keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Pienoisnäytelmä vol. 3

Hej!

Eilen sain odotustilassa uuden idean. Uusi pienoisnäytelmäraakile on kasassa. Mielestäni idea oli aika hauska, tragikoomiseen päin, totetus ei vaan onnistunut ihan niin hyvin kuin olin ajatellut. Sanoma löytyi nopeasti, mutta siltikään loppukliimaksi ei mennyt ihan nappiin. Tiesin, mitä haluan viestiä, mutten eilen löytänyt sopivia keinoja. Periaatteessa yksinkertaista, oikeastaan ei sitten kuitenkaan.

Hahmot ovat aika karikatyyrisiä, mutta tähän se mielestäni sopii. Ainakin siihen alustaan, jolle lähdin tällä kertaa rakentamaan. Siitä luulisi syntyvän myös osalti komiikkaa. Mutta mietin, tulisiko tämä toimimaan ollenkaan. Editoimalla mahdollisesti. Tällä kertaa on kylläkin se ongelma, että näytelmä roikkuu aika pitkälti dialogin varassa ja toiminnalla ei ole juurikaan sijaa. Toimintaa voi kuitenkin lisätä väleihin ja ehkä karsiakin hieman dialogia. Pidentäminen onnistuu myös, sillä liuskarajaa ei olla vielä ylitetty. Se saattaisi olla tarpeen, sillä nyt loppukliimaksi pamahtaa aika äkkiä. Täytyisi kehittää. Haluaisin kylläkin ensiksi tietää, kannattaako tämän raakileen editoimiseen edes kuluttaa energiaa.

Toisaalta pienoisnäytelmään ei ehkä mahdukaan niin paljoa radikaalia toimintaa. Täytyy olla kuitenkin aikaa sulatella, ennakoida, pohjustaa ja rakentaa jännitettä ennemmin kuin räiskiä kaikki päin naamaa. Mutta nykyinen loppukliimaksi ei todellakaan tyydytä. Siinä tuntuisi olevan kaikki pielessä, vaikka ehkä ajatus menee jotenkin perille. Miettimisen paikka. Ja taas tullaan siihen, toinko mitään uutta? Kokonaan uudenlaista on aika mahdoton rakentaa, mutta onko tämä yhtään erilainen muista kaltaisistaan? Uusi näkökulma, uudenlainen toteutus? En osaa sanoa.

Ainakin nyt löytyy vaihtoehtoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti