torstai 22. lokakuuta 2015

Kohtausluettelon laatimista (Inttileski)

Salut!
Tätä tosiaan pyörittelen mielessäni aina vain enemmän.

Eilen editoin nopsaan loput luvut Riittämättömästä, joista olin saanut palautetta. Ei siinä kauaa mennyt, kun vielä tällä kierroksella - ja näin alussa - ei ilmeisesti ihan hirveästi ole tässä vaiheessa korjattavaa (ensi kierroksella saattaa ollakin). Loppupuolisko minua kyllä hirvittää... tuntuu, että osalla henkilöistä on aika heikko motivointi, jota en sulata alkuunkaan. Sen editoimista ja palautetta odotellessa sitten.

Tartuin myös Inttilesken päiväkirjan dramatisoituun versioon ja tein selkeän kohtausluettelon. Siinä hurahtikin sitten kolme tuntia, sillä kohtauksia oli niin jumalattomasti. Jos tästä on tulossa näytelmä, niin elokuvallisia siirtymiäkään ei välttämättä - ainakaan käsittääkseni - tarvitse mukaan. Ihan eri homma. Ja paljon oli myös roskaa, pystyin yhdistämään montakin kohtausta lopulta yhdeksi ilman joitain välikappaleita, joita olin käsikirjoitukseen ensin kirjoittanut. Loppujen lopuksi kohtaukset typistyivät 88 -> 55, mikä on aika hemmetin hyvin! Mutta vieläkin on tarpeellista jäntevöittää ja ehkä poistaakin jotain. Tämä oli vasta alkua.

Ja voihan olla, että jotain on syytä lisätäkin. Tässäkin tarinassa sivuhenkilöiden syventäminen tulee todellakin kyseeseen, sillä ihka ensimmäistä proosaversiosta kirjoittaessani en suunnitellut yhtään. En YHTÄÄN. Ei ihme, että kaikki on niin sekaisin ja kesken. Pohja on kuitenkin onneksi olemassa. Ja ah, tragediaa. Tarina muuttui jo ensimmäisen dramatisoidun version aikana onnellisesta onnettomaksi, tavallaan ainakin. Ensimmäisen kohtauksen kirjoitin myös eilen uudestaan ja voi, että nautin saadessani muovata päähenkilöstä entistä kusipäisempää. Riittämättömän päähenkilö kun on enemmänkin siellä kiltin puolella. Ja se on selkeää tragikomediaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti