perjantai 17. heinäkuuta 2015

Läpilukua ja uusia tuulia

Ciao!

Läpiluku siis aloitettu - ja melkein jo lopetettukin. Kymmenen lukua jää vielä huomiselle (tai myöhemmälle tälle päivälle oikeastaan). Alkuun tein pieniä parannuksia vielä, mutta muuten en juuri ole koskenut tekstiin. Ei ole tuntunut olevan tarvetta. Ehkä pari sanaa muutin, kun huomasin niiden toistuvan samassa kappaleessa, mutta siinä se. Ne muutamat asiat, joista en ollut varma viime postauksessa, eivät tunnu olevan ihan lukkoon lyötyjä vieläkään, mutta jo asteella "ihan ok", joka on jo edistystä!

Tiistaina ehdin heittää itkupotkuraivaritkin tuon läpiluvun kanssa - päässäni salamoi taas sen osalta, että koko alku tuntui olevan täyttä p*skaa. "Kieli on huonoa, kerronta p*rseestä, dramaturgiakin voisi olla parempaa..." Ajatuksia, joiden kanssa varmaan jokainen kirjoittava - tai ihan mitä muuta tahansa taidetta tekevä - painii aika ajoin. Selvisinkin ihmeen kauan ilman tuollaisia purkauksia positiivisen palautteen pommituksen ansiosta - lieventävä asianhaara - mutta tiistaina se sitten taas iski. 

Luulen, että tähän vaikuttaa myös yhä suuremmat paineet onnistumisesta. Nyt kun ollaan koko vuosi ja kesälomakin tehty valtavasti töitä, yritetty painaa kaikki mahdollinen mieleen lähiviikonlopuilta, tehty valtavat muistiinpanot ja ylikin tueksi, nukuttu 5h/yö viikon putkeen (useammankin kerran), että ehtii käydä päivällä toisessa koulussa, tähdätty kympin oppilaan statukseen pelkästä siitä riemusta, että saa vihdoin opiskella unelmiensa alaa - kaikki tämä ja miljoona muuta asiaa. Olen lähempänä lapsuuden unelmani saavuttamista kuin koskaan. Paineet onnistumisesta ovat valtavat. En tahdo heittää hukkaan kaikkea sitä, jonka eteen olen tehnyt töitä jo monta vuotta - viimeiset kolme niistä niin täysillä kuin ikinä. Kun masennus on painanut, kirjoittaminen on se, joka on pitänyt loppupeleissä pinnalla. Sen vuoksi, että minulla on tavoitteita, jotka tahdon saavuttaa.

Ja sitten iloisempiin asioihin...

Kun totesin, että läpiluku riittää tältä päivältä, pidin muutaman tunnin tauon ja sen jälkeen kajosin uuteen käsikirjoitukseeni Riittämättömään. Tuntui, että täytyy saada kirjoittaa hieman uutta. Ja sitä syntyi! Olen oikein tyytyväinen viimeisimpään lukuun. Vaikka koko luku on melkein Facebook-keskustelua, siinä kehittyy päähenkilön ja tärkeimmän sivuhahmon suhde - paljastuu tärkeitä asioita. Jännittävää. Ja oikein mieluista kirjoittaa. Tämän yön kirjoitussessio todellakin kumosi yllä kuvatun, tiistaisen angstin. Voitto kotiin!

P.S. Keskiiviikkona tapasin myös mahdollisen Kalevala-leffaprojektimme kuvaajan pikasesti! Hyvältä näyttää siis silläkin suunnalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti