keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Teatteria ( = ennakkotehtäviä), teattteria, nukketeatteria!

Hei!

Joulu meni menojaan ja on enää muutama päivä tammikuuhun. Uuteen vuoteen. Kevätkauteen. Se tarkoittaa myös sitä, että on enää muutama päivä hakuajan alkuun ja ennakkotehtävien lähettämiseen.

Olen saanut tehtyä kaikki ennakkotehtävät selvityksiä myöten. Tuntuu, että ne sujuivat tänä vuonna ainakin vähän paremmin. Olen tehnyt aina ensimmäisellä hakukerralla hakukohteesta riippuen sen virheen, että olen lähtenyt tekemään itselleni jotain vieraampaa. Ajatuksella, "näin sen pitäisi mennä/näin kuuluu tehdä" eikä se metodi ole kertaakaan kantanut hedelmää. Tänä keväänä toisen hakukohteen kanssa pääsin pisimmälle sillä, että menin täysin intuition varassa. Tein juuri niin, miten itsestä tuntui oikealta ja hyvältä, vaikka se olisi tuntunut kuinka hullulta. Aitous ja heittäytyminen oli tällä kertaa vain etu.

Pienoisnäytelmäni on parempi, muttei täydellinen. Eikä sen sitä pidäkään olla, mutta kompastuskiviä saattaa edelleen olla matkalla. Muutama kysymys pohdituttaa, mutten toisaalta tiedä, kuinka voisin tekstiä parantaakaan. Jos lähden taas liian vaikealle reitille, olen solmussa. Hieman keskeneräinen, mutta hyvä pohja saattaa olla parempi kuin väkisin viimeistelty sekasotku. Kunhan intohimo, aitous, tahto ja innostus näkyvät, ne luultavasti kantavat pitkälle. Kantavatko tarpeeksi, sitä en osaa sanoa. Mutta sen näkee sitten.

Viime yönä, tietysti siihen otollisimpaan aikaan, eli kolmen ja viiden välillä, innostuin ja tartuin huhtikuussa draaman verkkokurssilla tekemääni lyhyen draaman synopsikseen. Kirjoitin sen auki, pienoisnäytelmäksi senkin. Ja lyhyt siitä todellakin tuli, ehkä jopa liiankin, laajentamisen varaa varmasti olisi. Mutta toisaalta, kun repliikkejä ei ole paljon ja puhujia vain yksi, lyhyempi mitta on ehkä jopa toivottavaa. Useat kohtaukset ovat vain toiminan varassa, ilman repliikkejä. Tuntuu, että se on tässä yhteydessä tehokkaampaa. Alkuperäisenä ajatuksenani oli saattaa tämä teksti nukketeatterin muotoon ja toivon sitä edelleen. Tarvitsisin kuitenkin taas ehkä hieman apua, kommentteja ja kehitysehdotuksia matkaan.

P.S. Kävin jokin aika sitten katsomassa Kansallisteatterissa aikuisten nukketeatteriesityksen "Kohtauspaikkoja kadonneille". Itse pidin näytelmästä kovasti ja se innoitti tutustumaan omalta osaltaan vielä lisää nukketeatterin maailmaan!

maanantai 12. joulukuuta 2016

Studio Orfeus 3 - 3. lähiviikonloppu

Tsau!
Opistotunnelmia.

Viime viikonloppuna oli viimeinen kerta ennen joulua ja uutta vuotta! Orivedellä oli maa valkoinen, omilla asuinkulmillani tai Helsingissä ei juurikaan.

Joulukuun aiheena olivat tunteet. Teimme tunnekartat tärkeimpien hahmojen osalta ja itse huomasin, toki se oli osalti jo tiedossa, että Merenpoikaa sävyttävät lähes pelkästään negatiiviset tunteet. Toki siellä on muutama valopilkku seassa, mutta näitä valopilkkuja voisi laajentaa spoteiksi luomaan kontrastia ja sitä kautta vahvistamaan myös lukijan eläytymistä negatiivisiin tunteisiin, kun on hengähdystaukoja angstissa. Lisää materiaalia kirjoittamaan siis!

Pohdittavan arvoinen on myös kysymys, että miten tarinamaailmassani tunteet koetaan. Pidetäänkö niitä hyvinä vai huonoina asioina, ovatko ne sallittuja vai kenties kiellettyjä, tai onko jokin yksittäinen tunne tällainen. Elävätkö hahmot tunteidensa vieminä vai ohjaileeko järki heidän toimintaansa. Välillä olisi näitä tunnekysymysjuttuja hyvä pohtia ihan omassakin elämässä, tässä todellisuudessa. Samat asiat, joita tulee pohdittua ja tutkittua hahmojen kohdalla, tulisi selvittää myös itsen osalta henkilökohtaisesti. Itsetutkisteluahan tämä lopulta on, tai niin sen koen, samoin kuin maailman ja muiden ihmisten tutkimista. Mutta itsestään oppii myös jatkuvasti lisää kirjoittamisen kautta, samoin kuin muunkin taiteen varmasti (tänään olin taas teatterissa ja sain hyvää palautetta, jee!).

Tulimme myös ohjaajani kanssa siihen tulokseen, että lähdemme säätämään Merenpoikaa nuortenromaaniksi. Tarinassa on tiettyjä elementtejä, joita olisi erittäin haastavaa käsitellä lastenkirjassa ilman, että niitä joutuisi pehmittelemään tai ehkä jopa muuttamaan kokonaan ja siihen en tahdo lähteä. Haluan tutkia nimenomaan näitä asioita, vaikeita ja karmeitakin ehkä, eikä käsikirjoitukseni lopputulema oikein sovi lastenkirjojen tyyliin, Maailma on tarinassani liian kova ja armoton, toki se voisi olla sitä lastenkirjassakin, muttei ihan näissä suhteissa ja näillä sävyillä. Mutta koska käsikirjoituksesta olisi jälleen kerran muotoutumassa nuortenromaani, tulee sävyjä ja kerroksia, sekä kompleksisuutta lisätä. Uusia hahmojakin saattaa ilmaantua mukaan, katsellaan!

Hohto-meininkiä! 
Minun ja varmasti jokaisen kirjoittajan ilme, 
kun hahmo laitetaan todella kärsimään! Hahah.

P.S. Meillä oli tänä viikonloppuna myös pienet pikkujoulut! Pidimme oman open micin ja päätin ottaa esitettäväksi taas draamaa. Kävimme läpi mm. ennakkotehtävänä luodun pienoisnäytelmäni lukudraaman muodossa! Jaoin roolit ja luimme tekstin läpi. Yllätyin palautteesta erittäin positiivisesti, sillä minua jännitti vastaanotto hirveästi, olihan se vasta about ensimmäinen raakaversio. Kuulemma kypsempää tekstiä, mitä oli odotettukaan ja toimii myös aikuisille, ainakin orfeuslaisille aikuisille. Kohderyhmä oli tässä kyseisessäkin näytelmässä yksi suurimpia ongelmia, mutta nyt on ainakin vähän luottavaisempi - ja huomattavasti ILOISEMPI mieli. :)

torstai 8. joulukuuta 2016

Kässäripalaute (Merenpoika)

Moikka!
Innostuin piirtelemään!

Viime viikon torstaina luin Merenpojan läpi. Korjasin muutaman kirjoitusvirheen ja vain sulattelin tekstiä mielessäni. Mitään kovin suuria ongelmia en vielä löytänyt, mutta niidenkin aika varmasti tulee, sillä eihän teksti ole lähellekään valmista!

Viikonloppuna sain tehtyä myös toisen ennakkotehtävän! Mielestäni sekin on huomattavasti onnistuneempi yritelmä kuin viime vuonna, mutta tsekkaillaan nyt rauhassa. Muuten vietinkin viikonloppuna ansaittua vapaata ja yritin rentoutua, askartelinkin ensimmäistä kertaa moneen vuoteen! Yllättävän hauskaa touhua, pitäisi varmaan kokeilla useamminkin.

Sain myös Studio Orfeukseen liittyvistä tehtävistä hyvää palautetta. Muunmuassa motivoinnit ovat kohdillaan, sanoman ja teeman löytymisestä ja lukitsemisesta tässä vaiheessa lisäpisteet kotiin (ehkä juuri tässä on aikaisempien käsikirjoitusteni ongelma?). Dramaturgiatajuni kasvaa, jes! Toivottavasti kasvaa jatkossakin!

Eilen sain koko Merenpojasta palautteen ohjaajaltamme. Punaista ei montaa kertaa näkynyt, mutta suurempia kysymyksiä on kuitenkin pohdittavana, suurin on varmasti, että minkä ikäisille teos olisi suunnattu? 
Käsikirjoitus ei taida sopia ihan lapsille, mutta nuorille meininki saattaisi olla jo liian helppoa, ehkä vähän lapsellista. Lapsilukija taas ei välttämättä pysy kaikessa mukana tai voi olla vähän karua settiä. Toivoin vastauksen putkahtavan jostain, kunhan raakaversio olisi paketissa, joko minun tai ohjaajani sen keksivän, mutta ei. Kysymys on entistä suurempi. En haluaisi kauheasti "pehmittää" tarinaa herkimpiä lapsilukijoita varten, mutta pidän nimenomaan jutun sadunomaisuudesta ja tietynlaisesta naiiviudesta, joka ei välttämättä sovi nuortenkirjaan. Nuorille on satuja, aikuisillekin, mutta kyseisen tarinan meininki on aika, no, ei ehkä enää tarpeeksi haastavaa nuorille. Tulisiko minun siis hankaloittaa matkaa, luoda vielä enemmän sävyjä, nostaa leveleitä? Ja onnistuisiko se? Tukisiko se tätä, mitä olen nyt saanut aikaan? En tiedä. En tosiaan.

Huomenna on suuntana taas Orivesi. Toivon mukaan sieltä tarttuisi mukaan vastaus jos toinenkin, apua, tukea ja voimaa matkata eteenpäin.


tiistai 29. marraskuuta 2016

Ennakkotehtäviä ja editointia

Heips!
Kävin myös viikonloppuna leffassa!

En ole hetkeen koskenut Merenpojan raakaversioon. Itse asiassa ajattelin sen tällä viikolla lukea rauhassa läpi, tutkia, pohdiskella ja sulatella. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö olisi tehnyt Studio Orfeukseen liittyviä tehtäviä ja kokeillut kirjoittaa jo lisää materiaalia! Mutta painotan sanaa "kokeillut", sillä en tiedä, tuleeko mikään kohtauksista sellaisenaan käsikirjoitukseen. Ehkä tutkin sitä tällä viikolla?

Jotain olen oikeastikin saanut aikaan: nimittäin ennakkotehtävistä yhden, esseen taideteoksesta. Se sujui huomattavasti paremmin kuin viime vuonna, jolloin minulla oli aika suuriakin vaikeuksia sen suhteen. Painotin kirjoitusprosessissa eri asioita, tarkemmin ottaen niitä, mitä painotin 2 vuotta sitten. Viime vuonna olin jostain syystä tyystin hakoteillä, sillä kyseessä ei oikein taida olla mikään lukioessee, tänä vuonna siis paremmin taas!

Kävin myös katsomassa Selma Vilhusen käsikirjoittaman ja ohjaaman elokuvan "Tyttö nimeltä Varpu". Kyllä se taitaa olla niin, että ostan kyseisen elokuvan myös tuonne hyllyyn. Suosittelen ehdottomasti!

Olen myös pohdiskellut Riittämättömän kohtaloa. Edelleen lopetusta tulisi korjailla, mutta olen jokseenkin hukassa. Toisaalta, en ole sitä ehtinyt hetkeen kunnolla tarkastellakaan. En ole varma, saanko tekstiä korjatuksi nuortenromaanikilpailun deadlineen mennessä, mutta jos käy niin ikävästi, ettei se valmistu aikataulussa, voin kuitenkin hyvillä mielin keskittyä tähän uuteen käsikirjoitukseeni. Kuten ohjaajani sanoi, saattaa olla, että Merenpojan editointi- ja rakennusprosessi avaa jotain myös edellisten käsikirjoitusten osalta - saattaa olla, että jotain naksahtaa paikoilleen ja osaankin korjata tekstit myöhemmin. Pieni osa minusta haluaisi saada Riittämättömän kilpailukuntoon, mutta voi olla, että ennakkotehtävien ja uuden käsikirjoituksen kanssa saattaa olla jo liikaa päällekkäisyyksiä. Täytyy tunnustella. Haluaisin kuitenkin antaa 120% niille asioille, joita päätän tehdä.

P.S. Viime lähiviikonlopulla meillä oli Oriveden opistolla myös open mic -tapahtuma! Esitin siellä mm. lanu-kesäkurssilla kirjoittamaani draamaa sekä kahviräppiä. Ja ehkä pikkuisen pätkän uudesta käsikirjoituksestanikin... :)

maanantai 21. marraskuuta 2016

Studio Orfeus 3 - 2. lähiviikonloppu + raakaversion valmistuminen (Merenpoika)

Ciao!




























Käsikirjoituksen tunnelmaa.

Viime viikko mentiin lähes täysin käsikirjoituksen maailmassa. Ja viikonloppuna oli vihdoin toinen kolmannen vuosikurssin Orfeus-lähiviikonloppu! Suruksemme ryhmästämme oli poistunut kaksi jäsentä, mutta porskuttelemme sitten pienemmällä porukalla eteenpäin.

Kävimme läpi juoneen ja teemaan liittyviä juttuja. Rakentelimme juonikarttaa, pohdimme analogioita ja etsimme käsikirjoituksistamme teemaa tai aloimme pohtia, mikä se saattaisi olla ja rakentaa teosta niiden pohjalta. Sain palautetta, että nykyisen käsikirjoituksen kanssa ollaan heti vahvemmalla pohjalla tämän suhteen kuin edellisten! Tällä kertaa melkein aloinkin rakentaa teostani teeman 
pohjalta.

Ja arvatkaa, mitä viime viikolla ennen lähiviikonloppua tapahtui? Raakaversioni valmistui!
Tiistai-torstai välillä kirjoitin sellaiset 10h/päivä lähes putkeen. Selkä sitten lievästi kipeytyikin viikonloppuna luennoilla istuessa, sillä työskentelen lähinnä yksiöni sohvalla läppäri sylissä (ei se ergonomisin työpiste). Mutta oli sen arvoista, kyllä! Paljon työtä on kuitenkin vielä edessä.
Vitsailinkin viikonloppuna, että jos vertaisin tekstiäni johonkin upeaan kuvataiteelliseen tuotokseen, olisi tämä raakaversio suunnitelmassa se ensimmäinen tikku-ukko. Minulla on synopsikseen kirjoitettua pääjuonta seuraava teksti, mutta sivujuonia täytyisi syventää ja rakentaa ja pohjustaa samoin kuin henkilöitä. Ja hupsista, realismin rooli jäi todella pieneksi. Sitä kuitenkin tarvitaan mukaan, joten sen puolen kanssa on myös tehtävä töitä, että palaset loksahtavat paikoilleen ja muodostavat ymmärrettävän kokonaisuuden.

Kuitenkin, vaikka hyvin alussa ollaan, raakaversiota kirjoittaessa selkeni itselle monta asiaa ja keksin myös uusia, tarkentavia juttuja! Minulla on pohja. Toivon, että perustukset ovat mallillaan ja voin rauhassa rakentaa lisää uutta. 

Viikonlopun fiilistelyä!

tiistai 15. marraskuuta 2016

Kokonaisuus hahmottuu (Merenpoika)

Hei!

Olen pitänyt pienoisnäytelmistä taukoja, jättänyt ne hetkeksi hautumaan ja pohdiskellut ehkä alitajuisesti vielä uusia ideoita. Se tarkoittaa kuitenkin myös sitä, että panokset on pistetty Merenpoikaan. Käsikirjoitus on lähtenyt muotoutumaan kokonaisuudeksi, tarina alkaa löytää pikkuhiljaa muotoaan, vaikka paljon välistä puuttuukin.

Tämän käsikirjoituksen kanssa toimin niin, että alussa lähdin vain kokoamaan erillisiä kohtauksia ja palasia yhteen tiedostoon. Tässä jokin aika sitten tein 2 liuskan synopsiksen, joka on ehkä vähän tarkempi, mitä yleensä kaipaillaan. Ideointi- ja muistiinpanotiedosto oli tietysti vielä sitten erikseen (ja on edelleen). Yhtenä yönä mieleen välähti aloitusidea ja kokeilinkin, kannattaisiko tarinan lähteä kenties tästä liikkeelle - alku oli ollut harvinaisen pimennossa, sillä yleensä lähden aina siitä perinteisesti liikkeele. Toistaiseksi tämä aloitus on pidetty ja sitä vasten olen lähtenyt kokoamaan!

Olen sijoittanut valmiita palasia lähes synopsiksen mukaiseen järjestykseen, numeroinut lukuja ja tunnustellut, mihin väliin tarvitaan aineistoa ja mitkä kohdat leikkautuvat jo nyt ihan mukavasti. Keskivaiheilta puuttuu todella paljon materiaalia, mutta alusta n. 30-50 liuskaa on aika lailla järjestyksessä, joskin jotkin luvut ovat jääneet kovin lyhyiksi. En kuitenkaan yhdistäisi niitä edellisiin tai seuraaviin lukuihin, mielestäni ne eivät toimisi siten. Ehkä tämän tarinan on tarkoitus olla välähdyksellinen?

Olemme myös Studio Orfeuksessa saaneet muutamankin tehtävän tässä näiden viikkojen aikana. Henkilöhahmoja on tarkasteltu hieman lähemminkin - minulla on taas (yllättäen) erään hahmon kanssa vaikeuksia tämän käsikirjoituksen kanssa. Kliseisyys ja ominaisuuksien tarpeellisuus pohdituttavat. Minkä kaltaisen hahmon lopulta tarvitsisin tukemaan tätä tarinaa?

lauantai 5. marraskuuta 2016

Pienoisnäytelmiä pienoisnäytelmien perään

Moiggs!
Mood tällä viikolla.

Tällä viikolla on syntynyt yhteensä kaksi eri pienoisnäytelmää, 2 eri ideaa, 2 eri raakaversiota. Ne ovat hyvin erilaisia keskenään, mutta huomaan, että käsittelen osalti samaa teemaa. Kummassakin esiintyy myös sadunomaisia elementtejä. Ensimmäisen asetelma on lievästi ehkä jopa kliseinen, toisessakin selittelen ja sorrun osalti vanhoihin, tuttuihin kuvoihin. Olen päässyt sitten vauhtiin tai en, 12 liuskan mitta on tänäkin vuonna haaste. Tuntuu, että ideanikin ovat kaavoihinsa kangistuneita - ne tarvisisivat romaanin tai koko illan näytelmän mitan toimiakseen kunnolla. Ehkä tästä olisi hyvä oppia pois? Samoin kuin novelli, on pienoisnäytelmäkin varmasti ihan oma lajinsa (kumpikaan ei lukeudu suoranaisesti vahvuuksiini).

Koen silti, että idea nro 2 on huomattavasti kehityskelpoisempi kuin yritelmä nro 1.
Tällä kertaa on kuitenkin haasteena taas kohderyhmä (se tuntuu olevan myös tämän syksyn ongelmani vähän joka saralla). Pienoisnäytelmäni noudattaa osalti, ehkä jopa aika vahvastikin, sadun kaavaa, mutta varsinkin alku on ehkä liian raju lapsikatsojille. Kokeilin modausta lapsiystävällisempään suuntaan, mutta se ei vain tuntunut toimivan. Repliikit yms eivät olleet enää uskottavia. Ne näköjään tarvitsevat karun pohjan, mutta miten käy loppunäytelmän? Onko se jo liian lapsellinen esimerkiksi nuorille tai varhaisnuorille? Kuinka paljon pahaa ja kuinka paljon onnellisuutta sen kaikessa puhtaudessaan ja naiiviudessaan kestää varhaisnuori? Onko tämä ehkä sittenkin vanhemmille suunnattua sisältöä, mutta sadun dramaturgialla? Siitä tulisi seuraavaksi ottaa selvää.

Myös Merenpoika sai uuden luvun eilen illalla. Tai en tiedä, voiko sitä suoraan kutsua luvuksi, mutta ainakin pitkän kohtauksen. Edetään siis. Pitkästä aikaa kunnolla! Jouduin myös opettelemaan tätä varten teorian tasolla autolla ajamista katsellen Youtubesta ohjevideoita. En siis omista itse laisinkaan ajokorttia, eikä ole muutenkaan tullut auton ajamista missään parkkipaikallakaan kokeiltua. Katsellaan, meneekö läpi!

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Helsingin Kirjamessut 2016 + ennakkotehtävät

Heips!
Kirjamessujen esityssatoa. Eikä tässä ole edes kaikki, mitä kävin katsomassa.
1. Salla Simukka, 2. Jaana Kapari-Jatta, 3. Tuukka ja Olga Temonen, 4. Jari Sillanpää, 5. Juha Jyrkäs, Tuomas Saloranta, J.S. Meresmaa, 6. Elina Pitkäkangas, 7. Miika Nousiainen, 8. Kristo Salminen ja Anna Viitala, 9. Jani Toivola, 10. Jaakko Hämeen-Anttila, 11. Antti Alanen, 12. Tapio Hakanen, Taru Tujunen ja Noora Al-Ani.

Tosiaan, pahoittelen kännikkäkamerani laatua. Monestakaan kuvasta ei juuri saa selvää. Olin siis messuilla kaikkina neljänä päivänä. Mukaan tarttui niin uusia tuttavuuksia kuin vanhojakin, tietoa, ystävien tapaamisia vahingossa ja suunnitellusti, sekä aika kasa kirjoja. En tänä vuonna tajunnut tehdä muistiinpanoja, enkä kirjata Bloggeriin ylös heti kotiin tultua haastatteluiden sisältöä sen tarkemmin, joten niistä minulla ei nyt ole hirveästi raportoitavaa. 

Kävin näiden lisäksi mm. katsomassa myös luennon elokuvakäsikirjoittamisesta, johon kuului etukäteen valittujen ehdokkaiden elokuva-/tv-sarjan idean esittely perinteiseen tapaan: eli siis 2min aikaa esitellä mahd. tuotantotiimille idea (mukaan mahtui niin esityksiä kuin perussynopsiksia), ja sitten tuotantotiimi kommentoi lyhyesti, lähteekö mukaan ja esittää mahdollisesti muutaman lisäkysymyksen. Siihen on hyvä valmistautua, jos haluaa alalle. Pohjalla saattaa olla monen vuodenkin työ, uurastus ja pohtiminen ja työnjäljet ja lupaus siitä, mitä olisi tulossa, pitää todellakin mahduttaa siihen kahteen minuuttiin ja tehdä vaikutus.

Muunmuassa nämä tarttuivat mukaan! 
Nyt löysin todennäköisesti alkuperäisen (ainakin lähemmäs) version Pienestä merenneidosta).

Myös ennakkotehtävien parissa puurtaminen alkoi eilen. Käytin n. 6h pienoisnäytelmän raakaversion tekemiseen vain todetakseni, että 12 liuskaan nähden siinä tapahtuu ihan liikaa. Draama eivätkä kohtaukset ehdi kunnolla elää, vaan kaikki katkeaa lyhyen mitan vuoksi tavallaan aina kesken ja hypätään jo seuraavaan. No, ainakin on kokeiltu. Uusia versioita ja raakaversioita ideoista vain kehiin taas!

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Etenee (Merenpoika)

Ciao!
Syksyinen kardemummakahvi.

Pari viikkoa tämän vuoden ensimmäisestä Orfeus-viikonlopusta kulunut. Itse raakaversiota en ole kirjoittanut eteenpäin paljoa, mutta kaikkea muuta on pohdittu. Eniten varmastikin henkilöhahmoja, joista saimme tehtävän myös ohjaajalta. Pääsin pienesti apuopeilemaan, sillä ohjaajamme unohti postittaa tehtävät ennen ulkomaille lähtöään ja sain ne lyhyenä tekstiviestinä puhelimeen, josta sitten muovasin laajemmat tehtävänannot apukysymyksineen muillekin. Toivottavasti kuitenkin niin, että vastaavat alkuperäistä tarkoitustaan.

Olen pohtinut Merenpojan henkilöhahmojen historiaa, motiiveja, luonteita ja olemuksia muutenkin. Tällä hetkellä kaarti näyttää aika synkeältä, mutta miten se toimii, sen näkee varmasti vain testaamalla. Myös lisää yksityiskohtia on keksitty ja jotkin asiat ovat selkeytyneet mielessä pikkuhiljaa. Viime yönä noin kello neljän aikaan naputtelin mahdollisen aloituskappaleen, prologin tai ehkä vain takauman, mutta mielestäni tästä olisi ehkä hyvä lähteäkin liikkeelle. Tekstin seassa oli kyllä myös kohtia, jotka luultavasti joutavat roskiin, mutta homma kirkastui aivosolukossa kuitenkin. Isä/poika -suhde alkaa elää.

Työnimi myös muuttui. En laita sitä tänne, ettette kohta mene tekstien kanssa sotkuun, mutta ainakin omasta mielestä se on huomattavasti parempi kuin tämä, jolla lähdin liikkeelle. Ehkä se jopa jää pysyvästi paikalleen. 

P.S. Tilasin myös H.C. Andersenin "Satuja" -kokoelman (Gummerus) Adlibriksesta, jossa oli myös Pieni merenneito, mutta jouduin jokseenkin pettymään: loppua oli muunneltu, tarina ei ollut se aito ja alkuperäinen, jossa merenneito muuttuu lopussa vaahdoksi. Tässä se kohosi jonnekin ilmattarien luo, en tiedä, oliko yritelty pehmennellä lapsille loppua vai mikä oli syy. Jos joku tietää, mistä saisin haltuuni varmasti ihan alkuperäisen version (mieluiten juuri suomeksi, sillä tahtoisin kiinnittää huomiota myös kielenkäyttöön), saa vinkata! Antikvariaattien sivuilta löysin joitain versioita, mutten ole vielä keksinyt, kuinka voisin varmistua, ovatko ne varmasti niitä raakoja alkuperäisversioita.

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Studio Orfeus 3 - ensimmäinen lähiviikonloppu

Moikka!
Syksyinen opisto kutsui taas!

Tosiaan, kuten voinette huomata, tässä kävi nyt näin. Vielä yksi vuosi Orivedellä. Sekä uuden, että vanhojen käsikirjoitusten kanssa.

Viime viikonloppuna oli siis ensimmäinen lähiviikonloppu uuden ryhmän kanssa. Yllätyin erittäin positiivisesti! Olen oikeastaan ainoa nuoriso-osastoa edustava tällä kertaa, mutta se ei haittaa ollenkaan. Lisäksi mukana useampikin draamaa kirjoittava, josta innostuin oitis. Ehkä on jotain, mitä voisin heiltäkin oppia.

Riittämätön ei ole edennyt vieläkään. Olen siitä hitusen huolissani, kuten tapaani kuuluu, mutta pohdimme ohjaajani kanssa, että ehkä on parempikin suunnata huomio hetkeksi muihin käsikirjoituksiin. Kenties uuden tarinan solmujen selvittämisprosessissa selkenevät myös vanhan sotkut? Uusi nimi on kuitenkin mahdollisesti keksitty. Ainakin siinä olisi jotain ideaa.

Merenpoika sen sijaan on edennyt, ainakin jonkin verran. Sain viikonloppuna jo paremman kuvan, mitä olen rakentamassa. Kirjoitin uuden kohtauksenkin lauantai-iltana. Sen lisäksi sain Orfeus-kaverilta tehtäväksi väkertää synopsiksen, jonka sitten teinkin yhdessä illassa ja samalla yllätin itseni. Mikä taitavan synopsiksen rakentamisessa olikaan ollut niin vaikeaa pääsykokeissa, kun nyt siihen meni vain muutama tunti? Okei, ehkä tämä oli aavistuksen helpompaa, sillä olin pyöritellyt maailmaa ja kohtauksia päässäni jo pari kuukautta, kun taas kokeissa kaikki piti repäistä kolmessa tunnissa tyhjästä.

Juoneenkin eksyi aavistus Kalevalaa, mutta se ei varmaankaan haittaa. Oikeastaan enemmänkin tukee kokonaisuutta. Satumaailma tarttui minuun ja kiskaisi mennessään, realismin rooli näyttäisi jäävän todella vähäiseksi. Mutta sekään ei oikeastaan haittaa. Minun oli tarkoitus rakentaa realismin puolelle sivujuoni, jonka piti olla suuremmassakin osassa, mutta katsellaan. Ehkä jotain pientä, joka tukee muuta tarinaa. Välähdyksiä, muistoja, takaumia. Luulen kuitenkin, että keskityn ensin pääjuoneen ja tarinaan, maailmaan ja henkilöihin. Jostain pitää aloittaa.

Innolla kohti uutta vuotta! Ja pian julkaistaan uudet ennakkotehtävätkin. Sitten on taas lisää, minkä kimpussa väkertää. Jos vaikka tällä kertaa osaisin aikatauluttaa.

maanantai 26. syyskuuta 2016

Miksen vain kirjoittanut huippukäsikirjoitusta?

Heippa!

Blogi on ollut tahattomalla tauolla lähes koko kuukauden. Olen siitä pahoillani ja harmissani, mutta en ole vain saanut aikaiseksi päivittää. Suurin syy tähän on suoraan sanottuna se, että käsikirjoitukset, varsinkaan Riittämätön, eivät ole edenneet juuri lainkaan.

Megajumitus. Se, nimenomaan.

Olen saanut viime viikolla tehtyä ihan mikrotason korjauksia. Lisäsin muutaman asian, jotka olivat unohtuneet ja korjasin toisen. Teksti on kuitenkin vielä erittäin kesken. Enemmän, mitä toivoisin sen tässä vaiheessa olevan. Syytän tästä osalti pääsykoehumuista kevättä ja lamaannuttavaa kesää, mutta myös oman pään sisäisessä jumituksessa piilee suuri osa syytä. En vain tiedä, miten korjaisin. Tämä suututtaa ja saa suuttumaan myös itse tekstille - miksi olen kirjoittanut näin, etten osaa edes korjata? Miksen saanut aikaan parempaa tekstiä? Miksen yksinkertaisesti vain voinut kirjoittaa huippukäsikirjoitusta? Löydämme varmasti kaikki näihin helpon vastauksen. Kirjoittaminenhan ei ole näin yksinkertaista.

Osin myös kevään pääsykokeet painavat luovuutta edelleen alas. Käyn edelleen mielessäni läpi omia vastauksiani ja keksin koko ajan uusia, parempia vaihtoehtoja niiden tilalle, mitkä eivät itse kokeissa tulleet mieleen. Olisikohan jo aika päästää irti ja suunnata katse mm. pian julkaistaviin uusiin ennakkotehtäviin?

Jotain hyvää sentään: WSOY:n nuortenromaanikilpailun deadline on ilmeisesti siirtynyt lokakuun lopusta joulukuun loppuun! Ehkä ehdin sittenkin vielä korjata pahimmat mokat ja lähettää edes hivenen viimeistellymmän käsikirjoituksen kilpailuun?

P.S. Blogini ulkoasun kanssa on ollut jotain ongelmaa. Olen yrittänyt korjata tilannetta, mutta varsinkin suuremmilla näytöillä näky on ilmeisesti aika kammottava. Yritän saada tästä selkoa ja pelastaa tilanteen, kunhan keksin, miten!

P.P.S. Ilmoittauduin viiden vuoden tauon jälkeen takaisin teatteriin! Jännittää, mutta myös piristää yhä pimeneviä syysiltoja. :)

tiistai 30. elokuuta 2016

Tyhjiö - kirjainten kadotus (sekalainen kuulumispostaus)

Hejsan!





















"Tänään ihmisen puolikas on huomenna Leijonakuningas!"
- Ellinoora (Leijonakuningas)

Hidasta, surkastunutta aivotoimintaa täynnä koko viikko. Ovatko aivoni hylänneet minut? Onko "nerouteni taas romahtanut"? Hahah. Siltä vähän tuntuu.

Kirjoitin noin viikko sitten ehkä neljä riviä Merenpojan tekstitiedostoon. Sen jälkeen - ei mitään. Tämän illan olen yrittänyt väännellä ja käännellä ajatuksia, korjata virheitä, miettiä, miten saisi palaset yhteen - nykyisissä palasissa on keskenään aukkoja, epäloogisuuksia. Turhautuminen seuraa varjona perässä. Mutta saatoin keksiä taas jotain. Se on sitten eri asia, koska saan muotoiltua proosamuotoisen kohtauksen muun tekstin jatkeeksi.

Olen kuitenkin vihdoin lukenut Sofokleen Kuningas Oidipuksen, josta pääsykoehaastattelussa oli puhetta. Soitin myös viimeisen vaiheen palautteeni. Toisiksi viimeiseen päivään oli homma kaatunut, muuten olin tasaisesti suoriutunut erittäin hyvin. Mutta tosiaan, tuo kirottu torstai - väsymys ja totaalinen aivojumi, siihen yhdistettynä paniikki ja stressi siitä, etten keksikään mitään (esimerkiksi en äkkiä muistanut ainoankaan elokuvan juonta tai henkilöhahmojen nimiä, vaikka toki olen MUUTAMAN elokuvan tähän ikään mennessä ehtinyt katsoa :D) = kombo oli valmis. Alisuoriuduin totaalisesti koko päivän. Mutta jos ensi keväänä ei osuisi niin huono tuuri omalle kohdalle.

Katsoin myös Christiane F. - Tyttö Metroasemalta -elokuvan (Huumeasema Zoohon perustuva). Mielestäni ihan ok, mutta itse olisin saattanut tehdä jotakin toisin. Jotenkin minusta elokuvaan ei oltu saatu samaa imua tai kaikkia tasoja, mitä kirja piti sisällään. Mitta saattoi rajoittaa (elokuva oli leikkauksista huolimatta yli kaksituntinen) tai sitten ehkä pääosan esittäjän nuori ikä (Natja Brunckhorst oli tietääkseni elokuvan kuvausaikoihin itsekin suunnilleen 14-vuotias). 

Pääsin seuraamaan pyörätuolitanssileiriäkin jo toistamiseen! Tapasin tietysti myös pyörätuolitanssijan, jota olen haastatellut Riittämätöntä varten. Hauskaa oli, totta kai! :)

Vähän elämän joka osa-alueella on nyt odottamista, venailua, toivomista. Mikään ei ole tuntunut etenevän oikein mihinkään. Kirjoittamisen suhteen voisin ottaa ohjat omiin käsiini ja painaa duunia, mutta jotenkin se on tällä hetkellä erittäin vaikeaa. Olen kuin lasikuvun sisällä jumissa. Teksti odottaa ulkopuolella, näen sen joka hetki, mutten voi kirjoittaa, koska en pääse kirjoitusvälineisiin käsiksi. Este on lähinnä henkistä laatua, sillä aikaakin olisi nyt kyllä riittämiin. Jostakin syystä en vain saa taas mitään aikaan. Ja se kiukuttaa entisestään.

maanantai 15. elokuuta 2016

Addiktio - uusi lopetus?

Moikka!
Editointiviini.

Sain eilen Huumeasema Zoon luettua loppuun. Viimeistä lukua lukiessa paistoin samalla lettuja ja kappas, muutama taas paloi. Jäin totaalisen koukkuun tuohon kirjaan (ironista?) ja tilasin elokuvan cdon.comista samaan syssyyn. Sitä odotellessa sitten.

Sain myös aamuyöstä inspiraation tarttua pitkästä aikaa Addiktioon. Suurennuslasin alla oli lopetus, viimeinen luku, josta olin suunnitellut muuttavani muutaman asian. Alkuperäinen loppu oli synkkä. En sano, että liian synkkä, mutta se ei olisi todennäköisesti tarjonnut toivottua katharsista lukijalle (sain kommenttia tästä jo kolmisen vuotta sitten). Muutin sen ja olin pitkään tyytyväinen - antoihan loppu toivoa. Liputan usein toivon puolesta, vaikka aika karmeistakin tarinoista pidän. Viime aikoina lopetus on kuitenkin alkanut ärsyttää. Toivoa oli liikaa. Tuntui, ettei lopetus ollut enää realistinen. Se olisi saattanut olla ihan ok nuortenkirjalopetus, mutta ei olisi ollut tätä päivää. Eikä välttämättä olisi enää ollut uskollinen muun käsikirjoituksen tyylille. Ajattelin, että karun tarinan vastapainoksi on hyvä ripotella pisara onnea mukaan, mutta varsinkin kesän aikana olen halunnut usein hakata päätä seinään (tai siihen pulpettiin) päätökseni johdosta. Jokin ei täsmännyt. Ehkä halusin itse uskoa kauniimpaan ja toiveikkaampaan loppuun asioiden suhteen - käsikirjoituksen toimivuuden kustannuksella.

Muutin, käänsin, liimasin, korjasin. Kasassa on sävyltään toisenlainen, mutta kuitenkin hieman vanhaa säilyttänyt lopetus. Se kaipaa toki vielä parantelua, ihan viimeiset rivit eivät onnistuneet parhaalla mahdollisella tavalla. Ehkä roikuin yöllä vielä liiaksi vanhassa. Mutta muuten olen muutoksiin ainakin tänään vielä tyytyväinen. Kunnon editointi sen suhteen vaatisi tietysti vielä koko käsikirjoituksen lukemista ja korjailemista hieman muutenkin, mutta yöllä siihen ei riittänyt energia. Toivon mukaan pääsen kuitenkin taas pian kunnolla käsiksi tähänkin tarinaan.

P.S. Kiinnostaako käsikirjoituksen ohjattu editointi? Vielä ehtisi ilmoittautua mukaan Oriveden opiston Studio Orfeukseen!
Kuten voinette huomata, itse olen ainakin ollut todella tyytyväinen. :)

perjantai 5. elokuuta 2016

3 askelta eteenpäin (Riittämätön/Addiktio/Merenpoika)

Hei!
Before & after: vihko Orfeuksen alkaessa syksyllä 2014 vs. nyt.

Läpiluku vol. 1 Riittämättömän kanssa suoritettu. Sain onnekseni kaikki uudet palaset solutettua tekstin sekaan, mutta sokeuduinkin sille sitten täysin. En saanut ihan niin tarkkaa kokonaiskuvaa kuin olin toivonut, sillä läpilukuun tuli lähes viikon paussi (mistä viime postauksessa mainitsinkin). Lisäksi muistan liian hyvin, mitä olen juuri liimannut ja mistä leikellyt - en jotenkin hahmota tekstiä samalla tavalla kuin ulkopuolinen lukija sen ehkä käsittää.

Uudet palaset tuntuvat olevan myös sekaisin. En tiedä, olenko tuonut tekstiin tarpeeksi informaatiota milloin mistäkin asiasta - saako palasista mitään käsitystä vai pitäisikö kirjoittaa vielä lisää. Olen juuri nyt lähes täysin sokeutunut koko käsikirjoitukselle. Lisäksi kerronta jostain syystä ärsyttää. Se ei ole hienoa, taiteellista tai kaunista. Se on töksähtelevää, kovaa ja melkein jopa tylsää. Ehkä se johtuu uuden kässärinraakileen erilaisesta tyylistä, joka on alkanut kiehtoa vain enemmän koko ajan, että edellinen yhtäkkiä raapii selkään verisiä haavoja. Mutta ehkä pienen tauon päästä taas helpottaa?

Niin. Ajattelin pistää Riittämättömän hetkeksi jäähylle, odotella kommenttia ja yrittää unohtaa. Toivon, että viim. joskus kuukauden kuluttua näkisin tekstin taas uusin silmin ja saisin viilattua vielä tehokkaasti ennen lokakuun lopun kilpailudeadlinea. Onhan siinä sentään vielä lähes 2kk aikaa - joskus siinä ajassa ehtii tapahtua ihmeitä. 

Myös uutta nimeä on pohdittu. Ajattelin kokeilla vääntää eräästä sananlaskusta käsikirjoituksen päähenkilöä enemmän kuvaavan version - mutta toki nimi pitäisi silti saada lyhyeksi ja ytimekkääksi. Se on vielä työn alla siis. Mutta ajatuksissa.

Addiktion laitoin yhdelle tyypille taas luettavaksi, testaan, miten menee läpi. Kehitin käsikirjoitukseen myös mahdollisen uuden aloituskappaleen. Ja tämän kaltaisia kuvauksia ajattelin lisätäkin tekstiin. Ilon kuvaus ja lukijan koskettaminen sitä kautta on minusta vain 100 kertaa vaikeampaa kuin angstitekstillä liikuttaminen! Vai mitä sanotte?

Lisäksi Merenpoikaan on siihenkin ilmestynyt palanen jos toinenkin. Alan saada jo vähän jonkinlaista käsitystä siitä, minkälainen tarina on mahdollisesti tulossa. Mutta moni asia voi vielä muuttua - kaikki on toisin sanoen tässä vaiheessa vielä mahdollista. Sinänsä hassua, sillä minkään muun aikaisemman käsikirjoituksen kohdalla syntymisprosessi ei ole ollut lähellekään samanlainen (ja niitä on nyt tuolla nopeasti laskettuna koneen uumenissa sellaiset 6 romaanikässäriä + kaikkia muita tarinoita yms). Suurimman osan ensimmäinen raakaversio on tullut naputeltua kirjoitusohjelmaan ihmeenkin kronologisesti, parin kohdalla muutama palanen on syntynyt etukäteen ja siitä on heti alettu rakentaa siltaa kronologisen osan välille. Aika nopeasti. Nyt koko tarina on ihan palasina ympäri ämpäri mahdollista tarinaa, enkä ole edes varma, mitä kaikkea se tulee sisältämään. Pieni jana on pääjuonta päässä, mutta miten mihinkin päädytään - täysi mysteeri. Ja haastavaa, mutta omalla tavallaan myös kiinnostavaa yrittää saada tällaisesta palapelistä kokonaisuutta. Jännitystä ilmassa ja odotan jo innolla, että saan uhrata tälle tarinalle enemmänkin tilaa kalenterista. Haasteita päin pää pystyssä!

lauantai 30. heinäkuuta 2016

Läpilukua (Riittämätön) & uuden tarinan lopetuskokeiluja (Merenpoika)

Hejsan!
Pahoittelen, en omaa piirtämisen jaloa taitoa.

Kaksi viikkoa hiljaisuutta. Minkä tähden? Viime viikolla aloitin jo Riittämättömän läpiluvun, mutta siihen tuli viikonlopuksi pieni keskeytys, sillä lähdin käymään Länsi-Suomessa, tarkemmin ottaen Turun lähimaastossa, sukulaisillani. Tällä viikolla oli tarkoitus jatkaa ja jatkoinkin - enää about 50 liuskaa jäljellä - mutta siihen ja editointiin tuli tiistaina stoppi, kun perus nuhan ja kurkkukivun lisäksi mukaan astui kuume. Kesäflunssaa siis.

Pitkään läpiluku sujuikin ongelmitta, liitin pari uutta palasta mukaan ja merkitsin ylös kohtia, joihin tulisi tekstin aikana vielä palata, mutta mitkä ovat jostain syystä unohtuneet. Tiistaina läpiluku kuitenkin tyssäsi myös vaikeaan osioon tarinassa. Mukaan pitäisi saada sivuhenkilön osalta tärkeitä palasia, mutta minne ihmeeseen? Päähenkilön kanssa menevät seuraavassa luvussa sukset ristiin ja vasta pari lukua sitten on alettu käsitellä tätä sivuhenkilön asiaa. Tuskinpa sivuhahmo mieluusti enää avautuu yksityisasioistaan välirikon jälkeen (joka sovitaan vasta loppukliimaksin aikaan). Isoa konfliktia on siirrettävä, sillä en voi oikein tapahtumia aikaistaakaan järkevästi. Mutta kuinka? Silloin toisen sivujuonen palaset kärsivät ja niitä on muutettava. Palapeli vaikeutuu koko ajan...

Addiktion kanssa ei juuri ollut tätä ongelmaa. Uudet palaset soljahtivat joukkoon helposti, sillä tarina oli aika "aukkoinen", tai miten sen sanoisi. Uuden kirjoittaminen ei tuottanut juuri vaikeuksia, melkein joka paikkaan sai lisättyä tavaraa, jos tarvitsi. Riittämätön on jollain tasolla "kiinteämpi", yhtenäisempi(?), joka ei tässä mielessä ehkä olekaan niin hyvä juttu, kun huomasin, että lisää tavaraa olisi vielä saatava joukkoon. Ehkä jotenkin onnistun.

Toivon, että pystyn viimeistään ensi viikolla palaamaan Riittämättömän pariin, sillä sillä alkaisi tosiaan olla vähän kiire. Kaikki tarvittavat palaset tulisi ainakin saada lisättyä ja pahimmat mokat korjattua, en tiedä, ehdinkö hienosäätövaiheeseen ennen kilpailun deadlinea. Joka tietystikään ei ole kovin hyvä uutinen minun osaltani. Mutta katsellaan.

Myös uusimpaan ihmetyksen aiheeseeni, eli uusimpaan tarinaideaan, ilmestyi tänään pitkästä aikaa lyhykäinen palanen - lopetusehdotus. Kuva on ollut mielessäni lähes siitä saakka, kun sain ensimmäisen idean tähän stooriin, mutta toteutus uupui. Enkä sano, että tästä kokeilusta tuli paras mahdollinen, mutta siitä tuli ainakin erilainen, mitä olen itse tottunut tekemään. Tähän tarinamaailmaan ei sovi "addiktiomaisen" kylmä realismi ja siksikin olen ollut hieman varuillani - entä jos kerrontani lipsuu pahasti tekotaiteellisen kliseisyyden puolelle? Mutta toisaalta, olenhan täällä jonkun vuoden hokenut sitä, etten tahdo jumiutua yhteen tyyliin ja kategoriaan. Ehkä tässä on minun mahdollisuuteni?

Erittäin raaka ajatus juonesta minulla on päässäni, muuten ei ole kuin palasia. Tämän käsikirjoituksen syntyprosessi on kyllä tyystin erilainen Riittämättömän kanssa - ei melkein voisi olla enää erilaisempi. Mutta otan haasteen vastaan.

lauantai 16. heinäkuuta 2016

Viikko lanu-maailmassa + pohdintaa Addiktion suhteen

Ciao!


Heinäkuinen viikko Oriveden opistolla vierähti nopeammin kuin ehti edes ajatella. Jo nyt on ikävä takaisin.

Lapsille ja nuorille kirjoittamisen kesäkurssi, miksi olin siellä? Studio Orfeuksessahan olen hionut nuortenromaanikäsikirjoituksia jo kaksi vuotta. Koin kuitenkin, ettei minulla ollut  vielä juurikaan kosketusta lastenkirjojen maailmaan. Lisähaasteena päätinkin kehittää romaanin sijasta lasten draamaa, sillä eräs idea oli lähtenyt elämään draaman verkkokurssilla. Ja valinta oli mainio! Tuntuu, että alan vihdoin saada kiinni tästä draamahommastakin.

Kävimme osalti samoja asioita, mitä Studio Orfeuksessa on tullut käytyä, mutta huomattavasti nopeammassa tahdissa ja lanu-näkökulmasta. Dramaturgia on kuitenkin esim. lasten kuvakirjassa suhteellisen erilainen kuin aikuisten romaanissa, vaikka toki myös samoja elementtejä löytyy. Yksinkertaisempaa, mustavalkoisempaa. Sitä se ainakin on.

Hassua on se, kuinka lyhyessä ajassa voi kehittyä huimasti. Saimme ohjaajaltakin palautetta, että koko meidän ryhmämme tehtävät paranivat päivä päivältä, vaikka tehtävät itse asiassa melkeinpä vaikeutuivat joka ilta. Muutama päivä ja jo nyt tuntuu, että minulla on huomattavasti vahvempi käsitys siitä, mistä lastennäytelmässäni on kyse. Eilen kirjoitimme mm. loppuja. Minulla oli loppukohtaus jo olemassa, mutta tein toisen, vaihtoehtoisen lopun. Sävy ja tunnelma on todella erilainen, vaikka elementit ovat jotakuinkin samat. Uskaltaisin myös väittää, että uusi loppu on mielekkäämpi. Hassua sinänsä, sillä en ole ehtinyt rakentaa näytelmälle vielä edes kunnon juonta, minulla ei ole olemassa kuin pääkaari, alku ja lopetus. Tämä on taas niitä projekteja, jotka näköjään etenevät pala palalta, mosaiikkina.

Vaikka sain paljon aikaan, oli minulla myös lieviä haasteita aika ajoin. Yritin mm. luoda yhdessä illassa koko illan elokuvan synopsiksen ja sen jälkeen kirjoitin siitä pari kohtausta esimerkiksi. Pääsykokeissa samankaltaista synopsista oli aikaa tehdä sellaiset kolme tuntia ja logiikan löytyminen niin nopeasti on oikeasti hankalaa. Päätarina saattaa välähtää mielessä, mutta entä sivuhahmot, kaikkien elementtien nivominen yhteen järkeväksi kokonaisuudeksi? Hyvä, kun ehtii keksiä edes kantavan tarinan (yleensä olen suhteellisen nopea, mutta aina ei tosiaan vaan suju). Tällä kertaa keksin alkuidean, mutta mitä päählö sitten selvitti tällä kaavalla oli muutaman tunnin iso mysteeri ja joka virkkeen välissä tulikin seilattua Facebookissa. Kaikesta huolimatta sain ihan kelpo palautetta tästä tehtävästä. Eikä kurssilla loppuun hiottuja tehtäviä odotettukaan, raakaversioitahan ne vasta olivat ja mahdollisesti ideoita siitä, mitä ehkä voisi olla.

Henkilökohtaisessa palautteessa puheeksi tuli pitkästä aikaa Addiktio. Keskustelimme siitä tovin ja yhtäkkiä silmät avautuivat. Melkein kuin silmälasit olisivat tarvinneet päivityksen ja olisin laskenut uudet lasit eilen nenälleni. Kerroin muutamasta asiasta, joka minua on alkanut käsikirjoituksessa ärsyttää ja pohdimme vaihtoehtoja. Äkkiä näin tässä logiikan. Otin tosiaan ideat avosylin vastaan, sillä ne tuntuivat juuri siltä, mitä käsikirjoitus kaipasikin. Ne kohdat, jotka olivat jonkin aikaa tuntuneet epätyydyttäviltä, eivät ainakaan parhailta mahdollisilta, selkenivät päässäni aivan uudella tavalla. En vielä ole ehtinyt käytännössä tehdä mitään, mutta uskallan toivoa, että käsikirjoitus tulee paranemaan. Ainakin sävy mahdollisesti muuttuu, mutta tässä vaiheessa mielestäni parempaan päin. Ehkä tämä oli juuri se, mitä olin koko ajan sokeasti hakenut, mutta nyt vasta ymmärrän.

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Jumitus & hidasta lipumista pitkin pintaa (Riittämätön ft. Merenpoika)

Tsau!





























Irrallisia osia - koska muuta en ole saanut aikaan.

Riittämättömän kanssa olen edelleen pahasti jumissa. Yhden uuden pätkän sain aikaan viime viikolla, mutta sekin eteni tahmeasti kuin olisin näpytellyt sitkeää toffeenäppäimistöä. Sainkin ohjeeksi, että ajattelisin hetken jotain muuta - liikakin ajattelu ja analysointi saattavat lukkiuttaa ja lisätä suorituspaineita. 

Olen enimmäkseen lukenut Runousopin analyysejä, Aristoteleen pohdintoja, seikkaillut liikaa nettikauppojen sivuilla ja haaveillut milloin mistäkin Shakespeare/Hamlet-sälästä, galaksiverhoista, Aristoteleen rintakuvasta...you name it. Alkaa teinivuosien fanitusmoodi iskeä päälle, mutta tällä kertaa fanituksen kohteet sattuvat olemaan hieman kaukaisemmalta ajalta (mutta kuolleita kumminkin, siitä ei ole päästy mihinkään).

Offtopic: Löysin myös hienon Shakespeare-suihkuverhon, mutta Shakespearen tuijotus suihkussa käydessä saattaisi olla hivenen häiritsevää...

Niin, ja olen minä kuutisen liuskaa kirjoittanut pätkiä siihen uuteenkin proggikseen. Mitään järkevää juonta tai tarkempia juttuja ei ole vielä syntynyt, sillä ajattelin pitäväni pääpainon kuitenkin Riittämättömässä siihen saakka, kunnes se on postitettu kilpailuun (poislukien ensi viikko, sillä olen Orivedellä kesäkurssilla työstämässä lastenromaania/lasten draamaa). Mutta tosiaan, irrallisia pätkiä, kuvia, mitä mieleen nousee. Tällä kertaa ollaan taas hyvin visuaalisissa sfääreissä, ainakin ollaan tähän saakka oltu. Toivottavasti sen filmin voi taas tuoda sanojen kautta myös lukijoille.

P.S. Odottelen myös jännityksellä, pääsenkö varasijalta kouluun. Vain 16 hakijaa oli ylipäätään ylittänyt vaadittavat pisterajat kyseiselle linjalle ja satuin olemaan yksi heistä (kyseessä siis se pänttäystä vaatinut koulutus). Ei tainnut mennäkään niin huonosti kuin odotin.

P.P.S. Koeluen myös tällä hetkellä yhtä lastenromaanikäsikirjoitusta. Mukavaa lukea jotain hauskaa ja kepeää vaihteeksi, sopii näihin kesätunnelmiin kyllä mainiosti! :)

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Jotain muuta kuin Poseidoneja - uusi romaani-idea!

Hei!
Sieltä sellainen saapui taas.

Riittämätöntä pitäisi editoida urakalla, Addiktiokin pitäisi vihdoin saattaa finaaliin. Mitä tekee tämä mieli? Kehittää uuden kässäri-idean sillä välin, kun muiden kanssa ollaan ahtaalla! Ja minä vastaanotan sen ilomielin, joskin pienin varauksin. Missä editointi-into, missä?

Pikainen työnimi saattaisi olla "Merenpoika", mutta jos tästä koskaan tulee mitään, niin tämä nimi tälle ei tosiaan jää - tietääkseni samalla nimellä kulkevia teoksia onkin jo. Jokin bloginimi ja oma nimitys suunnitelmalle täytyy kuitenkin olla, että pysyy kartalla, mistä niistä kymmenestä keskeneräisestä kyhäelmästä on kyse, joten olkoon tämä se.

Tällä hetkellä ajatusta lämmittää tragedia. Pojasta, joka jättää taakseen jotain, jota ei sittenkään olisi halunnut ja vastaanottaa jotain, jota ei olisi sittenkään pitänyt. Turvapaikasta, joka on ensin unelmaa, mutta muuttuu painajaiseksi? Ehkä. Valinnasta, jonka piti olla pelkkä valinta vaihtoehtoineen, mutta paljastuukin lopulta pakolliseksi - ainoaksi mahdollisuudeksi, jos sitä mahdollisuudeksi voi silloin enää kutsua.

Kliseiden viidakko kompastuttaa matkalla? Se yritetään kiertää, mutta toki niitä kliseitäkin varmasti joukkoon eksyy, Omalla tyylillä vaan, ainakin yritetään! Sanaakaan ei ole vielä tekstitiedostossa, mutta merenneito liittyy asioihin jollain tasolla. Ei kun varaamaan kirjastosta tuhat ja yksi merenneidoista ja muista vesimyyteistä kertovaa kirjallisuutta sitten vaan. :) Mutten haluaisi liiaksikaan turvautua näihin myytteihin, pienet mausteet ovat kyllä tervetulleita.

perjantai 24. kesäkuuta 2016

"Sä oot mun Romeo, mä oon sun Julia" - vai eikö sittenkään?

Moiks!
Katse eteenpäin!
..tai oikeastaan lopetukseen.

Viime yönä - miten tämä kirjoittaminen on taas niin yöpainoitteista? - tartuin Riittämättömän viimeiseen lukuun, viimeiseen liuskaan, eli toisin sanoen lopetukseen. Pari viimeistä riviä meni uusiksi, halusin lopetukseen sittenkin jotain muuta. Pienen leikkaa/liimaa -kuvion ja yhden lainauksen voimin rakensin uuden sävyn loppuun. 

Otin riskin ja lainasin Shakespearea. Tuntuu, että hyvin harvoin on oikeasti tarpeellista lainata tätä näytelmäkirjallisuuden mestaria, sillä kliseiden viidakon liaanit saattavat hyvinkin kuristaa matkalla. Mutta jos lainauksen tekee vähän omalla tyylillä, käsikirjoitukseen sopivasti, niin onko kyseessä silloin enemmän mahdollisuus kuin suuri vääryys? En tiedä vielä, mutta testasin. 

Kyseessä ei ole mitenkään vakava lainaus, tai kuinka sen ilmaisisi. Homma on heitetty puoliksi vitsiksi, muttei silti kuitenkaan. Vähän niin kuin koko käsikirjoitus. Annan asian ehkä hetken olla ja mietin ensi viikolla uudestaan, oliko tässä mitään järkeä. Varovaisen peukun ylöspäin kuitenkin jo sain vastaukseksi. Ja nyt lopetus ehkä vetoaa vielä asteen tai pari enemmän tunteisiin. Siihen ainakin pyrittiin. Hassua, miten parilla pienellä muutoksella sävyn voi muuttaa ja joitain elementtejä kohtauksessa vahvistaa. Muutaman virkkeen lisääminen, parin poisto ja taas parin repliikin paikan vaihto. Siinä se. Itse pidän nykyisestä lopetuksesta ainakin toistaiseksi enemmän, mutta jää nähtäväksi, onko tämäkään se lopullinen.

P.S. Hyvää juhannusta itse kullekin!


sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Aamuyöt ja ahtaalle ajetut ajatukset

Hei!




















Sumeaa, hidasta, tahmeaa, tyhjää. Muttei kuitenkaan täysin, sillä sekä perjantain ja lauantain, että lauantain ja sunnuntain välisenä yönä syntyi tekstiä. Ei paljoa, mutta riittävästi. Tai ei välttämättä täydellisen riittävästi, mutta sen verran, että usko itseen ja tekstiin nousi ainakin promillen verran. Juuri sen verran, että saatan uskaltaa taas jatkaa. Viikko rappiolla ja promillejen syövereissä - back in business!

Lauantaina aamuyöstä yritin hahmotella toisiksi viimeistä lukua, tarkemmin ottaen toiseksi viimeisen luvun loppuosaa. Juurikin sitä sekasotkua, josta oli punattu ainakin kaksi kokonaista liuskaa. Kammotus hiipi iholla, muttei iskenyt kynsiään läpi. Heitin surutta roskiin (= toiseen tiedostoon, en yleensä kokonaan deletoi mitään) sen, mikä ei toiminut ja aloin rakentaa jäljelle jääneistä palasista kokonaista osaa tarinaan. Ja sain kuin sainkin luvun jotenkin karsittua kokoon. Tajunnan räjäyttävää? Ei. Kelvollista? Mahdollisesti. Sävy muuttui ehkä asteen humoristisemmaksi puhtaan traagisesta, mutten ole varma, onko se huono (vaikka sitä hivenen pelkäänkin). Alun perin kohtauksen piti olla eräs käsikirjoituksen traagisimmista, mutta jotenkin minusta tuntuu, että pienehkö huumori voisi kuitenkin toimia. Lähetin pätkän arvioitavaksi ja odotan kommenttia - onko tässä jotain säästettävää, vai kokeilenko kokonaan uudestaan vielä kolmannen kerran.

Sivuhahmojen lopetukset ovat tästä huolimatta todella kesken ja rempallaan edelleen. Keskityin toiseksi viimeisen luvun lopussa enemmän suurempiin linjoihin, suuremmassa osassa olevan sivuhahmon ja päählön välisen suhteen loppuhuipennukseen. Yritin kuitenkin antaa myös varovasti vihjeitä siitä, mitä toisten välillä on saattanut tapahtua. Pohdin, että kävisin tätä kuviota sittenkin hieman aikaisemmin läpi. Heräsi myös ajatus, että jättäisin kuvion aika lailla pimentoon, antaisin vain vihjeitä, mutta näyttäisin tämän kuin likaisen ja lämpimästä hengityksestä sumentuneen auton tuulilasin lävitse. Jättäisin kunkin tulkittavaksi. Mutta vihjeitä on tietysti silti oltava. Ehkä voisin antaa lukijoiden itse asettua jomman kumman hahmon puolelle, mutten täysin ratkaisisi asiaa heidän puolestaan? Kuulostaa omaan korvaan hienolta, mutta toteutus ei välttämättä olekaan niin ihmeellinen. Aina voi kuitenkin yrittää.

Viime yönä sain kirjoitettua pari liuskaa uutta materiaalia yhdelle sivuhahmolle (ja hänen ja toisen hahmon välillä tapahtuvaan kuvioon). Nyt minulla on lähes kaksikymmentä liuskaa materiaalia, jota ei löydy vielä itse käsikirjoituksesta, mutta joka kannattaa sinne todennäköisesti istuttaa. Kohta saattaisi olla taas pitkästä aikaa läpiluvun paikka - eritoten uusille pätkille sopivien paikkojen löytymistä silmällä pitäen. 

perjantai 17. kesäkuuta 2016

"Maailmanloppu on ainut asia, josta osaisin laulaa"

Heips!
Niihin on valitettavasti vielä matkaa.

Hiljaiseloa on jatkunut liian kauan. Koko viime viikko kului pääsykokeissa, mutta koulupaikkaa ei sieltä tänä vuonna irronnut. Top 8 ei tunnu enää miltään. 5% parhaimmistokaan ei tunnu miltään. En yltänyt 1% parhaimmistoon - yhtäkkiä kaikki on hajalla, eikä mistään tule mitään. Burnout iski taivaalta kuin Zeuksen täysillä viskaama salama (ehkei ihan, sillä merkkejä oli nähtävissä pitkin kevättä).

Viikko on mennyt oikein kliseisimmän "lyödyn kirjailijan" -kaavan kautta. Varmasti jokaisella on jokinlainen kuva tästä vaiheesta taiteilijan elämässä. Erona vain se, että minulta tämä kuvio ei ole yhtä sallittua, sillä enhän ole saavuttanut vielä mitään. Rappiolla ei saa olla, vaan täytyisi jaksaa. En tiedä, onko sallittua pitää edes lomaa 8kk pääsykokeisiin puristamisen jälkeen. Yritän sitä silti järjestää.

Seuraavana etappina olisi editoida Riittämättömän loppu vihdoin kuntoon. En ole kuukauteen, kahteenkaan oikein ehtinyt uhrata ajatuksia koko käsikirjoitukselle. Deadline lähestyy. Se on muka kaukana, mutta oikeasti 4kk on helvetin lyhyt aika, kun ei ole hajuakaan, miten päästä tyydyttävään pisteeseen tekstin kanssa. Vaikka olen yleensä nopea, nyt olen totaalisen jumissa ja tarvitsisin pohdinta-aikaa. Aivot eivät vain ole kovin yhteistyöhaluset juuri nyt. Mitä enemmän mietin sivuhahmojen lopetuksia, sitä suurempaa paniikkia se lietsoo aivosolukossa.

Rauha. Pohdinta. Miettiminen. Tekstiin eksyminen. VS. Paniikki. Ahdistus. Kiire. Tekstin pystyyn haukkuminen.

Koska oman tekstin vihaaminen ja omat riittämättömyyden tunteet korostuvat nyt oikein urakalla, on editointi vaikeaa. Tunteet sumentavat luovan pohdinnan virran, eikä tuloksia tahdo syntyä. Tällä hetkellä on helpompaa itkeä lattialla rikottua lautasta kuin olla tehokas ja taitava editoija. Mieluiten vaihtaisin osat kyllä toisinpäin. Nytkin olisi vapaa viikonloppu ja elättelen toiveita siitä, että saisin korjattua edes muutaman virkkeen. Tai lisättyä pari uutta, raikastavaa virkettä jonnekin tekstin sekaan. Edes jotain pientä. 

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Haaste: Unpopular Bookish Opinions

Kiitos vaarna haasteesta!

Säännöt:
1. Linkkaa haasteen antaja blogipostaukseesi. Lisää haasteen säännöt postaukseen.
2. Vastaa haasteen kysymyksiin.
3. Lähetä haaste vähintään kolmelle henkilölle ja linkkaa heidän bloginsa postaukseesi.
4. Ilmoita haasteen saajille haasteesta ja linkkaa heille postauksesi.



1. Kirja tai kirjasarja, josta kaikki muut pitävät, mutta sinä et.
- Gayle Formanin "Jos vielä jään". Jokin siinä ärsyttikin. Tarina oli ihan ok, mutta jokin siinä tunnelmassa ei vain yhtään napannut. Se oli ehkä jo liian teiniä ja liian romantisoitua - vaikea sanoa, koska en ole itsekään ihan selvillä. Mutta siinä teoksessa jokin lähetti sellaisia viboja, jotka tosiaan ärsyttivät. Klisee olisi ehkä aika lähellä.


2. Kirja tai kirjasarja, josta kukaan muu ei pidä, mutta sinä pidät.

Olen pahoillani, mutten osaa vastata tähän mitään! Mieleeni ei nyt äkkiseltään tule yhtään tällaista teosta, vaikka niitäkin saattaa tuolla jossain lymytä.

3. Kolmiodraama, jossa päähenkilö päätyy yhteen sen kanssa, jonka et olisi halunnut.

- Pienenä olin vankasti sitä mieltä, että Hermionen olisi pitänyt päätyä yhteen Harryn kanssa, mutta vanhemmiten olen alkanut puoltaa tätä "Romione"-kuviota. :D

4. Suosittu kirjagenre, josta et pidä tai josta haluaisit pitää, mutta et pysty.

- Realistiset sotaromaanit täälläkin. :D Ei vain iske. Minulla on ehkä lievä asenneongelma. En välittäisi enää lukea sodasta tai katsoa sotaelokuvia, kun sitä naurettavaa harrastusta on täällä jo ihan tarpeeksi (jotain ehkä kertoo se, että lukiossa puheen kirjoituskurssilla otsikoin puheeni: "Sodat on perseestä!"). Spefisodat on sitten asia erikseen!


5. Pidetty, suosittu tai rakastettu hahmo, josta et pidä.

- En nyt tiedä, kuinka "rakastettu" hahmo Ofelia oli, mutta en juurikaan lämmennyt hänelle. Traaginen kohtalo oli ehkä paras osio, haha! Ei, en vihannut Ofeliaa, hän oli tärkeä roolihahmo, mutten olisi mielellään häntä  esim. näytellyt. Paljon kiinnostavampia olivat mielestäni nuori prinssi Hamlet ja hänen setänsä, Tanskan kuningas.

6. Kirjailija josta monet pitävät, mutta sinä et.

En ole Gayle Formanilta lukenut muita kirjoja, mutta tykkäyksiä kirjailijalla on Facebookissa yli 43 000, joten voisin vastata hänet tähän. En toisaalta haluaisi muodostaa mielipidettä yhden kirjan perusteella, sillä ei Jos vielä jään ollut mitenkään karmea - se ei vain herättänyt minkäänlaisia tunteita ja tuntui, että homma on todella nähty. Lattea lukukokemus, sanoisin.

7. Suosittu sarja, jonka lukemiseen sinulla ei ole mielenkiintoa.

- Fifty Shades of Grey. Tarvitseeko sanoa enempää?

8. Kirja, joka on mielestäsi huonompi kuin siitä tehty elokuva.

- Tähän minulla saattaisi lähiaikoina olla enemmän sanottavaa, sillä minulla on hyllyssä montakin "paria" (elokuva & kirja), joista en ole joko lukenut tai katsonut toista. Juuri nyt ei tule mieleen muuta kuin juurikin tuo Jos vielä jään, mutta elokuva noudatti aika pitkälti kirjaa itsessään, eikä sekään kovin hyvin iskenyt. Se oli ehkä jo liiankin perus. Kirjoitin samantyylisen novellin yläasteen äidinkielentunnilla 13-vuotiaana, mutta se aika on jo ohitettu. Minulle elokuva eikä kirja avannut silmiä mihinkään uuteen, mitä yleensä ehkä toivoisin.


Olin ehkä hieman tylsä, kun suurin osa vastauksista pyöri yhden romaanin ympärillä, mutta aivosolut ovat jotenkin tukossa. Voin päivittää listan sitten, kun eteen sattuu selkeämpiä vastauksia!

Haastan Elinan!

tiistai 24. toukokuuta 2016

Studio Orfeus vol.2: 9. lähiviikonloppu

Hejsan!

Kevään viimeinen lähiviikonloppu takana. Onneksi saimme kuitenkin sovittua vielä yhden viikonlopun syyskuulle, ettei tämä ollut nyt kokonaan viimeinen!

Tällä kertaa pohdimme mm. imaiseeko tarinamme mukaansa, onko eläytymisellä vai tarkkailulla suurempi rooli omassa käsikirjoituksessa ja että millaisiin rooleihin ylipäätään haluamme sijoittaa lukijan. Itse liputan ehdottomasti eläytymisen puolesta. Koen tarkkailupainotteiset tekstit itselle hieman jopa vieraiksi, tuntuu, etten osaisi sen tyylisiä tarinoita välttämättä edes kirjoittaa. Ehkä se on sitten seuraava haaste listassa?

Meillä kävi myös yksi kustannustoimittaja kertomassa työstään. Vaikka samankaltainen mahdollisuus kysyä asioista sattui minulle myös viime vuonna, silti tuntui tulevan uuttakin informaatiota. Ja tavallaan asiat iskivät vielä paremmin tajuntaan ja saavuttivat tietoisuuden, kun ne tulivat oikean kustannustoimittajan suusta. Tärkeimpänä ehkä se, että vaikka saisi sen hylsyn, se ei automaattisesti tarkoita, että käsikirjoitus olisi huono/siinä olisi jotain vikaa. Tämä on ollut jotenkin hyvin vaikea täysin sisäistää, vaikka sen periaatteessa tietääkin. Aina on kuitenkin se vainoharha takaraivossa, että syy on nimenomaan se, että teksti vain on niin paskaa. Mutta ei, on monia muitakin syitä. Käsikirjoitus esimerkiksi saattaa olla kustannustoimittajan mielestä todella hyväkin, mutta se ei aidosti ja oikeasti vain sovi kustantamon linjaan. Aiheen käsittelykin saattaa vaikuttaa - haluaako tämä ja tämä kustantamo markkinoida tällaisia aatteita? Markkinointi tosiaan on suuressa roolissa. Ei, hyvin suuressa. Yksi sana: myynti.

Saimme myös tehtäväksi listata käsikirjoituksemme vahvuuksia ja heikkouksia. Tässä vaiheessa Riittämättömän heikkouksia ovat mielestäni mm. miljöökuvaus (se jää jostain syystä melkein kaikissa käsikirjoituksissani aina hyvin pieneen rooliin), liika toisto ja selittäminen, muutama vielä varsin ohut sivuhahmo (ensi kierroksella suunniteltu syventämisprosessi!) ja sitten ne sivuhahmojen lopetukset, joita toivottavasti ehdin kohta miettiä enemmän.
Vahvuuksiksi lukisin ehkä luontevan dialogin, tunnekuvauksen ja mahdollisesti dramaturgian. Mielestäni myös komiikka toimii ihmeen hyvin, sillä alunperinhän Riittämättömästä piti tulla samanlainen, synkkä angstikässäri kuin Addiktiosta. Mutta toisin kävi, ja oikeasti hyvä näin.

P.S. Olin eilen yksissä pääsykokeissa (niissä, joihin piti päntätä) ja sain onnekseni vastattua joka kohtaan. Esseen kohdalla iski pienoinen paniikki, sillä kysyttiin tietenkin juuri aiheesta, jonka kertaamisen olin jättänyt vähemmälle. Sain kuitenkin vastattua siihenkin jotain. En tiedä, riittäisivätkö pisteeni sisäänpääsyyn, mutta ainakin yritin!

Ja iloinen yllätys odotti kotona myös näiden pääsykokeiden jälkeen: sain haastattelukutsun toiseen, ylemmäksi priorisoimaani hakukohteeseen. Nyt täytyy vain toivoa, että onnistuisin pääsemään myös pääsykokeisiin saakka! Tämäkin tuntuu kuitenkin jo lottovoitolta, sillä viime vuonna en saanut kutsua. Ehdin jo panikoida, että kutsu on tullut väärään osoitteeseen, mutta tutkittuani kutsua tarkemmin, se olisi hyvin epätodennäköistä. 


sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Inspistä Euroviisuista?

Tsau!
Runousoppi alkaa todellakin olla jo hanskassa
Onko teille selvää, mitä mikäkin termi tässä merkitsee?

Tällä kertaa minulla ei hirveästi ole uutisia, edelleen nenä aika tiukasti pääsykoekirjoissa mennään, mutta lukemiseen mm. eilen kyllästyttyäni annoin itselleni hetken aikaa tutkailla Riittämätöntä valkoviinilasillisen kera. Todella hitaasti edetään, mutta kuitenkin edetään. Hahmo, kenen kanssa minulla on viime aikoina ollut kaikkein eniten vaikeuksia, alkaa pikkuhiljaa sittenkin rakentua! Pienistä säikeistä, pikkuruisista pisteistä, mutta merkkejä silti syntyy. 

Tuntuu, että alan vihdoin päästä sisälle hahmoon. Muutaman hahmon kanssa se on ollut liiankin helppoa, sitä on vain heittäydytty täysillä sisään miltei sekunnissa, mutta tämän kyseisen hahmon kanssa on ollut vaikeampaa. Teatterissa satuin saamaan yleensä rooleja, joiden sisälle minulla ei ollut minkäänlaisia vaikeuksia päästä. Löysin samaistuttavia asioita helposti, ymmärsin reagointitavat, mutta käsikirjoitusten kanssa on aina ollut varsinkin se yksi haastava hahmo, josta ei jostain syystä saa otetta. Eikä sille haasteelle tunnu yleensä löytyvän edes syytä. Usein olen ollut jopa yllättynyt, että juuri kyseinen hahmo on ollut vaikea, koska sattumoisin kyse on muutamaankin otteeseen ollut ns. "helpohkosta" hahmosta. Sellaisesta, joiden ajatuksiin pääsemisessä ei kuvittelisi olevan ongelmia. Mutta silti niitä on.

Niin epäilyttävältä kuin se saattaa kuulostaakin (nyt kyllä valitsin aivan väärän sanan), niin tällä kertaa Euroviisut pökkäsivät minua eteenpäin. Äkkiä aivoissa vain välähti ja musiikki, tietyt kappaleet ja artistit auttoivat avaamaan pariakin hahmoa. Tällä kertaa Ruotsin ollessa isäntämaa, paikkansa sai mm. Abba. Ja siitä lähti pidempikin kohtaus liikkeelle.

Viime aikoina myös toinen käsikirjoituksessa esiintyvä elementti on saanut huomiota mediassa ja eksyinkin muutamaa artikkelia lukemaan. Kirjoitin aikaisemmin tällä viikolla kohtauksenraakileen, johon sain idean edellisessä postauksessa mainitsemani henkilökohtaisen palautteen aikana. Mielestäni se toimi ihan hyvin, mutta viilaamisen varaa (ja mahdollisesti vielä jatkettavaakin) löytyy. Myös tämä kohtaus rakentaa ensisijassa tätä Riittämättömän "vaikeaa" hahmoa eteenpäin. Jotain on sittenkin saatu aikaiseksi, vaikka pahalta näytti!

torstai 5. toukokuuta 2016

Palautevyöry vol.2 (Draama)

Hei!
Tämän parissa kulutan vielä jokusen tovin.

Sain jokin aika sitten hurjasti draamatehtäväpalautteita. Oikeastaan vain kahdessa yhdeksästä tehtävästä oli ylipäätään yhtään punaista. Muissa teksti oli joko todella hyvää, fine tai sitten jotain olisi voinut lisätä, mutta pois ei tarvitse ottaa tai korvata mitään. Paitsi sitten tosiaan siinä yhdessä tehtävässä, joka lähti ennakkotehtävästä (juuri sitä kohtaa onnekseni kehuttiin, huh), mutta jonka loppupuolen olin sotkenut ja tapattanut taas hahmon turhaan. :D Nyt on ollut taas jokin tappamisvimma menossa (myös toisessa tehtävässä olin tappanut hahmon, ja siksi sitä loppua voisi tuunata, mutta se oli ainoa tuunattava asia siinä tehtävässä).

Älä tapa? Tapanpas! :D Okei. Ehkä mietin vielä kaksi kertaa uudestaan.

Joukossa oli myös mm. pienoisdraaman suunnittelun palaute, jossa taisi olla pieniä viitteitä Tulitikkutyttöön (vahingossa kylläkin, mutta ehkei se huono ole). Ja kommentti, että voisi olla hyvää aikuisten nukketeatteria. Sellaiseksi olin sitä ajatellutkin. Ei kun duunaamaan uutta käsikirjoitusta? Voi, kuinka mielellään aloittaisin, kun synopsiskin on jo paperilla. Ei olisi kovin pitkä homma, kun puolet on jo tehty. Mutta jos nyt aloittaisin vaikka Riittämättömän editoinnista loppuun...

Toinen, mistä pidettiin kovasti, oli lapsille suunnattu draamatehtäväni. Meidän tuli kirjoittaa kaksi kohtausta, joissa käsittelemme lasten pelkoja. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun yritin suoraan kirjoittaa lapsille ja vielä draamaa, mutta taisi mennä nappiin. Pelkäsin selittäväni liikaa, yritin varoa sitä, mutta tasapainoilla kuitenkin jossain välimaastossa, että lapset pysyisivät mukana. Tämän perusteella myös lastenromaaniproggiksella on toivoa! Tämä tarina käsitti mm. mörköjä ja mörköflunssan. Mutta ehkä kuulette siitäkin joskus enemmän.

Sain myös kommentin, että tyylissäni oli jotain uutta. Positiivisella tavalla siis. Ettei vain olisi hylsyangstien jälkimaininkiviboja, joista syntyykin jotain positiivista? Laittaisin tähän jotain kliseista feenikslinnuista, mutta jätän nyt kirjoittamatta.

Olihan minulla tuossa synttärit ja niin oli blogillakin, en vain silloin ehtinyt postata ja sitten se jäi. Blogi on siis jo 4-vuotias! Hui. Ei tunnu yhtään, että olisin pitänyt tällaista pystyssä näin pitkään. Ja teitäkin ilmeisesti vielä kiinnostaa näitä postauksia lukea, liittyyhän tänne lukijoiksi koko ajan lisää porukkaa. Pahoittelen tähän loppuun vielä, että olen postannut nyt kovin harvoin, mutta olen ollut jokseenkin jumissa näiden proggisten kanssa. En ole ehtinyt miettiä ja pohtia kunnolla, että pääsisin eteenpäin - jonkun aikaa pitäisi vielä lukea pääsykokeisiin ja toivon, että ehdin lukea kirjat edes kerran läpi (nyt näyttää vähän pahalta...).

Tänään oli myös henkilökohtainen palaute Riittämättömän lopetuksia koskien. En ole sitä kauheasti vielä ehtinyt sulatella enkä miettiä sen enempää, joten palailen aiheen kanssa myöhemmin. Toivottavasti kuitenkin jossain vaiheessa lukot ja solmut avautuvat, jos vähän nykii. Nyt ne ovat hieman liian tiukalla ja haluaisin tehdä pussiin vain reiän, mutta se ei palvelisi ketään. On ne solmut aikaisemminkin auki saatu!

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Hylsy mikä hylsy

Heips!

AVAUTUMISVAROITUS:
Jos et halua lukea kitinää ja ulinaa ja sietää angstia, älä lue eteenpäin!
(ps. pahoittelen avautumispostausta, pyrin pitämään sen kuitenkin asiallisena)

Tällä kertaa minulla ei oikeastaan ole mitään kerrottavaa kirjoitusprojektien osalta. Okei, tein yhden draamakurssin tehtävän, mutta se ei ollut iso. Kävin myös viime keskiviikkona "lastenkirja-palaverissa", pohdimme, mistä lähteä liikkeelle ja tutkailimme kuusi vuotta sitten väsättyä pohjaa. Sovimme myös, että etenemme hitaasti. Pikkuhiljaa, vähitellen, mitä näitä nyt on. Saimme kumpikin hyviä ideoita, mistä on varmasti mukava lähteä tekemään sitten, kun on sen aika.

Sain myös viime viikolla ns. "pääsykoehylsyn". Voisin heittää sen tuonne kaikkien käsikirjoitushylsyjen joukkoon. Eli siis en saa osallistua tuon koulun pääsykokeisiinkaan, joka kyllä harmittaa. Ja painaa alemmas kuin ehkä toivoisin. Tai ei, ei kukaan toivo mitään tällaista, mutta se vaikuttaa nyt vähän kaikkeen tekemiseen. Kliseisesti voisin todeta, että "puolen vuoden työ oli turhaa", mikä ei sekään olisi totta, sillä ei mikään koskaan mene hukkaan. Mutta hylsy mikä hylsy. Ja joka kerta se vain tuntuu yhtä pahalta, vaikka kuvittelisi, että näihin jo tottuisi.

Ja näihinhän pitäisi tottua, jos haluaa pärjätä tällä alalla.

Miksei näitä sitten voi ottaa niin, että vain hyväksyisi faktat, kohauttaisi olkia ja menisi eteenpäin kohti uusia mahdollisuuksia? Miksi se yksikin hylsy on niin vaikea ottaa vastaan? Vaikka sitä kuinka valmistautuu, tietää kehyksen, tietää sen, että sadasta prosentista yksi prosentti on huomattavasti vähemmän kuin yhdeksänkymmentäyhdeksän, niin silti tuntuu kuin koko pää lyötäisiin tohjoksi kun se hylsy sitten tulee. Kuten tuossa yhdelle ihmiselle totesin, tuntuu kuin kaikki ovet lyötäisiin päin kasvoja ja sen lisäksi vielä turpaan.

Kyllä tästä vielä silti noustaan. Aina on noustu, vaikka se toki vie joskus enemmän aikaa. Mutta jostain syystä joka kerta, kun uusi hylsy tulee, muistuvat mieleen myös ne tuhat vanhaa ja se nouseminen sieltä suosta muuttuu joka kerta vaikeammaksi. En tiedä, kuinka moni teistä siellä ruudun takana on niitä, jotka saavat vain voimaa vastoinkäymisistä, mutta itse en kuulu siihen porukkaan. Välillä todellakin toivoisin, että kuuluisin. Minä kuulun niihin, jotka vetävät ensin viikon mittaiset itkupotkuraivarit lattialla, suunnittelevat lopettavansa jo koko homman ja joiden täytyy suostutella itsensä yrittämään vielä uudelleen. Jotain on kuitenkin tapahtunut vuosien varrella, sillä en ole enää automaattisesti lyömässä hanskoja tiskiin ja luovuttamassa. Suurimpana tekijänä tässä ehkä pitäisin mahtavaa ja kannustavaa palautetta, joka ei kuitenkaan onneksi ole unohtunut näiden hylsyjen keskellä. Ja ehkä myös sitä, että olisin erittäin pettynyt itseeni, jos luovuttaisin. Sitä olisi melkein vaikeampi kestää kuin niitä hylsyjä. Ja ylipäätään Oriveden opistoa, sillä siellä on todellakin vahvistunut tunne siitä, että voisin joskus onnistua - mutta se "joskus" tuntuu olevan todella kaukana. 

Tunnistaako kukaan tällaisia tunteita?

Myös omat kikkansa hylsyangsteista selviämiseen saa mielellään jakaa. Itseä auttaa yleensä aika ja vastapainoksi jokin onnistumisen kokemus aiheesta, mutta niitä saa joskus odottaa pitkäänkin.