sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Studio Orfeus vol. 2: 6.lähiviikonloppu

Heips!

Tänä viikonloppuna kävimme taas erilaisia editointijuttuja läpi - tututtuun tapaan - mutta keskityimme ehkä eniten hahmoihin. Samaistumiseen, sympatisointiin yms. Eniten keskityimme päähenkilöön, sillä hänen kanssaan nämä elementit ovat selvästi tärkeimmät. 

Esimerkkinä käytimme ruotsalaista elokuvaa "Vi" (suom. Me ei olla enää me/2013). Tuli huomattua, kuinka vahvoja reaktioita yksi taideteos voi aiheuttaa suuntaan ja toiseen. Kuinka puolet ryhmästä asettuu toisen hahmon puolelle ja puolustuskannalle ja toiset taas toisen. Pohdimme myös pienesti elokuvan teemaa. Loppujen lopuksi jokainen katsoja/lukija tms. kokee teokset omalla, henkilökohtaisella tavallaan ja tulkitseekin ne ainakin hieman eri tavalla. Eli lopullisen "muodon" kirjakin saavuttaa vasta lukijan käsissä - tai näin poispäin.

Sivusimme myös muiden hahmojen rakentamista. Tai oikeammin syventämistä/hiontaa. Eiväthän hahmot käyttäydy liian samalla tavalla? Puhuvatko eri tavoilla? jne. Niitä pikkuseikkoja, jotka huomaamattakin syventävät ja elävöittävät hahmoa enemmän omaksi persoonakseen.

Toki saimme kukin myös hieman ohjausta ja ideoita siihen, mitä kenenkin tulisi tässä kohtaa käsikirjoitukselleen tehdä. Itse en ole vieläkään (viime lähiviikonloppuun viitaten) päättänyt, tahdonko sijoittaa Riittämättömän johonkin tiettyyn paikkaan/kaupunkiin. Ajatuksenani oli, että tarina voisi tapahtua melkein missä päin Suomea vaan, mutta ainakin tällä hetkellä ympäristökuvauksen palkkini on pahasti miinuksella (olen pitäytynyt liiankin minimissä), joten jotain tulisi tehdä. Ja johonkin tiettyyn paikkaan sijoittaminen, kuten Addiktion olin sijoittanut, voisi osaltaan auttaa.

Tuli myös pohdittua, onko dialogini liian elokuvamaista. Toisaalta jonkinlainen elokuvallisuus saattaa toimia vielä nuortenkirjassa ihan hyvin. Ja tähän mennessä koelukijani ovat kehuneet nimenomaan dialogia kaikkein eniten, joten en lähtisi sitä kauheasti muuttamaan. Mutta katsellaan ehkä sitäkin sitten, kun on sen aika - joka ei ole vielä, sillä poistettua juonenkäännettä ei ole vieläkään paikattu kokonaan!

Ja uusi kysymyslappunen tarttui mukaan. Minun mielestäni ne ovat olleet erittäin hyviä, olen itse saanut niiden avulla paljonkin avarrettua ajatteluani tarinan kanssa. Osaan on helpompi vastata, osaan ei niinkään, mutta siitäkin jo vähän näkee, missä on ongelmia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti