sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Liian härskiä nuortenkirjaan?

Tsauuu!

Kirjoitin juuri tärkeän kohtauksen uusimpaan käsikirjoitukseeni Riittämättömään. Olin pohtinut, että tällainen tähän tulisi ja totta kai sen myös kirjoitin, mutta nyt käväisi mielessä ajatus, menikö jo liian härskiksi.

Kyseessä on päähenkilön ja hänen tyttöystävänsä ensimmäinen kerta (tietänette, mihin viittaan). Erittäin mehukas, joskin hieman haastava kirjoittaa miespuolisen päähenkilön näkökulmasta, sillä en halua tyytyä "vähän sinnepäin" -tyyliseen kuvailuun, vaan halusin kaiken juuri oikein. Tietenkin hieman silottelin tapahtumia erilaisin ilmauksin, ettei nyt ihan K18-puolelle mennä ja kaikki meneekin siis ihan penkin alle - realistisuuden nimissä, haha! 

Mielestäni onnistuin kuitenkin aika hyvin, vaikka aluksi tuskailinkin kovin! Tapahtumien kulku eteni itse asiassa jopa aika komediallisesti, vaikkei se päähenkilön kannalta kauhean hauskaa ollutkaan. Nyt kun tätä ajattelen, niin ehkei tämä olekaan liikaa. Onhan tämä akti myös monen nuoren elämää - ensimmäisen kerran kokee kuitenkin suurin osa ihmisistä jossain vaiheessa. Osa nuorempana, osa vanhempana, mutta varmaankin moni voi myös tästä kohtauksesta löytää itsensä - jossain määrin.

Kyllä tässä muutamat naurunpyrskähdykset ja hihittelytkin koettiin ruudun takana, mutta lopputulokseen olen nyt aika tyytyväinenkin. Viilaan ja editoin sitten myöhemmin, jos on tarvetta. Todennäköisesti huomenna printtaan nämä 10 uutta sivua samaiselle ystävälle luettavaksi, jolle ne 20 ensimmäistäkin menivät. Innolla ja pienellä kauhullakin odottelen kommenttia, hehee!

4 kommenttia:

  1. Samoja juttuja tuli mietittyä, kun kirjoitin nuortenkäsistä. Siinäkin oli seksiä, eri versioista riippuen eri määrä. Varmuuden vuoksi feidasin pois kohtauksesta ns. kriittisessä kohdassa. Tämä kuitenkin vain varotoimenpiteenä. Minusta ongelmia voi tulla liian pornahtavasta kohtauksesta eikä siitä itsessään, että kirjoittaa seksistä. Nuortenkirjoissa käsitellään kohtuullisen usein erityisesti ensimmäistä kertaa, joten en olisi huolissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo :) Sensuroin pienesti käyttämällä erilaisia ilmauksia asioille, joista olisi saanut väännettyä pornompaakin seittiä, mutta periaatteessa homma keskeytyy aika alkuunsa, joten en välttämättä ylittänyt sitä rajaa vielä :)

      Poista
  2. Joissain kustantamoissa on saksittu seksikohtauksia nuorten kirjoista, mutta en näe siinä estettä tarjota kirjaa kohtauksien kera. Minä siis jättäisin päätöksen kustantajalle, enkä sensuroisi ennakkoon.

    Tässä varmaan painaa se, pyritäänkö kohtauksella kiihottamaan lukijaa vai mitä. Tietyissä aihepiireissä seksikohtauksella voidaan esim. valaista sellaisia eroja, joita lukija ei muuten tulisi ajatelleeksi.

    Muistelisin, että olet maininnut Riittämättömän päähenkilön olevan sairas? Hänen seksuaalisuutensa voi siis olla hyvinkin olennaista näyttää. Yhteiskuntamme kun on varannut nämä puuhat usein vain terveille ja hyväkroppaisille. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu! Tämä päähenkilö on vähän sellainen väliinputoaja - ei sairaimmasta päästä, muttei täysin tervekään. Koen, että kohtaus on kuitenkin tärkeä henkilöjen välisten suhteiden kannalta. Suhteiden kehitys ja mahdollinen romuttuminen on tärkeämmässä osassa, kuin itse tämä akti. :D

      Poista