keskiviikko 30. syyskuuta 2015

StOrf vol.2: palautetta luvuista 1.-5. (Riittämätön)

Hei!
Pää leijuu taas Olympos-vuorilla.

Tosiaan, ensimmäinen palaute uusimmasta käsikirjoituksesta ohjaajaltani. Olin superpositiivisesti yllättynyt! Pelkäsin, ettei uutta käsikirjoitusta ehkä kelpuutettaisikaan Studio Orfeukseen, mutta olin totaalisen väärässä. Äkkiseltään tuntuu kuin tekstini olisi juuri kehuttu maasta taivaisiin (ehkä vähän liioittelen). Oli niin paljon positiivisia huomioita, että hypin yksiössäni seinille. Tuli niin hyvä mieli! Tästä on hyvä ja edes vähän turvallisempi jatkaa.

Kehuja sain mm. dramaturgiasta, päähenkilön samaistuttavuudesta, elävyydestä ja uskottavuudesta, hahmojen persoonien esiintuomisesta ja selkeistä hahmojen välisistä suhteista (joissa oli rutkasti parannettavaa Addiktion kohdalla, hlöhahmojen syventämistä nimenomaan), dialogista, vahvasta odotuksesta, aiheen ja teeman kulkemisesta alatekstissä... mitä vielä. 

Paljon positiivisempaa kommenttia kuin odotin ja tämä oli vasta alku. Toki muutama selittäväkin lausahdus oli mukaan eksynyt, muttei sen suurempia parannusehdotuksia vielä tullut. Vain pieniä lisäysehdotuksia ja parin jutun poispyyhkimisiä tosiaan. Enemmän editoimme varmasti vielä toisella kierroksella, nyt onkin tärkeää, että ohjaaja saa ensin tutustua rauhassa koko käsikirjoitukseen. Kuten olen blogissa itkenyt, loppupuoliskon käänteistä en ole edelleenkään varma - eiväthän ne vain pilaa muuten suhteellisen ehjää kokonaisuutta? Sen näkee kuitenkin vasta sitten myöhemmin.

Näin hyvä palaute heti aluksi merkitsee myös sitä, että olen todellakin oppinut jotain viime vuonna Addiktiota editoidessa. Oikeastaan olen oppinut aivan helvetisti. Suurin osa niistä asioista, jotka olivat Addiktion kohdalla pielessä, ovat ainakin tässä vaiheessa vielä kunnossa - ja sain niistä vielä tosi positiivista palautetta. Jumalauta, että tuntuu hyvältä. Olen ihan totta edistynyt, ottanut suuriakin askelia, oppinut. Kehittynyt. Parantanut. Jes!

Dramaturginen ote, kuten ohjaajani asian ilmaisi, on erilainen kuin Addiktiossa, mutta silti hyvä. Se merkitsee myös sitä, että kykenen ainakin johonkin pisteeseen muuntautumaan - vai miten sen sanoisi. Pidän sitä itse tärkeänä, sillä en missään nimessä haluaisi jumiutua yhteen ja samaan. Suuri hymy kasvoilla naputan tätä postausta. Tuntuu jo voittajalta. Myös siinä suhteessa, että olen oppinut. Yksi suurimmista peloista viime syksynä oli se, jos en oppisikaan Orfeuksessa mitään ja jäisin ikuisesti tuohon onnettomaan pisteeseen, josta en kulkisikaan eteenpäin. Olin väärässä. Hyvin väärässä. Taas kerran.

Tästä on todellakin hyvä jatkaa. Ohjaajakin näyttää luottavan käsikirjoitukseeni. Tai ainakin uskovan, että saisimme siitä jotain aikaiseksi. En siis epäonnistunut - ainakaan vielä. Se, mitä tulevan vuoden pitää, jää vielä nähtäväksi, mutta joka tapauksessa lähden mukaan ainakin hieman enemmän luottamusta matkalaukussani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti