perjantai 17. kesäkuuta 2016

"Maailmanloppu on ainut asia, josta osaisin laulaa"

Heips!
Niihin on valitettavasti vielä matkaa.

Hiljaiseloa on jatkunut liian kauan. Koko viime viikko kului pääsykokeissa, mutta koulupaikkaa ei sieltä tänä vuonna irronnut. Top 8 ei tunnu enää miltään. 5% parhaimmistokaan ei tunnu miltään. En yltänyt 1% parhaimmistoon - yhtäkkiä kaikki on hajalla, eikä mistään tule mitään. Burnout iski taivaalta kuin Zeuksen täysillä viskaama salama (ehkei ihan, sillä merkkejä oli nähtävissä pitkin kevättä).

Viikko on mennyt oikein kliseisimmän "lyödyn kirjailijan" -kaavan kautta. Varmasti jokaisella on jokinlainen kuva tästä vaiheesta taiteilijan elämässä. Erona vain se, että minulta tämä kuvio ei ole yhtä sallittua, sillä enhän ole saavuttanut vielä mitään. Rappiolla ei saa olla, vaan täytyisi jaksaa. En tiedä, onko sallittua pitää edes lomaa 8kk pääsykokeisiin puristamisen jälkeen. Yritän sitä silti järjestää.

Seuraavana etappina olisi editoida Riittämättömän loppu vihdoin kuntoon. En ole kuukauteen, kahteenkaan oikein ehtinyt uhrata ajatuksia koko käsikirjoitukselle. Deadline lähestyy. Se on muka kaukana, mutta oikeasti 4kk on helvetin lyhyt aika, kun ei ole hajuakaan, miten päästä tyydyttävään pisteeseen tekstin kanssa. Vaikka olen yleensä nopea, nyt olen totaalisen jumissa ja tarvitsisin pohdinta-aikaa. Aivot eivät vain ole kovin yhteistyöhaluset juuri nyt. Mitä enemmän mietin sivuhahmojen lopetuksia, sitä suurempaa paniikkia se lietsoo aivosolukossa.

Rauha. Pohdinta. Miettiminen. Tekstiin eksyminen. VS. Paniikki. Ahdistus. Kiire. Tekstin pystyyn haukkuminen.

Koska oman tekstin vihaaminen ja omat riittämättömyyden tunteet korostuvat nyt oikein urakalla, on editointi vaikeaa. Tunteet sumentavat luovan pohdinnan virran, eikä tuloksia tahdo syntyä. Tällä hetkellä on helpompaa itkeä lattialla rikottua lautasta kuin olla tehokas ja taitava editoija. Mieluiten vaihtaisin osat kyllä toisinpäin. Nytkin olisi vapaa viikonloppu ja elättelen toiveita siitä, että saisin korjattua edes muutaman virkkeen. Tai lisättyä pari uutta, raikastavaa virkettä jonnekin tekstin sekaan. Edes jotain pientä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti