tiistai 21. huhtikuuta 2015

Hyvä päivä

Heippa!
Muikea. Ja ihan syystä.

Nykyisen kouluni keskeytin väliaikaisesti keskittyäkseni tämän kevään projekteihin ja muihin juttuihin. Opettajani halusi tietää, mitä oikein siellä Orivedellä duunailen, joten lähetin luettavaa: ja sain aivan mahtavaa palautetta! Opettajani oli kuulemma lukenut 135-liuskaisen käsikirjoitukseni yhdeltä istumalta - ja kehui, että aivan valtavasti potentiaalia. Tulin erittäin iloiseksi tuon edellisen lähiviikonlopun jälkeen.

Lähetin esimakua työstäni myös Kalevala-projekti-partnerilleni ja silläkin suunnalla oltiin tyytyväisiä. Vähän jännitti, kun ko. henkilö ei oikein voinutkaan tietää, mitä osaan ja mitä en, kun minun tapauksessani ei vain voi kävellä tuonne kirjastoon ja tsekata työni tuloksia. Mutta oikein positiivista palautetta tuli jo alun perusteella. 

Taisin vakuuttaa taas muutaman henkilön. Hyvä on mieli ja innokas tarttumaan tämän kevään haasteisiin! Ei muuta tänään. Yritän epätoivoisesti ladata akkuja touko-kesäkuuta varten, mutta se ei ole täysin vielä onnistunut, koska tekemisen into vie niin voimakkaasti mennessään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti