sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Studio Orfeus: 9. lähiviikonloppu

Heippamooi!

Yhdeksäs lähiviikonloppu. Erittäin informatiivinen ja tsemppaava, eteenpäin auttava viikonloppu. Meillä oli vihdoinkin vieraana tämä kauan kaivattu kustannustoimittaja. Saimme moniin askarruttaviin kysymyksiin vastauksia ja kirjoitimme myös uudet synopsikset syksyllä kirjoitettujen tilalle. Väitän, että niistä tuli kaikilla edes hitusen paremmat.

Lauantaina oli myös ohjelmassa soittaa yhdelle etukäteen sovitulle kirjailijalle/kustannustoimittajalle/kustannuspäällikölle. Minun ja työparini puhelu suuntasi tiensä tälle ison kustantamon kustannustoimittajalle. Jännittävä, ehkä pelottavakin, hetki se oli, mutta oikein mukava oli tämä toimittaja ja vastasi innolla kysymyksiin. Ei yhtään tullut sellainen olo, että tässä nyt häiritään ja ettei toimittaja tahtoisi keskustella kanssamme.

Viikonlopun fiilisselfieen tiivistyy monikin asia.

Kysyimme mm. millainen on hyvä saatekirje. Se saisi mielellään olla max 1 liuskan, eikä turhia nokkeluuksia. Tulisi myös kertoa lyhyesti, mistä käsikirjoituksessasi on kyse. Ei varmaankaan silti mitään synopsista kuitenkaan. Kaikki kustantamot eivät käsittääkseni niitä edes halua.

On myös hyvin käsikirjoituskohtaista, paljonko käsikirjoitusta luetaan. Toimittaja käytti hauskasti Idols-vertausta, ettei sielläkään tarvitse koko albumia laulaa että huomaa, osaako, vaiko eikö.

Lyhyesti kustantaja siis toimii esilukijana teokselle. Kertoo, mikä toimii/mikä ei toimi ja tekee ehdotuksia. Mutta pitää muistaa, että ne ovat vain ehdotuksia. Päätösvalta on loppupeleissä kuitenkin kirjailijalla itsellään (käsitin, että suurimmaksi osaksi ainakin). Mutta tietenkin täytyy olla myös yhteistyökykyinen ja kustantajaakin kannattaa kuunnella!

Lopuksi kysyimme, mikä on kustannustoimittajan huippuhetki. Toimittaja vastasi hauskasti, että uusien kirjailijoiden löytyminen taloon. Tuntui rohkaisevalta ja mukavalta kuulla, että uusiakin tekijöitä kaivataan!

Tuli puhetta myös esimerkiksi siitä, että jos kieli/kerronta ei ole kunnossa, niin tälle on aika mahdoton tehdä mitään. Tai sellaisia teoksia ei napata kustannettaviksi (ainakaan kovin helpolla). Useimmiten kustannustoimittajat ilmeisesti lukevat saapuvia käsiksiä vähän alusta, lopusta ja keskeltä. Enempään ei ole aikaa, jota en kyllä ihmettele, koska suurimpaan osaan kustantamoista tulee sellainen tuhat, tai enemmänkin, käsikirjoituksia, eivätkä ne ole tietenkään mitään kahden sivun mittaisia. Aika on kortilla, sanottakoon näin, joten esikoisteosten tulisi olla oikeastaan jopa valmiimpia, kuin myöhemmin julkaistavien siinä vaiheessa, kun niitä kustantamoihin lähettää.

Palautteen jälkeen!

Sunnuntaina oli minun vuoroni saada palautetta vierailevalta kustannustoimittajalta. Odotin sitä sekä jännittynein, että kauhistunein tuntein, mutta erittäin kannustavaa ja positiivista palautetta napsahti! Kaikki muu oli kuulemma niin kondiksessa, että keskityimme lähinnä kielenhuollollisiin seikkoihin. Olen huomannut, että minullakin niitä maneereja on: mm. liiat TÄMÄ-sanat ja lauseenvastikkeet, joita tulisi karsia.

Tätä se on pahimmillaan, haha!

Oikeastaan naurahdin tälle sivulle, josta niitä TÄMÄ-sanoja löytyi aivan hemmetisti, hahaha! Mutta pikkujuttu kuulemma korjata, eli lähellä tavoitetta jo ollaan!

Addiktion kanssa minulla on jokin ongelma HÄN-sanan kanssa. Jotenkin se ei mielestäni istu tämän käsiksen minäkertojalle. Kuinka voi olla, että minulla on ongelma näinkin yleisen ja tärkeän sanan kanssa?! Mitäs hemmettiä. Mutta en myöskään halua käyttää sanaa SE, sillä se menee jo minullekin liikaa puhekielen puolelle. Kirjoitinpa sitten TÄMÄ varmaankin sata kertaa. Ja pikkuinen ongelmakin siinä on: se ei ole aina kieliopillisestikaan oikein. Oikolukuun siis mars ja HÄN-sanan hyväksymistä joukkoon (luulisin)!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti