sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Pikkuhiljaa eteenpäin

Hei!

Tänään ei ollut se kaikkein antoisin päivä kirjoittaa uutta. Korjasin aikaisemmin yhden luvun, jossa tämä eräs juonenkäänne, joka ei ollutkaan niin hyvä, tapahtui ja nyt joudun punomaan verkkoa loppukässäristä aika uusiksi. Ehkä vähän purkamaan, mutta enemmän kirjoittamaan lisää. Yritin tänään kirjoittaa yhtä lukua, joka paljastaisi myös enemmän päählön vihamiehestä, mutta se ei oikein ottanut sujuakseen. Ei tullut sellaista upeaa "flow"-tilaa, vaan kaikki aika lailla tökki, luku on melkein pelkkää dialogia, mutta ainakin on taas pohja. Lisätä voi aina ja se ei ole vaikeaa, itselle se on melkein helpompaa, jos heti ei sujukaan.

Muuten projektit eivät ole juuri edenneet. Olen nukkunut aivan liikaa ja ollut senkin takia koko päivät niin koomassa, etten ole oikein saanut mitään aikaiseksi. Shoppasin ja paketoin joululahjat sentään, muuten en olekaan saanut tehtyä mitään järkevää. Laitoin kaksi pakettia lisää tekstiä Moodleen ja niistä odottelen taas palautetta. Ai niin, jossain vaiheessa tein myös draamakurssin seuraavan tehtävän, mutta siitä ei tullut ihan tehtävänannon mukainen - syytän osalti flunssaa. En vain löytänyt yhtään tehtävänannon mukaista kohtausta näytelmäni raakaversiosta, enkä sitten saanut uutta sellaista aikaiseksikaan, muuta kuin vähän sinnepäin. Mutta tuon "vääränlaisen tehtävän" kohtauksen voisin ainakin hyvin käyttää näytelmässäni, se syventäisi myös erästä sivuhahmoa aika paljon. Jollain tasolla siis edistyttiin kumminkin.

Korjailin myös tänään hieman ennakkotehtäviäni ja tajusin taas jotain. Se inspiksen syttyvä valo ilmaantui pääni ylle ja opin huomaamattani lisää dramaturgiasta. Osasin perustella näkemyksiäni. Hieno tunne, kerrassaan. En varmaan mistään muusta ole saanut tällaisia "kiksejä" koskaan kuin näiden asioiden oppimisesta. Senkin takia koen tämän kirjoittamishomman itselleni niin tärkeäksi. Se on osa henkistä hyvinvointiani, suoraan sanottuna. Voisin melkein sanoa olevani jokinlainen kirjoitusnarkomaani tai jotain, mutta se ei varmaan ole teille lukijoillekaan kovin vieras asia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti