keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Hylsy mikä hylsy

Heips!

AVAUTUMISVAROITUS:
Jos et halua lukea kitinää ja ulinaa ja sietää angstia, älä lue eteenpäin!
(ps. pahoittelen avautumispostausta, pyrin pitämään sen kuitenkin asiallisena)

Tällä kertaa minulla ei oikeastaan ole mitään kerrottavaa kirjoitusprojektien osalta. Okei, tein yhden draamakurssin tehtävän, mutta se ei ollut iso. Kävin myös viime keskiviikkona "lastenkirja-palaverissa", pohdimme, mistä lähteä liikkeelle ja tutkailimme kuusi vuotta sitten väsättyä pohjaa. Sovimme myös, että etenemme hitaasti. Pikkuhiljaa, vähitellen, mitä näitä nyt on. Saimme kumpikin hyviä ideoita, mistä on varmasti mukava lähteä tekemään sitten, kun on sen aika.

Sain myös viime viikolla ns. "pääsykoehylsyn". Voisin heittää sen tuonne kaikkien käsikirjoitushylsyjen joukkoon. Eli siis en saa osallistua tuon koulun pääsykokeisiinkaan, joka kyllä harmittaa. Ja painaa alemmas kuin ehkä toivoisin. Tai ei, ei kukaan toivo mitään tällaista, mutta se vaikuttaa nyt vähän kaikkeen tekemiseen. Kliseisesti voisin todeta, että "puolen vuoden työ oli turhaa", mikä ei sekään olisi totta, sillä ei mikään koskaan mene hukkaan. Mutta hylsy mikä hylsy. Ja joka kerta se vain tuntuu yhtä pahalta, vaikka kuvittelisi, että näihin jo tottuisi.

Ja näihinhän pitäisi tottua, jos haluaa pärjätä tällä alalla.

Miksei näitä sitten voi ottaa niin, että vain hyväksyisi faktat, kohauttaisi olkia ja menisi eteenpäin kohti uusia mahdollisuuksia? Miksi se yksikin hylsy on niin vaikea ottaa vastaan? Vaikka sitä kuinka valmistautuu, tietää kehyksen, tietää sen, että sadasta prosentista yksi prosentti on huomattavasti vähemmän kuin yhdeksänkymmentäyhdeksän, niin silti tuntuu kuin koko pää lyötäisiin tohjoksi kun se hylsy sitten tulee. Kuten tuossa yhdelle ihmiselle totesin, tuntuu kuin kaikki ovet lyötäisiin päin kasvoja ja sen lisäksi vielä turpaan.

Kyllä tästä vielä silti noustaan. Aina on noustu, vaikka se toki vie joskus enemmän aikaa. Mutta jostain syystä joka kerta, kun uusi hylsy tulee, muistuvat mieleen myös ne tuhat vanhaa ja se nouseminen sieltä suosta muuttuu joka kerta vaikeammaksi. En tiedä, kuinka moni teistä siellä ruudun takana on niitä, jotka saavat vain voimaa vastoinkäymisistä, mutta itse en kuulu siihen porukkaan. Välillä todellakin toivoisin, että kuuluisin. Minä kuulun niihin, jotka vetävät ensin viikon mittaiset itkupotkuraivarit lattialla, suunnittelevat lopettavansa jo koko homman ja joiden täytyy suostutella itsensä yrittämään vielä uudelleen. Jotain on kuitenkin tapahtunut vuosien varrella, sillä en ole enää automaattisesti lyömässä hanskoja tiskiin ja luovuttamassa. Suurimpana tekijänä tässä ehkä pitäisin mahtavaa ja kannustavaa palautetta, joka ei kuitenkaan onneksi ole unohtunut näiden hylsyjen keskellä. Ja ehkä myös sitä, että olisin erittäin pettynyt itseeni, jos luovuttaisin. Sitä olisi melkein vaikeampi kestää kuin niitä hylsyjä. Ja ylipäätään Oriveden opistoa, sillä siellä on todellakin vahvistunut tunne siitä, että voisin joskus onnistua - mutta se "joskus" tuntuu olevan todella kaukana. 

Tunnistaako kukaan tällaisia tunteita?

Myös omat kikkansa hylsyangsteista selviämiseen saa mielellään jakaa. Itseä auttaa yleensä aika ja vastapainoksi jokin onnistumisen kokemus aiheesta, mutta niitä saa joskus odottaa pitkäänkin.

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Studio Orfeus vol.2: 8. lähiviikonloppu

Moiks!

Oli tosiaan aika intensiivinen lähiviikonloppu. Aihe oli haastava opettaa ja haastava varmasti myös itse pohtia: lopetus. Ohjaajamme oli kuitenkin koonnut meille hyödyllisiä työkaluja tyydyttävän lopetuksen työstämiseen. Suurimmalla osalla ryhmästämme tarina noudattaa aika aristoteelista dramaturgiaa, kuten omanikin.

Riittämättömän päählön tarinan lopetus oli mielessäni alusta saakka. Käsikirjoituksesta voi aistia nopeasti, mikä on lopputulema, mutta jännitys kohdentuukin siihen, miten tähän pisteeseen päästään (itse ainakin koen homman näin). Edelleen on kuitenkin ongelmia sivuhahmojen lopetusten kanssa, tarvitsisin kunnolla aikaa niiden pohtimiseen ja venkslaamiseen, viimeistään sitten kesällä. En ehtinyt kauheasti editoidakaan, lauantai oli meillä hivenen pidempi kuin normaalisti ja sitten oli iltatehtävät, jotka sain onneksi tehtyä, vaikka oman elämän draama yllättikin kesken päivän ja psyyke oli hivenen koetuksella jälleen kerran. Mutta ei siitä sen enempää.

Tajusin kuitenkin taas jotain lisää. Olen kai alitajuisesti luonut peilikuvaa Riittämättömään sivuhahmojen osalta. Päähenkilöni on ristitulessa, mutta näistä ympärillä olevista sivuhahmoista on muotoutunut yllättävänkin peilikuvallisia toisilleen. Ehkä se on vain hyvä.

Kävimme myös läpi moraalia. Addiktiossa ja Riittämättömässä moraali on aivan eri, ei nyt ehkä ihan vastakkainen, mutta asetelma, tyyli, moraali, olosuhteet... kaikki on täysin eri tavalla. Taisin turhaan olla ensin huolissani, osaisinko kirjoittaa mitään erilaista vai tulisivatko kaikki käsikirjoitukseni noudattamaan samaa kaavaa. Toki niissä on yhtäläisyyksiä kirjallisesti, tai ainakin minulle on sanottu, että niistä tunnistaa vahvasti, että ovat minun tekstejäni, vaikka (luojan kiitos) erilaisia ovatkin. Sekin on kai ihan hyvä juttu. Riittämättömässä on myös kuulemma tuulahdus impressionismia!

Huolissaan olosta ohjaajani ehtikin heittää minulle läppää tunnin aikana: aina, kun tulee jokin pieni este tai virhe, se on kuulemma aina pää pulpettiin, hetken ajan aitoa, syvää huolta ja viidentoista minuutin kuluttua minulla on 20 uutta hyvää ideaa. Mutta ehdin kuitenkin vielä pohtia, onko näistä uusistakaan ideoista yksikään edes kelvollinen

Nauroin ääneen, mutta voin todellakin tunnistaa itseni tästä. Olen varmaan ihmisenä aika tragikoominen.

Ehdin tänään myös tehdä nopeasti draamakurssin tehtävän. Tällä kertaa piti suunnitella perus kolminäytöksinen draama. Päätin käyttää pohjana ennakkotehtäväkohtaustani, josta minua on pommitettu kysymyksillä, että mitä kyseisen kohtauksen jälkeen tapahtuu. Rakensin draamani sen ympärille - tai siis suunnittelin. Ehkä siitäkin voisi sitten väsätä jotain jossain välissä, kiinnostaisi kovasti, mutta ensin täytyisi varmasti saattaa edes yksi projekti loppuun. Hukun jo nyt näihin kaikkiin keskeneräisiin projekteihin. Mutten halua niistä mitään hylätäkään. Ainakin on seuraavaksi 10 vuodeksi jotain työstettävää.

torstai 14. huhtikuuta 2016

Palautevyöry (Riittämätön)

Hejsan!
Riittämätön.

Sain tänään vihdoin kunnon palautevyöryn ohjaajaltani - siis koko loppukässäristä. Joukossa oli niin hyvin onnistuineita kuin heikompia kohtia. Yleisesti parhaiten olin onnistunut dialogissa, mutta myös päähenkilön sisäisissä monologeissa oli paljon kehuja. Siltikin mukaan oli lipsahtanut myös varmaan puolen liuskallisen mittaisia, punattuja selittelyosuuksia (luulin jo hetken, että ne olisivat vihdoinkin historiaa!). Selittelyt on onneksi helppo pyyhkiä pois ja korvata uudella materiaalilla.

Toiseksi viimeisen luvun olin vähän tuota, *köhköh* suoraan sanoen kussut. En koko lukua, oli siellä hyvääkin, mutta kohtaus, johon olin yrittänyt ujuttaa sivuhenkilöiden kaarien lopetuksia, asioiden selviämistä, oli lähes kokonaan punattu. Oikeastaan vain tämän suuressa osassa olevan sivuhahmon, jota tällä kierroksella sain syvennettyä ja kehitettyä oikein hienosti (siitä oli suuri plussa!), oli tummattu, eli siis ne osat olivat hyviä. Sainkin vinkin, että keskittyisin tässä kohtauksessa vain tämän hahmon ja päählön tarinan lopetukseen ja siirtäisin muiden hahmojen käsittelyt muualle. Olin valitettavan tietoinen, että tässä kohtauksessa on ihan liikaa tavaraa, mutta taisin täällä jo aikaisemmin kertoakin, että tämän kanssa on ongelmia. En vieläkään oikein tiedä, mihin kohtaan sijoittaa sotkujen selviämisiä luontevasti, kun käsikirjoitus on kuitenkin jokseenkin muuttunut loppupuolelta. Paljon - oikeastaan enemmän - on tullut kuitenkin hyvää, joten tämä linja kyllä pysyy.

Lyhyesti täytyisi siis saada luonteva kehitysprosessi näkyviin näillä muillakin kuin kahdella, kolmella hahmolla. Nyt se tökkii, katkeilee, ei mahdu käsikirjoituksen sivuille. Täytyisi vähän vielä pilkkoa palasiksi ja muurata umpeen uudelleen.

Töitä siis tiedossa tälläkin saralla. Yritänkin nyt viikonloppuna keskittyä editointiin ja käsikirjoituksen työstämiseen ja jätän pääsykokeisiin lukemiset ensi viikkoon (olen aika hyvässä vauhdissa kuitenkin ottaen huomioon, että lähdin liikkeelle supermyöhään). Onhan huomenna taas lähtö Orivedelle!

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Teatteria, teatteria, (nukke)teatteria?

Moikka!
Torstaina ehdin kuitenkin Kansallisteatteriin katsomaan Molièren Luulosairaan!

Viikko on mennyt lähinnä pääsykokeisiin päntätessä. Keskittymiskyvyssä olisi parantamisen varaa, sillä ajatus lipsuu aika tehokkaasti keskeneräisiin käsikirjoituksiin, editointiin ja uusiin mahdollisiin työstettäviin projekteihin. 

Aihealue kiinnostaa kyllä paljon, mutta tuntuu, että kaikki mahdollinen pakkautuu nyt tähän kevääseen. Ja samalla kaipuu teatterin lavalle syvenee syvenemistään. Mietin lähes päivittäin, että palaisin samaan harrastajateatteriin, jossa kului nuoruudesta sellaiset seitsemän vuotta (viime keväänä kaipuuta oli hetken helpottamassa tarinateatteri). Mutta ainakaan juuri nyt aika ei riitä. Jos ei koulupaikkaa syksyksi irtoa, niin sitten tämä voisikin olla mahdollista.

Pääsykoekirjat herättivät myös uuden kiinnostuksen kohteen: nukketeatteri. Muutama vuosi sitten mietinkin hetken, jos olisin lähtenyt Turkuun opiskelemaan nukketeatteria (siellä oli silloin ainakin ihan joku opintolinja nukketeatterille tai sen ohjaamiselle tms, en muista tarkemmin!), mutta se sitten jäi. Nyt lähinnä pohdinkin, kuinka nukketeatteria kirjoitetaan. Varmasti pohja on sama kuin muussakin draamassa, mutta olettaisin äkkiseltään, että sillekin on olemassa omia niksejä! En ole vielä ehtinyt ottaa selvää, mutta tätäkin tahtoisin kokeilla. Viimeisin draamatehtävä käsitti pienoisdraaman synopsiksen kirjoittamisen ja yritinkin sitten ideoida nukketeatteria. Jos joku siellä ruudun takana tietää asiasta tarkemmin, heittäkää ihmeessä kommenttia!

Tänä viikonloppuna on taas Orivesi-viikonloppu. Sen ajattelin pitää vapaana pääsykoepänttäämisestä ja keskittyä käsikirjoituksen kanssa työskentelyyn. :)


keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Nuoret aikuiset - nuoria vai aikuisia? (Addiktio)

Heips!
Päivän fiilis.

Tänään sain taas palautetta Addiktiosta, mutta vähän eri taholta. Tapasin nimittäin lukioaikaisen äidinkielen opettajani, jolle lähetin käsikirjoituksen syksyllä. Ja sain taas lisää ajateltavaa.

Kerronnasta sain tällä kertaa ylistyksiä, mutta dialogissa olisi mahdollisesti parantamisen varaa. Ei niinkään tekniikassa, vaan enemmän sisällöllisissä asioissa. Pitäisi saada enemmän aihepiiriin kuuluvampaa touchia dialogiin ja mahdollisesti opettajani voisi hieman auttaa tässä, jos ehtii. Ehkä noin kuukauden kuluttua.

Myös tältä taholta tuli kommenttia, että päähenkilöni tuntuu osin nuoremmalta, mitä annetaan ymmärtää. Alkuperäisessä versiossa ei ehkä ollut ihan yhtä teinimeininki, mutta lähdin viemään tarinaa siihen suuntaan olettaen, että Addiktiosta olisi tulossa nuortenromaani. Opettajani mielestä myös kerronta ja dialogi ovat osin ristiriidassa - tällä tarkoittaen siis sitä, että dialogi on selkeästi nuortenkirjamaista, mutta opettajani mielestä kerronta lähentelee enemmän aikuisten proosaa. Täytyisikö sittenkin lähteä siihen suuntaan? Kannattaisiko vaihtaa hieman sävyä ja lähteä korjailemaan tekstiä aikuisten kategoriaan? Kysehän on ehkä kaikkein eniten nuorten aikuisten romaanista, eikä puhtaasti esimerkiksi yläasteikäisten nuortenkirjasta (jo aihe rajaa tätä osin). Voihan olla, että nuorten puolella etsitään pääosin puhtaasti nuortenromaaneja, en tosin tiedä. Menisikö rankempi, nuorille aikuisille suunnattu käsikirjoitus kuitenkin aikuisten siivilän lävitse? Voisinko silloin väistää tämän "liian rankka aihe" -kortin paremmin? 

Tarkennettakoon vielä, että Addiktio on ja pysyy mielestäni nuorten aikuisten teoksena, mutta liian teiniyden voisi ehkä sittenkin riisua. Tai ainakin kokeilla. Vaikka olen usein kärsimätön, niin eihän tässä kiire ole. Nyt on tullut niin erilaista palautetta eri tahoilta ja uusia ideoita. Tästä voi sittenkin tulla vielä hyvä juttu, kunhan maltan editoida ja pohtia mahdollisuuksia rauhassa. Ja jos menee pieleen, voin aina palata edelliseen versioon ja editoida taas alusta uudestaan.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Riittämätön - kakkosversio purkissa

Moi!
Kahvilla tästä keväästä selvitään!

...ja varmaankin tuhat uutta versiota vielä tulossa.

Miten sitten niin? Riittämättömän kanssa vedetään todellakin tällaisella kollaasitekniikalla. Toisen koulun ennakkotehtävät on nyt lähetetty ja kolmannen koulun pääsykoekirjoja odottelen saapuvaksi lähikirjastooni, joten hetken on taas aikaa keskittyä käsikirjoituksiin. Isot linjat on nyt paikattu ja korjattu ja teksti lähetetty arvioitavaksi. 

Se ei kuitenkaan tarkoita, että muutokset olisivat vielä lukkoon lyötyjä tai etteivät monetkin elementit voisi syventyä edelleen. Salapoliisijuonenkäänne on poistettu ja korvattu uudella, mutta paljon on todellakin kesken. Keksin loppua kohden uusia juttuja, joista ei ole mainintaa aikaisemmin käsikirjoituksessa ollenkaan ja niitä täytyisi tosiaan pohjustaa. Lisäksi on monta asiaa, jotka eivät ole vielä ennättäneet käsikirjoituksen sivuille laisinkaan, sillä olen keskittynyt isojen linjojen korjailuun. Jo tässä vaiheessa totean, että tosiaan parempi näin. Ihmisten välisten suhteiden kuvailu on se, mihin haluan keskittyä ja mitä haluan tässäkin painottaa - ensimmäisessä versiossa olin vähän hakoteillä, mutta ei se mitään. Nykyään asia on helppo korjata.

Toiseksi viimeisen luvun kanssa minulla oli - ja on edelleen - ongelmia. Sivuhahmojen asioiden täytyisi osalti ainakin ratketa ja selvitä, mutten saa kaikkea mahtumaan samaan lukuun/kohtaukseen, eikä se ole välttämättä järkevääkään. Tarvitsen tiettyjä elementtejä sillaksi viimeiseen kohtaukseen ja niiden pohjalta lähdin korjailemaan, mutta pienemmissä osissa olevien sivuhahmojen roolit jäivät harmillisen vähäisiksi lopussa. Lisäksi noin kolme lukua ennen tätä "lopun suvanto-/draamalukua" on loppukliimaksia kohti menemistä + itse loppukliimaksi (tai sellaiseksi tapahtumaksi kategorisoitava ainakin), niin ennen niitäkään ei kannata asioita varmaankaan paljoa ratkoa, sillä muuten homma ei toimi. 
Hieman siis myös rakenteellisia ongelmia - mitä siis teen? Ei vielä mitään hajua. 
Hahmottelin jotain, mutta tuota kohtaa tulee varmasti viilata vielä tuhat kertaa. Mietin myös uusien lukujen kirjoittamista väliin, mutta en tiedä, miten saisin ne järkevästi lomittain ilman, että viimeisen luvun teho katoaa (ajallisesti puhutaan samasta illasta ja minusta on tunnelmallisestikin tärkeää, että viimeinen luku on samaa iltaa).

Hyvin kesken siis vielä. Ja paljon on edelleen lisättävää, mutta korjailen ensin mielellään pahimmat mokat pois alta (odottelen siis jonkin aikaa varmaan palautettakin). Jos ehdin, hahmottelen samalla ehkä uutta materiaalia syventämään tärkeää sivuhahmoa, joka on edelleen jäänyt sivuun toisen hahmon ottaessa isompaa roolia. Täytyisi kuitenkin myös pikaisesti tarttua niihin pääsykoekirjoihin, sillä tässä ei ole kauheasti enää aikaa lukea ja olen todellakin myöhään liikkeellä.

P.S. Keskiviikkona on myös tiedossa lisää palautetta Addiktiosta, sillä sovin tapaavani vanhan lukion äidinkielen opettajani silloin. Jännityksellä odotan, mitä on tiedossa!