maanantai 15. elokuuta 2016

Addiktio - uusi lopetus?

Moikka!
Editointiviini.

Sain eilen Huumeasema Zoon luettua loppuun. Viimeistä lukua lukiessa paistoin samalla lettuja ja kappas, muutama taas paloi. Jäin totaalisen koukkuun tuohon kirjaan (ironista?) ja tilasin elokuvan cdon.comista samaan syssyyn. Sitä odotellessa sitten.

Sain myös aamuyöstä inspiraation tarttua pitkästä aikaa Addiktioon. Suurennuslasin alla oli lopetus, viimeinen luku, josta olin suunnitellut muuttavani muutaman asian. Alkuperäinen loppu oli synkkä. En sano, että liian synkkä, mutta se ei olisi todennäköisesti tarjonnut toivottua katharsista lukijalle (sain kommenttia tästä jo kolmisen vuotta sitten). Muutin sen ja olin pitkään tyytyväinen - antoihan loppu toivoa. Liputan usein toivon puolesta, vaikka aika karmeistakin tarinoista pidän. Viime aikoina lopetus on kuitenkin alkanut ärsyttää. Toivoa oli liikaa. Tuntui, ettei lopetus ollut enää realistinen. Se olisi saattanut olla ihan ok nuortenkirjalopetus, mutta ei olisi ollut tätä päivää. Eikä välttämättä olisi enää ollut uskollinen muun käsikirjoituksen tyylille. Ajattelin, että karun tarinan vastapainoksi on hyvä ripotella pisara onnea mukaan, mutta varsinkin kesän aikana olen halunnut usein hakata päätä seinään (tai siihen pulpettiin) päätökseni johdosta. Jokin ei täsmännyt. Ehkä halusin itse uskoa kauniimpaan ja toiveikkaampaan loppuun asioiden suhteen - käsikirjoituksen toimivuuden kustannuksella.

Muutin, käänsin, liimasin, korjasin. Kasassa on sävyltään toisenlainen, mutta kuitenkin hieman vanhaa säilyttänyt lopetus. Se kaipaa toki vielä parantelua, ihan viimeiset rivit eivät onnistuneet parhaalla mahdollisella tavalla. Ehkä roikuin yöllä vielä liiaksi vanhassa. Mutta muuten olen muutoksiin ainakin tänään vielä tyytyväinen. Kunnon editointi sen suhteen vaatisi tietysti vielä koko käsikirjoituksen lukemista ja korjailemista hieman muutenkin, mutta yöllä siihen ei riittänyt energia. Toivon mukaan pääsen kuitenkin taas pian kunnolla käsiksi tähänkin tarinaan.

P.S. Kiinnostaako käsikirjoituksen ohjattu editointi? Vielä ehtisi ilmoittautua mukaan Oriveden opiston Studio Orfeukseen!
Kuten voinette huomata, itse olen ainakin ollut todella tyytyväinen. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti