tiistai 31. maaliskuuta 2015

Lyhytelokuvaa kasaan

Ciao!
Kuva: Essi Suomalainen

Uupumus iski sitten eilen illalla. Nukuin tänään erittäin pahasti pommiin koulusta, missasin yhden palaverinkin - ai että, että hävettää. No mutta, käytin ajan kuitenkin hyödyksi kotona: kirjoitin koulumme valinnaisen tarinateatterin ryhmälle lyhytelokuvakäsikirjoituksen. Meillä oli siis suunnitteilla toteuttaa sen ryhmän kanssa pieni lyhytelokuva ja minulta kysyttiin, jos tahtoisin antaa panokseni ainakin kirjallisessa muodossa. Päätin siis ryhtyä yksinäni toimeen.

Ajatus iski päähän aamusuihkussa. Rustailin pienen rungon koneelle ja keitin kahvia. Yhteensä 10 liuskaiseen lyhytelokuvakäsikirjoitukseen meni minulla n. kaksi tuntia. Odotukset ja lunastukset toimivat ja lyhytelokuva pohjaa erään suuren väärinkäsityksen ympärille - ehkä hieman kliseistä, mutta tässä ei ole hirveän kauaa aikaa tätä tehdä, koska tarkoitus olisi ilmeisesti nyt keväällä saada homma tehtyä. Runousoppi kunniaan, ja sitä rataa!

Lisäksi pyrin siihen, että lyhytelokuva olisi mahdollisimman helppo toteuttaa - kuten mainitsin, aikaa ei ole paljon. Rakensin tekstin koulun ympärille, jotta voisimme kuvata koulussa mahdollisimman pienellä vaivalla. Repliikitkin yritin muotoilla niin, että ei haittaa, jos näyttelijät eivät aivan sanatarkasti noudata käsikirjoitusta (kyse ei kuitenkaan ole ammattilaisista, vaan koulun valinnaisaineen ryhmästä). 

Näyttelemään en itse välttämättä ehdi tähän projektiin - pienesti harmittaa - sillä loppukevät on minulla ohjelmaa täynnä melkein 24/7. Rooleja tässä tekstissä on neljä ja toivon, että halukkaita löytyy. Lisätä pystyy ehkä muutaman, jos on tarvis, mutta vähentäminen menisi erittäin vaikeaksi.

Lähetin jo muutama tunti sitten kässäriä ryhmäläisille ja opettajille eteenpäin. Sain jo eräältä ryhmäläiseltä positiivisen vastaanoton - lämmitti tätä kiireistä sydäntä! Tämä ei ole mikään lukkoon lyöty asia, joten voi olla, ettei koko ryhmä edes tahdo tehdä tekstini pohjalta mitään tai halutaan jotain muuta, mutta ainakin naputtelin kelpo ehdotuksen.

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Uudelle sivuhahmolle löytyi paikka

Moi!
Kävin viikonloppuna katsastamassa suomalaisen version "Ladykillersistä"
 Helsingin kaupunginteatterissa. Oli ihan mahtava!

Mutta nyt asiaan: dramatisoin Inttileskeä taas pidemmälle! Viime kerrasta tälläkin saralla on kulunut jo tovi. Pituutta tuli lisää kokonaista 10 liuskaa, eikä loppu edes häämötä. Tiivistämistä ja karsimista mahdollisesti luvassa, kun ensimmäinen versio on purkissa.

Pääsin kyllä jännittävään kohtaan ja asioiden ytimeen. Uusi sivuhahmokin sai vihdoin roolin - jonkunlainen ponnahduslauta tämä oli ollut jo aikaisemmin, mutta nyt keksin keinon, millä nivoa juttua yhteen. En vielä ehtinyt toteuttaa suunnitelmaa, mutta ideoin. Täytyy testata, toimiiko homma käytännössä, mutta draamaa sen kaikissa merkityksissä on kuitenkin luvassa. :)

Olen tyytyväinen siihen, että olen taas saanut jotain aikaan pahemminkin keskeneräisten projektien saralla. Addiktio on nyt ollut pienellä tauolla, mutta lähiaikoina on siitäkin todennäköisesti luvassa palautetta. Tahti alkaa hieman hiipua, vaikka rankka kevät on vasta edessä. Onneksi tässä on pääsiäisloma välissä, saa edes hetken hengähtää. Loman jälkeen taas täysillä tuulta päin aina kesään saakka!

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Ihastusta ja etenemistä

Heippa!

Hei arvatkaas mitä? Juuri tuossa muutama minuutti sitten naputtelin pitkästä aikaa luvullisen Ellinoora-kässäriä tietokoneen syövereihin. Vuorossa oli 14. luku, etenee, vihdoinkin! Sainpa mukavan väännönkin aikaiseksi myös toiminnan kautta - hyvältä näyttää. Ilmeisesti handlaan homman taas hivenen paremmin! Myös muutamien hlöhahmojen välinen suhde eteni pikkuruisen asteen.

Samalla tässä kurkkailen ties kuinka monetta kertaa 21 tapaa pilata avioliittoa. Ihan mahtava käsikirjoitus! Alateksti ja kohtausten leikkaukset toimii - tästä voi todellakin ottaa opiksi! Minusta taisi juuri tulla Johanna Vuoksenmaan fani. Ja muutenkin pidän kokonaisuudesta. Huvittava, onnistunut elokuva. :)

torstai 26. maaliskuuta 2015

Lukukokemuksia -15 vol.5: Kalevala + suuri käsikirjoitusinspiraatio!

Terve!
15. runo ja Akseli Gallen-Kallelan "Lemminkäisen äiti" vuodelta 1897 
(kuva wikipediasta, hain sellaisia, joita saa käyttää ilman copyright-ongelmia)

Vuorossa oli Suomen kansalliseepos Kalevala (Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1913 versio). Kovin minua jännitti, onko kovin raskaslukuista, pysynkö mukana, mutta turhaan huokailin: ei juurikaan ongelmia. Kun kerran klikkasi, että miten tämä homma pelittää, niin ainoastaan positiivisella jännityksen vireellä ja innolla olen tuota eeposta lukenut. 

Kerrassaan jännittävää luettavaa! Oikein inspiroivaa, jostain kumman syystä, mitä en tiedä. Muutama viikko sitten kävi mielessä, että Kalevala varmasti kannattaisi lukea - ja nyt luinkin. Toki tiesin nämä "perusjutut" ennestään koulusta (jokainen on varmasti koulussa jonkun verran Kalevalaa joutunut käsittelemään/lukemaan pätkiä tms.), mutta silloin ei niinkään iskenyt. Ainakaan näin kovaa, että pää irtoaa :D Tarkoittaen tätä vain positiivisesti. Voisin melkein kutsua itseäni Kalevala-faniksi.

Tarinaa oli mielestäni jokseenkin helppo seurata. Ainakin siinä vaiheessa, kun keksi, miten lukea (Huom! En siis ole paljoa runoja lueskellut. Pitäisi silläkin saralla varmasti kunnostautua). Kummastutti vain, että mihinkäs se Joukahainen hävisi. Mutta ajatuksia heräsi: jopa niin paljon, että minulla on monta vihon aukeamaa täynnä muistiinpanoja ja pohdintoja! Itse asiassa inspiroiduin niinkin hurjasti, että alitajunnassa (tai jossain, mitä en osaa nimetä) kuplii ajatuksia elokuvakäsikirjoituksesta! 

Tiedän toki, että Kalevalaan on pohjattu vaikka mitä: kuvataidetta, elokuvia, näytelmiä, kirjoja... ihan lukemattomia sellaisia. Toivoisinkin voivani tuoda kuvioihin jotain erilaista. Pohdiskelen ihan omaksi ilokseni, että kehittelisin Kalevala-pohjaisen nuortenelokuvan. Vaarallinen - korjaan, HYVIN vaarallinen aihe - mutta siksi tahtoisinkin toteuttaa visioni jonkun kanssa. Lisäten vielä, että tapahtuisi 2010-luvulla, ettei vahingossakaan tule liian paljoa paineita. Vapauksia kuitenkin on. Jonkun verran.

Minulle vinkattiin Johanna Sinisalon "Sankarit" -kirjasta. Ajattelin sen tsekkailla tässä, kun on aikaa - varmaankin kesällä. Tosiaan, en ole vielä törmännyt (en ole ihan hirveästi vielä etsinytkään) Kalevala-pohjaisiin nuorille suunnattuihin elokuviin, mutta niitäkin luultavasti on. Eepoksen voi kuitenkin tulkita niin monella tavalla ja painottaakin eri asioita, kehitellä pidemmälle, joten luulisin, ettei kahta ihan samanlaista kuitenkaan syntyisi.

Palaten siihen, että tahtoisin rakentaa tätä ideaa tiiminä: jonkun, tai joidenkin, henkilöiden kanssa. En vain tiedä, mistä etsiä elokuvakäsikirjoittamisesta kiinnostuineita henkilöitä, jotka olisivat hullaantuneet Kalevalasta. Kaikki tuntemani kirjoittaja-ihmiset ovat aika lailla proosa-tyyppiä, muutamalta jo kysyinkin. Ja lisäten vielä, että hakisin henkilöitä, jotka olisivat yhtä tosissaan tällaisten asioiden kanssa. En varmaankaan tässä keväällä ehdi mitään aloittelemaan, lähinnä kirjoittamaan pohdintoja ylös, mutta kesällä ehkä. 

Minulle saatte te lukijat mieluustikin vinkata - tai jopa ilmoittautua itse - jos olisi kiinnostunut tällaisesta! Tarpeellista olisi lähinnä, että kemiat menisi yksiin. Ja se on aina plussaa, jos on minkäänlaista kokemusta/taitoa/yritystä kirjoittaa elokuvakäsikirjoitusmuotoista tekstiä. Itsellänikään ei ole kokemusta kuin pienesti näytelmien puolelta, mutta elokuvakäsikirjoituksia löytyy netistäkin, niin sieltä voisi ehkä vilkuilla vinkkejä.

P.S. Vinkit ja ilmoittautumiset vaikkapa tämän postauksen kommenttikenttään. :)


maanantai 23. maaliskuuta 2015

Liiankin jännittävää

Hejsan!
Kuva: Kami Andelin

Enpä koskaan nähnyt tuota auringonpimennystä, mutta inspispiikki on iskenyt luuhun ja sydämeen saakka: enää muutama sivu Kalevalaa jäljellä. Luonnostelin jo eilen postauksen tästä eepoksesta, mutta julkaisen sen vasta sitten, kun olen viimeisenkin rivin lukenut. Joka tapauksessa inspiroiduin aivan hirvittävästi, siitä lisää Kalevala-postauksessa!

Aiheesta poiketen: viime viikolla olisi ollut nähtävissä sekä revontulet, että auringonpimennys - kumpaakaan en onnistunut näkemään. Erittäin harmillista. Olisi ollut hurjan jännittävää.

Miksi en ole hetkeen raportoinut kässärien edistymisestä?

Simppelisti sen vuoksi, etteivät ne ole edistyneet. Minulla ei yksinkertaisesti ole ollut antaa niille täydellisesti aikaa. Ne elävät mielessä, oikein paljon - uudetkin ideat - mutta aikataulu on nyt ainakin viikon vielä tosi tiukilla. Ja loppukevät myös jonkun verran. Mutta huhtikuusta varmasti löytyy kolo sille, että saan paneutua Addiktion pariin taas ihan sata lasissa! Ja olen silloin varmaankin saanut myös palautetta - nyt olen odotellut tässä hyvän tovin.

Voi olla, että kesällä paljastan, mikä tässä keväässä on ollut niin ihmeellistä - tai sitten en. Se jää nähtäväksi. :)

torstai 19. maaliskuuta 2015

Kalevalaa ja kirjoituskilpailuja

Tjäna!
Pohdin, miten aikatauluttaa koko kevät.

No heitervemoi. Tiistaina sain tosiaan ikioman Kalevalan ja sitä on nyt tässä lueskeltu eilinen ja tämä päivä, mm. tänään kevätauringossa parvekkeella kera teen. Menen vasta runossa kaksitoista - olen tehnyt samalla muistiinpanoja ja pienimuotoista analyysia - viisikymmentä on niitä tuossa minun opuksessani kaiken kaikkiaan (tuossa lukeepi joka, että "uusi Kalevala", jonne on muutama lisärunokin eksynyt - niin huom, tämä oli se vuoden 1913 painos).

Mutta mitä tässä nyt oikeastaan tulin kertomaan, niin bloggaamaan eräästä Rohkeus-kirjoituskilpailusta. Itse tuossa juuri tänään laitoin tekstin matkaan, proosalla osallistun. Ja aikaa on tosiaan sinne 15.5. saakka, joten vielä ehtii rustailemaan! Itsekin huomasin tuon kilpailun suht myöhään, mutta ei tullut edes kiire. :) 

Olisihan se mukavaa sijoittuakin, mutta ihan harjoituksestakin tuo kirjoituskilpailutekstini kävi, en nimittäin hirveän symbolista tekstiä useinkaan kirjoita. Nyt vaan jostain syystä irtosi ja inspiroiduin! Mutta tässä on kyllä ihan hirveästi muutakin meneillään, kuten olen jo aikaisemmin maininnut, joten ei tässä nyt hirveästi sitä tekstiä hiottukaan - mitä nyt läpi lukaisin ja yritin bongata mahdolliset kirjoitusvirheet.

Tsemppiä kaikille, jos osallistutte!

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Studio Orfeus: 7.lähiviikonloppu

Heippa!

Heti alkajaisiksi joudun kertomaan, että kustannustoimittajan pääsy lähiviikonlopulle valitettavasti estyi. Olimme toki pettyneitä - meistä kaikki olivat kovasti häntä odottaneet - mutta sairastumiselle harvemmin voi mitään. Suunnitteilla on kuitenkin, että tämä kustannustoimittaja tulisi mahdollisesti pistäytymään huhti- tai toukokuun puolella.

No mutta, mitä me sitten teimme lähiviikonloppuna?

Perjantai-iltana kävimme hyvin nopeasti ironiaa. Sivuttiin ironian eri tyyppejä, teimme yhden kirjoitusharjoituksen ja luimme läpi yhden ironisen novellin. 

Lauantaina ja sunnuntaina meitä opetti minun ohjaajani. Syvennyimme entistä enemmän henkilöhahmoihin - ne kun nyt vain sattuvat useimmiten olemaan romaaneissa aika keskeisessä roolissa, hehhheh. Henkilöhahmojen mielikuvat toisistaan ja näiden väliset suhteet olivat suurennuslasin alla. Itselleni pohdinta ei aivan hirvittävästi tuottanut tulosta, sillä suurin osa oli Addiktion kohdalla minulle "itsestään selvää", mutta sivuhahmojen suhtautumisessa toisiinsa avautui muutama lukko. Tai jo raollaan ollut ovi - eivät nekään aivan tuulesta temmattuja ideoita/pohdintoja olleet. 

En ole vielä päässyt toteuttamaan ideoitani - suututtaa! -, mutta varmaan tässä lähipäivinä. Kävi nimittäin niin, että perjantaina läppärini hiiri lakkasi toimimasta. Tai ei kokonaan, mutta lagasi urakalla niin, että minkään tekeminen koneella oli aikas mahdotonta. Myöskin äänessä ja sen toistamisessa oli suuria ongelmia, joka sekin haittasi yllättävän paljon minkään tekemistä: minä kun kuuntelen aina musiikkia editoidessa/muita kirjoitusjuttuja duunaillessa. Tarvitsen sitä taustamelua, muuten en pysty keskittymään. Ja nimenomaan kuulokkeet korvilla - en myöskään kykene keskittymään ilman kuulokkeita, vaikka musiikkia tms. olisikin. En tiedä, mistä johtuu. Siitä on vain tullut sellainen rutiini.

...niin, unohdin mainita, että nyt asian pitäisi olla korjattu! Elikkä takaisin duuniin. :)


Loppuun vielä 1913 vuoden Kalevala. Tämän parissa tulen viettämään aikaa nyt pari viikkoa. Sain noinkin vanhan painoksen antikvariaatista vain kahdella eurolla! Ja mitä sen välistä löytyikään? Neliapila! Ehkä tuo apilainen tuo minulle onnea kevääseen. :)

torstai 12. maaliskuuta 2015

Palautetta Inttileskestä

Heips!
"Uni".

Tosiaan. Tänään en ole dramatisoinut tekstiä eteenpäin - pahoittelen - on ollut liian kiire kaiken muun kanssa. Koko kevät tulee olemaan kohdallani nimittäin erittäin kiireistä aikaa, mutta kyllä joku väli aina löytyy kirjoitushommille kaiken muun lomassa.

Sain kuitenkin palautetta Inttilesken dramatisoidun version alusta vanhalta lukiokaverilta. Tällä sattuu olemaan kokemusta esimerkiksi tv-puolen kässäreistä, sillä ystäväni on näytellyt tv-tuotannoissa useammankin kerran. Itse asiassa tekninen puoli ei ollut niin hakoteillä, kuin olin kuvitellut!

Pohdintoja puhelumme kyllä aiheutti, ihan hyvässä mielessä vaan. Keskusteltiin mm. kannattaako inttipuolta näyttää, istutuksista, jotka ajattelin lunastaa eri tavalla, kuin katsojalle luvataan, henkilöhahmojen kaarista jne. Tuli esille asioita, joita en ollut muistanut miettiä ja kohtia, joissa olin pienesti mokannut (mennyt sekaisin proosaversion dialogin ja dramatisoidun tekstin toiminnan kanssa).

Ystäväni on lukenut myös käsikirjoituksen proosaversion n. 3 vuotta sitten. Kaiken kaikkiaan sain hyvää palautetta, tässä versiossa - ja tarinassa ylipäätään -  on ainakin ystäväni mielestä potentiaalia monenkin tyyliseen hommaan. :) 

Hyvän mielen päivä, kyllä.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Tapahtuipa mitä tahansa


Onnistuminen tarkoittaa sitä,

että täytät omat unelmasi,
laulat omia laulujasi,
tanssit omia tanssejasi,

luot asioita omalla sydämelläsi ja
nautit täysin siitä matkasta,

ja luotat siihen,että tapahtuipa mitä tahansa,

se on OK.

- Elana Lindquist


P.S. Viikonloppuna Studio Orfeuksen 7. lähiviikonloppu 
ja ohjaajana kustannustoimittaja! 


Palaillaan pidemmissä merkeissä viimeistään silloin.

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Lukukokemuksia -15 vol.4: Aristoteles - Runousoppi (suom. Pentti Saarikoski)

Hejsan!

Tänään saapui Aristoteleen Runousoppi (Otava, 1967 Pentti Saarikosken suomennos) noudettavaksi ja ehdinkin jo lukea tämän läpi. Olen suhteellisen hidas lukija, mutta kiinnostus aiheeseen vei mennessään ja sainkin teoksen päätökseen miltei yhdeltä istumalta.

Pelkäsin kovin, että kieli tai kerronta olisi sellaista, jossa en pysyisi mukana, mutta tämän suhteen ei ollut kyllä mitään ongelmia (Pentti Saarikoski ainakin taitaa työnsä). Itse asiassa suurin osa asioista, joita tämä opus käsitteli, on tullut esille Studio Orfeuksessa (asialla saattaa olla jotain tekemistä sen suhteen, että ohjaajamme fanittaa Aristotelesta)! Paljoakaan uutta tietoa ei ilmennyt, mutta jotain kyllä ja otin opikseni - ainakin yritin.

"Tragedia on arvokkaan ja loppuunsuoritetun, pituudeltaan rajoitetun toiminnan jäljittely; - se jäljittelee toimivien ihmisten kautta eikä kertomalla; herättämällä sääliä ja pelkoa se tervehdyttää nämä tunteet."
- Aristoteles (suom. Pentti Saarikoski)

En nyt tässä ala yksityiskohtaisesti avaamaan kaikkea, mitä käsiteltiin. Mutta lyhyesti käytiin läpi tragedian runko: mihin kiinnittää huomiota, mistä teos koostuu. Mm. juoni ja sen yhtenäisyys, hlöhahmojen luonteiden esille tuonti, tapahtumien sommittelu jne.

Mielenkiintoinen lukukokemus tämä oli kyllä. Tein 4-sivuiset muistiinpanot vihkoon, mutta oikeastaan 80% niistä oli vain tiivistetyssä muodossa sitä, mitä olemme käyneet Orfeuksen lähiviikonloppuina. Eipä silti, kannatti lukea!

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Ohituskaistalla

Moi!

Kyllä, olen tänäänkin jatkanut Inttilesken dramatisointia. Nyt päästiin jo erääseen ydinkohtaan! Dramatisointi sujui ihan mukavasti, vaikka haasteita olikin matkassa. Hahmottelin myös muutaman seuraavan kohtauksen sisällöt, jotka dramatisoin varmaankin tässä ensi viikolla, jos ehdin. Vähän kyllä mietin, että mistä mihin leikkaan - tarvitseeko tuohon väliin jotakin. Mutta ei siitä sen enempää.

***

Tahtoisin pienesti palata viime vuoden lokakuuhun ja tähän postaukseen. Valitsin polkuni, vaikkakin se on mahdollisesti muutettavissa jossain vaiheessa, jos on tarvetta (en välttämättä halua, mutta saattaa olla pakko). Käännyin siis tienristeyksestä, jatkoin hitaasti matkaa. Turvassa. Melkein. Sen näkee sitten.

Tänään saavuttiin kuitenkin moottoritielle. Ohituskaista matkaa vierellä. Samaan suuntaan ollaan kuitenkin menossa, ikään kuin. Voin matkata tasavauhtia ja ohittaa, molemmat mahdollisuudet ovat olemassa, eikä toinen sulje toista pois. Kuulostaa melkein liian hyvältä. Kolareita täytyy kuitenkin varoa, välttää. Parhain välttämismahdollisuus olisi varmasti olla ajamatta ollenkaan ja lukittautua jonnekin, mutta se ei ole minulle vaihtoehto. Ajan. Hyvää vauhtia, en liian hiljaa. Törmäysvaara on silti aina olemassa, eikä perille pääsy ole ollenkaan varmaa. Mutta silti niin moni ottaa sen riskin ja ajaa, vaikkei edes tiedä, pääseekö koskaan perille. 

Minä otan myös sen riskin. Kolareita on monenlaisia. On pienempiä ja on suurempia. Pieni kolhaisu ei tapa ketään ja voi silti jatkaa matkaa. Minä aion yrittää päästä turvallisesti perille. Voi olla että eksyn, voi olla että bensa loppuu, mutta jossain vaiheessa sen aina huomaa, kestääkö auto päämäärään saakka.

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Lukukokemuksia -15 vol.3: Sirpa Puskala - Kiti, mun paras kaveri

Heips!

Vihdoinkin sain loppuun Sirpa Puskalan "Kiti, mun paras kaveri":n (WSOY, 1991). Aloitin kirjan jo jokin aika sitten, mutta väliin iskeytyi Hamlet ja sen analysointi - nyt sitten tartuin tähän teokseen ja lukaisin kerralla loppuun.

Lyhyesti kirja kertoo ystävyksistä, joista toinen on kaikkien bailujen ja menojen dramaattinen kuningatar ja johtaja, kun taas toinen jää auttamatta kaikessa jalkoihin, ellei jopa näkymättömäksi. Kaikki muistavat vain Kitin, puhuvat vain Kitistä. Siltikin Anna ja Kiti ovat parhaat kaverit.

Jokin kuitenkin muuttuu. Eräänä päivänä Anna näkee Kitin aivan toisenlaisena, kuin koskaan ennen. Heikkona. Pelokkaana. Kiti kuitenkin väittää vain esittäneensä ja alkaa entistä ärsyttävämmäksi piikittelijäksi, johon Annallakin menee lopulta hermot. Mutta siltikään Anna ei luovu Kitistä. Ei edes silloin, kun on jo liian myöhäistä.

Kirja parani mielestäni loppua kohden. Ensin mietin, odotanko liikaa, mutten joutunut pettymään. Mielestäni paras Sirpa Puskalalta lukemani teos, vaikka naisen esikoisteos onkin. Asiaan voi myös vaikuttaa se, että kertojaan oli liiankin helppo samaistua - olen elänyt kirjan kaltaisessa tilanteessa (joka ei kuitenkaan tähän mennessä ole onneksi päättynyt näin). Pohdin välillä itsekin, missä menee raja. Eräs asia kuitenkin ärsyttää - mutta oikeastaan vain hyvällä - nimittäin se, että Sirpalla on taipumus jättää hirveästi asioita avoimeksi. Tässä tapauksessa olisin kuumeisesti tahtonut lukea edes hieman pidemmälle siitä, mitä kahden henkilöhahmon välillä tapahtuu, tai tulee tapahtumaan! Tämä toinen osapuoli vähän niin kuin katosi. Se oli pienesti perusteltu, mutta olisin kaivannut jotain suurempaa, sillä odotus oli niin vahva. Asiaan viitattiin kuitenkin lopussa pienellä vihjaisulla, mutta olisin ihan hirvittävästi halunnut lukea edes yhden kohtauksen pätkän siitä, minne suuntaan asiat lopulta kulkevat.

Mutta toisaalta, eikö tämäkin ole taidon merkki? Saada lukija janoamaan lisää siihen saakka, että se melkeinpä ärsyttää. :D

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Puluja, pannaria ja tragikomiikkaa

Heippamoi!
Puluja Pasilassa.

Pääsin tänään aikaisin koulusta. Meillä oli vaan retki Messukeskukseen "Kuva&Kamera" -messuille ja sen jälkeen kotiin. Törmäsin muutamaan retkeilevään puluun kotimatkalla, kuten kuvasta näkyy. Mutta koska tämä on harrastus- eikä lifestyle-blogi, voisin mennä nyt niihin kirjoitusasioihin...

Oli tosiaan lyhyt päivä, joten virtaa riitti sitten Inttilesken dramatisoitiin. Miksi juuri siihen? Ihan siksi, koska se inspiroi tällä hetkellä eniten. Keskeneräiset kässärit eivät tosiaan ole jatkuneet vähään aikaan, mutta annan niille nyt aikaa. Ja Addiktiosta odotan palautetta. Mutta eiköhän sitäkin kohta puoliin taas minulle lähetellä. :)

Keksinpäs - ilmeisesti - ainakin yhden tehtävän uudelle sivuhahmolle tähän kässäriin! Ja se eräs tehtävä on laittaa päählö ajattelemaan. Lisäponnahduslautana tulevalle ovatkin sitten toisen, suuremmassa roolissa seikkailevan sivuhahmon elämäntilanne. Näin se oli alunperinkin, mutta mielestäni tuo lisäideani toimii ainakin tässä vaiheessa ihan hyvin, sitä on ehkä pienesti pohjustettukin.

Eli siis: edelleen hyvässä vauhdissa. Yhden asian kuitenkin kysäisin ohjaajalta, tuli tässä mieleen, että kuinkas pitkiä ne leffakäsikset - tai näytelmät - nyt ovatkaan... Lyhyempiä kuin romaanit ainakin, totta kai (yleisesti ottaen siis), mutta tässä ilmeni nyt eräs ongelma. Tällä hetkellä tässä dramatisoidussa versiossa on liuskoja jo lähemmäs 50 ja 1 liuska = 1min elokuvaa...mitä se tekeekään? Melkein tunti mennyt, eikä olla päästy edes kunnolla tapahtumien ytimeen. Leffat nyt harvoin ovat nelituntisia (poikkeuksena ainakin Tuulen Viemää ja Shakespeare Companyn Hamlet-näytelmän videoitu versio), joten jotain täytyisi tehdä. 

Ja se jokin olisi tiivistämistä. Mutta mistä tiivistää? Nämä uudet, mielestäni kuitenkin melko tarpeelliset, sivuhenkilöt ovat kummasti pitkittäneet tarinaa. Valotan myös sitä inttipojan elämää siellä intissä, koska ajattelin sen syventävän ja värittävän juttua. Ja muutama asia olisi luultavasti vaikeampi esittää, jos sinne suuntaan ei koskaan kamera kääntyisi. Tässä tulemmekin seuraavaan kysymykseen: ovatko ne oikeasti tarpeellisia? Inttielämä ei kuitenkaan kosketa juurikaan pääjuonta, vaikkakin tämä suhteen toinen osapuoli tuleekin paljon lihallisemmaksi tätä kautta. Alkuperäisessä versiossahan olin tehnyt sen kikan, ettei tämä inttipoika sano ainoatakaan repliikkiä: toiminta vain kuvataan tai mahdolliset, ne pienet ja harvat, repliikit kerrotaan. Mielestäni se oli hauska kikka, muttei toimi tässä. Ja inttipoika jäi todella ohueksi. Kuinka ohueksi tämän hahmon on nyt lupa jäädä, jos tapahtumat kuitenkin keskittyvät inttileskeen? Eivätkä välttämättä edes pelkästään inttileskeyteen, vaan tapahtumiin tällä jännittävällä ajanjaksolla päählön elämässä? Inttipoika oli oikeastaan alkuperäisessä melkeinpä pelkkä koriste, vaikka päählö siihen useasti viittasikin.

Mikäs nyt siis neuvoksi?


Lifestyle-puoleen vielä lyhyesti viitaten: tämän illan otsikko oli "Perjantai ja tragikoominen pannari". Kässärin vivahteet vaikuttavat näköjään omaankin elämään, hahah! Lueskelin netistä huvikseni Aristoteleesta (ps. Runousoppi ei ole vieläkään saapunut lähikirjastooni. Se on matkalla ja matkaa luultavasti koko viikonlopun - tai siis oikeastaan ei, sillä se ei varmaankaan kulje viikonloppuna mihinkään, mutta saan teoksen käsiini luultavasti maanantaina), unohdinpa sitten "puukottaa pannarista ilmat pihalle" (= eli siis tuhota nuo kuprut). Kun sen muistin, olivat kuprut jo jähmettyneet ja pannari vielä vähän paloikin siihen päälle. Palanein kohta on kätevästi piilotettu elefanttikäsinukkeni - joka muuten on ensimmäinen leluni koskaan - taakse. ;)

Minä 0 - Aristoteles 1

Mestarit eivät polta pannukakkuja
Minä poltin pannukakun
Minä en ole mestari

Loppukevennys, hahah! Meniköhän edes oikein (= muistanko lukiosta enää mitään)? Mutta joka tapauksessa, tragikomiikka on ainakin tänään ollut täällä läsnä.

torstai 5. maaliskuuta 2015

Ilman harjoituksia, pelkkää tragikoomista

Ciao!

Tässä iltasella innostuin taas dramatisoimaan Inttileskeä. Etenee, etenee... Alatekstistä voi olla montaa mieltä, mutta kyllä sieltä jotain löytyy. Edelleen kuitenkin pohdin, esitetäänkö asiat liian suoraan.

Päähenkilö alkaa muovautua entistä ärsyttävämmäksi, mutta se on osalti tarkoitus - asiat kulkeutuu parempaan myöhemmin, onhan kyse kehitystarinasta. Tein huomion, että alkuperäisessä oli myös paljon hyvää ja tärkeitäkin huomioita ja juttuja, jotka koen ongelmallisiksi esittää draaman keinoin. Harjoitusta, harjoitusta...vai? Onko kaiken pakko olla samoin, kuin alkuperäisessä? Voisinko tuoda jotain uutta, ehkä jännittävämpää tähän versioon? Varmasti. Mutta miten? Siihen täytyisi löytyä vastaus.

Myös tragikomiikkaa löytyy jonkun verran. Alkuperäinen oli lähinnä "itku-nyyhky-lässynlää", mutta nyt ajattelin pistää vähän enemmän överiksi. Hakea komiikkaa asioista, joiden oli alun perin tarkoitus olla surullisia ja itkunyyhky -kohtia. En toki joka paikkaan tätä änge, mutta muutaman jutun olisi tarkoitus vähän naurattaakin - mitä överimpi, sen parempi, jos ei kuitenkaan mene parodian puolelle. Tai se on oma näkemykseni tässä tapauksessa.

P.S. Varasinpas kirjastosta Aristoteleen Runousopin. Nyt vaan odotellaan, että se on valmis noudettavaksi! Jännityksellä odotan, jääkö siitä mitään tähän pinkki-valkeaan päähän

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Addiktio: pientä viilausta

Heips!
Kuva Art Kaarisillan näyttelystä "Tuttuja Tukholmasta".
Näyttelyssä oli Fanny Aspin, Kati Jaatisen ja Therese Perssonin kädenjälkeä.

Laitetaanpas maaliskuun ensimmäistä postausta käyntiin. 

Olen saanut taas jotain aikaseksi! Tällä kertaa Addiktion editointia. Keskityin nimenomaan edellisessä postauksessa mainitsemaani haasteelliseen sivuhenkilöön, tämän kaareen ja suhteeseen päähenkilöön. Mielestäni asiat kehittyivät ja paranivat ainakin jonkun verran. Lähetin paketin juuri ohjaajalle - palautetta siis odotellessa.

Siinä editoidessa huomasin taas erään pikkuasian unohtuneen. Se oli ihan ulkonäöllinen seikka, päählön muutos, joten pienin korjauksin siitä päästiin. Huomasin ja editoin nuo kyllä vasta sen jälkeen, kun olin jo lähettänyt korjatun paketin ohjaajalle. Hups.

Sainpas yhden esinehommankin - tai kaksi - lisäiltyä joukkoon! Pieniä juttuja, mutta oma näkemykseni on, että ne syventävät stooria jonkun verran. Toinen ainakin. Toinen taas liittyi siihen ulkonäölliseen seikkaan, joka oli unohtunut.

Ihan pikkuisia muutoksia tein myös yhden sivuhahmon repliikeihin. Lähinnä sanojen toistoa, jota oli muutenkin, mutta korostin entisestään. Pieni juttu sekin, juu, mutta jotain on edes saatu aikaiseksi tänään.