tiistai 24. toukokuuta 2016

Studio Orfeus vol.2: 9. lähiviikonloppu

Hejsan!

Kevään viimeinen lähiviikonloppu takana. Onneksi saimme kuitenkin sovittua vielä yhden viikonlopun syyskuulle, ettei tämä ollut nyt kokonaan viimeinen!

Tällä kertaa pohdimme mm. imaiseeko tarinamme mukaansa, onko eläytymisellä vai tarkkailulla suurempi rooli omassa käsikirjoituksessa ja että millaisiin rooleihin ylipäätään haluamme sijoittaa lukijan. Itse liputan ehdottomasti eläytymisen puolesta. Koen tarkkailupainotteiset tekstit itselle hieman jopa vieraiksi, tuntuu, etten osaisi sen tyylisiä tarinoita välttämättä edes kirjoittaa. Ehkä se on sitten seuraava haaste listassa?

Meillä kävi myös yksi kustannustoimittaja kertomassa työstään. Vaikka samankaltainen mahdollisuus kysyä asioista sattui minulle myös viime vuonna, silti tuntui tulevan uuttakin informaatiota. Ja tavallaan asiat iskivät vielä paremmin tajuntaan ja saavuttivat tietoisuuden, kun ne tulivat oikean kustannustoimittajan suusta. Tärkeimpänä ehkä se, että vaikka saisi sen hylsyn, se ei automaattisesti tarkoita, että käsikirjoitus olisi huono/siinä olisi jotain vikaa. Tämä on ollut jotenkin hyvin vaikea täysin sisäistää, vaikka sen periaatteessa tietääkin. Aina on kuitenkin se vainoharha takaraivossa, että syy on nimenomaan se, että teksti vain on niin paskaa. Mutta ei, on monia muitakin syitä. Käsikirjoitus esimerkiksi saattaa olla kustannustoimittajan mielestä todella hyväkin, mutta se ei aidosti ja oikeasti vain sovi kustantamon linjaan. Aiheen käsittelykin saattaa vaikuttaa - haluaako tämä ja tämä kustantamo markkinoida tällaisia aatteita? Markkinointi tosiaan on suuressa roolissa. Ei, hyvin suuressa. Yksi sana: myynti.

Saimme myös tehtäväksi listata käsikirjoituksemme vahvuuksia ja heikkouksia. Tässä vaiheessa Riittämättömän heikkouksia ovat mielestäni mm. miljöökuvaus (se jää jostain syystä melkein kaikissa käsikirjoituksissani aina hyvin pieneen rooliin), liika toisto ja selittäminen, muutama vielä varsin ohut sivuhahmo (ensi kierroksella suunniteltu syventämisprosessi!) ja sitten ne sivuhahmojen lopetukset, joita toivottavasti ehdin kohta miettiä enemmän.
Vahvuuksiksi lukisin ehkä luontevan dialogin, tunnekuvauksen ja mahdollisesti dramaturgian. Mielestäni myös komiikka toimii ihmeen hyvin, sillä alunperinhän Riittämättömästä piti tulla samanlainen, synkkä angstikässäri kuin Addiktiosta. Mutta toisin kävi, ja oikeasti hyvä näin.

P.S. Olin eilen yksissä pääsykokeissa (niissä, joihin piti päntätä) ja sain onnekseni vastattua joka kohtaan. Esseen kohdalla iski pienoinen paniikki, sillä kysyttiin tietenkin juuri aiheesta, jonka kertaamisen olin jättänyt vähemmälle. Sain kuitenkin vastattua siihenkin jotain. En tiedä, riittäisivätkö pisteeni sisäänpääsyyn, mutta ainakin yritin!

Ja iloinen yllätys odotti kotona myös näiden pääsykokeiden jälkeen: sain haastattelukutsun toiseen, ylemmäksi priorisoimaani hakukohteeseen. Nyt täytyy vain toivoa, että onnistuisin pääsemään myös pääsykokeisiin saakka! Tämäkin tuntuu kuitenkin jo lottovoitolta, sillä viime vuonna en saanut kutsua. Ehdin jo panikoida, että kutsu on tullut väärään osoitteeseen, mutta tutkittuani kutsua tarkemmin, se olisi hyvin epätodennäköistä. 


4 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon noiden pääsykokeiden johdosta! Hienoa, että vastasit!

    Tuosta miljöökuvauksesta mietin, että varmaan tarinan kokonaisuuden kannalta parempi, jos ei siitä aloita, vaan tekee juuri kuin aiot, eli syventää siihen myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!

      Joo, se tahtoo jostain syystä aina jäädä vähän kaiken muun (varmaankin juuri sen juonen ja dialogin) jalkoihin, mutta joitain yksityiskohtia kannattaisi kuitenkin varmaan lisätä. Mutta onneksi sitä ei ole niin vaikeaa lisätä tosiaan! Itse mieluummin yleensä pidänkin siitä työskentelytavasta, että editoin useamman kierroksen - että raakaversio on oikeasti vain raakile, mutta runko on "paperilla".

      Poista