torstai 30. marraskuuta 2017

Sanataideohjaamisen akatemia - 5. lähitapaaminen

Heippa!
Kortteja sanataideohjaukseen.

Tänään ( = kellon mukaan näköjään eilen) oli siis taas sanataideohjaamisen akatemian lähitapaaminen. Tällä kertaa tutustuimme (sana)taiteen perusopetukseen. Puhuimme yleisesti ryhmien vetämisestä ja siihen liittyvistä asioista ja teimme ja keksimme itsekin muutaman sanataideharjoituksen. Sain myös vinkkejä itseäni askarruttaneisiin asioihin, joita ryhmän vetotilanteessa saattaa esiintyä.

Lähipäivinä taidankin tutustua taiteen perusopetuksen uuteen (2017) opetussuunnitelmaan.

Sain myös ryhmäläisiltä ihanaa palautetta asenteestani mm. tähän työhön liittyen. Sellaista on aina mukava kuulla. Tauolla keskustelimme omasta kirjoittamisestamme ja taisin saada myös uuden koelukijan! Toisen ryhmäläisen kanssa sovimme jo aikaisemmin tekstien vaihdosta, ehkä hänellä on jotain vinkkejä minun editointijumitukseeni Merenpojan kanssa.

Nyt kuitenkin alkaa väsymys painaa sen verran, että taitaa olla aika mennä nukkumaan. Palaillaan taas!

tiistai 28. marraskuuta 2017

Hylsypino kasvaa (Addiktio)

Moi!
Kurkumateetä!

Kuten otsikkokin kertoo, hylsypino jatkaa kasvuaan. Sain Myllylahdelta vastauksen viikossa, Addiktio ei ole tyylillisesti heille sopiva käsikirjoitus (kuitenkin mainittiin, että teksti oli sujuvaa ja koskettavaa). Oli mukavaa saada vaihteeksi perustelut hylsylle, vaikken tästä paljoa viisaammaksi tullutkaan. Pettymys silti.

Jatkan edelleen kierrosta, pistin kässärin menemään Karistolle ja Gummerukselle. Elin pitkään siinä uskossa, etten voisi tarjota Addiktiota Gummerukselle, koska he eivät julkaise enää kotimaista lastenkirjallisuutta, mutta löysin piilosta tärkeän maininnan: he keskittyvät kaunokirjallisuuden puolella nuoriin aikuisiin sekä aikuisiin. "Nuoret aikuiset" rohkaisi minua tarjoamaan kässäriä heillekin, sillä Addiktio on vähän väliinputoaja ikäluokkien suhteen. En ehkä suosittelisi sitä 13-vuotiaalle teinille, muttei se välttämättä keski-ikäisiinkään uppoa. Young adult, sitä uskon sen edustavan, mutta täällä päin se ei ole vielä niin selkeästi oma lokeronsa.

Suurin osa ajastani on viime aikoina mennyt sanataideharjoitusten kehittelyyn, keksimiseen ja pohtimiseen. Ryhmän ohjaus on mennyt mukavasti, ainakin viimeksi ryhmäläiset nauroivat ja tekivät innoissaan harjoituksia. Jes! Sillä saralla siis sujuu. Omaa käsikirjoitustani, tällä kertaa siis Merenpoikaa, en ole paljoa ehtinyt työstää, sillä aloittelen sanataideohjausta suunnilleen tyhjästä: minulla ei juurikaan ollut vielä materiaalia, kun pääsin jo ohjaamaan. Olen kuitenkin varsin nopeasti saanut kyhättyä materiaalia ja juttuja kasaan, tätä tahtia on pidettävä jonkin aikaa yllä. 

Ennakkotehtävät tökkivät pahasti, niitä en ole saanut juuri tehtyä - pää ei vain toimi. Merenpoikaan sain kirjoitettua muutaman kohtauksen lisäämäni sivuhenkilön osalta, tutkiskelen ensin avainkohtia ja lähden sen jälkeen rakentamaan niistä kunnon sivujuonta. Pikkuhiljaa, kärsimättömälle sielulle se on joskus raastavaa, mutta nyt on niin monta rautaa tulessa, että jostain on pakko joustaa.

Huomenna on taas sanataideohjauksen akatemian lähitapaaminen! Tällä kertaa olen menossa paikan päälle. Innolla odotan, mitä tuleman pitää.

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Superjumitus

Hejsan!

Mulla on nyt jokin superjumitus (writer's block) käynnissä. Jouduin olemaan sairaslomalla töistä jonkin aikaa fyysisten vaivojen vuoksi, enkä saanut myöskään istuttua koneella tekemässä tehtäviä. Olen palannut töihin, olo alkaa olla jo parempi, mutta blokki ei väisty. En ole saanut juuri Merenpoikaa eteenpäin muuta kuin ajatuksen tasolla (olen lisäämässä ehkä mukaan uutta sivuhenkilöä, muttei vielä mitään hajua, miten). Myös Teakin ennakkotehtävät julkaistiin, olivat suunnilleen samat kuin edellisinäkin vuosina. Yritin tehdä pienoisnäytelmää, mutta siitäkään ei oikein tullut mitään. Yritelmäni ei välttämättä ole oikein edes näytelmä, ehkä enemmän lyhytelokuva, jos sitäkään. Aika varmasti tylsää katsottavaa. Aivot lyö tyhjää enkä saa oikein mitään aikaiseksi, joka turhauttaa hirveästi. Yleensä pääkoppa on täynnä ideoita ja toteutankin ne suhteellisen nopeasti. Nyt lyö vain tyhjää, tyhjää, tyhjää.

Pääsin viime viikolla ohjaamaan sanataidetta töissä ensimmäisen kerran. Jännitti hirveästi, saattoi olla, että puhuin liian nopeasti ja kieli meni vähän solmuun, mutta kokonaisuudessaan kerta meni ihan mukavasti. Valitsin harjoitukseksi juurikin tuon korvarunon, jota kävimme koulutuksessa viimeksi lävitse. Ryhmäläisiäkin taisi vähän jännittää, kun yhtäkkiä tulee taas uusi tyyppi ohjaamaan ja vielä juttuja, joista ei ole aikaisemmin kuullutkaan. Yritän kuitenkin sukeltaa lempeästi mukaan rohkaista taitojeni mukaan.

Tammelta ei kuulu vastausta. Nyt on kulunut suunnilleen 2kk Addiktion lähetyksestä, mutta myöskään kuvakirjaani ei ole tullut hyväksyntää eikä hylsyä ja sen lähetyksestä on yli 4kk. Viimeksi Tammi oli supernopea, voi olla, että siellä on nyt ruuhkaa tai jotain muuta meneillään. Tarjosin Addiktiota kuitenkin viikonloppuna vielä Myllylahdellekin. Katsotaan, miten käy. Jo käsikirjoituksen vastaanotto-viestistä tuli mukava olo, kun oltiin puhuteltu nimellä ja viestin oli myös allekirjoittanut itse kustannuspäällikkö. Pienemmän kustantamon edut, uskoisin. Karistoa ajattelin myös, mutten ole saanut vielä aikaiseksi ostaa lisää mustetta, he haluavat siis paperiversion.

Olen yrittänyt rikkoa kirjoitusblokkia runoilemalla todella matalalla kynnyksellä, mutta blokki tuntuu olevan ja pysyvän. Keksin tänään sentään vielä yhden uuden sanataideharjoituksen, jotain edes. Kuitenkin pieni ahdistus on läsnä, en oikein malta sietää sitä, etten saa heti aikaiseksi kaikkea. Ja kynnys aloittaa kasvaa myös, mitä kauemmin olen tekemättä. Merenpoikaan pitäisi uida sisälle, mutta siinäkin on ollut jokin seinä vastassa jo varmaan kuukauden verran. Mutta ehkä tämä tästä taas pian. Joskus pieni tauko voi tehdä ihmeitäkin. Luulisin eräänä jumituksen syynä olevan korkeampi rima, haluaisin heti saada valmiimpaa kuin aikaisemmin, olenhan oppinut taas lisää. Niitä ensimmäisiä ja huonojakin versioita tulisi silti sietää, sillä ensimmäiset versiot harvoin ovat vielä paino- tai tässä tapauksessa ehkä myös esityskelpoisia. Mutten saa ajatusta kulkemaan sen vertaa, että saisin myöskään korjattua. Jotain täytyisi keksiä avuksi.


tiistai 7. marraskuuta 2017

Sanataideohjaamisen akatemia - 4. lähitapaaminen

Hei!
Karo Hämäläinen, Sofi Oksanen ja Martti Anhava Helsingin Kirjamessuilla keskustelemassa kustannusalan murroksista.

Tänään oli sanataideohjauksen akatemian neljäs lähitapaaminen. En taaskaan valitettavasti päässyt livenä paikalle pahojen selkäkipujen vuoksi, mutta osallistuin internetin kautta. Kävimme läpi lähinnä etätehtävinä toteutettuja tehtäviä ja miten niiden teko oli sujunut. Yhtä tehtävistä käsittelimme laajemmin tunnilla. Sivusimme kuitenkin nopeasti myös korvarunoa, joka on Turun sanataideyhdistyksen kehittämä runonkirjoitusmetodi. Haluaisin ehdottomasti testata tätä myös itse ja ohjatakin!

Olisin viime viikolla päässyt vetämään elämäni ensimmäistä kertaa sanataidetta työn ohessa, mutta jouduin valitettavasti sairaslomalle. Toivon mukaan pääsisin nyt loppuviikosta takaisin töihin, ehtisin vielä hyvin hypätä kollegani rinnalle ohjaamaan omia sanataideharjoituksiani. Jännittää kovasti. Todennäköisesti lähdemme liikkeelle ihan siitä, mitä sanataide-termi pitää sisällään. Minulla on koneella muutamakin harjoitus, joita ehdin jo aikaisemmin keksiä ja joita voisi varmasti hyödyntää.

Tammelta ei ole kuulunut vielä vastausta Addiktiosta, nyt lähti seitsemäs viikko käyntiin. Viimeksi Tammi oli yllättävän nopea, nyt tätä taloa saa odotella pisimpään. Toivoisin heidän kuitenkin pian päästävän minut piinasta, jotta tiedän, lähdenkö tarjoamaan muualle. En ole vielä saanut aikaiseksi lähetellä kässäriä lisää eteenpäin, tämä sairaslomakin on vähän hidastanut ja mm. estänyt aika lahjakkaasti koneella istuskelun. Odottelua tulisi todellakin oppia sietämään. Lähinnä minua kiusaa se, että nyt viime vuosina vastaukset ovat tulleet yleensä ennätysvauhtia, se lisää kärsimättömyyttäni myös muita kohtaan helposti.

torstai 19. lokakuuta 2017

Sanataideohjaamisen akatemia - 3. lähitapaaminen + hylsy nro 2

Moi!
Aineistoa sanataideohjaukseen: "Sadutus - avain osallistavaan toimintakulttuuriin" (PS-kustannus, 2005), "Kirsi Kunnas - Tiitiäisen satupuu" (WSOY, 1956) ja "Benji Davies - Toivo ja talviyö" (Karisto, 2017).

Tiistaina oli sanataideohjaamisen akatemian kolmas lähitapaaminen. Ikävä kyllä en päässyt paikalle, koska olin flunssan kourissa, mutta osallistuin internetin kautta. Tarkoitus oli käyttää webinaaria, mutta sen kanssa ilmeni ongelmia, joten päädyimme Facebookin Messengerin videopuheluominaisuuteen.

Jatkoimme varhaiskasvatuksen parissa. Keskustelimme kotitehtävistä, askartelimme siivet (sanataiteen ihanuuksia) ja kerroimme omistamme vuorotellen. Suunnittelimme myös ryhmissä ohjelmaa pienten lasten sanataidetuokioon ja kävimme läpi keinoja ja ympäristöjä, missä sanataidetta voisi toteuttaa ja miten sanataideohjaajaksi saatetaan päätyä. Kyllä tämän "webinaarin" jälkeen on todettava, että on se mukavampi opiskella kuitenkin paikan päällä. Pääsee ihan eri tavalla osallistumaan.

Pääsen huomenna työharjoittelun puitteissa pitämään ihka ensimmäisen satutuokioni! Ja sen jälkeen vielä saduttamaan. Toivottavasti paikalle tulee edes yksi lapsi, yleisöä hänkin olisi. Suunnitelmissa on lukea ainakin yksi satu ja maustaa tuokiota vähän nukketeatterilla. Toivon, että yleisöni poistuu tyytyväisenä paikalta.

Sanataideaiheesta hieman poiketen, vastaanotin tiistaina myös toisen hylsyni Addiktiosta. Malli oli se sama automaatti (botti), ei palautetta, ei allekirjoitusta, ei mitään kommenttia. Vuorossa oli WSOY. Sikäli harmi, etten tässä viidessä vuodessa ole kertaakaan saanut edes palautetta kustantamoilta - askeltakaan ei periaatteessa olla edetty, vaikka käsikirjoitusten kanssa on tehty hirvittävästi töitä. Lisäksi olen tällä kertaa - vihdoin - oikeasti tyytyväinen käsikirjoitukseeni, seison sen takana hylsyistä huolimatta. Tässä vaiheessa lähtisin usein editoimaan käsikirjoitusta taas kerran, mutta nyt olen oikeasti tilanteessa, etten laisinkaan tiedä, millä enää parantaa. Myöskään ohjaajallani ei ollut enää neuvoja jaettavanaan Addiktiota koskien. Olen alkanut hiljakseen pohdiskella, minne muualle voisin vielä Addiktiota tarjota. Tammi on toki vielä vastaamatta, mutta vähän huonolta näyttää. Muutama talo on mielessä, ehdotuksia otetaan mieluusti vastaan.

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Sanataideohjaamisen akatemia - 2. lähitapaaminen + muuta sälää

Ciao!
Aineistona "Matka mielikuvitukseen" (Tammi, 2004), "Kirjailijan työmaat" (Tammi, 2007) sekä kuvasta puuttuva "Lue lapselle! Opas lasten kirjallisuuskasvatukseen" (Atena, 2016).

Toinen lähitapaaminen sanataideohjaamisen opintoja koskien oli jo viime viikon tiistaina (samana päivänä, kun Otavan hylsy saapui), mutta unohdin siinä tuoksinnassa täysin postata kerrasta. Meitä oli paikalla pienempi porukka kuin viimeksi, mutta se ei haitannut. Osa pystyi myös osallistumaan webinaarin kautta, sekin on tällä kurssilla mahdollista.

Ensimmäisessä tapaamisessa ei tutustuttu nimileikkeihin, niitä tutkimme tällä tapaamiskerralla. Kävimme läpi ryhmässä työskentelyn ja ryhmäytymisen erilaisia vaiheita, mietimme vaiheita pidempiaikaisten ja lyhyempien kurssien kohdalla. Pohdimme myös ongelmanratkaisua ryhmässä: mitä haasteita ryhmässä saattaa tulla eteen ja miten niitä ehkä voisi ratkaista. 
Teimme myös itse muutaman sanataideharjoituksen ja kotitehtävänä oli mm. alkaa koota omaa "materiaalipankkia", eli opetustyöhön liittyvää tai muuten inspiroivaa välineistöä, tavaroita, tekstejä, muita juttuja... Itse olen viehättynyt erilaisista kuvakorteista, jota lähes joka kirjoittajaryhmässä (ja muissakin ryhmissä, joissa olen ollut osallisena) on hyödynnetty erilaisissa tehtävissä. Kortit olisivat todella monikäyttöiset ja tahtoisinkin itselleni oman pakan. Valmiit pakat olivat yllättävän hintavia (netissä sellaiset 80e), mutta ajattelin aloittaa vain keräämällä minusta mukavan näköisiä, yksittäisiä kortteja ja katsella sitten myöhemmin valmiita pakkoja, kun opetustyötäkin olisi takana jo vähän.

Pian onkin taas jo uusi tapaaminen!

Merenpojan kanssa jumitan edelleen. Käyn Vantaan sanataidekoulun lanuryhmässä edistääkseni tätä käsikirjoitusta, mutta nyt en hetkeen ole siihen koskenut. Viime kerran tehtävät avasivat vähän jotain uutta, opin lisää henkilöhahmojeni motiiveista ja tarkastelin päählön osalta vielä loppuratkaisua. Miljöö on yksi iso aukko... se on olemassa, mutta erittäin hataralla pohjalla ja vaatisi todella paljon työstöä. Se on niitä suurempia osa-alueita, joita tulisi korjata. Myös positiivisia juttuja voisi minusta käsikirjoituksessa olla enemmän, ne vahvistaisivat traagisuuttakin.

Aloitin myös tällä viikolla työharjoittelun kirjastossa. Kirjasto on työpaikkana minulle upouusi, vaikka asiakaskuntaan olen kuulunutkin. Se on verottanut aika tehokkaasti kirjoittamisaikaa, sillä olen jännittänyt ja stressannut ja kuumotellut ja näiden yhteisvaikutuksesta ollut tietenkin hyvin väsynyt. Vie varmasti hetken, että totun rytmiin, työpaikan toimintatapoihin ja ylipäätään töihin, joita siellä taka-alalla tehdään. Voi olla, että ainakin nyt hetken yritän keskittyä opettelemaan uusia juttuja työpaikalla sen sijaan, että panostaisin 100% käsikirjoituksiin. Sitten, kun homma alkaa harjoittelussa sujua, on helpompi myös rentoutua ja keskittyä muuhun.


perjantai 29. syyskuuta 2017

Ensimmäinen hylsy (tällä kierroksella)

Heippa!

Vastaanotin tämän kustannuskierroksen ensimmäisen hylsyni jo tiistaina, alle kaksi vuorokautta käsikirjoituksen lähetyksestä. Tällä kertaa vauhdikkain vastauksessaan oli siis Otava. Toiminta oli nopeampaa kuin koskaan aikaisemmin, joskin kyseessä oli se tavanomainen "bottihylsy" ilman minkäänlaista kommenttia. Kummastelin jonkun aikaa, miten ihmeessä he ovat edes ehtineet huomata sähköpostini tässä ajassa, käsittääkseni tämän luokan kustantamolle sitä kässäripostia kyllä tulee ihan riittämiin. Spekuloinnille oli taas ihanasti tilaa, siihenkin suuntaan, ettei edes saatettani olisi avattu (tänä vuonna ainakaan tässä hylsyssä ei kutsuttu minua nimeltä eikä mainittu käsikirjoituksenkaan nimeä - Addiktiosta se silti oli, koska hylsy tuli suorana vastauksena lähettämääni kässärimailiin).

Toki kolaus, kuten aina, kun on itselle rakkaan asian torjumisesta kyse, mutta tästä täytyisi vain kahlata eteenpäin. Mahanpohjassa polttelee, vapina yltyy. Keneltä vastaus tulee seuraavaksi? Pitäisikö se vihdoinkin sisällään edes korjausehdotuksia? Joudunko vapisemaan kotona viikon vai puoli vuotta? Odotus. Ihan kamalaa silloin, kun ei todellakaan voi olla varma.

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Addiktio lähti matkaan!

Moiksis!
Jes!

Nyt oli vihdoin aika. Kuten Instagramissa mainitsin, tänään oli kaunis päivä lähettää Addiktio taas eteenpäin. Tällä kertaa - kuten edelliselläkin - ensimmäisinä matkakohteina olivat kolme suurinta kustantamoa. Odottelen niistä vastaukset (toivottavasti lähettävät edes sen automaattihylsyn) ensin, ennen kuin lähestyn pienempiä. Jonkinlainen lista on mielessä, keskustelimme tästä ohjaajani kanssa, mutta myös hän suositteli testaamaan nämä megatalot ensin.

Koska töitä on tehty se nelisen vuotta ja edistystä on omaankin silmään reilusti havaittavissa toivoisin, että tällä kierroksella päästäisiin vähän lähemmäs maalia. Tulisi edes pieni palaute. Kaksi vuotta sitten sain viisi kokonaista sanaa kommenttia, toivon mukaan tällä kertaa edes hivenen enemmän. Korjausehdotukset olisivat aina suuri plussa, mutten uskalla toivoa liikoja. Seison kuitenkin käsikirjoitukseni takana vahvemmin kuin koskaan ja viimeinkin tuntuu, että se alkaa olla siinä kunnossa, millaisessa pitikin. Mitä siitä todellisuudessa halusin, mutta mitä jouduin etsimään monen monesta kolosta, sivupolulta, kellarista. Mikä vaati niin kypsymistä kirjoittajana kuin ihmisenä, että sain aiheeseen tarpeeksi etäisyyttä ja kykyä analysoida tematiikkaa juuri tässä tarinassa. Nyt voin vihdoin päästää irti (ja jatkaa muiden käsikirjoitusten kanssa) - edes hetkeksi.

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Sanataideohjaamisen akatemia - 1. lähitapaaminen

Tsau!
Päivi Haanpää - Sanataideohjaajan opas (Avain, 2015) 
on oiva opas varsinkin aloitteleville sanataideohjaajille.

Tiistaina siis starttasi Kirjan talon Sanataideohjaamisen akatemia, johon pääsin opiskelemaan. Koulutus kestää vuoden verran (tapaamisia on n. 3 viikon välein) ja vuoden kuluttua olen toivottavasti koulutuksen saanut sanataideohjaaja. Sanataideohjaajan titteli ei kuitenkaan sekään määräydy pelkästään koulutuksen perusteella, sillä ainakin toistaiseksi sanataideohjaajakoulutuksia järjestetään aika vähän. Useat heistä ovatkin joko itse kirjailijoita tai muuten paljon kirjoittavia tai kirjallisuutta harrastavia ihmisiä.

Ensimmäinen tapaaminen meni kuten yleensä ensitapaamiset menevät: tutustuimme vähän toisiimme, tutustuimme vähän sanataiteen maailmaan ja koulutuksen sisältöön. Meitä oli kasassa juurikin se 14hlöä, joka oli linjan maksimimäärä. Ilo huomata, että sanataide ja sen ohjaaminen kiinnostaa koulutuksen vähäisyydestä huolimatta niin monia ihmisiä.

Tehtäviä teemme sekä pelkästään ohjaajalle, koko ryhmän kanssa läpikäytäviksi että vain itsellemme. Toista tapaamista varten teemme näistä jokaisen. Oli tehtävä, joka oli vain itseä varten, oli ohjaajalle luovutettava tehtävä, jossa tutkimme omaa suhdettamme kirjoittamiseen ja lukemiseen - kirjallisuuteen yleensä. Suurin tehtävistä oli koko ryhmän kanssa läpikäytävä, jossa luimme aiheeseen liittyvää kirjallisuutta (mm. ylhäällä kuvassa olevan Päivi Haanpään oppaan sekä listasta valitsemamme toisen sanataideoppaan). Saimme myös aloittaa jo omien sanataideharjoitusten keksimisen! Keksin jo muutamankin, joista yhden liitin akatemian tehtävään. Haastetta keksimiseen luo sekä kohderyhmän pohtiminen, tehtävien tavoitteiden miettiminen (kuinka saan keksittyä tehtävän, joka palvelee mahdollisimman hyvin tehtävän tavoitteita ja opiskeltavaa asiaa ja josta toivottavasti mahdollisimman moni kurssille osallistuva saisi tarvitsemansa vinkkejä ja välineitä?) että omaperäisyys. Itse ajattelen niin, että on parempi, jos kaikki tehtävät eivät ole valmiista oppaista koottuja, vaan joukossa olisi myös itse räätälöityjä, sopivaan tarkoitukseen kehitettyjä harjoituksia (ja jotka mielellään tukisivat omaa ohjausta).

Arja ja Emma Puikkonen - Käsikirja mielikuvituksen matkaajille (Kirjapaja, 2015).
Toinen lukemani opas.

Tänään alkoi sitten Vantaan Sanataidekoulun Lapsille ja nuorille kirjoittamisen paja. Senkään tapaamiset eivät ole joka viikko. Lanu-pajasta ajattelin hakea tukea Merenpojan editoinnille. Vaikka aika suuri osa teoriasta on minulle todennäköisesti jo tuttua, en usko, että se haittaa. Kertaushan on vain hyvästä ja ehkä voin tarkastella teoriaa myös vähän "opekulmasta".

Aion aloittaa Addiktion läpilukemisen jo tänään. Sovimme ohjaajani kanssa, että saan tiistaina antaa hänelle luettavaiksi vielä ne pari korjattua kohtaa, joihin tuli tehdä muutoksia. Edelleen toinen korjatuista kohdista mietityttää, mutta ensi viikolla saan siihen toivottavasti hieman apua. Ja jos meni metsään, ehdin hyvin tehdä pientä pintaremonttia vielä sillekin luvulle, ennen kuin käsikirjoitus lähtee matkaan. Henk.koht deadlinena lähetykselle pidän tämän kuun loppua, että pääsisin aloittamaan mahdollisimman puhtaalta pöydältä Merenpojan kanssa.

perjantai 25. elokuuta 2017

Minusta tulee sanataideohjaaja (+ pientä Addiktio-asiaa)!

Moikka!
Palautteet luettu, kirjoitusvirheet ja pari muuta kohtaa korjattu.

Korjasin Addiktiosta kohdat, jotka oli merkitty korjattaviksi, kokeilin muutamat eri versiot, luin läpi ja korjasin samalla myös matkalla sattuneet kirjoitusvirheet. Nyt tekstin tulisi taas levätä n. kuukauden (ohjaajamme Orfeuksessa todella yrittää opettaa minulle kärsivällisyyttä, hahah). Sen jälkeen uusi läpiluku, korjaukset, jos korjattavaa vielä ilmenee ja todennäköisesti sen jälkeen kässäri lähtisi kohti kustantamoita.

Mutta sitten asiaan...

Studio Orfeus minun osaltani päättyi. Matka jatkuu kuitenkin kohti uutta, sillä pääsin Kirjan talon järjestämään sanataideohjaajan koulutukseen! Koulutus on Kirjan talolla ensimmäinen laatuaan ja järjestetään taas monimuoto-opetuksena, lähipäiviä on n. 3 viikon välein. Opiskelu siellä alkaa syyskuussa, jännittää ja hirvittää, mutta mielenkiintoista nähdä, mitä he saavat siellä minusta - ja mitä saan itsestäni - irti.

Ensimmäinen lyhytelokuvanikin (harrastelijatason teos) "Vellamon tytär" pääsi Baltic Herringin lyhytelokuvakilpailun "non-professional" -kategorian finaaliin! Emme voittaneet mitään, mutta se ei oikeastaan haittaa. Hirvittävän nopealla aikataululla (n. 3 päivää) tehty, kolme minuuttinen stoori kuitenkin saatiin ajoissa kasaan, osallistuttua kilpailuun ja finaalisijoitus on mielestäni tässä vaiheessa todella hieno juttu. Odotukset eivät olleet suuret, sillä tämä oli ensimmäinen koskaan kuvan muotoon saatettu kässärini ja pelkästään se oli jo siisti kokemus. Hymyillen siis eteenpäin.

Pian olisi aika jatkaa Merenpojan kanssa, mutta irrottautuminen Addiktiosta on osoittautunut haasteellisemmaksi kuin odotin. Sukeltaminen uuteen, vielä aivan hemmetisti työtä vaativaan raakaversioon tuntuu miltei mahdottomalta, kun olen edelleen niin kiinni Addiktiossa, enkä ole vielä saanut lähetettyä sitä pois jaloista ja eteenpäin. Myös työn määrä pelottaa. Ihan samanlaista remonttia se tuskin tarvitsee kuin Addiktio, mutta laajalti syventämistä niin maailman kuin henkilöhahmojen osalta, terävöittämistä, rakenteen korjaamista...ja on siellä varmasti kokonaan roskiin lentäviäkin palasia.

Tänään ajattelin kuitenkin pitää hyvillä mielin vapaapäivän.

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Studio Orfeus - ohi on

Moikka!
3 vuotta Studio Orfeusta. Nyt se on ohi.

Viimeinen lähiviikonloppu. Saimme loppupalautteet käsikirjoituksista, kukin vuorollaan. Addiktiossa ei juuri ole enää korjattavaa. 3 pidempää kappaletta saa poistaa ja kirjoittaa uusiksi. Yksi kohdista on keskivaiheilla, kaksi enemmän loppupuolella (viimeinen on toisiksi viimeisen luvun alku). Paikat on korvattava uudella materiaalilla, koska luvuista tulisi muuten aika tyngän oloisia. En ole vielä keksinyt, millä ne korvaan, mutta sitä tulisi kuulemma miettiä enemmänkin kuin viikko, haha. Ohjaajani tokaisi, ettei halua sitten ylihuomenna uutta versiota, sillä nyt ollaan niin loppusuoralla, että miettiminen tekisi hyvää.
Yhdessä kohdassa kappaleiden vaihtoa tulisi sujuvoittaa. Sitten oli muutama lyhyempi pätkä, jotka voin joko jättää sellaisenaan käsikirjoitukseen, poistaa kokonaan korvaamatta uudella tai mahdollisesti tehdä pientä editointia. Ei sen enempää enää.

Offtopic, mutta sain myös kuulla tulleeni toiseksi Helmet-kirjastojen ja Hel-YA -tapahtuman "kahden lauseen kirjoituskilpailussa" (fantasiakategoriassa)! Vaikkei kilpailu ollut suuri, tuntuu tämä silti ihan hienolta jutulta, sillä en ole aikaisemmin sijoittunut minkään tasoisissa kirjoituskilpailuissa.



Sain näistä kolmesta Orfeus-vuodesta enemmän kuin uskalsin toivoakaan. Opin editoimaan, opin dramaturgiasta, kirjailijuudesta, itsestäni kirjoittajana, itsestäni ihmisenä, ylipäätään elämästä... Ihan hullua miettiä, mitä kolmessa vuodessa on ehtinyt tapahtua. Vaikkei minulla vielä kustannussopimusta olekaan, olen kasvanut ja kehittynyt kirjoittajana kuin ihmisenäkin huimasti siitä, mitä olin 22-vuotiaana (ja mitä ylipäätään odotin voivan tapahtua kolmessa vuodessa). Sain maailman ihanimpia ystäviä ja mahtavimman ohjaajan ikinä, tyyppi ei olisi voinut olla itselle sopivampi. Ja myös ohjaajasta on tullut ystävä. Uskalsin vihdoin aloittaa hakuprosessin korkeakouluihin, joka (valitettavasti) jatkuu edelleen. Myös terveydentila on onneksi ollut kaukana siitä, mitä se ennen opistovuosia oli (ja toivottavasti myös pysyy sellaisena).

Todellakin varmistuin siitä, mitä tahdon tällä pienellä elämälläni tehdä. Kaikki kannustus, hyväksyvä ilmapiiri ja palaute on auttanut älyttömästi eteenpäin. Oriveden Opisto tuntuu jo kodilta - koen, että olen ollut juuri siellä, missä minun kuuluikin olla ja tehnyt juuri sitä, mitä minun kuuluukin tehdä. Ennen kaikkea olen saanut uskoa ja toivoa omaan tekemiseen ja unelmien tavoitteluun. Ja tuntuu, etten ole ainoa. En ole ainoa, joka on saanut luottamusta, mutten ole myöskään ainoa, joka juuri minuun uskoo. Tästä on hyvä jatkaa.

Kiitos Oriveden Opisto, kiitos Studio Orfeus. Jään todellakin kaipaamaan tätä kaikkea. Toivon, että tästä polskutellaan vielä eteenpäin kohti unelmia, saavutuksia, onnistumisia ja uusia samankaltaisia kokemuksia.

P.S. Hakuaikaa syksyn Studio Orfeukseen on vielä jäljellä! Ei kun mukaan vaan, jos yhtään kiinnostaa.

P.P.S. Blogi ei tietenkään lopeta mihinkään, vaikka tämä aika finaalipostaukselta kuulostaakin. Palaillaan taas, kun olen edistynyt editoinnissa!

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Hel-YA 2017 + Addiktio-asiaa

Heipsis vaan!
Tänään järjestettiin ensimmäinen young adult -genren tapahtuma Hel-YA Helsingissä!

Oli ilo päästä paikalle. Tapahtuma oli vain yhden päivän, mutta ohjelmaa riitti. Kirjailijakeskusteluja, paneeleja, muutama kirjailijatervehdys ulkomailta (esim. Holly Bourne!), kustantamon väen haastattelua ynnä muuta mukavaa. Liputkaan tapahtumaan eivät olleet kalliitt, 8,50e toimituskuluineen. Hel-YA festarit järjestettiin tänä vuonna Suomessa siis ensimmäistä kertaa ja tapahtumapaikkana oli Ravintola Lämpö Helsingin Suvilahdessa.

Uskaltauduin itsekin piinaavan hetken jälkeen kysymään mieltä askarruttaneen kysymyksen kustantamoiden paneelissa. Sain myös hyvin ystävällisen ja rohkaisevan vastauksen. Kysymykseni koski Addiktiota, vaikken sitä siinä tarkkaan sanonutkaan. Kysyin siis, kannattaako jo kertaalleen lähetettyä ja hylsytettyä käsikirjoitusta tarjota samoille kustantamoille uudelleen, jos sitä on remontoitu ja editoitu, jos se on kirjoitettu kokonaan uudestaan, muutettu loppu... eli siis tehty oikeasti näkyviä muutoksia (käsikirjoitus on nykyään melkein kuin eri teos, toki samalla idealla). Ja ilokseni vastaus oli, että todellakin kannattaa, jos kyse ei ole esimerkiksi yhden kuukauden odotuksen jälkeen muutaman sanan vaihtamisesta ja tarjoamisesta uudelleen. Ja ei todellakaan onneksi ole, tässä on ehtinyt vierähtää jo kokonaista kaksi vuotta - enemmän kuin toivoin, mutta ainakin muutoksia on tehty ja reippaalla kädellä!

Ensi viikolla onkin sitten omalta osaltani Studio Orfeuksen viimeinen lähitapaaminen, opintojen päätös ja loppupalautteiden aika. Olen lukenut muiden käsikirjoitukset, yli 700 liuskaa ja antanut parhaani mukaan mahdollisimman laajat palautteet (ihan harjoitellakseni myös toivottavasti tulevia sanataideohjaajan opintojani). Jännittää hirvittävästi! Ensi viikolla saan vihdoin tietää, paljonko on töitä vielä edessä, kunnes Addiktion uskaltaa lähettää matkaan. Tänä päivänä seison käsikirjoituksen takana vahvemmin kuin koskaan. 2 vuotta sitten Addiktio ei ollut valmis, vaikka niin kuvittelin. Käsikirjoitus oli kuitenkin todennäköisesti niin valmis kuin mihin sen silloin niillä opeilla osasin saattaa. Onneksi olen taas oppinut paljon, enemmänkin kuin uskalsin toivoa, ja Addiktio on taas hitusen valmiimpi. Hitusen kokonaisempi. Hitusen enemmän se, mitä haluan sen olevan ja hitusen enemmän siinä on myös sitä, mitä tahdon maailmalle tarinallani viestiä.

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Lapsille ja nuorille kirjoittaminen (Ahlman 2017)

Heipä hei!
Tällä kertaa Oriveden Opiston kurssi oli Ahlmanin tiloissa.

Kotiuduin lapsille ja nuorille kirjoittamisen kesäkurssilta, joka oli tänä (ja tulevina) vuonna Ahlmanin tiloissa. Meillä oli mukava ryhmä ja intensiivinen viikko luentoineen ja iltatehtävineen. Päätin kirjoittaa kokonaan uutta, enkä yrittää editoida vanhaa osaksi etäännyttääkseni itseni pidemmistä, kesken olevista kässäreistä, sillä tauko oli paikallaan.

Studio Orfeuksen käsikirjoitusten palauttamisen deadline oli eilen. Itsehän palautin Addiktion jo kuukausi sitten, palautetta olen saanut kurssikavereilta, jotka kuulemma koukuttuivat tekstiin (vaikkeivät ole oikeastaan kohderyhmää), mutta ohjaajan loppupalaute on vielä saamatta. Meillä on viimeinen lähiviikonloppu elokuussa, siellä kuulemme viimeistään, mitä teksteille tulisi vielä tehdä. Jännityksellä odotan, sillä uskon, että Addiktio alkaa olla aika hyvässä kunnossa - vihdoinkin. Toivon, etten ole pahasti väärässä.

Sanataideohjaamisen koulutuksesta odottelen vielä vastausta. Hakuaikaa oli elokuun puoliväliin, joten vähän täytyy vielä odotella. Olen myös etsinyt alalta työharjoittelupaikkoja, mutta suurin osa paikoista on kesälomilla, joten odotellaan nyt rauhassa.

Tuntuu, että olen vihdoin kehittynyt palautteen antamisessa! Ensimmäisenä Orfeus-vuonna palautteeni olivat aika mitään sanomattomia, en osannut kauheasti antaa kehitysehdotuksia, kun en osannut omaakaan tekstiäni editoida tai korjailla. Nyt kuitenkin katson myös muiden tekstejä toisin silmin, kun sitä editointioppia on paukutettu päähän kolme vuotta. Olen aina kokenut palautteen antamisen haasteelliseksi, mutta kuitenkin myös sanataideohjaaminen kiinnostaa, joten siinä tulisi todellakin harjaantua. En ole vielä kaikkien kurssikavereiden käsikirjoituksia ehtinyt lukea, kun suurin osa palautti tekstinsä vasta eilen, mutta yhdestä annoin jo palautteen ja muillekin tutuille on tullut kommenttia laitettua. Ehkä vielä opin!

Sitten oli se Solar Filmsin elokuvakässärikilpailu. Siihen en ole ehtinyt paneutua vielä lainkaan, mutta ehkä lähiaikoina, aikaa kun ei ollut loputtomiin. Puuhaa riittää, tosiaankin. Aion syksyllä, kun olen saanut Addiktion laitettua eteenpäin, palata taas Merenpoikaan. Ilmoittauduin Vantaan Sanataidekoulun vuoden mittaiseen pajaan, missä opiskelee monikin vanha kurssikaveri. Ehkei tästä välivuodesta tulekaan niin surkea, kaikkea mukavaa on tulossa.


sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

2 viikkoa kirjoituslomaa

Hei!
Finnish Nightmares on löytänyt tiensä lähialuelle!

Heipä hei vaan. Olen pitänyt ihan tarpeellista kirjoituslomaa nyt parisen viikkoa. Addiktio on arvioitavana (elokuussa saamme viimeistään loppupalautteet), muutama kurssikaveri on sen lukenut tai lukee sitä parhaillaan ja vaikkeivät he satu olemaan ajattelemaani kohderyhmää, molemmat kommentoivat, että jäivät koukkuun. Addiktio siis addiktoi! Jes.

Myös pieni kesäflunssa yllätti tällä viikolla, joten senkin vuoksi on pidetty ansaittua taukoa. Mutta kaikenlaisia ideoita on pyöritelty mielessä - tänään pomppasi aivosolukkoon eräänlainen vitsikirjaidea! Tai jonkinlaista viihdekirjallisuutta se todennäköisesti tulisi olemaan. Täytyy vielä vähän pyöritellä ideaa, ottaa selvää kaikenlaisista julkaisuluvista ynnä muista. Ehdin taas innostua, haha.

Huomenna matkaan taas kirjoittamaan. Lapsille ja nuorille kirjoittamisen kesäkurssi vol. 2, mutta tällä kertaa Tampereelle Ahlmanin tiloihin. Oriveden Opiston toiminta tulee vuoden sisällä siirtymään kokonaan sinne ja opistorakennukset jäävät todennäköisesti tyhjiksi. Surettaa, mutta minkäs teet. Yritetty on vaikka ja mitä.

Nyt taidan mennä lepäilemään, että jaksan huomenna matkustaa. Palaillaan taas viikon päästä todennäköisesti lanukurssin postauksen merkeissä!

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Vihjeiden lisäilyä (Addiktio)

Moi!
Pohdintaa, pohdintaa...
(kuva: Linda Mettiäinen)

Sain luettua Addiktion läpi ja samalla lisäsin edellisessä postauksessa mainitsemiani temaattisia vihjeitä. En tiedä, ovatko vihjeet tarpeeksi selkeitä vai jopa jo liian selittäviä. Taas sitä sokeutuu. Luulen, että on tauon paikka ja hetken hengähdystauko kässärillekin.

Heinäkuun lopulla on Orfeuksen deadline elokuun loppupalautetta varten. Toivoisin ehtiväni saada palautetta jostain ennen sitä, mutta se ei ole mitenkään varmaa. Voi olla, että annan tekstin vain lepäillä ja katson sitä uudestaan hetken päästä, toivottavasti taas uusin silmin.

Joltain osin myös kerronta pohdituttaa. Voi olla, että siellä on jo liiallista dramatiikkaa, joka kääntyy itseään vastaan, komiikaksi. Mutta ehkä se tauko on nyt paras ajatus. Sen jälkeen voin taas korjailla mahdollisimman neutraalein silmin.

En malttaisi olla koskematta Addiktioon, mutta tiedän, että jos nyt alan vielä säätää, pakka menee vain sekaisin. Ehkä olisi hyvä keskittyä nyt muihin projekteihin, niitäkin kun on ihan riittämiin. Ja ehkä vähän lomailuunkin, onhan kesä. Elokuuhun on vielä aikaa, mutta palan jo halusta saada kuulla tuomion. Mutta odotellaan. Kärsivällisesti (ainakin leikisti).

Tänään taidan hyvällä omalla tunnolla vain keskittyä chillaamaan ja ehkä myöhemmin tällä viikolla avaan muut tiedostot ja katson, mitä niille voisi vielä tehdä. Työt eivät lopu kesken, siitä tuskin on koskaan huolta.

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Addiktio kirjoitettu puhtaaksi!

Heipsis vaan!
Nyt se on tehty! Ohi. Mutta vain tämä kierros.

Huhhuh. Yli kuukauden päivät siinä meni. Mutta nyt Addiktio on kokonaisuudessaan "pinosta editoitu", eli kirjoitettu puhtaaksi. Tein siis korjaukset paperiversioon ja kirjoitin koko käsikirjoituksen puhtaaksi kokonaan uuteen, tyhjään tiedostoon.

Lähinnä matkasta tippui sanoja, liikaa toistoa, yksittäisiä lauseita. Yritin yksinkertaistaa joitain kohtia, jotka oli kirjoitettu hieman liian mutkikkaasti ja epäselvästi. Lisäisin myös seuraavaa kierrosta varten pieniä juttuja, lähinnä sivuhenkilöiden reaktioita yhteen tärkeään kysymykseen, jota käsikirjoituksessani pyöritellään. Nähtäväksi jää, alleviivasinko liian paksulla tussilla asiaa viimeiseen lukuun, meneekö jo selittelyksi. Mutta kokeilin. Lueskelen käsikirjoituksen tässä lähipäivinä läpi ja korjaan mahdolliset tällä kierroksella ilmenneet kirjoitusvirheet. Täytyisi myös kirkastaa temaattisia asioita, lähinnä tuota kysymystä, tuoda sitä esille erilaisissa tilanteissa, mutta mielellään alleviivaamatta liikaa. Se tuntuu olevan haastavaa, yritän kuitenkin parhaani.

Meillä on elokuussa vielä yksi Orfeus-viikonloppu, jolloin saamme loppupalautteet käsikirjoituksesta. Asetinkin itselleni elo-syyskuulle deadlinen, jolloin ajattelin yrittää lähettää Addiktion taas kustantamokierrokselle. Toivoisin ehtiväni siihen, mutta jos loppupalautteessa ilmenee isompia korjattavia asioita, taistelen hätäilypuoltani vastaan ja odotan, kunnes saan tekstin kuntoon. En halua toistaa virhettä, jonka tein edellisellä kerralla, eli lähettää keskeneräistä käsikirjoitusta matkaan ja saada nyrkistä naamaan. Toki elin siinä uskossa, että se oli niin valmis kuin mihin sen pystyisin yksin saattamaan ja kaksi vuotta sitten se ehkä sitä olikin. Olen kuitenkin taas oppinut lisää, saanut enemmän etäisyyttä aiheeseen ja uutta näkökulmaa maailmaan näin ihmisenäkin (toivottavasti ainakin). Kaksi vuotta on ehditty taas kasvaa ja kehittyä, joten käsikirjoituksen tulisi olla myös sen mukainen. Onhan se jo jokaista virkettä myöten remontoitu, mutta yritän saada tasot kohdilleen ja syvyyttä niin paljon, kuin pystyn sille tänä vuonna antamaan. Työtä, työtä, mutta ei editointia kukaan tietääkseni ole leikiksi kutsunutkaan, haha.

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Draaman kirjoittamisen kesäkurssi + muuta höpinää

Heeeeeij!
Opistolla taas!

Eksyin sitten viikon mittaiselle draaman kirjoittamisen kesäkurssille Oriveden Opistolle. Tällä viikolla minulla olisi alunperin pitänyt olla erään korkeakoulun pääsykokeet, mutta koska en ollut kutsuttujen joukossa tänä vuonna, käytin tilaisuuden hyväkseni ja suuntasin kesäiselle opistolle. Viikko kului vikkelään, dramaturgian alkeita ja muuta höpinää mahtui mukaan. Teoria oli suurimmaksi osaksi itselle jo muilta kursseilta tuttua, mutta toki asioita tarkasteltiin tällä kertaa hieman eri kulmasta: draama vs. proosa.

Kuulin kuitenkin viikon aikana myös erään pettymyksen aiheuttavan uutisen: en päässyt (edes) Kriittiseen korkeakouluun. Nyt on mennyt jotenkin erityisen pieleen kouluhaut tänä vuonna, tehtävät eivät ole juuri poikenneet edellisvuotisista enkä usko omien tehtävien laadunkaan ainakaan pudonneen, päinvastoin. Kuitenkin hylsyjä nyt tunkeutuu postiluukusta perä perään, eikä se ainakaan auta luottamaan omaan tekemiseen.


Rakkaan ohjaajamme vinkistä kuitenkin hain myös opiskelemaan sanataideohjaajaksi. Kyseessä on ehkä enemmän nuorille/lapsille suunnatun sanataiteen ohjaaminen, mutta mielestäni ikäni huomioon ottaen nuorten- tai lastenryhmien ohjaaminen varmasti soveltuisi paremmin elämäntilanteeseeni. Aikuisia ohjaisin mieluummin silloin, kun on karttunut vähän elämänkokemusta ja syvempää ymmärrystä asioista, myöhemmin osaisin antaa toivottavasti heillekin kattavampaa palautetta.

Kyseessä on Turun Kirjantalolla järjestettävä kokovuotinen monimuotokurssi, eikä hintakaan päätä huimaa. Täysipäiväiseksi opiskeluksi sitä tuskin lasketaan, mutta toivon mukaan löytäisin myös jonkin mukavan harjoittelupaikan syksyksi, joka kehittäisi itseä siinä määrin, että ensi kevään kouluhaut hoidettaisiin kotiin. Muutamaa paikkaa olen pyöritellyt mielessä, mutta katsellaan, onnistuuko. Toivottavasti!


Olen keskiviikkoiltana menossa ekstraamaan tulevaan Baby Jane -elokuvaan, joka siis perustuu Sofi Oksasen saman nimiseen romaaniin. Olen joskus kauan, kauan sitten piipahtanut taustanäyttelijänä myös Salatuissa elämissä (hahah) juomassa "kahvia" (eli Coca-Colaa) ja tilaamassa hissiä. Sinänsä kiinnostavaa kurkistaa pidemmän elokuvan kulisseihin, vaikkei itse lopullisessa versiossa edes vilahtaisi. Vastaavia mahdollisuuksia ei tule turhan usein, vaikka aina välillä taustanäyttelijöitä haetaankin.

Mäkkilinnut kunniaan.

Juhannuksen aikaan ilmoitetaan Kariston kuvakirjakilpailun voittajalle tulos. Voittajan nimi julkistetaan vasta elokuun alussa. Käsikirjoituksia oli saapunut kilpailuun yli 800, joten mahdollisuudet eivät tosiaan ole päätä huimaavat. Käsikirjoitus saatetaan kuitenkin julkaista muutenkin, vaikkei sijoittuisi kilpailussa. En uskalla toivoa liikoja, mutta tietenkin sitä toivoo hippusen. Olen aika tyytyväinen kilpailuun lähettämääni tekstiin, ajattelin tarjota sitä muuallekin, jos Karistolta ei sopimusta irtoa. Mutta odotellaan, odotellaan. Jos vaikka jostain tulisi hyviä uutisia tämän kevään hylsyröykkiön lisäksi, hahah.

lauantai 3. kesäkuuta 2017

Lyhärijuttuja ja puhtaaksi kirjoittamista

Ciao!
"Vellamon tytär" -lyhärin kuvailua Baltic Herring -lyhytelokuvakilpailuun.
(kuvaamisen aikaan ulkona oli n. 12 astetta lämmintä, hyrrrr!)

Tämä viikko on ollut kiireinen. Ei ehkä niin, miten alunperin toivoin, mutta mukavaa on silti ollut. Kuvasimme lauantaina ja keskiviikkona kirjoittamaani lyhytelokuvaa Baltic Herring -nimiseen lyhytelokuvakilpailuun, jonka deadline on sunnuntaina. Saimme materiaalin kuvattua, enää on edessä leikkauksen säätöä, äänitysten lisäämistä ja englanninkielisen synopsiksen teko. Yksityiskohtia ja muuta toimintaa putoili käsikirjoituksesta matkalla jonkun verran, sillä huomasimme, ettei niitä tarvittu. Esimerkiksi loppukohtaukseen olisi tullut halaus, mutta myös projektin ohjaajana viimeinen sana oli minulla. Tajusin, että koska olemme tehneet muun lyhärin hyvin pienillä eleillä (pienikin näkyy kuvassa äärimmäisen hyvin, toisin kuin lavalla), halaus olisi ikään kuin "rikkonut" tämän linjan. Se olisi ollut liian vahva kontakti. Tai ehkä vahva on väärä sana, koska vahvaa kontaktia voi olla ilman sen järkyttävää fyysistämistäkin, mutta liian suuri ele kokonaisuuteen.

Hassua, miten sitä oppii. Ja äärimmäisen kiinnostavaa nähdä, miten oma teksti taipuu kuvalliseen muotoon.


Olen myös kirjoittanut puhtaaksi Addiktiota. Vasta n. 60 liuskaa kirjoitettu, menen muistaakseni luvussa 13. Huhhuh. Pinosta editointi on erittäin puuduttavaa, mieluummin korjaisin suoraan tekstiin, mutta silloin tuntuu, ettei näe tekstiä samalla tavalla. Uuteen tiedostoon kirjoittaminen auttaa lausetasolla paljonkin. Minulla on pahana maneerina erinäiset täytesanat (on ehkä käynyt ilmi myös blogista) ja niitä on putoillut pois aika rankalla kädellä. Tahtoisin tämän kierroksen olevan jo ohi, jotta pääsisin seuraavaan, kajoamaan alatekstiin ja siihen tärkeään kysymykseen, johon sain itsestäni jo vastauksen

Haluan kuitenkin tehdä kunnolla. Yritän tehdä rauhassa, vaikken malttaisi. Tätä kierrosta tuskin tarvitsee enää viivyttää, uudelleen kirjoittaminen on hidasta muutenkin. Ensi viikolla olen menossa taas Orivedelle, viikon kestävälle draaman kirjoituskurssille. Työstän siellä todennäköisesti toista lyhytelokuvaa, jota ajattelin jossain vaiheessa tarjota Ylelle tai sitten pitkää elokuvaa, mutta se on vähän pidempi tie (hehheh). Tarvitsisin siihenkin varmasti pidemmän ajan, tilaa, tunteja. Ehkä samanlaista kurssia kuin Orfeus. Ajattelin kuitenkin ottaa myös printatun version Addiktiosta mukaan, jos joku ilta liikenisi aikaa myös jatkaa editointia siltä osin.

Kaikkea kivaa kumminkin edessä!

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Studio Orfeus vol.3 - 9. lähiviikonloppu

Hejjjj!
Printtasin kässärin editointia varten.

Näin on kevään viimeinen Studio Orfeus -lähiviikonloppu takana. Viikonloppuna pureuduttiin monin eri tavoin editointiin. Meillä kävi lauantaina ja sunnuntaina Päivi Haanpää opastamassa ja oli todella mukavaa. Tehtiin erilaisia harjoituksia ja saimme myös palautetta ennakkoon lähetetyistä tekstinäytteistä.

Saimme tehtäväksi testata "pinosta editointia", eli sitä, että printtaa tekstin, tekee merkinnät paperille ja kirjoittaa koko homman puhtaaksi tyhjään tekstitiedostoon. Ainakin itseä se tuntui auttavan edes vähän, turhia virkkeitä, lauseita, sanoja lähti pois. Myös tarinan ensimmäiset virkkeet tulisi uusia. Pohdiskelin niitä tässä hieman, kokeilin muutamia, mutten ole varma, pysyvätkö ne.

Myös kurssin ohjaajamme antoi minulle tehtävän perjantaina. Tulisi miettiä, miltä Addiktion päähenkilö tahtoo todellisuudessa veljensä pelastaa. Mikä on se syvin ydin, ehkä tiedostamatonkin syy. Päädyin erääseen ratkaisuun, joka luullakseni pitää. Sain siihen nivottua logiikan aika lailla koko käsikirjoituksen hahmojen osalta ja se valaisi itsellekin tuolla pääkopassa jotain myös yksityiselämää koskien. Enää täytyisi saada ujutettua se luontevasti, mutta kuitenkin varovasti ja ehkä vähän kätköksiin käsikirjoitukseen. Mutta eteenpäin mennään koko ajan!

Omaa elämää koskien sellainen uutinen, että tänä vuonna kävi niinkin ikävästi, ettei minua kutsuttu yksiinkään pääsykokeisiin. Se harmittaa aika tavalla, totta kai, varsinkin viime vuoden huomioon ottaen, mutta nyt on ainakin aikaa ja tilaa kalenterissa paneutua täysillä Addiktioon ja mahdollisesti myös lyhäreiden työstämiseen. Ensi vuodeksi täytyy vain sitten kehitellä jotain.

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Lyhärijuttuja + Addiktio

Heips!
Addiktion sanamäärä kasvaa edelleen!

Addiktion uusi editointikierros on käynnistynyt. Menen suunnilleen liuskalla 81 ja kässäri kasvaa edelleen. Vaarana tuntuu olevan, että lisäykset ovat tällä kertaa turhia, vaikka rauhoittelulle olisi vieläkin tarvetta. Yritän kuitenkin rauhoitella rauhassa, antaa tekstin paisua niin paljon kuin se on paisuakseen ja tsekkailla ensi kierroksella, säästänkö kaiken vai viskaanko osan menemään. Ehkä löydän taas uutta, saan syvennettyä, toivottavasti.

Viime yönä innostuin myös kirjoittamaan n. 10 liuskaisen lyhytelokuvan. Yleltä on viime päivinä tullut paljon lyhäreitä, ainakin Pekko Pesosen ja Johanna Vuoksenmaan (joita kumpaakin fanitan) ja innostuin kokeilemaan itsekin. Lyhäristä tuli ihan jees, joskin varmasti korjattavaa on. Mutta tulipahan kokeiltua. Ja mitassakin se pysyi, mietin sitä n. 10-15 minuuttiseksi. Tiiviiksi paketiksi. Budjettikaan tuskin olisi päätä huimaava, jos sen joskus saisi tuontantoon saakka. Mutta katsellaan!

Biisikilpailun tulokset tulivat, enkä sijoittunut. Mutta ei ole maailmanloppu tällä kertaa. Joka tapauksessa oli hauskaa osallistua ja testata osaamista laululyriikan saralla. Pian tulevatkin jo kahden korkeakoulun ennakkotehtävien tulokset - kuumottelee tosissaan. Toivon hirveästi, että saisin edes sen mahdollisuuden, että pääsisin kokeisiin yrittämään. Toivokaamme siis parasta. Kovalla draivilla loppuun saakka tämäkin kevät!

Taidanpa läksiä Addiktion kimppuun.

maanantai 8. toukokuuta 2017

Studio Orfeus vol.3 - 8. lähiviikonloppu

Tsaukkista moi!
Toukokuinen opisto <3

Kevät alkaa jo tosiaan olla täällä, eihän tässä eletäkään kuin perinteisesti jo kevään viimeistä kuukautta (siltikin kaikkea mahdollista satelee taivaalta). Oriveden opisto ja Studio Orfeus -jengi kutsui taas!

Nyt käytiin niin pelkoa, joka on eräs tärkeimpiä (ja mahdollisesti ikävimpiä) tunteita niin proosassa kuin yleensäkin, jännitettä kuin esineistöllä pelaamista. Päivät venyivät pitkiksi, lauantaina istuimme yhteensä yhdeksän tuntia luennolla (tai keskusteluksi sitä ehkä enemmän nimittäisin) ja perjantaina ja lauantaina oli molempina myös iltatehtäviä. Väsymys teki tuloaan, mutta se sai väistyä luomisen tieltä. Levätään sitten myöhemmin.

Olen viimeisimmällä Addiktion editointikierroksella, jolla lihotin kässäriä mukavasti, lisännyt myös esineistöä ja sen käyttöä aika reilusti. Ja tulen todennäköisesti vielä lisäämään, tarkentamaan ainakin. Listailin käyttötarkoituksia ja henkilöhahmojen henkilökohtaisia tavaroita ja muita, tein huomioita ja keksin uusia ideoita. 
Meidän tuli myös kirjoittaa uusi pätkä, luku/kohtaus käsikirjoitukseen, kävimme ne sunnuntaina läpi tunnilla ja annoimme toisillemme palautetta. Taisin onnistua! Sain todella mukavaa palautetta varsinkin dialogista ja muutenkin siitä, että olin taas kehittynyt. Tuli hyvä mieli. Itse kirjoitin chillimmän dialogikohtauksen toimintakohtausten väliin, jollaisia saisi todellakin olla enemmänkin tekstissä. Aika usein raakaversioni menevät vauhdilla eteenpäin, pumpumpum vaan, melkein kuin pahempikin actionleffa, eikä tunnelmoinnille ja olemiselle ole juuri jäänyt tilaa. 
Tai ei, juuri sitä tilaa on jäänyt, sitä ei vain ole täytetty. Seuraavaksi ajattelin löysätä huolella ja luottaa siihen, että jännite kyllä kantaa. Sain tehtäväksi kirjoittaa lisääkin kohtauksia, ehkä jopa kokonaisia lukuja, mutta ajattelin tosissani lisätä tätä chillimpää puolta, testata, mihin saakka käsikirjoitus niitä kestää. Niitä on aika helppo kuitenkin poistella, jos menee överiksi.

Sain myös "oppikirjan" ohjaajaltamme, mitä olen tässä kahlaillut läpi. Kyseinen teos todellakin kompastelee vahvasti juuri niillä alueilla, joissa itse olen varsinkin ensimmäisten raakaversioiden kanssa kompastellut. Selittely tulee jo korvista ulos. Olen tainnut vihdoin sisäistää tuonkin ongelman ja osaan toivottavasti varoa sitä jatkossa. Tarinaa on hankala seurata kaiken selittelyn ja kompastelun alta, kohtaukset juostaan läpi, eikä mihinkään oikein pysähdytä. Dialogikin olisi vaatinut rankkaa remonttia, jotain kertoo ehkä se, että jokaisen repliikin jälkeen on kirjoitettu "X hlö sanoi", mahdollisesti toistettu sanomisen sanominen kaksikin kertaa, enkä laskisi sitä enää tyylikeinoksi. Eleitä, fyysisyyttä, aistimuksia, miljöökuvausta.... mitään näistäkään ei ole oikein hyödynnetty. Teos tuntuu ensimmäiseltä raakaversiolta, hyvin keskeneräiseltä, aivan liian keskeneräiseltä julkaistavaksi. Kyseessä on kuitenkin käännöskirja, en täysin tiedä, millainen alkuperäinen on, mutta tuskin kääntäjäkään olisi tuollaisia tekstin sekaan lisäillyt. Teos on kuitenkin viitsitty kääntää vielä sen lisäksi, että se on viitsitty julkaista. Alan vihdoin hahmottaa, missä on itsellä mennyt pieleen. Kirjaa on hyvin raskas lukea ja seurata, henkilöhahmoihinkaan ei oikein pääse sisälle - lähes kaikki tuntuu olevan pielessä.

Tänään oli myös viimeinen esitys tämän vuoden teatteriproggiksesta! Hyvä mieli jäi ja odottelen jo innolla ensi vuoden proggistelua. Olen ihan älyttömän tyytyväinen siihen, että uskaltauduin uudestaan lavan puolellekin riehumaan, en olisi voinut tehdä parempaa päätöstä. Tai ehkä olisin, nimittäin sen, etten olisi pitänyt taukoa lainkaan. Kaduin sitä pitkään, mutten uskaltanut tehdä paluuta. Aina kun kävin teatterissa, rintaa vihlaisi se, etten itse ollut päässyt lavalle temppuilemaan, tuohon ja tuohon proggikseen, tuohon ja tuohon rooliin, esiintymään ennemmin kuin katsomaan. Nautin kyllä katselemisestakin, mutta kuitenkin veri vetää tekemään. Samoin on elokuvien ja kirjojen puolella. Lukeminen, elokuvien katsominen... kivaa puuhaa, mutta kaikkein mieluiten olisin tekemässä ja luomassa teoksia. Siitä saa parhaimmat kiksit ja elämykset. Kuitenkin on hyvä, että joku muukin tekee ja luo - voin aina oppia toisilta, saada elämyksiä, elämän oppitunteja itseäni paremmilta ja taitavemmilta. Samalla toivottavasti kehittyä itsekin paremmaksi.

Kaiken kaikkiaan oikein onnistunut (pitkä) viikonloppu. Viikon päästä onkin taas uusi lähiviikonloppu!

perjantai 28. huhtikuuta 2017

Neljännet ennakkotehtävät + kilpailujuttuja

Heipsis!
Kävin tällä viikolla koittavien synttäreiden kunniaksi katsastamassa Kansallisteatterin Rikhard III. Loistavaa, loistavaa!

Addiktio odottelee edelleen palautetta. Sen sijaan kaikenlaista muuta kirjoittamiseen liittyvää on kyllä touhuttu enemmän kuin tarpeeksi! Sain viime viikolla tiedon, etten tullut valituksi yksiin pääsykokeisiin. Harmittaa vähän, muttei niin paljoa, mitä olin odottanut. Minulla oli pieni aavistus, etteivät tehtävät tuohon kouluun menneet ihan toivotulla tavalla. Ja pieni osa minusta on ehkä hieman helpottunutkin, en olisi välttämättä jaksanut kolmia viikon pääsykokeita kaiken muun ohella.

Tuloksia odottelen kuitenkin vielä kahdesta korkeakoulusta. Sekä Kriittisestä korkeakoulusta, pistin viime hetkellä paperit vetämään varmuuden vuoksi vielä sinnekin, ehdin juuri ja juuri. Varavaihtoehtoja on ihan hyvä olla.

Ehti juuri ja juuri postiin!

Osallistuin myös vihdoin lähiobiisikilpailuun, jonka deadline on 30.4. Sain tehtyä uuden, vähän paremman lähiöbiisin (joka sekään ei varmasti ole ihan timanttia) ja pistettyä menemään. Voittajabiisistä tehdään ihan kunnon biisi Spotifyhin ja esitetään Taiteiden yössä. En oikeastaan odota voittavani, biisintekotaitoja minulla ei juuri ole, mutta hauskaa oli. Laululyriikka sinällään kiinnostaa, mutten ole siinä kovin harjaantunut enkä koskaan kunnolla opetellut. Ehkä joskus?

Myös Kariston kuvakirjakilpailun (deadline 15.5.) satu potkaistiin eteenpäin! Pienesti sitä hioin, mutta se sai riittää. Kilpailun tulokset julkaistaan elokuun alussa, joten jännitettävää on sitten koko kesä. Kilpailuun saivat kuitenkin osallistua myös jo julkaisseet kirjailijat, joten saattaa olla, että voitto menee ammattilaiselle. Mutta jos ei sijaa tai sopparia tartu mukaan Karistolta, uskaltaisin ajatella, että voisin laittaa sadun muuallekin kierrokselle. Sen verran tyytyväinen olen, yllättynytkin ehkä. Löysin itsestäni sadun myötä taas uusia, piilossa olleita puolia, joita mielellään toisin enemmänkin esille.

Postia postin perään!

Hyvillä mielin kuitenkin kohti loppukevättä. Ilmeni, että meillä on yksi ylimääräinenkin Orfeus-viikonloppu toukokuussa, jolloin suurimman osan tunneista tulee pitämään muuan kirjailijavieras. Synopsikset ja rankinta editointia vaativat kohdat tulisi pistää 15.5. mennessä sähköpostiin. En vielä tiedä, mitä kohtia valitsen, mutta luultavasti aika avainasemassa olevia kohtauksia. Uuden synopsiksenkin voisin väkertää. En tiedä, olisiko minulle kauheasti iloa koko tarinaa ajatellen valita pelkkiä miljöökuvauksia, vaikka tiedänkin, että niissä olisi petrattavaa. Katsellaan!

torstai 20. huhtikuuta 2017

Studio Orfeus 3 - 7. lähiviikonloppu

Hei!
Fiilingit editoinnin lomassa.

Studio Orfeuksen huhtikuun lähiviikonloppu oli jo muutama viikko sitten, mutten näköjään muistanut siitä postailla. Aiheena oli tyyli ja tekstin erilaiset tasot. Tutkimme omaa kirjallista tyyliämme, kuulimme esimerkkejä muiden kirjailijoiden tyyleistä, tutkimme käsikirjoitustemme tasoja ja mietimme, kuinka syventää niitä tai muuta tarvittavaa, kuten henkilöhahmoja.

Saimme taas paksun pinon tehtävämonisteita avuksi. Tein käsikirjoituksestani lukuluettelon, eräänlaisen kartan, johon listasin jokaisen luvun ja niiden sisällön, henkilöhahmojen tavoitteita kohtauksissa, esineistöä ynnä muuta. Se on auttanut ihan mukavasti editoinnissa.

Kirjoitin myös lähiviikonloppuna Addiktion eräiden sivuhenkilöiden ensikohtaamisen toisen näkökulmasta ja se avasi taas paljon lukkoja ja hälvensi sumua. Sain motivointia tarkennettua, sivuhenkilöitä syvennettyä... kaikkea mukavaa.

Sain myös lähiviikonloppuna palautetta Addiktion uudesta versiosta, jonka remontoin valmiiksi (yhden kierroksen siis) helmikuun puolella. En yllätyksekseni saanutkaan korjauksia suoraan tekstiin, koska aihetta erityishuomiolle tai punakynälle ei ollut laisinkaan. Jes! Sain kyllä kommenttia, että tekstiä voisi vielä laajentaa, lisäillä juttuja, mutta poistettavaa tai korjattavaa ei siinä versiossa ollut.

Siispä aloin lähiviikonlopun jälkeen töihin.

Editoin viikon Addiktiota, muutama välipäivä mukaan lukien, mutta työpäivät venyivät helposti 12-tuntisiksi. Lisäsin miljöökuvausta, muuta kuvausta, jonkun verran dialogia, tarkensin motiiveja, syvensin ohuemmiksi jääneitä sivuhenkilöitä, lisäsin minäkertojan ajatuksia ja pohdintoja... Vähän kaikkea. Liuskamäärä melkein tuplaantui. Kierroksen alottaessani Addiktio oli 163 liuskaa ja maanantai-tiistaiyönä, kun vihdoin pääsin loppuun, oli liuskoja kertynyt 237. Huhhuh!

Uskallan sanoa, että käsikirjoitus parani taas monta astetta.

Nyt on vuorossa taas läpiluku ja tekstin antaminen arvioitavaksi. Tavaraa on tullut niin paljon lisää, myös kokonaan uutta, että olisi aihetta kommenteille ja editointiavulle. Mutta olen tyytyväinen. Alan vihdoin kunnolla hahmottaa, mitä haluan tekstiltä. Millaiseksi se on tulossa. 2013 en osannut haaveillakaan kirjoittavani ehjää kokonaisuutta, hapuilin muutenkin romaanimitan kanssa ylipäätään, kohtaukset olivat raakileenomaisia ja muistuttivat ehkä enemmän draamaa. Olen kulkenut siitä monia, monia askeleita näiden vuosien aikana, mutta edessä on todennäköisesti vielä monia lisää.

P.S. Blogini täytti myös vuosia 7.4.! Kokonaista 5 vuotta. Hassua, kummallista, mutta olen joka päivä iloisempi, että minulla on tämä blogi olemassa.

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Leffakässäri (Addiktio)

Ciao!
Nukketeatteri Sampo. Suosittelen oikein lämpimästi! 6/5.

Lauantaina kävin siis katsomassa Erittäin hyvä ystäväni Paroni Von Münchhausenin Nukketeatteri Sampossa. Se oli ensimmäinen teatterikäyntini Sampolla ja voin sanoa, että hihkuin ihastuksesta. Paikalle oli erittäin helppo päästä julkisilla (melkein suoraan oven eteen), tilat olivat todella nätit ja kauniit, liput esitykseen eivät olleet kalliit ja kahvilassakaan ei hinta todellakaan hiponut pilviä. Ylhäällä pieniä vilahduksia Samposta. Olen ihan rakastunut teatterinukkeihin, ne ovat niin upeita ja Sampossa niitä oltiin käytetty kauniisti myös sisustukseen. Olisin mielelläni ostanut myös noita astioita kotiin, sen verran ihania.

Liityinkin johonkin Sampon klubiin, josta saa kaikenlaista infoa ja etuja. Klubikorttia odotellen vain!

Mutta sitten vihdoin itse asiaan.

Väkersin Addiktiosta viikonloppuna myös elokuvaversion. Dramatisoin sen aika suoraan romaanikäsikirjoituksen pohjalta, mutta tietenkin pienin muutoksin. Liuskoja tuli sellaiset 90, käsittääkseni se on noin puolitoistatuntia, ellei enemmänkin (kuulin joskus, että 1 liuska on noin 2min, mutta kaikki liuskat eivät tietenkään kestä edes sitä kahta minuuttia, riippuu niin sisällöstä). Eli aika paljon jäi siis matkan varrelle, leikkauksia piti jyrkentää entisestään ja dialogia karsia reilusti. Tämä aiheutti myös sen, että valitettavasti sivuhenkilöt ohenivat aika reippaasti ja jotkin kaarista kärsivät, koska kaikki ei mahtunut mukaan millään - eikä ollut tarkoituskaan. Täytyi keskittää. Kirjoittaa käsikirjoitukseen vain oleellisista oleellisin. Toki se tulisi tehdä myös proosaversiossa, mutta elokuvaan ei mahdu sekuntiakaan liikaa. Proosassa voi vapaammin tunnelmoida, leikitellä, unohtua sanojen syövereihin. Mutta ainakin tällaisessa elokuvassa, jossa on myös tarkka juoni ja paljon toimintaa, ei olemiselle ole paljonkaan tilaa.

Nyt täytyisikin etsiä muita keinoja korjata kaaria ja syventää sivuhenkilöitä. Lähtisin ehkä miljööstä, lavastuksesta, jostain sellaisesta. Pienistä, muutaman sekunnin kuvista. En ole vielä niin perillä elokuvakäsikirjoittamisesta, että tarkalleen tietäisin, miten toimia juuri nyt, mutta otan selvää. Tein elokuvaversion lähinnä harjoitukseksi ja pääsykoetreeniksi, mutta ihan mielellään työskentelisin sen parissa vielä. Ei siitä nyt niin huono tullut, mitä pelkäsin. Romaani on kuitenkin etusijalla, vaikka salaa haaveilisinkin, että tarinan voisi muuttaa myös kuvalliseen muotoon. Romaaniversio on kuitenkin sen verran hyvin paketissa, että lähden nyt ensiksi sillä liikkeelle, kun on sen aika.

Nyt tarvittaisiin sitä opiskelupaikkaa apuun!

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Läpiluku + muuta (Addiktio)

Moikka!
Kevät tekee tuloaan.

Luin eilen taas Addiktion läpi. Piti sukeltaa rivien väliin kaikkien ennakkotehtävien jälkeen, herätellä editointi-intoa ja virkistää muistoja. Muutaman kirjoitusvirheen spottasin, mutten sen kummempia. Ehkä korjasin pari virkettä jostain kohti jännitteen ylläpitämiseksi, mutta siinä onkin oikeastaan kaikki, mitä tällä kertaa tein.

Taidan odottaa sitä palautetta. Muutama asia on, mitä ajattelin ehkä lisätä, mutta näkisin mielelläni ensin, mikä tässä versiossa oli hyvää ja mikä ehkei niin hyvää, jotta tiedän, millaisiin kohtiin lisätä mitään. Suurimmaksi osaksi kyse on taustoituksesta ja henkilöhahmoista.

Huhtikuu. Blogin syntymä. Huhtikuu. Kevät ja mahdollisesti jo nurkan takana odottelevat pääsykoekutsut. Nopeasti se aika menee, vaikka vasta hetki sitten ajattelin, että kouluhakuihin on vielä ikuisuus. Jännittää, todellakin. Mutta toivottavasti olen kehittynyt ja toivottavasti se myös näkyy ennakkotehtävissä.

Tänään menen perheeni kanssa katsomaan aikuisten nukketeatteriesitystä Nukketeatteri Sampoon. Odotan innolla. Ehkä saan sieltä taas ideoita. Yritän katsoa esityksen mahdollisimman analyyttisesti, arvioiden käsikirjoitusta, näyttelijäntyötä, kaikkea mahdollista. Mutta tietenkin myös nauttia, sitähän varten teatteri on olemassa.

tiistai 28. maaliskuuta 2017

Hyvää matkaa Nangijalaan

Hei.

Uutiset ovat varmasti jo tavoittaneet monet. Meidän oma Lukutoukka-bloggarimme, kirjojen suuri ystävä ja kirjallisuuden iloinen lähettiläs on eilen äkillisesti menehtynyt. Itse en tuntenut häntä hyvin, mutta kuitenkin sen verran, että toisinaan juttelimme Facebookissa tai Instagramissa ja ehti hän koelukea vuosi sitten Addiktionkin. Ja ilokseni hän piti siitä kovasti.

Toivon, että olisin ehtinyt tutustua häneen paremmin. Olen silti iloinen niistä keskusteluista, joita ehdimme käydä.

Hyvää matkaa Nangijalaan, satujen lumoavaan maailmaan, Krista.


maanantai 27. maaliskuuta 2017

Ennakkotehtävät purkissa - mitä seuraavaksi?

Heipsis!
Tunteiden kirjo on laaja.

Ennakkotehtävät, hakemukset... kaikki on nyt postissa tai lähetetty menemään. Tilalla on omituinen tyhjiö. Addiktion palautteet eivät ole vielä tulleet, ei siis ole nyt tällä sekunnilla mitään suurta määrää editoitavaa. Mitä siis nyt?

Huomasin myös, että yöllisistä, omituisista runoistakin tuli paremmat kuin yhdestä ennakkotehtävästä. Epäilyksen vuoro iskeä.

Nyt varmaan vuorossa kehitellä uusi biisi biisikilpailuun. Nykyinen versio on aika kuraa, se oli enemmän kokeilu kuin todellinen yritys. Ja sitten on Kariston kuvakirjakilpailun sadunkaltainen juttu, joka myös pitäisi ehkä kurkata, mutten tiedä täsmälleen, mitä editoida siitäkään. Sitten on minisarjan tynkä, jota yritin viime yönä kirjoittaa eteenpäin, mutta äkkiä ei oikein sujunutkaan. Ollaanko nyt taas jumissa?

Ehkä keskityn teatteriin. Onhan tänään maailman teatteripäivä!

Kuitenkin tuntuu, että jotain pitäisi tehdä. Se ei ole sellainen tunne, että olisi pakko saada jotain aikaan, mikä minulla on usein. Se on usein aika negatiivinenkin olotila, varsinkin, jos mitään ei synny. Se ei ole myöskään sellainen, että olisi liikaa tekemistä ja jostain täytyisi aloittaa. Se on jokin sellainen, että se olotila, mikä nyt on, kaipaa jotain. Kaipuu. Kaipuu tekemiseen. Kaipuu tuottamiseen. Kaipuu editointiin. Kaipuu kirjoittamiseen. Kaipuu taiteen tekemiseen.

Tilalla on jotain kummallista, joka ei suojaa, muttei paljastakaan. Ei ole pimeää, muttei ole myöskään valoa. En tiedä, onko sumuistakaan. Edessä on päämääriä, jotka vaativat paljon. Tulisi levätä. Mutta jos lepo ei tunnu hyvältä, mitä sitten? Jos mieli lepää ennemmin silloin, kun tekee, eikä silloin, kun on tekemättä?

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Ennakkotehtävien pyörteissä

Tsau!
Fiilis, kun oot jo puoliksi selvinnyt.

Ensimmäiset versiot tehty ja ehdin pitää jo lähes kaksi vapaapäivää (muutamia pieniä juttuja lukuunottamatta). Alkuviikosta tosiaan ne toisen koulun tehtävät ja toisen koulun keskiviikkona, kun ne vihdoin julkaistiin. Aineisto ei ollut kovin laaja, mutta ehkä tavallaan haastavampi kuin aikaisemmin. Tai ehkei sitäkään, mutta tehtävät olivat laajempia, vaativat enemmän pohtimista ja uuden luomista kuin edellisinä vuosina. Aikaisemmin synopsis ollaan tehty aineiston pohjalta, nytkin sen pohjana oli aineisto, mutta juonikaari tuli keksiä itse.

Kaikesta huolimatta tartuin tehtäviin hyvin ja positiivisin mielin.

Toki kuumottelee, riittääkö se, mitä on tehnyt. Onko tarpeeksi omaperäistä, yllätänkö, onko taso sama tai (toivottavasti) edellisen vuoden ylittävä? Mitä jos en tänä vuonna pääse edes pääsykokeisiin saakka? Viime vuonna sattui päähän idea, jonka siivin pääsin haastatteluun ja sitä kautta kokeisiin, vahvuuteni oli todennäköisesti juuri aineistotehtävässä ja omaperäisessä ideassa ja näkemyksessä. Ovatko tehtäväni nyt liian tavanomaiset? Sorrunko sittenkin kliseisiin? Mutten tahtoisi alkaa vääntää turhaan mitään liiankaan erikoista, sillä se varmasti näkyisi lopputuloksessa eikä hyvässä mielessä. Väkisin tehty, liian kummallinen yritys ei yleensä ole edukseen vaan kääntyy itseään vastaan. Nyt tekniset jutut ovat jotakuinkin kohdillaan, mutta riittääkö sisältö haastattelukutsuun? Näkyykö siinä omaleimaisuus?

Tuntuu, että synopsikseen tarvisisi enemmän yllättävyyttä. Toisaalta tässä genressä se ei aina ole pääosassa, ei jännitetä niinkään paljon sitä, kuinka käy kuin kuinka lopputulokseen päästään. Kuitenkin jotain yllättävyyttä saisi mielellään olla. Ei kukaan jaksa katsoa elokuvaa, josta tietää ensimmäisestä minuutista saakka jokaisen juonenkäänteen ja lopputuloksen. Vai jaksaako?

Myös mietityttää, kannattaako hakea kolmeen paikkaan. Tottahan se lisäisi mahdollisuuksia päästä opiskelemaan unelmien alaa - vai lisäisikö todella? Söisikö liian moneen paikkaan venyminen lopulta energiaa toisilta, eikä mihinkään saisi panostettua 250%? Olisiko parempi keskittyä pariin ja painaa niissä täysillä? Mutta jos kävisinkin niin, ettei pääsykoekutsua tulisi kumpaankaan, silloin kyllä harmittaisi, ettei olisi hakenut useampaan. Pääsykokeet ovat kaikissa lähes peräkkäisillä viikoilla ja kokeet kestävät jokaisessa useamman päivän (3-6 päivää). Olisinko jo liian väsynyt, kun viimeiset kokeet olisivat käsillä?

Kuitenkin voi käydä myös niin, ettei kutsua tule yksiinkään kokeisiin. Se ratkaisi toki väsymysongelman, mutta olisi tietenkin suuri pettymys.

Mutta toisaalta - miksi jättää mahdollisuuksia käyttämättä?

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Studio Orfeus 3 - 6. lähiviikonloppu

Moi!
Suokaa anteeksi, näytön olisi toki voinut putsata.

Tämän lähärin aiheena oli muistot. Muistaminen, varhaisimmat lapsuusmuistot, alitajuiset, tiedostamattomat muistot, jotka saattavat vaikuttaa henkilöhahmojen käytökseen...kaikki semmoinen.

Tein tätä taas nyt etupäässä Addiktion osalta. Tuntui, että äkkiä löysinkin paljon uutta eräästä sivuhenkilöstä, joka ei ole kaikkein suurimmassa osassa käsikirjoituksessa ja joka on jonkin aikaa jo tuntunut aika yksiulotteiselta. Äkkiä koko olemus ja henkilön sisäinen maailma avautui jollain tavoin uudessa valossa ja varmasti hyödynnän näitä muistoja ja lapsuudesta löytyneitä luonteenpiirteitä hahmon rakentamisessa jatkossa. Myös muista henkilöistä löysin asioita, joita todennäköisesti aion käyttää, mutta ne olivat jo alun perin olleetkin jo vähän selkeämpiä.

Saimme 12 liuskaa tehtäviä, jotka auttavat varmasti helpostikin syventämään hahmoja. Oli lapsuuden leikeistä kysymyksiä, rakkaista ja karmeimmista pakoista, implisiittisiä ja eksplisiittisiä muistoja... lista jatkuu. Jotenkin koin nämä nyt todella hyödyllisiksi juuri käsikirjoituksen tässä vaiheessa, kun maailma on muutenkin avautunut itselle ihan uudella tavalla. Sainkin kommentin, että olen tässä versiossa löytänyt tarinamaailmaan jonkin uuden kulman. Jes.

Ja tätä tehtävälistaa tulen varmasti hyödyntämään myös jatkossa muiden käsikirjoitusten kohdalla. Sen verran paljon auttoi.

Laitoin eilen viimeiset luvut arvioitavaksi Moodleen. Nyt vain sitten odotellaan. Huomenna julkaistaan yhden koulun ennakkotehtävät, joita aineistosta riippuen teen sitten taas vuorokauden tai hikihatussa kolme viikkoa. Keksin myös hakea vielä yhteen kouluun, jonka tehtävät olivat tuntuneet ikäviltä kaksi vuotta sitten ja olin jo hetkeksi hylännyt ajatuksen tästä koulusta, mutta kävin kuitenkin viime yönä ennakkotehtävät kurkkaamassa. Ne osoittautuivatkin tänä vuonna todella hauskoiksi ja mielekkäiksi tehdä! Sain tehtyä niistä jo ensimmäiset versiot kahdessatoista tunnissa, joista kahdeksan autuaasti nukuin. Toki niissä on vielä pohdittavaa ja korjattavaa, mutta nämä olivat sen verran yksinkertaisia, ettei tarvinnut tuskailla ja hermostua ja väännellä ja käännellä ideoita loputtomiin. Tasokin hakijoiden suhteen saattaa tietysti nyt olla sitten korkeampi. Tämä kuitenkin saattaa luvata hyvää, sillä viime vuonna toisen koulun tehtävät tein todellakin lähes vuorokaudessa, otin suuria riskejä, mutta pääsin lähemmäs unelmieni koulupaikkaa kuin vielä kertaakaan korkeakoulujen hauissa. Ja jos ennakkotehtävät tuntuvat hirvittävän vaikeilta, on pääsykokeissakin sitten luultavasti hankalempaa, jos sinne saakka edes pääsee.

Nyt jatkan kuitenkin hyvillä mielin hakuprosessia. Ehkä kolmen viikon kuluttua on taas palautetta saatu Addiktiostakin ja pääsen hakulomakkeiden jälkeen suoraan käsikirjoituksen kimppuun.

P.S. Aloin myös viime viikolla työstää nuorten minisarjaa. Lähinnä treenaukseksi ennakkotehtäviä ja pääsykokeita varten, mutta jos se lähteekin vetämään ja innostun enemmän, en estele. Kirjoitin myös sadun Kariston kuvakirjakilpailuun tässä palautteita odotellessa ja vähän laululyriikkaa. Onneksi projektit eivät lopu kesken!