tiistai 14. huhtikuuta 2015

Vähän lisää editointia + Inttileski-kässärikriisi

Moigs!
- Pat Bravo (kuva Instagramin ihmeellisestä maailmasta)

Sain jotain aikaiseksi. Pieniä lisäyksiä edelleen, kylläkin. Joskus ne pienetkin lisäykset riittävät. Ymmärsin, ettei tässä enää mitään kauhean isoa ja radikaalia tarvitse tehdä, mutta sekään ei tietenkään ole poissuljettua. 

Pienillä lisäyksillä mentiin myös sivuhahmon kehittelyssä. Voi olla, että se vaatisi jotain suurempaakin, mutta olen taas kerran sokea omalle tekstilleni. On kohtia, jotka olivat mielestäni jo hyvällä mallilla, mutta muutamaan kohtaan naputtelin sellaisia pieniä tsydeemejä, jotka tuovat vähän eloa stooriin. Ja hahmoon, luulisin.

Kuten viime postauksessa mainitsin, nyt keskitytään kokonaisuuteen. Siispä lähetin ohjaajalleni juuri n. 80 liuskaa tekstiä arvioitavaksi! Hahah. Mutta ei kuulemma haitannut. Näin tämän parhaana ratkaisuna, niputin kahden sivuhahmon kaikki kohdat, joissa he ovat läsnä, yhteen pötköön ja lopun siihen samaan, kun loppuun tein enemmänkin korjailuja. Pohdin, että siitä näkee parhaiten kunkin hahmon kehityskaaren ja olisi helpompi kertoa, mikä on mahdollisesti pielessä. 

Etukäteiskiitokset ohjaajalleni jo nyt! Työn määrä on suuri, mutta kun kerta tässä vaiheessa jo ollaan, niin mitä muutakaan sitä olisi tehnyt :D

***

Ja sitten toiseen asiaan:

Inttilesken päiväkirja - oli se sitten näytelmä/romaani/leffakäsis. Kärsin suuresta kriisistä sen suhteen. Dilemmasta. Jostain. Olen herännyt siihen todellisuuteen, että mun stoori on aivan hirveä! En niinkään viittaa siihen, että se olisi huonosti kirjoitettu - ennemminkin siihen, että juoni on aivan karsea! Lähinnä niin, että miltei ainoalle hyvälle ihmiselle siinä käy huonosti ja kaikki muut ovat täysiä kusipäitä. 

Melkein. Voi olla, että ylireagoin, mutta nyt täytyisi pohtia, mitä tahdon tarinallani viestiä. Kummatkin vaihtoehdot, jotka tästä nyt äkkiseltään heräävät, ovat sellaisia, joita en tahtoisi tarinani sanomaksi. Mutta kuitenkin on draaman kannalta herkullisinta, että tarinassa käy näin. More action, more drama, more feelings. Jotain sinne suuntaan. Mutta melkein kärsin kirjoittaessani tätä - juttu tuntuu niin elämäkielteiseltä. Ei nyt ihan, todellakin kärjistän, mutta pyörin mm. seuraavien kysymysten äärellä: "Haluanko viestiä, että pettäminen kuuluisi antaa anteeksi?" -> terv. en keksi ainuttakaan syytä, miksi eräs henkilö antaisi pettämisen anteeksi (voi kyllä liittyä siihen, että henk.koht en tätä pystyisi tekemään ja se rajoittaa) vai "Haluanko viestiä, että jos menet inttiin, suhteesi on tuhoon tuomittu?" -> Ei, en halua sitäkään. 

Tämä minun täytyisi selkiyttää itselleni, ennen kuin minun on mahdollista kirjoittaa juttu loppuun saakka - uudestaan. Nykyisessä romaaniversiossa perustelut ovat aivan liian hataralla pohjalla, joka tarkoittaa sitä, etteivät ne ole uskottavia eivätkä toimi. Tai toimivat liian helposti. Jutusta ei käytetä sen koko potentiaalia, joka ärsyttää itseäni henkilökohtaisesti erittäin paljon (myöskin niissä jutuissa, joita en ole itse kirjoittanut). Mielestäni mitä enemmän draamaa, mitä kärjistetympiä juttuja, sitä paremmin homma pelaa ja vaikuttaa katsojan/lukijan tunteisiin. Tähän pyrin minäkin. Tahtoisin vain seistä stoorini takana, mutta juuri tällä hetkellä se on vaikeaa.

...mutta ehkä se tästä vielä iloksi muuttuu?

2 kommenttia:

  1. Kyllä se iloksi muuttuu! ^^ Minullakin on joskus kriisejä kun tekstin sanomaan pääsee kummallisuuksia. Oikeastaan en jäisi miettimään niitä turhan pitkäksi ajaksi. En sano, että älä välitä yhtään, mutta tulkintaa on yhtä monta kuin lukijaakin.

    Spesifimmin ajateltuna - toki tekstiäsi tuntematta - on vaikea nähdä että inttiväite näyttäytyisi sanomana. Siis että suhde menee pilalle. Nimittäin lukija odottaakin draamaa kontekstin perusteella. Mikä se sellainen teksti olisi, jossa kaikilla menee koko ajan hyvin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, oot kyllä oikeessa! Ehkä yritän - tai siis YRITÄN - päästä yli tästä. Eiköhän tämä tästä johonkin kulje/muotoudu jossain vaiheessa. :)

      Poista