tiistai 13. lokakuuta 2015

Studio Orfeus vol.2: 2. lähiviikonloppu

Mojj!
Joseph Fiennes (Shakespeare in Love, 1998)

Eli siis toisen Studio Orfeus -vuoden toinen lähiviikonloppu takana. Tällä kertaa teimme enimmäkseen tehtäviä, luento-osuus oli pienempi. Meillä oli jo perjantaina iltatehtävä, lauantai-iltana toinen ja saimme vielä kotitehtävänkin. Tunneilla sitten kävimme tehtävät läpi. Kaikki kommentoivat kaikille. Se oli aika antoisaa.

Perjantai-iltana tehtävä oli kirjoittaa niin sanottu "peilikohtaus". Katsoimme esimerkkiä Syyssonaatti-elokuvasta (alkper. Höstsonaten, 1978, Ingmar Bergman). Tein kohtauksen päähenkilön ja hänen tyttöystävänsä välille kaikki pöytään -tyylillä. Vakuutin sillä ilmeisesti myös vanhemmat kurssilaiset. Tuli kyllä hyvä mieli! Näyttämöllä tällainen tekniikka kuulemma toimii hyvin myös, otankin sen vinkiksi draaman kirjoituskurssin tehtäviin.

Lauantaina saimme tehtäväksi kirjoittaa päähenkilön monologi about 10 vuoden päästä käsikirjoituksen tapahtumista. Omalla kohdallani tämä oli hieman haastavaa, sillä ensinnäkin päähenkilöni Riittämättömässä on poika ja kymmenen vuoden aikaväli tekee päähenkilöstä muutaman vuoden vanhemman, mitä itsekään olen täällä maailmassa ehtinyt elää. Eli haasteita siis oli. Mutta ihan kelvollisesti sekin meni. Sain ainakin palautetta, että päähenkilö oli hyvin kyspynyt käsikirjoituksen ajasta. Jes! Ja oli aika jännittävää pohtia, mihin elämä on kutakin hahmoa kymmenessä vuodessa vienyt.

Kotitehtävänä taas oli kirjoittaa uni tai mahdollisesti unisarja päähenkilölle. Yritin sitä väkertää tänään, ajatus oli minusta ihan hyvä, mutta toteutus on valitettavasti aika B-luokkaa. Pitää varmaan illemmalla tai huomenna vielä tsekkailla läpi, jos saisin jotain vähän parempaa aikaiseksi tai ainakin paranneltua tekstiä. Toki, jos ei muuta synny, lähetän sitten tämän ja kokeilen vaikka myöhemmin uudestaan.

Oli kyllä mielenkiintoinen lähiviikonloppu - taas kerran. Aina lähiviikonlopuilla koen hurjia euforian tunteita, vaikka välillä editoidessa savu nousisikin korvista. Olen edelleen sitä mieltä, että päätös osallistua Orfeukseen on yksi elämäni parhaimmista päätöksistä. Jos mentäisiin nyt oikein syvällisyyksiin, koen, että herään eloon näitä asioita työstäessäni. Tiedättekö sen tunteen, kun tietää tehneensä oikean ratkaisun ja elämä tuntuu kokonaiselta? Olen aika onnekas, kun olen löytänyt tuon tunteen jo tähän ikään mennessä. Toivottavasti se myös pysyy. Onnellisuus. Sitä se kai on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti