion kohtalosta.

Addiktion matka Studio Orfeuksessa on siis tullut nyt lopullisesti päätökseensä. Mutta tästä sen matka oikeastaan vasta alkaa. Sunnuntaina messujen jälkeen sain ohjaajaltani vihdoin tuomion - tai ehkä se on väärä sana - että käsikirjoitukseni on valmis. Ei siis tietenkään kokonaan, mutta valmis kohtaamaan kustantamoiden raa'an maailman. Eilen kävin vielä viimeisen editointi- ja tarkistuskierroksen varmuuden vuoksi läpi, korjasin muutaman kielellisen homman ja nappailin turhia pilkkuja pois (pilkkuvirheitä minulle sattuu jonkin verran). Siinä kaikki.

Ohjaajani suositteli, että lähetän ensiksi käsikirjoitukseni kolmeen suurimpaan taloon. Ja näin tosiaan tein. Katsotaan, onko vastausaika suurin piirtein sama kuin Inttileskeä lähetellessäni, jopa nopeampi, vai tuleeko vastausta ollenkaan. Viime aikoina olen tosiaan kuullut juttua, ettei kaikille edes vastata. Se on sääli, sillä itse mielelläni vastaanottaisin edes sen perushylsyn, enkä eläisi epätietoisuudessa esimerkiksi kahta vuotta, josko sieltä vielä tulisikin vastaus.

Kurkkasin huvikseni, koska olen kirjoittanut ensimmäisen version Addiktiosta. Aloitin käsikirjoituksen kirjoittamisen 2013 tammikuussa, loppupuolella kuuta ja elokuun alussa ihan ensimmäinen versio oli valmis. Liuskoja oli huimasti vähemmän ja loppukin oli aivan erilainen - erittäin synkkä, päättyi päähenkilön kuolemaan. Onneksi sain kommenttia, ettei draaman kaari ole ihan kokonainen ja paljon jää kesken, jolloin sitten luonnostelin uuden version lopusta ja olen tyytyväinen, että tein niin. Orivedellä sain nimittäin hyvää palautetta uudesta lopusta, toki sitä on hieman veistelty ja kehitelty vielä paremmaksi viime vuoden aikana. Ja muutakin käsikirjoitusta. Lukuja ja liuskoja on tullut lisää. Lopullisessa versiossa on nyt tasan 160 liuskaa, aivan ensimmäisessä versiossa niitä oli sellaiset 73. Melkein naurattaa. Toki muoto on muutenkin nyt väljempi, olen pyrkinyt selkiyttämään tekstitiedostoa helpommin luettavaksi, mutta myös dialogia on tullut paljon lisää ja sehän lisää pituutta erittäin helposti.

Voi helvetti, että pelottaa. Mutta samalla jännittää. Noin puolet minusta uskoo siihen, että minulla oikeasti on mahdollisuus ja toinen puoli pelkää automaattisesti pahinta. Kaikesta huolimatta seison käsikirjoitukseni takana ja olen siitä aidosti ylpeä. Ja tämä on ensimmäinen kerta, kun todellakin voin todeta tämän omasta tekstistäni.


sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Helsingin kirjamessuilla!

Heipsis!

Helsingin kirjamessut. Itse vietin paikan päällä lauantain ja sunnuntain. Kävin katsastamassa muutamat esiintymiset, mukaan lukien Oriveden ohjaajani haastattelun. Emme hirveästi ehtineet kuulumisia vaihdella, mutta kirja tarttui mukaan! Valitettavan moni kirja jäi kuitenkin messuille, sillä rahatilanne on näin loppukuusta aika onneton ja täytyisi vuokrakin maksaa. Naputtelin kuitenkin teokset kännykän muistikirjaan, että voin ostaa omaksi sitten, kun kukkaro ei enää kärsi anoreksiasta.

LAUANTAINA...


Kuuntelin mm. JP Koskisen haastattelun "Kirjailijan vuosi", joka sisälsi JP:n muistiinpanoja kuluneen vuoden ajalta. Tarkemmin ottaen tilitystä, paljonko tilille on kuukaudessa kilahtanut rahaa kirjoittamiseen liittyneistä töistä. Sisältö itse asiassa yllätti minut! Aina paasataan siitä, ettei kirjoittamisella voi elättää itseään ja että rahatilanne on ihan onneton, mutta omaan korvaan tulot eivät kuulostaneet ollenkaan niin pahalta, mitä olin olettanut. Toki siellä oli pari kuukautta mukana, jolloin rahaa oli tullut tilille ehkä juuri se 50e, mutta muuten - ei se niin pahalta kuulostanut. Toki tulot varmasti poikkeavat suuntaan ja toiseen riippuen monestakin tekijästä, mutta kuitenkin. Jos omalle kohdalle sattuisi joskus tuollaiset tulot kirjoittamisen suhteen, sillähän saisi yksiön vuokrankin maksettua. Ja ylikin saattaisi vielä jäädä.

Toinen haastattelu, mitä seurasin, oli "Kirjailija käsikirjoittajana". Käsikirjoittamisesta olivat kertomassa Johanna Hulkko, Katariina Romppainen ja Jari Rantala. Mielenkiinnolla seurasin, sillä tämä kirjoittamisen osa-alue on itselle aika vieras ja tuntematon, vaikka kyllä kiinnostaa kovin. Ja eroja proosan kirjoittamiseen kyllä löytyi. Johanna ja Katariina kertoivat enemmän television päivittäissarjan käsikirjoittamisesta, Jari taas elokuvapuolesta. Siinä kuunnellessani pohdin, että päivittäissarjan kirjoittaminen ei ehkä ole se minun juttuni. Vaikka yhdessä tekeminen on mukavaa, niin se sisältää ehkä liikaa rajoitteita. Tuli esimerkiksi puheeksi, että usein raha estää joidenkin kohtausten toteuttamisen aina hissi-kohtauksista liikkeellä oleviin autoihin. Ja television puolella käsikirjoittaminen tapahtuu usein monessa eri ryhmässä, joista yksi keksii tarinan, toinen muotoilee ne kohtauksiksi (kirjoittaa repliikit yms) ja kolmas editoi. Ainakin tällä hetkellä haluaisin vapauden sekä keksiä, että kirjoittaa ne kohtaukset, joten tuo ei ehkä ole se ensimmäinen juttu, mitä itse tahtoisin tehdä. Toki olisi ehkä joskus hauskaa kokeilla hetken ajan, jos tilaisuus siihen tulisi.

SUNNUNTAINA...

Seurasin "Pienkustantajan profiili - kirjat ja tekijät marginaalissa" -otsakkeella nimettyä keskustelua. Puhumassa oli Heikki Savola, Minna Roininen, Asta Ikonen, Anni Nupponen, Olli-Pekka Tennilä ja Hanna Matilainen. Edustettuina olivat siis Osuuskumma, Poesia, Robustos, Reuna, Vaskikirjat ja KirjaLabyrintti.

Pienkustantamoilla on toki vähemmän esimerkiksi markkinointiresursseja, mutta mitkä ovat sitten hyvät puolet? Keskustelussa painotettiin mm. nopeutta ja laatua. Nopeutta siinä mielessä, että vastaus käsikirjoituksen kohtalosta on nopeimmillaan tullut jo ihan parin päivän sisällä sen lähettämisestä. Ja pienkustantamoissa keskitytään usein johonkin tiettyyn genreen, kustannustoimittajat ovat siis usein hyvin omistautuneita ja jotta kirja menestyisi, laatua painotetaan ehkä melkein enemmän kuin isossa kustantamossa, jossa saattaa olla kiire ja toimittajalla montakin juttua työnalla samaan aikaan.


Katsastin myös "Draaman lyhyt oppimäärä"-nimisen keskustelun. Keskustelemassa olivat Marjo Niemi, Laura Gustafsson ja Reidar Palmgren. Mitä siis kuuluu suomalaiselle näytelmäkirjallisuudelle?

Lyhyesti todettiin, että suomalaiselle näytelmäkirjallisuudelle kuuluu samaa kuin teatterille, totta kai. Pohdittiin, että teatteri on varmasti voimissaan vielä silloinkin, kun ihmiskunta on palannut siihen vaiheeseen, josta joskus lähdettiin - heimoihin ja luolamaalauksiin. Teatteri olisi edelleen suosittu viihdemuoto. Vaikka teatteri kilpailee nyt vaikka minkä tekniikan ja ihmeellisyyksien kanssa, on sillä aina yleisönsä.

Näytelmien yksi suuri ero proosaan on se, että paljon enemmän jätetään tulkinnan varaan. Ja näytelmä kirjoitetaan tietenkin aina sitä varten, että se joskus jossain esitetttäisiin. Näytelmän käsikirjoitus ei ole itsessään vielä teos, vaan pohja. Perustus taideteokselle, johon osansa tuovat niin ohjaaja, näyttelijät kuin valo- ja äänimiehetkin. Ja käsikirjoituksessa jätetään proosaa enemmän tulkinnan varaan. Proosassahan pääsemme useinkin ties kenen pään sisään helpostikin, näytelmässä paljon jää myös katsojan tulkittavaksi. Ehkä melkein enemmän kuin kirjassa lukijan tulkittavaksi.

torstai 22. lokakuuta 2015

Kohtausluettelon laatimista (Inttileski)

Salut!
Tätä tosiaan pyörittelen mielessäni aina vain enemmän.

Eilen editoin nopsaan loput luvut Riittämättömästä, joista olin saanut palautetta. Ei siinä kauaa mennyt, kun vielä tällä kierroksella - ja näin alussa - ei ilmeisesti ihan hirveästi ole tässä vaiheessa korjattavaa (ensi kierroksella saattaa ollakin). Loppupuolisko minua kyllä hirvittää... tuntuu, että osalla henkilöistä on aika heikko motivointi, jota en sulata alkuunkaan. Sen editoimista ja palautetta odotellessa sitten.

Tartuin myös Inttilesken päiväkirjan dramatisoituun versioon ja tein selkeän kohtausluettelon. Siinä hurahtikin sitten kolme tuntia, sillä kohtauksia oli niin jumalattomasti. Jos tästä on tulossa näytelmä, niin elokuvallisia siirtymiäkään ei välttämättä - ainakaan käsittääkseni - tarvitse mukaan. Ihan eri homma. Ja paljon oli myös roskaa, pystyin yhdistämään montakin kohtausta lopulta yhdeksi ilman joitain välikappaleita, joita olin käsikirjoitukseen ensin kirjoittanut. Loppujen lopuksi kohtaukset typistyivät 88 -> 55, mikä on aika hemmetin hyvin! Mutta vieläkin on tarpeellista jäntevöittää ja ehkä poistaakin jotain. Tämä oli vasta alkua.

Ja voihan olla, että jotain on syytä lisätäkin. Tässäkin tarinassa sivuhenkilöiden syventäminen tulee todellakin kyseeseen, sillä ihka ensimmäistä proosaversiosta kirjoittaessani en suunnitellut yhtään. En YHTÄÄN. Ei ihme, että kaikki on niin sekaisin ja kesken. Pohja on kuitenkin onneksi olemassa. Ja ah, tragediaa. Tarina muuttui jo ensimmäisen dramatisoidun version aikana onnellisesta onnettomaksi, tavallaan ainakin. Ensimmäisen kohtauksen kirjoitin myös eilen uudestaan ja voi, että nautin saadessani muovata päähenkilöstä entistä kusipäisempää. Riittämättömän päähenkilö kun on enemmänkin siellä kiltin puolella. Ja se on selkeää tragikomediaa.

tiistai 20. lokakuuta 2015

Inttilesken päiväkirja - näytelmäksi?

Heipssss!

Juuri kun ehdin päivittää tänne viikon kuluneesta kässäriraivosta, luovuuden portit avautuivat jälleen. Tai portti on raollaan, mutta painava työntää kokonaan auki. Viime yönä, kun olin jo asettunut peiton alle ja juuri nukahtamaisillani, oli taas pakko naputella päässä seikkaileva mielikuva kännykän sähköiseen muistikirjaan.

Eteeni avautui kuva näyttämöstä. Henkilö esittämässä monologia spotissa. Pian lavalle ilmaantui toinenkin spotti ja tajusin, että tämähän on suoraan Inttilesken päiväkirjasta - vain näytelmäsovituksena

Asettaisinko tarinani sittenkin teatterin lavalle?

Aamulla kokeilin ideaa käytännössä. Takaumat eivät ilmeisesti ole kovin suosittuja näyttämöllä tai elokuvissakaan, mutta luulen, että sain tämän toimimaan! Ainakin raakaversioksi ihan mukavasti. Ajattelin, että kokeilen tehdä mahdollisesti vielä yhden raakaversion niistä palasista, mitä minulla on nykyisestä dramatisoinnista - siis niistä onnistuineista. En ole edelleenkään lyönyt täysin lukkoon mitään, mutta pala palalta kokeileminen saattaisi auttaa huomaamaan, toimisiko homma paremmin näin. Teatterista minulla on seitsemän vuoden kokemus näyttelijänä, elokuvapuolelta ei yhtikäs mitään, joten näytelmä kuulostaisi ihan hyvältä omiin korviin. Toki kirjoittaminen on asia erikseen, mutta ainakin tiedän vähän, millaisia tekniikoita lavalla voi käyttää ja voin sitä kautta visualisoida tekstiäni.

Uusi versio minun olisi jokatapauksessa kirjoitettava, nykyisessä dramatisoidussakin versiossa on paljon turhaa räpellystä, minkä voi viskata suoraan roskiin. En ole koskaan aikaisemmin joutunut kirjoittamaan käsikirjoitusta lähes kokonaan uudelleen. Olen vain editoinut, kirjoittanut uudestaan ehkä muutaman kappaleen, lähinnä lisäillyt. Nyt tulee tämäkin metodi tarpeeseen.

Ohjaajani heitti myös ehdotuksen, että näytelmä tapahtuisi vain yhdessä paikassa. Suurimmaksi osaksi se ehkä onnistuisikin, mutta nykyisessä versiossa on käänteitä, jotka vaativat toisen tapahtumapaikan - tai sitten tulisi keksiä jokin ihan muu, uusi tapahtumapaikka kaikelle. Houkutteleva ehdotus, mutten ole varma, saisinko tekstin toimimaan siten. Pohdin tätä vielä, mutta jonkinlaisen uuden version tulen kuitenkin tekemään.

maanantai 19. lokakuuta 2015

"Nerouteni torni on romahtanut"

Moikka!
Joseph Fiennes (Shakespeare in Love, 1998).

Näin on nyt päässyt käymään.

Koko viime viikon heitin pään sisäisiä itkupotkuraivareita, vittuunnuin, angstasin...mitä vielä. Mikään käsikirjoitus, mikään teksti - ei niin mikään suju. Pään sisällä joku huutaa koko ajan, että "Kaikki on paskaa!" ja viha omaa tekstiä kohtaan on mieletön. Epätoivo tulee hyvänä kakkosena.

Tämäkin fiilis pamahti ihan yhtäkkiä. Vähän aikaa sitten leijuin Olympos-vuorilla, käsikset tuntuivat soljuvan ja editointi sun muu sujuvan niin hyvin, ettei mitään rajaa. Yhtäkkiä se epätoivo vaan iski sitten jostain. Heti ensi vilkaisusta käsikirjoitukseen tekisi mieli viskata kone seinään ja käsikirjoitus roskakoriin, repiä aivot päästä, muussata ne ja polttaa roviolla. 


Ote Hamletin monologista, joka osin kuvastaa fiilistä.
(William Shakespeare - Hamlet/1603, suom. Yrjö Jylhä/1955/Otava)

Tunne on aika lamauttava. En ole pitkään aikaan kokenut ihan näin vahvaa epätoivoa ja angstia käsikirjoitusten suhteen. Ne on pidetty kurissa aika hyvin erittäin positiivisella palautevyöryllä, mutta nyt sekään ei riitä. Nämä aivot kääntävät kaikki positiivisimmat kohdatkin ylösalaisin: "Kun tämä kohta kerran on mahtava, mutta koko käsikirjoitus ei sitä ole jokaista sanaa ja välimerkkiä myöten, tarkoittaa se siis, että käsikirjoitus on (suoraan sanoen) täyttä paskaa." Sama toistuu toistaiseksi jokaisen käsikirjoituksen ja tekstinpätkän kohdalla.

Tiedätte varmasti kaikki tunteen. Nyt kysyisinkin, millä te taltutatte kässärivihan ja pääsette epätoivon upottavasta juoksuhiekasta ylös?

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Kuuprinssi: sokeus

Heips!
Olen täysin sokea.

Kuuprinssi avasi sieluaan minulle tänään. Toisin sanoen palasin hetkeksi tämän käsikirjoituksen pariin, kun ideoita alkoi tulvahdella ja palaset alkoivat etsiä toisiaan. Jatkoin toista osaa. Ymmärsin, mihin haluan tarinaa viedä - mihin ehkä lopettaa. Mutta nyt tulee se suurtakin suurempi MUTTA...

Ensimmäinen osa. Vihaan sitä. Vihaan melkein joka osaa, kohtaa, sanaa, hahmoa, hetkeä, repliikkiä. Tai ehkä hieman liioittelen. Enemmän vihaan sitä, etten tiedä, mitä haluan ensimmäisestä osasta. En osaa korjata sitä. Toisaalta en ole paljoa vielä yrittänytkään, mutta kärsivällisyys ei juuri nyt riitä. Kaikki on pielessä. Täytyykö minun kirjoittaa kokonaan uusi ensimmäinen osa? Voiko mitään säilyttää? Jos voi, niin mitä?

Toinen osa tuntuu tässä kohtaa olevan liiankin helppo kirjoittaa. Okei, taas liioittelen, mutta melkein mieluummin tekisin pelkästään tuon toisen osan. Jos olisi se vaihtoehto. Mutta ainakin tänään tuntuu, ettei sellaista vaihtoehtoa ole. Toinen osa tarvitsee pohjustusta, tapahtumia ennen sitä ja paljon. Hahmot on tunnettava, tiedettävä juonikuviot ennen toista osaa. Takaumat tuntuisivat tässä hieman hassuilta, luulen, ettei koko toista osaa kykene rakentamaan takaumien varaan. Se ei nyt vain toimi. Jotain on keksittävä, mutta mitä? Otanko ensimmäisestä osasta alun ja liimaan toiseen osaan? Toimiiko se sittenkään? En tiedä. En tiedä enää mitään. Mutta olenko toisaalta koskaan tiennytkään? Tuskin.

Melkein itkettää, kun tuokin käsikirjoitus on niin sotkussa. Varmaan viisainta olisi todellakin pikaeditoida se ensimmäinen osa loppuun, tehdä siitä mahdollinen kaavio paperille ja pohtia sen jälkeen, mikä olisi järkevintä. Ja tarvittaessa kokeilla vaikka mitä. Nyt se kustannustoimittaja olisi kultaakin kalliimpi. Mutta tässä vaiheessa prosessia se olisi todennäköisesti suora, tyhjä hylsy, eikä apua annettaisi. Joten itse täytyisi joka tapauksessa selvitä johonkin saakka ainakin.

Saanko vain heittäytyä lattialle ja vetäistä viikon mittaiset itkupotkuraivarit? Nyt tuntuu juuri siltä.

tiistai 13. lokakuuta 2015

Studio Orfeus vol.2: 2. lähiviikonloppu

Mojj!
Joseph Fiennes (Shakespeare in Love, 1998)

Eli siis toisen Studio Orfeus -vuoden toinen lähiviikonloppu takana. Tällä kertaa teimme enimmäkseen tehtäviä, luento-osuus oli pienempi. Meillä oli jo perjantaina iltatehtävä, lauantai-iltana toinen ja saimme vielä kotitehtävänkin. Tunneilla sitten kävimme tehtävät läpi. Kaikki kommentoivat kaikille. Se oli aika antoisaa.

Perjantai-iltana tehtävä oli kirjoittaa niin sanottu "peilikohtaus". Katsoimme esimerkkiä Syyssonaatti-elokuvasta (alkper. Höstsonaten, 1978, Ingmar Bergman). Tein kohtauksen päähenkilön ja hänen tyttöystävänsä välille kaikki pöytään -tyylillä. Vakuutin sillä ilmeisesti myös vanhemmat kurssilaiset. Tuli kyllä hyvä mieli! Näyttämöllä tällainen tekniikka kuulemma toimii hyvin myös, otankin sen vinkiksi draaman kirjoituskurssin tehtäviin.

Lauantaina saimme tehtäväksi kirjoittaa päähenkilön monologi about 10 vuoden päästä käsikirjoituksen tapahtumista. Omalla kohdallani tämä oli hieman haastavaa, sillä ensinnäkin päähenkilöni Riittämättömässä on poika ja kymmenen vuoden aikaväli tekee päähenkilöstä muutaman vuoden vanhemman, mitä itsekään olen täällä maailmassa ehtinyt elää. Eli haasteita siis oli. Mutta ihan kelvollisesti sekin meni. Sain ainakin palautetta, että päähenkilö oli hyvin kyspynyt käsikirjoituksen ajasta. Jes! Ja oli aika jännittävää pohtia, mihin elämä on kutakin hahmoa kymmenessä vuodessa vienyt.

Kotitehtävänä taas oli kirjoittaa uni tai mahdollisesti unisarja päähenkilölle. Yritin sitä väkertää tänään, ajatus oli minusta ihan hyvä, mutta toteutus on valitettavasti aika B-luokkaa. Pitää varmaan illemmalla tai huomenna vielä tsekkailla läpi, jos saisin jotain vähän parempaa aikaiseksi tai ainakin paranneltua tekstiä. Toki, jos ei muuta synny, lähetän sitten tämän ja kokeilen vaikka myöhemmin uudestaan.

Oli kyllä mielenkiintoinen lähiviikonloppu - taas kerran. Aina lähiviikonlopuilla koen hurjia euforian tunteita, vaikka välillä editoidessa savu nousisikin korvista. Olen edelleen sitä mieltä, että päätös osallistua Orfeukseen on yksi elämäni parhaimmista päätöksistä. Jos mentäisiin nyt oikein syvällisyyksiin, koen, että herään eloon näitä asioita työstäessäni. Tiedättekö sen tunteen, kun tietää tehneensä oikean ratkaisun ja elämä tuntuu kokonaiselta? Olen aika onnekas, kun olen löytänyt tuon tunteen jo tähän ikään mennessä. Toivottavasti se myös pysyy. Onnellisuus. Sitä se kai on.