tiistai 31. tammikuuta 2017

Addiktio - ihmissuhteet (tutkimusmatkalla)

Moiks!
Tutkimusmatka jatkuu.

Olen lukenut uuden version Addiktiosta nyt pari kertaa läpi. Äkkiseltään silmiin ei osu paljoa korjattavaa. Olisi siis taas varmasti syytä pitää pieni tauko.

Kuitenkin olen tehnyt Orfeuksessa edellisinä vuosina - myös viime syksynä - annettuja tehtäviä Addiktion kanssa. Luulen, että löysin taas uutta ja vanhakin sai vankemman pohjan. Terävöittäminen taitaa olla kaiken a ja o.

Enimmäkseen tutkin tällä erää henkilöhahmoja. Tarkastelen motiiveja ja syitä teoille ja tunteille, tuntemuksille. Keksin tehdä myös "ihmissuhdekartan" - en mindmap-tyylistä karttaa tällä kertaa, vaan jokaisen kohdalle perustelut, että miksi kukin suhtautuu toiseen tietyllä tavalla. Ja mitä vastapuoli toisesta tuumaa. Olin tehnyt jonkun version monta vuotta sitten, mutta syyt eivät olleet yhtään niin syviä, mitä olisin toivonut. Eilen sain rakennettua jotain enemmän ja selvennettyä itsellenikin asioita. Vielä kun infon saisi jotenkin alatekstiin syventämään ja auttamaan ymmärryksessä ja samaistumisessa! Tämä on edessä varmaan sitten seuraavalla kierroksella.

Uudesta versiosta on siis hyvä mieli. Terävöitettävää ja syvennettävää on aina, haluaisinkin näitä asioita vielä viilailla, mutta yritän tehdä sen - ohjaajan neuvoja kunnioittaen - RAUHASSA. Hahah.

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Addiktio - ensimmäinen editointikierros tauon jälkeen ohi

Hei!
Jokelan laatikkotehdas.
(Osan kollaasin kuvista ottanut Kami Andelin)

Kuten otsikkokin kertoo, ensimmäinen kierros Addiktion kanssa saatiin viime yönä päätökseen.

Lähes jokainen lause on kirjoitettu muutamaa harvaa lukuunottamatta uudelleen. Kierros oli varsin nopea, koska en kahteen viikkoon juuri muuta tehnyt, aikaa oli käytettävissä. Mutta myös sen vuoksi, että vaikka lauseet täytyi muotoilla uudelleen, pohjimmainen ajatus pysyi suunnilleen samana. Muoto piti vain korjata.

Lisäyksiäkin tuli, kokonaisia lukuja, kohtauksia. Myös poistoja. Loppuun löytyi jotain uutta. Puolet parin kerran takaisesta uudesta, eli jostain vuoden, kahden takaa, heitettiin roskiin ja siirrettiin pelkkään dialogiin, korvattiin toisella. Viime kertaisen, elokuisen lopun ajatus säilyi. Disney-loppu on heitetty roskiin. Ihan ensimmäisessä raakaversiossa ei ollut toivoa pisaraakaan.

Myös dialogia oli viilattava ja editoitava aika reilusti. Luulin sen olleen parhaimpia puolia käsikirjoituksessa, sitä se ehkä olikin, mutta siitä huolimatta jälki oli karua. Kamalaa. Ei välttämättä epäluontevaa, mutta hyvin vahvasti selittävää. Pidin alatekstin, lisäsin fyysistä ilmaisua sanojen sijaan, muutin repliikit epäsuoremmiksi, eikä kaikkea sanota, joka tuntui heti lisäävän jännitettä.

Seuraavalla kierroksella olisi tarkistettava monta asiaa. Tärkeimpänä ehkä, pysyyko tarinassa mukana. Ymmärtääkö sen, mitä siitä toivon ymmärrettävän. Olenko riisunut liikaa, hämärtänyt asioita, koska omassa päässä ne sattuvat olemaan kirkkaita ja selkeitä ilman vihjeitä? Vihjeitä. Onko niitä tarpeeksi? Tuleeko jotain liian puun takaa? Onko motivoinnit kohdillaan? Miljöö, saako siitä otteen? Terävöityikö sanoma ja teema, vai muuttuivatko ne?

Tavallaan aloitan alusta. Kaikki on silti selkeämpää kuin vielä kertaakaan aikaisemmin.

maanantai 16. tammikuuta 2017

Studio Orfeus 3 - 4. lähiviikonloppu + Addiktion editointi

Heips!
Kun et tiennyt olevasi vuoden kuluttua aidosti kiitollinen,
ettei käsikirjoitustasi silloin julkaistu.

Vuoden ensimmäinen lähiviikonloppu mentiin vähäisillä unilla, mutta kovalla draivilla. Oli meillä uusi oppilaskin joukossa!

Tutkintakohteena oli tällä kertaa ns. "lavastus". Paikat, esineet, äänet. Kaikki, joka auttaa herättämään lukijan mielessä maailman eroon ja syventää sitä. Sain uusia ideoita Merenpoikaan, mutten vielä ehtinyt toteuttaa yhtäkään. Etsimme myös käsikirjoituksen tärkeimpiä, ns. avainkohtia. Mitkä oikeastaan ovat käsikirjoituksemme tärkeimmät kohdat? Mitä ne kertovat sanomasta tai mitä niiden tulisi kertoa? Miten hyödyntää niistä koko potentiaali?

Löysin vastauksia. Mutta ajattelin silti antaa ajattelemiselle tilaa. Huomioni kun on lahjakkaasti toisaalla, kuitenkin ihan syystä. Merenpojan raakaversion valmistumisesta on vasta ehkä kuukausi. Se saa levätä, hautua ja edetä hitaasti. Työstän sitä tietenkin tässä ohella, mutta nyt hetken aikaa on pääpaino Addiktiossa.


Ensimmäinen editointikierros tauon jälkeen on käynnistynyt. Öitä ei välttämättä ole nukuttu. Töitä on paiskittu.
Pääsin tänä aamuna liuskalle 50. Lähes jokainen kappale ja repliikki on muotoiltu uudestaan, osa viskattu suoraan roskiin. Tämä kierros vedetään pikana ja raivolla läpi, että pahin roska saadaan pois sotkemasta tärkeintä. Sisältöä.
Uusia kohtauksiakin on jo syntynyt. Joko niitä on uudistettu radikaalisti tai ne ovat kokonaan uusia. Hahmot ovat aavistuksen saaneet syvyyttä, miljöö on elävämpi ja rytmi alkaa löytyä. Sen lisäksi, että olen ehtinyt muotoilla kerrontaa uusiksi, olen yrittänyt viilata dramaturgiaa. Hidastaa, nopeuttaa. Antaa tilaa ja tiivistää. Vaikka menen vasta liuskalla 50/n.180, homma pelittää jo helvetisti paremmin. En malta odottaa, mitä on vastassa ensimmäisen kierroksen jälkeen. Mitä kaikkea uutta on löytynyt ja vielä löytyy. Mihin asioihin saan syvyyttä, mitkä huomaankin turhiksi. Kirkkaus. Kiillotan jo kovaa vauhtia.

Vuosi sitten luulin, että olen saattanut Addiktion sen parhaaseen muotoon ennen kustannustoimittamista. Etten osaisi tehdä enää mitään, en ainakaan yksin. Tänään näen, että olin aivan helvetin väärässä.


torstai 12. tammikuuta 2017

Kun vanha muste polttelee aivosolukossa...

Moiks!
Kitty's Milkshake Bar - suosittelen ehdottomasti! <3

Viime yönä se tärähti päähän kuin taivaalta putoava tähdenlento. Nimenomaan tähdenlento, sillä aivosolukkoon laskeutui pieni hippunen toivoa. Niin sanottu "vanha muste" (älkää hämääntykö, keksin termin itse) alkoi poltella aivosoluja lähes karrelle, hyvä kun sai nukuttua. Lähes ahdistuksenomainen tunne kaivautui jonnekin, kun muistin, että yksi suunnittelemani kortti on vielä kääntämättä ja nyt tuntuu, että tahtoisin sen kääntää.

Addiktio.

Käsikirjoitus, jonka ehdin jo yli vuosi sitten postittaa kolmelle suurimmalle kustantamolle. Käsikirjoitus, josta sain taas kolme hylsyä parin sanan palautteen kera. Käsikirjoitus, jonka valitsin työstettäväksi ensimmäiselle Orfeus-vuodelleni. Käsikirjoitus, jonka ensimmäisen version kirjoitin vuonna 2013. Käsikirjoitus, joka on kokonaisuudessaan kolmas romaanimittainen teksti, jonka olen koskaan naputtanut kirjoitusohjelmaani.

Mutta myös käsikirjoitus, joka kärsii ikävästä, pitkittyneestä vaivasta nimeltä "selittäminen".

Se oli tiedossa, tauti oli diagnosoitu jo aikaisessa vaiheessa, ja vaikka oireet helpottivat ajan myötä, eivät hoidot silti karsineet oireilua kokonaan pois. Lääke ei ei ollut tarpeeksi tehokas, vaikka potilas noudatti ohjeita tarkasti. 

Kuitenkin nyt kahden kokonaisen vuoden jälkeen, kun luin kesällä kirjoittamani uuden lopun Addiktiolle, ja vaikka teksti on huomattavasti uudempaa kuin vanhin materiaali, näen selityksen oireet selkeästi. Monen vuoden taistelu ja vuoden mittainen tauko vaadittiin, ennen kuin erotin sen. Toki sitä ehtii vielä sokeutua, mutta jo kuluneen syksyn aikana tuntuu, että olen Merenpojan kanssa oppinut niin paljon uutta, tarkastelemaan ja suunnittelemaankin tekstiä niin eri tavalla, että ollaan jo pitkällä oireiden taltuttamisessa. Niitä on edelleen, muttei läheskään yhtä suuressa mittakaavassa. Tämän lukukokemuksen jälkeen tuntuu vieläkin vahvemmin siltä, että nyt olisi aika tehdä jotakin.

Ja se yksi kortti, josta oli puhetta jo aikaisemmin. Karisto. Kortteja olisi vielä vaikka millä mitalla lisää, mutta Karisto on sellainen, jonka haluaisin katsoa vielä ennen kuin uppoudun täysillä uusiin tarinoihin. Ohjaajani neuvoi minua katsomaan sen kortin jossain vaiheessa ja haluaisin sen tehdä. Myös ajatus siitä, että sattuisin olemaan tätini kanssa samassa talossa tuntuu hauskalta. Mutta se ei ole pääpointti, jos on pointti ollenkaan.

Tässä on kuitenkin aika paljon muutakin. Ennakkotehtäviä, pääsykokeisiin valmistautumista, uusi käsikirjoitus. Onko taas vähän liikaa? Mutta ajatus Addiktiosta ei jätä rauhaan. Toivon, että löytäisin jostain aikaa sillekin. Nyt tuntuu, että on taas aika.

P.S. Sain myös muutama päivä sitten luettavakseni vanhan kurssikaverini sadun, josta yritin parhaani mukaan antaa palautetta. Taidan olla kehittynyt silläkin saralla! Palautteensaaja oli ainakin hyvin innoissaan ja sai paljon virtaa alkaa taas töihin. Itsellekin tuli superhyvä mieli, kun näki, että oli aidosti pystynyt auttamaan. Ehkä minäkin vielä opin kunnolla tämän palautteen antamisen jalon taidon.

torstai 5. tammikuuta 2017

Nukketeatteri VS. animaatiokäsikirjoitus?

Moiii!
Hyvää alkanutta vuotta!
Nyt keväällä onkin jo tämän blogin viisivuotissynttärit! Hui!

Nukketeatteriksi ajateltua näytelmää on editoitu nyt aina pikkiriikkisen kerrallaan pitkin viikkoa. Näytin sen myös Orfeuksen ohjaajallemme, joka ehti sen ilokseni nopeasti lukea läpi, olihan kyseessä alle kymmenen liuskan juttu (en siis huijannut, oikeasti lyhyt kässäri!). 

Huomasimme, että käsikirjoituksessa on aika paljon ns. "lähikuvia" - sellaisia yksityiskohtia, pieniä liikkeitä tai eleitä, jotka eivät välttämättä olisi edukseen lavalla. Ne ovat kuitenkin tarpeellisia, koska moni kohtauksistani perustuu juuri noihin eleisiin ilman repliikkejä. Ja ei, en ole kirjoittanut sinne mitään kasvojen ilmeitä, kuten "nosti kulmakarvojaan" tai mitään sellaista. Ne eivät yleensä kuulu näytelmäkäsikirjoitukseen, sillä ohjeistavat näyttelijää käsittääkseni jo vähän liikaa. Näyttelijäntyölle täytyy olla sijaa ja hämmennyksen tulisi tulla ilmi muutenkin kuin että sen kirjoittaa parenteesiin (elokuvakäsikirjoitusten puolella eleiden kuvailu on tietääkseni sallitumpaa, mutta tämä on vain arvaus, sillä en ole niin perillä kuin toivoisin olevani!).

Nykyiset parenteesini tämän lyhyen draaman osalta "näyttävät" mielessä aika vahvastikin siltä, että muunmuassa tämä ja tämä leikkautuisi lähikuvaksi tai puolilähikuvaksi. Aloinkin pohtia animaation mahdollisuutta. Ohjaajamme ei pitänyt sitä lainkaan huonona vaihtoehtona. Toki sillä puolella tulevat vastaan taas esim. rahalliset ongelmat. Kuka lähtisi rahoittamaan tuiki tuntemattoman, kouluttamattoman ja kaikin puolin kokemattoman lyhytanimaatiota? Se tuskin on mikään helppo nakki, rahoituksen saaminen. Eihän se ole ammattilaisillekaan. Ja taidan olla aika monta askelta kauempana.

Näkisin tämän ehkä jonkinlaisena nukkeanimaationa, nukketeatteriahan ajattelin ensin ja kyllä se tuolla ajatuksissa seikkailee edelleen vaihtoehtona. Jotenkin vierastan sitä, että tämä käsikirjoitus olisi osa suurempaa kokonaisuutta, palanen kollaasissa. Nyt tuntuu, että tämä on kokonaisuus itsessään, vaikka pienoismittainen onkin. 


Mutta taas, monettakohan kertaa vuoden sisään(!), tullaan ikäryhmäprobleemaan: aikuisille liian lälly ja yksinkertainen, lapsellinenkin, mutta lapsille liian karu ja raaka. 
En tiedä, mikä ongelma tässä on nyt iskenyt, sillä tämä toistuu ja toistuu. Ennen vanhaan sadutkin olivat raakoja ilman pelkoa lasten herkkyydestä. Nykyisin on vähän eri meininki, näin sen koen. Kaikkea ja kaikkia suojellaan kaikelta ja kaikilta. En sano, että se on huono, mutta tuntuu, että olen jumittunut jonnekin kauas. Tai vasta löytänyt itseni sieltä, jostain kaukaa. 

Kokeilinkin hieman erilaista loppua pienoisdraamaani. Lopputulema on suunnilleen sama, mutta pienellä kaistaleella valoa. Synkkä ja surullinen, mutta jollain tavoin ehkä hivenen lohdullinen. Sellainen, jollaista toivoisin nuorempien pystyvän katsomaan, vaikka suru olisikin yksi reaktio. Toki tämä on vasta ensimmäinen yritys muokata loppua ja kymmenessä minuutissa tehty. Pitää nukkua yön jos toisenkin yli, lukea läpi, testata ja pohtia. Kärsivällisyys on taas testissä, mutta ainahan se minun tapauksessani on, haha!

P.S. Olen ehkä unohtanut mainita, mutten osallistunut WSOY:n nuortenromaanikilpailuun Riittämättömällä. Olisin halunnut, tähtäsin sitä kohti lähes vuoden, mutta käsikirjoituksen lopussa on ongelmia, joita en ole saanut vielä korjattua. Enkä todennäköisesti saakaan ihan heti. Se vaatii kunnolla etäisyyttä ja remonttia pidemmältä matkalta, että saan osat jonkunlaiseen järjestykseen. Tässä suhteessa Addiktio on huomattavasti pidemmällä, joten ajattelin antaa nyt tilaa uudelle, eli Merenpojalle ja draamalle. Addiktiota voin värittää lisää aina välillä, kunhan ehdin ja jaksaminen ei lopu. Muutettu loppu on toistaiseksi pysynyt ja pidän siitä enemmän. Mutta jos jostain, niin Addiktiosta olen oppinut edes hieman ajatusta, että "hiljaa hyvä tulee". Hylsyangstien jälkeen sille ilmestyi parempi, oikeanlaisempi loppu ja seison vahvemmin tarinan takana. Ehkä saman verran aikaa kuluu, kunnes ollaan maalissa, mutta antaa kulua, jos se kantaa kunnon hedelmää.