torstai 5. maaliskuuta 2015

Ilman harjoituksia, pelkkää tragikoomista

Ciao!

Tässä iltasella innostuin taas dramatisoimaan Inttileskeä. Etenee, etenee... Alatekstistä voi olla montaa mieltä, mutta kyllä sieltä jotain löytyy. Edelleen kuitenkin pohdin, esitetäänkö asiat liian suoraan.

Päähenkilö alkaa muovautua entistä ärsyttävämmäksi, mutta se on osalti tarkoitus - asiat kulkeutuu parempaan myöhemmin, onhan kyse kehitystarinasta. Tein huomion, että alkuperäisessä oli myös paljon hyvää ja tärkeitäkin huomioita ja juttuja, jotka koen ongelmallisiksi esittää draaman keinoin. Harjoitusta, harjoitusta...vai? Onko kaiken pakko olla samoin, kuin alkuperäisessä? Voisinko tuoda jotain uutta, ehkä jännittävämpää tähän versioon? Varmasti. Mutta miten? Siihen täytyisi löytyä vastaus.

Myös tragikomiikkaa löytyy jonkun verran. Alkuperäinen oli lähinnä "itku-nyyhky-lässynlää", mutta nyt ajattelin pistää vähän enemmän överiksi. Hakea komiikkaa asioista, joiden oli alun perin tarkoitus olla surullisia ja itkunyyhky -kohtia. En toki joka paikkaan tätä änge, mutta muutaman jutun olisi tarkoitus vähän naurattaakin - mitä överimpi, sen parempi, jos ei kuitenkaan mene parodian puolelle. Tai se on oma näkemykseni tässä tapauksessa.

P.S. Varasinpas kirjastosta Aristoteleen Runousopin. Nyt vaan odotellaan, että se on valmis noudettavaksi! Jännityksellä odotan, jääkö siitä mitään tähän pinkki-valkeaan päähän

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti