perjantai 27. helmikuuta 2015

Studio Orfeus: pohdintaa

Moikka!
Ilmeeni, kun yritän epätoivoisesti keksiä, mitä tehdä.
Kuva: Saara Sampio

Jokseenkin jumissa. Äsken oli taas henkilökohtaisen palautteen aika. Olen koko illan yrittänyt virittäytyä kirjoitusmoodiin, siinä surkeasti epäonnistuen. Aivot on jumissa. Vähän niin kuin tukossa oleva viemäri: vesi ei pääse kulkemaan. Nyt eivät ajatukset läpäise mieltä siihen saakka, että saisin jotain aikaan.

Keskustelu herätti paljon pohdintoja. Sain vinkkejä siihen, mitä pohdiskella ja kuinka saada ajatuksia kulkemaan. Keskustelut ovat enemmänkin työkaluja tekemiseen, kuin valmiiksi annettuja vastauksia. Mielestäni tämä on ihanteellinen tapa opettaa. Emmehän oppisi mitään, jos kaikki kerrottaisiin valmiiksi. Ja silloin teoksemme eivät olisi omiamme, vaan ohjaajien omia.

Olen varsin pitkällä tässä työstöprosessissa. Maalissa en kuitenkaan. Pahimmat mokat on tekstistä napsittu irti tai korjattu, nyt olisi syytä keskittyä kokonaisuuteen. Henkilöhahmojen kaariin (suurin osa on jo hyvällä mallilla), kieleen ja sen kehitykseen, ehkä mahdolliseen muuttumiseen tarinassa. Myös eri hahmojen puhetyylit voisi tarkastaa ja ehkä kehittää, jos näkee sen tarpeelliseksi. Sellaista. Mietiskelyä.

Eräs sivuhahmo ja siihen liittyvät asiat ovat kesken. Sinänsä hassua, sillä tämän hahmon olettaisi olevan helpoimmasta päästä. Mutta se on jostain syystä osoittautunut vaikeaksi. Pelkään mm. että hahmo on kliseinen, tylsä, liiankin tavallinen. Toisaalta tietynlainen "tavallisuus" olisi ehkä ihan positiivista, sillä muuten hahmoilla on Addiktiossa jos jonkinlaisia ongelmia ja vaikeuksia, eivätkä ne ole todellakaan sellaisia "perusheppuja". Tässä tapauksessa "tavallisuus" voisi olla tasapainottava voima. Jokin twisti täytyisi silti ehkä olla, muttei kuitenkaan maailmaa mullistava.

Tämä yö menee todennäköisesti tässä pohdinnan aallokossa, vaikka kova olisi tarve jo päästä tekemään. Olen useinkin kärsimätön, liiankin, mutta jälki on onneksi siitä huolimatta ollut varsin hyvää. Tässä vaiheessa voisi kuitenkin olla hyvä työstää asioita mielessä, ennen kuin tarttuu tekstiin. Niin. Voisi olla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti