tiistai 30. elokuuta 2016

Tyhjiö - kirjainten kadotus (sekalainen kuulumispostaus)

Hejsan!





















"Tänään ihmisen puolikas on huomenna Leijonakuningas!"
- Ellinoora (Leijonakuningas)

Hidasta, surkastunutta aivotoimintaa täynnä koko viikko. Ovatko aivoni hylänneet minut? Onko "nerouteni taas romahtanut"? Hahah. Siltä vähän tuntuu.

Kirjoitin noin viikko sitten ehkä neljä riviä Merenpojan tekstitiedostoon. Sen jälkeen - ei mitään. Tämän illan olen yrittänyt väännellä ja käännellä ajatuksia, korjata virheitä, miettiä, miten saisi palaset yhteen - nykyisissä palasissa on keskenään aukkoja, epäloogisuuksia. Turhautuminen seuraa varjona perässä. Mutta saatoin keksiä taas jotain. Se on sitten eri asia, koska saan muotoiltua proosamuotoisen kohtauksen muun tekstin jatkeeksi.

Olen kuitenkin vihdoin lukenut Sofokleen Kuningas Oidipuksen, josta pääsykoehaastattelussa oli puhetta. Soitin myös viimeisen vaiheen palautteeni. Toisiksi viimeiseen päivään oli homma kaatunut, muuten olin tasaisesti suoriutunut erittäin hyvin. Mutta tosiaan, tuo kirottu torstai - väsymys ja totaalinen aivojumi, siihen yhdistettynä paniikki ja stressi siitä, etten keksikään mitään (esimerkiksi en äkkiä muistanut ainoankaan elokuvan juonta tai henkilöhahmojen nimiä, vaikka toki olen MUUTAMAN elokuvan tähän ikään mennessä ehtinyt katsoa :D) = kombo oli valmis. Alisuoriuduin totaalisesti koko päivän. Mutta jos ensi keväänä ei osuisi niin huono tuuri omalle kohdalle.

Katsoin myös Christiane F. - Tyttö Metroasemalta -elokuvan (Huumeasema Zoohon perustuva). Mielestäni ihan ok, mutta itse olisin saattanut tehdä jotakin toisin. Jotenkin minusta elokuvaan ei oltu saatu samaa imua tai kaikkia tasoja, mitä kirja piti sisällään. Mitta saattoi rajoittaa (elokuva oli leikkauksista huolimatta yli kaksituntinen) tai sitten ehkä pääosan esittäjän nuori ikä (Natja Brunckhorst oli tietääkseni elokuvan kuvausaikoihin itsekin suunnilleen 14-vuotias). 

Pääsin seuraamaan pyörätuolitanssileiriäkin jo toistamiseen! Tapasin tietysti myös pyörätuolitanssijan, jota olen haastatellut Riittämätöntä varten. Hauskaa oli, totta kai! :)

Vähän elämän joka osa-alueella on nyt odottamista, venailua, toivomista. Mikään ei ole tuntunut etenevän oikein mihinkään. Kirjoittamisen suhteen voisin ottaa ohjat omiin käsiini ja painaa duunia, mutta jotenkin se on tällä hetkellä erittäin vaikeaa. Olen kuin lasikuvun sisällä jumissa. Teksti odottaa ulkopuolella, näen sen joka hetki, mutten voi kirjoittaa, koska en pääse kirjoitusvälineisiin käsiksi. Este on lähinnä henkistä laatua, sillä aikaakin olisi nyt kyllä riittämiin. Jostakin syystä en vain saa taas mitään aikaan. Ja se kiukuttaa entisestään.

maanantai 15. elokuuta 2016

Addiktio - uusi lopetus?

Moikka!
Editointiviini.

Sain eilen Huumeasema Zoon luettua loppuun. Viimeistä lukua lukiessa paistoin samalla lettuja ja kappas, muutama taas paloi. Jäin totaalisen koukkuun tuohon kirjaan (ironista?) ja tilasin elokuvan cdon.comista samaan syssyyn. Sitä odotellessa sitten.

Sain myös aamuyöstä inspiraation tarttua pitkästä aikaa Addiktioon. Suurennuslasin alla oli lopetus, viimeinen luku, josta olin suunnitellut muuttavani muutaman asian. Alkuperäinen loppu oli synkkä. En sano, että liian synkkä, mutta se ei olisi todennäköisesti tarjonnut toivottua katharsista lukijalle (sain kommenttia tästä jo kolmisen vuotta sitten). Muutin sen ja olin pitkään tyytyväinen - antoihan loppu toivoa. Liputan usein toivon puolesta, vaikka aika karmeistakin tarinoista pidän. Viime aikoina lopetus on kuitenkin alkanut ärsyttää. Toivoa oli liikaa. Tuntui, ettei lopetus ollut enää realistinen. Se olisi saattanut olla ihan ok nuortenkirjalopetus, mutta ei olisi ollut tätä päivää. Eikä välttämättä olisi enää ollut uskollinen muun käsikirjoituksen tyylille. Ajattelin, että karun tarinan vastapainoksi on hyvä ripotella pisara onnea mukaan, mutta varsinkin kesän aikana olen halunnut usein hakata päätä seinään (tai siihen pulpettiin) päätökseni johdosta. Jokin ei täsmännyt. Ehkä halusin itse uskoa kauniimpaan ja toiveikkaampaan loppuun asioiden suhteen - käsikirjoituksen toimivuuden kustannuksella.

Muutin, käänsin, liimasin, korjasin. Kasassa on sävyltään toisenlainen, mutta kuitenkin hieman vanhaa säilyttänyt lopetus. Se kaipaa toki vielä parantelua, ihan viimeiset rivit eivät onnistuneet parhaalla mahdollisella tavalla. Ehkä roikuin yöllä vielä liiaksi vanhassa. Mutta muuten olen muutoksiin ainakin tänään vielä tyytyväinen. Kunnon editointi sen suhteen vaatisi tietysti vielä koko käsikirjoituksen lukemista ja korjailemista hieman muutenkin, mutta yöllä siihen ei riittänyt energia. Toivon mukaan pääsen kuitenkin taas pian kunnolla käsiksi tähänkin tarinaan.

P.S. Kiinnostaako käsikirjoituksen ohjattu editointi? Vielä ehtisi ilmoittautua mukaan Oriveden opiston Studio Orfeukseen!
Kuten voinette huomata, itse olen ainakin ollut todella tyytyväinen. :)

perjantai 5. elokuuta 2016

3 askelta eteenpäin (Riittämätön/Addiktio/Merenpoika)

Hei!
Before & after: vihko Orfeuksen alkaessa syksyllä 2014 vs. nyt.

Läpiluku vol. 1 Riittämättömän kanssa suoritettu. Sain onnekseni kaikki uudet palaset solutettua tekstin sekaan, mutta sokeuduinkin sille sitten täysin. En saanut ihan niin tarkkaa kokonaiskuvaa kuin olin toivonut, sillä läpilukuun tuli lähes viikon paussi (mistä viime postauksessa mainitsinkin). Lisäksi muistan liian hyvin, mitä olen juuri liimannut ja mistä leikellyt - en jotenkin hahmota tekstiä samalla tavalla kuin ulkopuolinen lukija sen ehkä käsittää.

Uudet palaset tuntuvat olevan myös sekaisin. En tiedä, olenko tuonut tekstiin tarpeeksi informaatiota milloin mistäkin asiasta - saako palasista mitään käsitystä vai pitäisikö kirjoittaa vielä lisää. Olen juuri nyt lähes täysin sokeutunut koko käsikirjoitukselle. Lisäksi kerronta jostain syystä ärsyttää. Se ei ole hienoa, taiteellista tai kaunista. Se on töksähtelevää, kovaa ja melkein jopa tylsää. Ehkä se johtuu uuden kässärinraakileen erilaisesta tyylistä, joka on alkanut kiehtoa vain enemmän koko ajan, että edellinen yhtäkkiä raapii selkään verisiä haavoja. Mutta ehkä pienen tauon päästä taas helpottaa?

Niin. Ajattelin pistää Riittämättömän hetkeksi jäähylle, odotella kommenttia ja yrittää unohtaa. Toivon, että viim. joskus kuukauden kuluttua näkisin tekstin taas uusin silmin ja saisin viilattua vielä tehokkaasti ennen lokakuun lopun kilpailudeadlinea. Onhan siinä sentään vielä lähes 2kk aikaa - joskus siinä ajassa ehtii tapahtua ihmeitä. 

Myös uutta nimeä on pohdittu. Ajattelin kokeilla vääntää eräästä sananlaskusta käsikirjoituksen päähenkilöä enemmän kuvaavan version - mutta toki nimi pitäisi silti saada lyhyeksi ja ytimekkääksi. Se on vielä työn alla siis. Mutta ajatuksissa.

Addiktion laitoin yhdelle tyypille taas luettavaksi, testaan, miten menee läpi. Kehitin käsikirjoitukseen myös mahdollisen uuden aloituskappaleen. Ja tämän kaltaisia kuvauksia ajattelin lisätäkin tekstiin. Ilon kuvaus ja lukijan koskettaminen sitä kautta on minusta vain 100 kertaa vaikeampaa kuin angstitekstillä liikuttaminen! Vai mitä sanotte?

Lisäksi Merenpoikaan on siihenkin ilmestynyt palanen jos toinenkin. Alan saada jo vähän jonkinlaista käsitystä siitä, minkälainen tarina on mahdollisesti tulossa. Mutta moni asia voi vielä muuttua - kaikki on toisin sanoen tässä vaiheessa vielä mahdollista. Sinänsä hassua, sillä minkään muun aikaisemman käsikirjoituksen kohdalla syntymisprosessi ei ole ollut lähellekään samanlainen (ja niitä on nyt tuolla nopeasti laskettuna koneen uumenissa sellaiset 6 romaanikässäriä + kaikkia muita tarinoita yms). Suurimman osan ensimmäinen raakaversio on tullut naputeltua kirjoitusohjelmaan ihmeenkin kronologisesti, parin kohdalla muutama palanen on syntynyt etukäteen ja siitä on heti alettu rakentaa siltaa kronologisen osan välille. Aika nopeasti. Nyt koko tarina on ihan palasina ympäri ämpäri mahdollista tarinaa, enkä ole edes varma, mitä kaikkea se tulee sisältämään. Pieni jana on pääjuonta päässä, mutta miten mihinkin päädytään - täysi mysteeri. Ja haastavaa, mutta omalla tavallaan myös kiinnostavaa yrittää saada tällaisesta palapelistä kokonaisuutta. Jännitystä ilmassa ja odotan jo innolla, että saan uhrata tälle tarinalle enemmänkin tilaa kalenterista. Haasteita päin pää pystyssä!