maanantai 19. lokakuuta 2015

"Nerouteni torni on romahtanut"

Moikka!
Joseph Fiennes (Shakespeare in Love, 1998).

Näin on nyt päässyt käymään.

Koko viime viikon heitin pään sisäisiä itkupotkuraivareita, vittuunnuin, angstasin...mitä vielä. Mikään käsikirjoitus, mikään teksti - ei niin mikään suju. Pään sisällä joku huutaa koko ajan, että "Kaikki on paskaa!" ja viha omaa tekstiä kohtaan on mieletön. Epätoivo tulee hyvänä kakkosena.

Tämäkin fiilis pamahti ihan yhtäkkiä. Vähän aikaa sitten leijuin Olympos-vuorilla, käsikset tuntuivat soljuvan ja editointi sun muu sujuvan niin hyvin, ettei mitään rajaa. Yhtäkkiä se epätoivo vaan iski sitten jostain. Heti ensi vilkaisusta käsikirjoitukseen tekisi mieli viskata kone seinään ja käsikirjoitus roskakoriin, repiä aivot päästä, muussata ne ja polttaa roviolla. 


Ote Hamletin monologista, joka osin kuvastaa fiilistä.
(William Shakespeare - Hamlet/1603, suom. Yrjö Jylhä/1955/Otava)

Tunne on aika lamauttava. En ole pitkään aikaan kokenut ihan näin vahvaa epätoivoa ja angstia käsikirjoitusten suhteen. Ne on pidetty kurissa aika hyvin erittäin positiivisella palautevyöryllä, mutta nyt sekään ei riitä. Nämä aivot kääntävät kaikki positiivisimmat kohdatkin ylösalaisin: "Kun tämä kohta kerran on mahtava, mutta koko käsikirjoitus ei sitä ole jokaista sanaa ja välimerkkiä myöten, tarkoittaa se siis, että käsikirjoitus on (suoraan sanoen) täyttä paskaa." Sama toistuu toistaiseksi jokaisen käsikirjoituksen ja tekstinpätkän kohdalla.

Tiedätte varmasti kaikki tunteen. Nyt kysyisinkin, millä te taltutatte kässärivihan ja pääsette epätoivon upottavasta juoksuhiekasta ylös?

2 kommenttia:

  1. Pidän tauon. Ihan monta viikkoa. Pelaan, luen hyviä kirjoja, katson leffoja. Mitä vaan paitsi kirjoittamista. Kässäri kutsuu aina jossain vaiheessa luokseen. Kirjoittaminen ei voi olla pelkkää suorittamista, on myös elettävä välillä. Usein muut virikkeet aukaisevat alitajunnan solmut ja teksti alkaa aueta taas itsestään.

    Tuo taitaa olla hiukan hankala yhtälö noin Orfeusta ajatellen, mutta muista että olet paahtanut sielläkin nyt jo vuoden päivät. Onko mikään ihme, että välillä alkaa ahdistaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se kieltämättä on hieman hankalaa. Mutta kyllä ohjaajakin luultavasti ymmärtää. Voisin toki yrittää vaikka hieman soveltaa pitämällä esimerkiksi muutaman päivän viikosta aina täysin vapaana, ihan niin, että päättäisin etukäteen. Tässä en ole lähiaikoina pitänyt kuin niitä "pakkovapaita", kesä mukaan lukien. Vähän niin kuin normaaliduunarillakin on niitä vapaapäiviä työn ohella. Toimisikohan se?

      Poista