perjantai 29. toukokuuta 2015

Kässärinäyte 3: Riittämätön + pohdintaa

Heips!
Tässä pieni käsisnäyte uusimmasta projektistani!
En siis ottanut kuvaa alunperin sillä tarkoituksella, 
että teksti olisi varsinaisesti luettavissa, mutta kai tästä jotain näkee!

P.S. Tuosta voisi tuon toisen enää-sanan ainakin napata pois...

Hitaasti edetään. Sain kirjoitettua tuon kuudennen luvun tänään, mutta teksti kulkee aika jähmeästi eteenpäin. Saattanee johtua elämäntilanteestani, siis stressistä, josta mainitsin edellisessä postauksessa tai vain huonosti nukutusta yöstä - tai sitten molemmista. Mutta menen usein sillä linjalla, että jos on fiilis kirjoittaa, niin kirjoitetaan ikään kuin "puoliväkisin" projektia eteenpäin - aina sitä jotain hyvääkin silti syntyy sinne joukkoon, vaikka editoitavaa olisikin myöhemmin vähän enemmän. 

Eteenpäin kuitenkin on mentävä, työntäyteinen kesä tulossa! Ja osalti tämä myös helpottaa oloani sen ulkopuolisen stressin osalta, voi vapaasti syventyä ja upota hetkeksi ihan joidenkin muiden saappaisiin. Editoiminen onnistuu kyllä sitten, kun on sen aika. Ja ainahan ei suju, eikö näin?

Kuudes luku oli ratkaiseva siltä osin, että päählö keksii ratkaisun ongelmiinsa - joka tietenkin on huono, kuinkas muutenkaan! Hehheh. Pyörittelin tätä ajatusta mielessäni jo aikaisemmin, mutta pohdin, onko se sittenkään hyvä. Päädyin kuitenkin tähän käänteeseen. Katsellaan nyt, oliko se hyvä ratkaisu vai ei. Mielestäni se osalti ainakin sopii päähenkilön ajatusmaailmaan, mutta onko se liian peruskauraa? En voi vielä ihan varmasti sanoa, mutta kokeillaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti